Aleksanteri Solženitsynin kirjallisuuspalkinto (epävirallisesti - Solženitsyn-palkinto ) on kirjallisuuspalkinto , joka on perustettu palkitsemaan Venäjällä asuvia ja venäjäksi kirjoittavia kirjailijoita vallankumouksen jälkeisenä aikana luoduista ja julkaistuista teoksista. Poikkeustapauksissa palkinto voidaan myöntää kirjailijoille postuumisti. Palkittu vuodesta 1998 lähtien .
Palkinnon suunnitteli A. I. Solzhenitsyn vuonna 1978. Hänen tehtävänsä hän muotoili seuraavasti: "Emme jää kaipaamaan arvokkaita, emme palkitse tyhjiä" [1] . Palkinnon rahallinen arvo on US $ 25 000 [2] [3] .
Russkiy Mir Publishing House julkaisee palkittujen teoksia kirjasarjassa "Aleksanteri Solženitsynin kirjallisuuspalkinto" [4] .
Palkinto myönnetään kirjailijoille, joiden työllä on korkeat taiteelliset ansiot, jotka edistävät Venäjän itsetuntemusta ja antavat merkittävän panoksen venäläisen kirjallisuuden perinteiden säilyttämiseen ja huolelliseen kehittämiseen.
Palkinto jaetaan vuosittain teoksille, jotka on kirjoitettu yhdessä kirjallisuuden päälajeista: proosa, runous, dramaturgia, kirjallisuuskritiikki ja kirjallisuuskritiikki. Mitään niistä ei pidetä ensisijaisena; palkintoa myönnettäessä ei noudateta kirjallisuuden lajien ensisijaisuuden periaatetta eikä kiertoperiaatetta.
Palkinto voidaan myöntää romaanista, novellista tai novellikokoelmasta; kirja tai runosarja; näytelmä; artikkelikokoelma tai tutkimus.
Kirjailija voi tulla palkinnon saajaksi vain kerran. Toisen kirjallisuuspalkinnon saaminen ei estä kirjoittajaa saamasta tätä palkintoa. Kirjoittaja, joka oli kerran ollut ehdolla palkinnon saajaksi, mutta ei saanut sitä, voidaan asettaa uudelleen ehdolle. Siinä tapauksessa, että palkinto myönnetään kirjailijalle postuumisti, palkintorahojen määrä käytetään tuomariston päätöksen mukaisesti tekijän teosten uuteen painokseen ja/tai hänen muistonsa säilyttämiseen (muistomerkin luomiseen). museo, muistolaatan avaaminen jne.).
Poikkeustapauksissa palkinto voidaan jakaa kahden ehdokkaan kesken.
Edellisten vuosien palkinnonsaajat saavat ehdokkaiden asettamisoikeuden.
Palkinnon rahoittaa Aleksanteri Solženitsynin Venäjän kansansäätiö .
A. I. Solzhenitsyn perusti tämän säätiön vuonna 1974 heti maasta karkotuksensa jälkeen ja siirsi hänelle kaikki " Gulagin saariston " maailmanmaksut. Siitä lähtien säätiö on auttanut järjestelmällisesti Gulagin uhreja ja rahoittanut myös venäläisen kulttuurin säilyttämiseen liittyviä hankkeita. Palkinnon rahallinen määrä on 25 000 Yhdysvaltain dollaria.
Tämän vuoden voittajan nimi julkistetaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Palkintojenjakotilaisuus järjestetään huhtikuun viimeisellä viikolla.
Palkintojenjakotilaisuus järjestetään House of Russian Abroadin tiloissa (Moskova, Nizhnyaya Radishchevskaya St., 2) ja se sisältää Palkinnon sanan.
Vuonna 2001 asetukseen tehtiin lisäys, jonka mukaan Venäjän historiaa, valtion valtiollisuutta, filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua sekä merkittäviä meneillään olevia kulttuurihankkeita koskevat työt otetaan huomioon.
Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului:
| 1998 | Akateemikko Vladimir Toporov , filologi - "ensyklopedisesta tutkimuksesta venäläisen henkisen kulttuurin, kotimaisen ja maailmankirjallisuuden alalla, yhdistäen erityisanalyysin hienovaraisuuden inhimillisen sisällön määrään; hedelmällisestä kokemuksesta palvella filologiaa kansalliselle itsetuntemukselle kristillisen perinteen valossa” [5] . |
| 1999 | Inna Lisnyanskaya , runoilija - "runollisen venäläisen sanan läpinäkyvästä syvyydestä ja siinä monien vuosien ajan ilmennetystä myötätunnon runoudesta" [5] . |
| 2000 | Valentin Rasputin , proosakirjailija - "runouden ja kansanelämän tragedian läpitunkevasta ilmaisusta, fuusiossa venäläisen luonnon ja puheen kanssa; vilpittömyys ja siveys hyvien periaatteiden ylösnousemuksessa” [5] . |
| 2001 | Konstantin Vorobjov (postuumisti) ja Jevgeni Nosov , proosakirjailijat - "jonka teokset paljastivat täydellisessä totuudessa Suuren isänmaallisen sodan traagisen alun, sen kulun, sen seuraukset venäläiselle kylälle ja laiminlyötyjen veteraanien myöhäisen katkeruuden" [5] . |
| 2002 | Alexander Panarin , filosofi - "kirjoille Historian kosto" (1998) ja "Globalismin kiusaus" (2000) syvällä ymmärryksellään uudesta maailmanjärjestyksestä, Venäjän paikasta siinä ja sen arvoomavaraisuudesta"; Leonid Borodin , proosakirjailija - "työstään, jossa Venäjän elämän koettelemukset välitetään harvinaisella moraalisella puhtaudella ja tragedian tunteella; jatkuvasta rohkeudesta totuuden etsimisessä" [5] . |
| 2003 | Olga Sedakova ja Juri Kublanovski ovat runoilijoita: ensimmäiset "rohkeasta pyrkimyksestä välittää olemisen mysteeri yksinkertaisella lyyrisellä sanalla; filologisten ja uskonnollis-filosofisten esseiden hienovaraisuudesta ja syvyydestä", toinen - "jakeen kielellisestä ja metaforisesta rikkaudesta, joka on täynnä Venäjän kohtalon tuskaa; journalistisen sanan moraalisen tarkkuuden vuoksi" [6] . |
| 2004 | Elokuvaohjaaja Vladimir Bortko - "Dostojevskin romaanin Idiootti inspiroidusta elokuvalukemisesta , joka herätti suuren suosion ja yhdisti nykyajan lukijan uudelleen venäläisen klassisen kirjallisuuden kanssa sen moraalisessa palveluksessa", ja Jevgeni Mironov , näyttelijä - "sielullisen ruumiillistuksen puolesta Prinssi Myshkinin kuva ruudulla, mikä antaa uuden sysäyksen venäläisten kirjallisuuden klassikoiden kristillisten arvojen ymmärtämiseen” [7] . |
| 2005 | Igor Zolotussky , kriitikko - "modernin kirjallisuuden taiteellisten ja kriittisten tutkimusten laajuudesta ja Gogolin nerouden ja kohtalon syvästä ymmärtämisestä; uskollisuuden puolesta itsenäisesti etsimässä venäläisen kirjallisuuden perinteitä ja moraalista arvokkuutta” [8] . |
| 2006 | Aleksei Varlamov , proosakirjailija - "ihmissielun voiman ja haurauden, sen kohtalon hienovaraisesta seurannasta taiteellisessa proosassa; 1900-luvun venäläisen kirjallisuuden polkujen ymmärtämisestä kirjailijoiden elämäkertojen genressä" [9] . |
| 2007 | Sergei Bocharov , kirjallisuuskriitikko - "filologisesta täydellisyydestä ja taiteellisuudesta venäläisen kirjallisuuden tapojen tutkimisessa; tieteellisessä proosassa sanan ymmärryksen ylläpitämisestä keskeisenä inhimillisenä arvona", ja akateemikko Andrey Zaliznyak , kielitieteilijä - "perustantaisista saavutuksista venäjän kielen tutkimuksessa, muinaisten venäläisten tekstien dekoodauksessa; venäläisen runouden ensisijaisen lähteen filigraaniseen kielelliseen tutkimukseen " Sanat Igorin kampanjasta ", mikä vakuuttavasti todistaa sen aitouden" [10] . |
| 2008 | Boris Yekimov , kirjailija, "kirjeestä ja tuskasta Venäjän maakunnan kadonneen tilan kuvauksessa ja vaatimattoman miehen tuhoutumattoman arvon heijastamisesta; kirjailijan proosassa lyövän elävän kansankielen lähteeksi. |
| 2009 | Viktor Astafjev (postuumisti), kirjailija, "maailmanluokan kirjailija, peloton kirjallisuuden sotilas, joka etsi valoa ja hyvyyttä luonnon ja ihmisen silvotuissa kohtaloissa". Palkinnon myönsi ensimmäistä kertaa tuomaristo, johon ei kuulunut itse AI Solzhenitsyn [11] . |
| 2010 | Akateemikko Valentin Yanin , historioitsija ja arkeologi, "erinomaisista arkeologisista ja historiallisista löydöistä, jotka ovat muuttaneet käsityksen varhaisesta historiastamme ja muinaisen Venäjän miehestä " [12] . |
| 2011 | Elena Chukovskaya , kirjallisuuskriitikko, "epäitsekkäästä työstään Chukovsky-suvun rikkaan perinnön säilyttämisessä ja julkaisemisessa; rohkeasta avusta venäläiselle kirjallisuudelle sen historian vaikeina ja vaarallisina hetkinä" [13] . |
| 2012 | Oleg Pavlov , kirjailija, "tunnustuksellisesta proosasta, joka on täynnä runollista voimaa ja myötätuntoa; taiteellisiin ja filosofisiin etsintöihin ihmisen olemassaolon merkityksestä rajaolosuhteissa" [14] . |
| 2013 | Maxim Amelin , runoilija, "innovatiivisista kokeiluista, jotka työntävät lyyrisen runouden rajoja ja mahdollisuuksia, venäläisen runouden monimuotoisten perinteiden kehittämisestä ja laajasta koulutustoiminnasta belles-lettresin hyväksi" [15] . |
| 2014 | Irina Rodnyanskaya , kirjallisuuskriitikko, "omistetusta palvelusta venäläiselle kirjallisuudelle sen kauneuden ja totuuden etsimisessä, vaativasta ja reagoivasta huomiosta yhteiskunnallisen ajattelun liikkeisiin ajan taustalla" [16] . |
| 2015 | Sergei Zhenovach , teatteriohjaaja, " omistautuneesta palvelusta venäläiselle teatterille ja inspiroidusta käännöksestä maailman kirjallisuuden klassikoiden aarteiden näyttämön kielelle; katsojien kasvattamiseksi vaativan rakkauden hengessä teatteria ja kirjoja kohtaan” [17] . |
| 2016 | Grigory Kruzhkov , runoilija, esseisti, runouden kääntäjä, "runollisen sanan energiasta, kyvystä ymmärtää Shakespearen maailmankaikkeus ja tehdä englanninkielisten sanoitusten maailmasta venäläisen runollisen elementin omaisuutta; filologiselle ajattelulle, joka näkee kieltenvälisten ja kulttuuristen suhteiden hengelliset merkitykset” [18] . |
| 2017 | Vladimir Enisherlov , kirjallisuuskriitikko, "kolmenkymmenen vuoden ajan Our Heritage -lehden johtajina sen perustamisesta lähtien; valtavasta kulttuuri- ja koulutustyöstä venäläisen kirjallisuuden ja filosofisen ajattelun unohdettujen teosten etsimiseksi ja julkaisemiseksi; korkealuokkaisista asiantuntijatyöstä museoiden, historiallisten, arkkitehtonisten ja luonnonmuistomerkkien pelastamiseksi ja säilyttämiseksi” [19] . |
| 2018 | Sergei Lyubaev , taiteilija, " omistautuneesta rakkaudesta kirjallisuuden klassikoita ja sen miellyttävää kirjasuunnittelua kohtaan, rikkaimman kuvakielen puolesta, joka tekee kirjan suunnittelun mestariteokseksi", ja Viktor Britvin , taiteilija, "erinomaisesta laadusta ja ilmeikkäistä kuvituksista keijulle tarinoita ja myyttejä maailman kansoista ; venäläisen leiriproosan syvään ja kiihtyneeseen lukemiseen graafikon silmin" [20] . |
| 2019 | Evgeny Vodolazkin , kirjailija, "venäläisen henkisen ja psykologisen proosan syvien perinteiden orgaanisesta yhdistämisestä korkeaan filologiseen kulttuuriin; inspiroivalle taiteellisen kirjoitustyylille" [21] |
| 2020 | Natalya Mihailova , "inspiroivasta palvelusta venäläisen runouden nerolle Aleksanteri Sergeevich Pushkinille ; Vasili Lvovitš Pushkinin ja Sergei Nekrasovin museon perustamisesta "monien vuosien askeettisuudesta venäläisen kulttuurin alalla; Gavriil Romanovich Derzhavinin museon perustamiseksi " [ 22] . |