Budarka (vene)

Budarka ( budara ; slaavilaisesta sanasta "buda" - punos) - paju rahti- tai kalastuspurje-soutuvene, yleinen Itämerellä , Azovin ja Kaspianmerellä sekä niihin virtaavissa joissa. Tällaisten veneiden rakentaminen jatkui 1800-luvun loppuun - 1900-luvun alkuun.

Joskus termiä sovellettiin suuriin jokiproomuihin ja laskulaitteisiin .

Rakentaminen

Yleensä boudarkan pituus oli 5 - 7,5 metriä, leveys 1,3 - 1,6, syväys 0,3 - 0,4 metriä, kantavuus puoli tonnia. Budarkan päätarkoitus oli kalastus koukkuvälineillä tai verkoilla. Yleensä tällaiset veneet valmistettiin kutomalla pajun oksista. Ipatievin kronikassa vuodelta 1175 mainitaan budarka - botnikin kaltainen haapakorsu , jonka sivukorkeus on 0,13 metriä ja pohjan paksuus neljännesmetriä. Tulevaisuudessa kölitöntä tasapohjaista venettä, jossa oli leveä sivujen kallistus, terävät päät, joissa varret ovat suurella kaltevuus veteen ja voimakas kaltevuus, alettiin kutsua budarkaksi. Vakavuusmarginaalin lisäämiseksi ruokotulvatasanteet voitaisiin sitoa sivuille ulkopuolelta . Purjehdusaseet koostuivat keulasta tai sprit - purjeesta, joka asetettiin keulaan siirrettyyn mastoon.

Venäjän tsaari Pietari I käytti noin viittäkymmentä budarokia hyökätäkseen turkkilaiseen Azovin linnoitukseen heinäkuussa 1696 [2] [3] [4] .

Muistiinpanot

  1. Piirustuksia ja piirustuksia laivoista, 1859 , s. 24.
  2. Yu. N. Pavlyuchenko, A. A. Gundobin, G. P. Turmov. Budarka // Laivojen ja laivojen arkkitehtuuri. Lyhyt merisanakirja. - Vladivostok : Far Eastern University Press, 1992. - S. 36. - ISBN 5-7444-0120-2 .
  3. Budarka // Meren tietosanakirja / V.V. Dmitriev. - L . : "Laivanrakennus", 1991. - T. 1. - S. 183. - 504 s. — ISBN 5-7355-0280-8 .
  4. Budarka // Merenkulkualan tietosanakirja / Toim. N. N. Isanina. - L . : "Laivanrakennus", 1987. - T. 1. - S. 96. - 512 s. – 30 000 kappaletta.

Kirjallisuus