Siirto (typografia)

Typografian tavutus on  tekstin osan (sanojen, kaavojen jne.) katkos, jossa sen alku on yhdellä rivillä ja loppu toisella.

Sanan rivitys

Esimerkki:

Eteläisten maakuntien laaja sähköistäminen
antaa voimakkaan sysäyksen
maatalouden kehitykselle
.

Sanan rivityksen päätehtävä on esteettinen . Jos et käytä tavutusta, jotkut rivit osoittautuvat huonosti täytetyiksi (mikä on erityisen havaittavissa kapeita sarakkeita kirjoitettaessa). Lisäksi tavutusteksti vie vähemmän tilaa.

Samalla tavutusteksti on vaikeampaa lukea, joten tavutus ei ole käytössä pienimpien lasten kirjoissa. 1800-luvun ranskalainen typografi Marcel Brun julkaisi Manuel pratique et abrégé de la typographie française [ 1] , jossa hän ei tehnyt yhtään siirtoa.[ tosiasian merkitys? ] . Myöhemmät typografit (esim. Pjotr ​​Kolomnin ) uskoivat, että ilman tavutusta ei voida tehdä, koska epätasainen sanaväli näyttää pahemmalta kuin tavutetut sanat; kuitenkin enemmän kuin viisi (ulkomailla - yli kaksi, Neuvostoliitossa[ selventää ]  - enemmän kuin seitsemän) siirtoa peräkkäin ei suositella.

Tavutusmerkit

Useimmissa nykyaikaisissa eurooppalaisissa kirjoissa tavutus ilmaistaan ​​yhdysviivalla katkenneen sanan alkuosan jälkeen. Muinaisissa kirjasimissa (sekä latinalaisissa että kyrillisissä kirjasimissa) oli tämän merkin monipuolisempia muotoja:

• vaakaviiva alimman kirjainrivin tasolla (kuten alaviiva "_");
• viiva, jonka oikea reuna on taivutettu ylöspäin ("֊" - samanlainen muoto säilyy armeniaksi ja sitä kutsutaan entamnaksi );
• kauttaviiva pienen merkin " / " muodossa;
• merkki kahden vinon viivan muodossa (" ⸗ ").

Joissakin oikeinkirjoitusjärjestelmissä tavuviivaa ei ilmoiteta lainkaan erityisellä merkillä, sana yksinkertaisesti katkeaa rivien välissä. Erityisesti 1600-luvun puoliväliin asti kyrillinen sinetti pärjäsi ilman siirtomerkkiä ( vanhauskoiset säilyttävät tämän perinteen , katso lisätietoja artikkelista " Yerok "); sellaisia ​​ovat jotkut nykyaikaiset kirjoitukset, pääasiassa aasialaiset (ei vain hieroglyfit , vaan myös abugidit, esimerkiksi thai ).

Monimutkainen siirto

Useimmissa kielissä tavutus pelkistetään sanan katkaisemiseksi (ja yhdysviivan lisäämiseksi); kuitenkin joidenkin kielten joissakin sanoissa siirrettäessä myös itse kirjaimet tai diakriittiset merkit muuttuvat , esim.

• englanti : eight t een → eigh t -// t een;[ tyhjentää ]
• unkari : a ssz o nny al → a sz -// sz o ny -// ny al;
• hollanti : re ë el → re-// e el, om aa tje → om a -// tje;
• kreikka : Μα ϊ̓ ου → Μα-// ἰ ου;
• katalaani : para l el → para l -// l el;
• saksa : Zu ck er → Zu k -// k er, Schi ff ahrt → Schi ff -// f ahrt (perinteisen kirjoitustavan mukaan; äskettäin[ selventää ] uudet Zu-//cker ja Schifffahrt);
• ruotsi : gla ss ko → gla s -// s ko, gla ss -// ko, gla ss -// s ko (sanan merkityksestä riippuen).

Sallittujen siirtojen sijainnit

Periaatteessa sanoja voidaan siirtää joko tavujen rajoja pitkin tai morfeemien rajoja pitkin . Jokaisella kielellä on omat sääntönsä mahdollisten tavutuspaikkojen määrittämiseksi ( englannin kielellä tämä ilmoitetaan usein sanakirjoissa, kun taas brittiläiset ja amerikkalaiset järjestelmät ovat pohjimmiltaan erilaisia).

Esperantossa tavutus on sallittu missä tahansa (voit jopa tavuttaa yhden kirjaimen), vaikka useammin ne tavutetaan tavuilla tai morfeemeilla. [2] Kiinaksi , koreaksi ja japaniksi se voidaan myös siirtää minne tahansa (mutta on olemassa suurempiakin kirjallisia yksiköitä) .

Venäjän kielellä [3] [4] sanojen siirtämisen perussäännöt ovat seuraavat:

• on mahdotonta erottaa siirrolla yhtä kirjainta tai ryhmää, joka ei sisällä vokaalia;
• et voi rikkoa sanaa ennen kirjaimia b , b ja s ;
• sekä ennen th (paitsi tapauksissa, kuten "viisijodi");
• on mahdotonta siirtää (kokonaan tai pääosin) isoilla kirjaimilla kirjoitettuja lyhenteitä;
• konsonantin ja sitä seuraavan vokaalin välillä siirto on sallittu vain yhdyssanoissa ("osaaktiivinen") ja etuliitteiden jälkeen ("peiton alla"); kirjainta y tässä säännössä ei pidetä konsonanttina ("mai-tai");
• et voi repiä pois juurta edeltävän etuliite viimeisten konsonanttikirjainten siirtoa konsonantille: "lyö" eikä "lyö";
• et voi repiä irti juuren alkukonsonantteja siirrolla: "feat" eikä "feat";
• kaksinkertainen konsonantti voidaan erottaa edellisestä vokaalista siirrolla vain yhdyssanoissa ("uusi-johdanto") ja etuliitteiden jälkeen ("yhteispoltettu");
• et voi rikkoa väliviivalaajennuksia, kuten "1st" tai "40%".

Näiden yleisesti sitovien ( venäjän kielen oikeinkirjoitukseen liittyvien ) sääntöjen lisäksi typografiselle ladontalle on olemassa tiukemmat tavutussäännöt, joissa muodollisesti sallitut, mutta lukemista häiritsevät tavutustapaukset ovat kiellettyjä. Erityisesti:

• ei ole suositeltavaa erottaa alku- tai lopputavua "ei" yhdysmerkillä (jotta tekstiriviä ei lueta täsmälleen päinvastoin: "täysin / / ei selvinnyt tehtävästä eikä ansainnut / / vähän rahaa ») ;
• Sellaisia ​​siirtoja tulee välttää, joissa sanan tuloksena olevilla segmenteillä on ei-toivottu ja/tai kaksinkertainen merkitys: " joukkueet", "pop röyhtäily", "odottamaton"[ selventää ] .

Lisäksi on kiellettyä rikkoa väliviivoja, kuten "2-paikallinen", "n-ulotteinen", symboleja, kuten "Boeing-767", puhelinnumeroita, moninumeroisia numeroita jne.

Kun sanoja siirretään yhdysviivalla, jälkimmäinen ei yleensä toistu (vaikka on poikkeusversioita ja jopa pysähtyneisyyden ajan huolellisesti kirjoitettujen sanakirjojen joukossa ), mikä voi toisinaan johtaa epäselvyyksiin alkuperäisen kirjoitustavan palauttamisessa (sulatettu tai tavutettu, kuten "leuk" ja "lei-ka"). Tästä syystä joskus[ kuka? ] suosittele olemaan käyttämättä väliviivaa ollenkaan.

Toteutus tietokoneissa

Tehtävä mahdollisten siirtopaikkojen automaattiseen ilmoittamiseen syntyi heti, kun tietotekniikkaa alettiin soveltaa ladonta- ja julkaisutoimintaan (1950-1960-luvut). Järjestelmät perustuivat joko sanakirjoihin, joissa jokaiselle sanalle on merkitty tavutuspaikat, tai algoritmeihin sääntöjoukon muodossa "jos näet sellaisen ja sellaisen kirjainyhdistelmän, voit (ei) tavuttaa". Ensimmäinen lähestymistapa, varsinkin vanhalla tekniikalla, oli hankala vaadittujen tietokantojen määrän vuoksi (ja ilmeisistä syistä osoittautui sopimattomaksi aiemmin tuntemattomille sanoille), kun taas toinen (empiirisesti käännetyillä säännöillä) ei antanut hyväksyttävää työn laatua pitkään. Tilanne muuttui vuonna 1983 , kun Franklin Mark Liang , D. E. Knuthin opiskelija , ehdotti algoritmia  [ , joka tavutussanakirjan avulla rakentaa kompaktin säännöstön, jonka avulla voit palauttaa täsmälleen nämä tavutuspaikat. Kuten kokeellisesti kävi ilmi, uusille sanoille (jotka eivät sisälly koulutussanakirjaan) tällainen sääntöjoukko löytää useimmissa tapauksissa myös onnistuneita siirtopisteitä. Liangin järjestelmä integroitiin alun perin tunnettuun TeX -tietokoneasettelujärjestelmään , ja myöhemmin sitä mukautettiin joihinkin muihin julkaisujärjestelmiin. Toteutettu JavaScriptillä tavutusprojektissa[ tosiasian merkitys? ] [5] , joka sallii tavutuksen tavallisessa Unicode - tekstissä [6] .

Liangin algoritmi osoittautui niin tehokkaaksi, että TeX:n amerikkalaisen englannin sanakirjassa on alle 4 500 sääntöä ja neljätoista poikkeusta.