Burgfreiheit

Königsbergin historiallinen alue
Burgfreiheit
Paradeplatz
Tarina
Ensimmäinen maininta 1255
Osana kaupunkia 1808
Tila päällekytkentähetkellä lähiö
Maantiede

Burgfreiheit ( saksa:  Burgfreiheit ) oli yksi Königsbergin ( Preussi ) vanhoista alueista.

Historia

Burgfreiheit ulottui Königsbergin linnasta pohjoiseen linnalammen molemmille puolille ja oli kolmen kaupungin muodostavien Königsbergin - Altstadtin , Löbenichtin ja Kneiphofin - ulkopuolella . Alueen lähimmät korttelit olivat lännessä Steindamm , pohjoisessa Tragheim , koillisessa Rossgarten, idässä Neu-Sorge, kaakossa Löbenicht ja etelässä linna.

Historiallisten asiakirjojen mukaan vuonna 1255 [1] alueella asuivat arvokkaat kansalaiset ja käsityöläiset [2] Saksan ritarin linnan läheisyydessä . Se oli yksi linnan lähellä olevista alueista, jolla oli erityisoikeudet. Saksalaiskaudella alueella oli myllyjä, tuomioistuin, sairaanhoitohuone ja kaksi kirkkoa [3] . Vuodesta 1500 lähtien se on ollut kaupungin muurien suojaama. Preussin herttuakunnan aikakaudella se kuului linnassa asuneen Burggraven lainkäyttövaltaan .

Suurin osa Königsbergin uskonpuhdistuksen kannattajista asui Burgfreiheitissä [4] . Burgkirche rakennettiin 1690-luvulla. Heidän lapsensa kävivät Burgschule-koulua. Vuonna 1680 tai 1682 suuri vaaliruhtinas Friedrich Wilhelm I antoi kaupungin juutalaisille asukkaiden vuokrata rukouspaikan Elenburgersheshaus-hotellista (myöhemmin German House Hotel) Kerwiederstrassella [5] .

Vuonna 1701 suurin osa Burgfreiheitin protestanttisista asukkaista pyysi kuningas Frederick I :tä nostamaan alueen ehdotetun neljännen kaupungin asemaan ja kutsumaan sitä Friedrichstadtiksi tai Königstadtiksi [5] . He pyysivät myös vaakunaa, joka kuvaa taivaasta laskeutuvaa kättä, jolla oli kruunu, jota ympäröi tähti ja sininen risti. Kuvat on otettu Mustan Kotkan ritarikunnan luokasta [6] . Kolmen muun kaupunginvaltuuston oppositio ja Wartenbergin 200 dukaatin lahjus kukistivat hampurilaisten anomukset.

Altstadt, Löbenicht, Kneiphof ja niiden lähikaupungit yhdistettiin yhdeksi Königsbergin kaupungiksi vuonna 1724. Kuitenkin Königsbergin linna ja sen esikaupunkialueet, mukaan lukien Burgfreiheit, sisällytettiin uusiin kaupungin rajoihin, mutta pysyivät kuninkaallisen eikä kunnallisen hallinnassa. Ja lopuksi, 19. marraskuuta 1808 Burgfreiheitistä tuli osa kaupunkia Preussin uudistusten aikakaudella. Saatuaan tiedon uudelleenjärjestelystä kuningas Friedrich Wilhelm III luopui Burgfreiheitin maista 4. marraskuuta 1809 [7] .

Burgfreiheit vaurioitui pahoin angloamerikkalaisten Königsbergin pommituksissa vuonna 1944 ja Königsbergin taistelussa vuonna 1945. Toisesta maailmansodasta selvinneet rakennukset tuhoutuivat myöhemmin 1960-luvun 60-luvulla.

Sijainnit

Burgfreiheitin kadut ja aukiot sisälsivät:

Kirjallisuus

Frischbier, Hermann Karl (1883). Preussisches Wörterbuch: Ost- und westpreussische Provinzialismen in alphabetischer Folge, osa 2 (saksaksi). Berliini: Verlag von Th. Chr. fr. Enslin. s. 555.

Muistiinpanot

  1. Jähnig, Bernhart (1999). 75 Jahre Historische Kommission für Ost-und Westpreussische Landesforschung (saksaksi). Lüneburg: Institut Nordostdeutsches Kulturwerk. s. 405.
  2. Mühlpfordt, Herbert Meinhard (1972). Königsberg von A bis Z (saksaksi). München: Aufstieg-Verlag. s. 168. ISBN 3-7612-0092-7 .
  3. Gause, Fritz (1965). Die Geschichte der Stadt Königsberg. Bändi I: Von der Gründung der Stadt bis zum letzten Kurfürsten (saksaksi). Koln: Bohlau Verlag. s. 571.
  4. Gause, Fritz (1968). Die Geschichte der Stadt Königsberg. Bändi II: Von der Königskrönung bis zum Ausbruch des Ersten Weltkriegs (saksaksi). Koln: Bohlau Verlag. s. 761.
  5. 1 2 Armstedt, Richard (1899). Geschichte der Konigl. Haupt- und Residenzstadt Königsberg Preussenissa (saksaksi). Stuttgart: Hobbing & Büchle.
  6. Bötticher, Adolf (1897). Die Bau- und Kunstdenkmäler der Provinz Ostpreußen (saksaksi). Königsberg: Rautenberg. s. 395.
  7. Gause, Fritz (1968). Die Geschichte der Stadt Königsberg. Bändi II: Von der Königskrönung bis zum Ausbruch des Ersten Weltkriegs (saksaksi). Koln: Bohlau Verlag. s. 76, 334, 339