Operatiivis-taktinen ohjusjärjestelmä (OTRK) on eräänlainen ohjusase, joka on suunniteltu osumaan vihollisen kohteisiin operatiiviseen syvyyteen suhteessa etulinjaan (jopa 500 km). Se on välivaihe taktisten ( MLRS ) ja strategisten ( BRMD ) ohjusaseiden välillä. Termiä käytettiin pääasiassa Neuvostoliiton ja Venäjän sotilaskirjallisuudessa sekä maissa, joissa toimitettiin Neuvostoliiton sotilasvarusteita. Yhdysvalloissa ja Nato-maissa termiä tykistöraketit on perinteisesti käytetty (eng. artillery raketti suhteessa ballistisiin ohjuksiin ja tykistöohjus INS :llä varustettuihin ohjuksiinkorjatulla lentoradalla).
Kompleksi koostuu itseliikkuvalla tai hinattavalla alustalla olevasta kantoalustasta, ohjauksessa olevasta operatiivis-taktisesta ohjuksesta ja kannettavasta ohjusten varastosta kuljetusajoneuvoissa, perävaunuissa tai perävaunuissa, ohjausjärjestelmästä , viestintälaitteista ja palvelulaitteista.
Ensimmäisillä Neuvostoliiton TRC:illä ja OTRK:illa oli vain ydinaseet (" 8K14 ", " Luna ", " Temp-S "), kun taas niiden ohjusten tarkkuus oli alhainen.
Ensimmäinen ohjusjärjestelmä, joka tarjosi ohjuksen varustamiseen ei-ydinkärjellä, oli Tochka TRK , joka otettiin käyttöön vuonna 1975. Myöhemmin sen perusteella kehitettiin Tochka-U-kompleksi, joka otettiin käyttöön vuonna 1989.
Vuonna 1979 Oka OTRK otettiin käyttöön . Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen sopimus keskipitkän kantaman ja lyhyemmän kantaman ohjuksista vuonna 1987 kuitenkin johti sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan Temp-S-kompleksin, jonka kantama enintään 900 km, poistamiseen. , mutta myös Oka-kompleksi, jonka toimintasäde on jopa 400 km.
Vuonna 2006 otettiin käyttöön uusi venäläinen OTRK " Iskander ".
OTRK:ta käytettiin aktiivisesti useiden paikallisten sotien aikana 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. On olemassa useita kansainvälisiä sopimuksia[ mitä? ] , mikä rajoittaa operatiivis-taktisten kompleksien ominaisuuksia.