Länsi-Venäjä

Länsi-Venäjä

Länsi-Venäjän kirjoituskieli (vihreä katkoviiva) 1300-luvun lopulla
oma nimi rus(b) cue ѧzyk , ruska(ѧ) mova , yksinkertainen mova
Maat Liettuan suurruhtinaskunta , Puola ( Galicia ), Moldavia [1] , Hetmanaatti
virallinen asema Liettuan suurruhtinaskunta
Tila suurherttuan papisto , kirjallisuus ja puhekieli
Luokitus
Kategoria Euraasian kielet

indoeurooppalainen perhe

Slaavilainen ryhmä Itä-slaavilainen alaryhmä Vanha venäjän kieli
Kirjoittaminen Kyrillinen , joskus latinalainen ja arabialainen kirjoitus
kielitieteilijä Lista orv-olr

Länsi-Venäjän kieli ( Länsi- Venäjän rus (b) ky ѧzykъ , rus (b) ka mova [2] [3] ,  yksinkertainen mova [4] [5] [6] [3] , Valkovenäjän vanha kieli , Ukrainan vanha ukrainalainen mova , puola język ruski , latina  lingua ruthenica ) on itäslaavilainen kieli , joka oli laajalle levinnyt Länsi - Venäjällä ja Moldovan ruhtinaskunnassa .

Käyttöalueet

Kieli oli kahdessa muodossa: kirjallinen ja suullinen [7] .

Suurruhtinas Olgerdin johtaman kirjoituskielestä tuli Liettuan suurruhtinaskunnan kansalliskieli [ 8] .

Kirjoitettu yritys

Länsi-venäjän kirjoituskieli on yksi Liettuan suuriruhtinaskunnan virallisista [9] [10] [11] kirjallisista ja kirjallisista kielistä 1300-luvulta 1696 [12] [13] [14] , samoin kuin Puolan kuningaskunnan  ( jälkeen1569 Moldavian ruhtinaskunnan itäslaavilaiset maakunnat toimistotyön ja kirjallisuuden kielenä. Kehitetty muinaisen Venäjän kirjoitusten perusteella . Se perustui itäslaavien länsimaisiin (vanha valkovenäläinen ja vanha ukrainalainen) murteisiin sekä kirkkoslaavilaisten (lähinnä ukrainalais-valkovenäjäversion ) ja puolan [6] [15] [5] elementteihin . 1600-luvun loppuun mennessä Liettuan suurruhtinaskunnan alueella toimistotyön kielenä se korvattiin kokonaan puolan kielellä [6] .

Ulkomaalaiset eivät tehneet eroa Moskovan ja Liettuan valtion kielen välillä ja kutsuivat molempia "venäläisiksi". Samaan aikaan Moskovan osavaltion nimi "venäläinen" viittasi kirkkoslaavilaisten kieleen, toisin sanoen "venäläinen" ja "slovenia" (kirkoslaavi) olivat synonyymejä Moskovassa; ja Liettuassa nimi "venäläinen" merkitsi kieltä, joka vastusti kirkkoslaavilaista kieltä, toisin sanoen "venäjän" ja "sloveenin" kielillä Liettuan suurruhtinaskunnassa oli täysin erilaiset merkitykset. Liettuan suurruhtinaskunnan "Prostu mova" Moskovassa kutsuttiin "liettuaksi" tai "valkovenäjäksi" [16] . Liettuan suuriruhtinaskunnassa (samoin kuin niillä Liettuan suurruhtinaskunnan mailla, jotka luovutettiin Puolalle vuonna 1569) 1500-1600-luvuilla kirjailijat kutsuivat sitä joskus myös liettuaksi [17] . Tällä hetkellä Valko-Venäjällä Liettuan suurruhtinaskunnan kirjallinen ja liikekielenä käytetään useammin vanhaa valkovenäläistä [18] [19] ja Ukrainassa vanhaa ukrainaa [20] .

Moldovan ruhtinaskunnan länsi-venäjän kieleen vaikuttivat kirjallinen bulgaria (normalisoitu Tarnovon säännöillä) sekä puola ja vähemmässä määrin moldava [21] .

Kirjallisuus

Kirjallisella kielellä oli ylimurteinen muoto ja se saattoi poiketa merkittävästi Liettuan suurruhtinaskunnan paikallisista puhekieleistä, koska "venäjän kieli" ei perustunut vain yhden kansan (valkovenäjän tai ukrainan) eläviin puhekieleen. , ja kun he liittyivät Liettuan suurruhtinaskunnan kokoonpanoon, molemmat olivat yhteinen kirjallinen kieli [10] , joka edusti vaihetta valkovenäläisten ja ukrainalaisten kirjallisten kielten kehityksessä [5] .

Länsivenäläisen kirjallisen kielen ilmaantuminen erillisenä idioomana ja dokumentoidun kehityksen alku sinänsä juontavat yleensä 1300-luvulta. Jatkokehitys tapahtui 1400-luvulla ja kehityksen huippu saavutettiin 1500-luvulla [22] [23] , 1500-luvun jälkipuoliskolla - 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla yritettiin kodifioida, josta kielioppi ja Ivan Fedorovin (1574) aluke on tunnustettu merkittävimmäksi [24]. Lavrenty Zizanian kielioppi (1596) ja Ivan Uzhevichin kielioppi (1645).

Kirjallinen länsivenäjän kieli erosi liikekielestä. Yleensä ero niiden välillä oli pieni ( luterilaisessa katekismuksessa , Ipaty Poteyn kirjoituksissa ), mutta joskus varsin merkittävä ( Francysk Skarynan Raamatussa , Vasili Tyapinskyn evankeliumissa ). 1400- ja 1500-luvuilla kirjallinen kieli ei vakiinnuttanut täysin: siitä löytyy kirkkoslavismeja, polonismeja löytyy sekä suuria että kohtalaisia, se voi olla kaukana tai lähellä kansankieltä (Tjapinskin evankeliumi) . Se on lähellä bisneskieltä ja joskus identifioituu sen kanssa ("Unia", "Settlement ennen paavi Sixtus", Poteus). Liettuan suurruhtinaskunnan polonisaatio johti kirjallisen kielen kuolemaan ja siirtymiseen puolaan [25] .

Länsi-venäjän kielellä 1600-luvun alussa - 1700-luvun alussa oli merkittävä vaikutus venäläiseen kirjakieleen ( N. S. Trubetskoyn mukaan "Moskovan maallinen ja liike") [26] .

Suullinen

Länsivenäläinen suullinen (puhekieli) erosi kirjallisesta, ja Liettuan ruhtinaskunnan alueella oli varhaisen ukrainalaisen ja varhaisen valkovenäläisen puheen piirteitä, jotka olivat Liettuan ruhtinaskunnan puhutun kielen kaksi päämurtetta. Suurin osa väestöstä käytti puhuttua länsivenäjää jokapäiväisessä viestinnässä, ja se muodosti kirkon slaavilaisen länsivenäläisen version (sisältää myös muista versioista) ja puolan kielen elementtien kanssa suurruhtinaskunnan kirjoitetun kielen perustan. Liettuasta. K. Sh. Stangin [27] päätelmien mukaan varhaisimmista 1300-1400-luvuilta peräisin olevissa asiakirjoissa ukrainalaisen tyypin murrepiirteet ovat vallitsevia. Kuitenkin vähitellen, kun monikielisten ryhmien rajat ja demografisen merkityksen suhde muuttuvat, valkovenäläisen tyypin piirteet tulevat hallitseviksi.

Erot kielissä olivat erityisen havaittavissa Liettuan suurruhtinaskunnan alueen pohjoisosassa, missä "valkovenäjän kielikompleksi" ilmeni ( akanie , zekanye , kolina jne.) ja etelässä, jossa "ukrainan kieli" kompleksi" oli selvästi näkyvissä ( ikavismi , konsonanttien kovettuminen ennen e , ja muinaisten i : n , ы > ja jne. yhdistäminen ) [28] .

Vokatiivisen muodon läsnäolo yhdistää länsivenälän ukrainan ja valkovenäläisen kielen kanssa. Yksinkertaisesta MOV:sta siirryttiin asteittain valkovenäläiseksi. Valko-Venäjän ja suurvenäläisten murteiden välinen raja on hämärtynyt, mikä yleensä selittyy Liettuan ja Moskovan suurruhtinaskunnan välisellä taistelulla, jossa niiden välissä olevat maat (kuten Smolensk) vaihtoivat toistuvasti omistajaa [29] .

Moldovan ruhtinaskunnassa galicialais-bukovinalainen murre oli puhekieltä [21] .

Kirjallinen kieli ja elävä puhe

Liettuan suurruhtinaskunnan kirjallinen kieli muodostui valtion virallisessa kirjoituksessa pääosin valkovenäläisten murteiden pohjalta lähellä Vilnaa ja nykyisen Valko-Venäjän keskeisiä alueita [30] (J. Stankevitšin mukaan Etelä-Potskin murteissa, jotka olivat myös keskusmurteen itäisiä murteita [31] ). Kielen muodostumisen alkuvaiheessa Liettuan suurruhtinaskunnan etelä-volynin ja pohjois-volynin (tai etelävalko-Venäjän) murteiden vaikutus oli läsnä.

Liettuan suurruhtinaskunnan 1300- ja 1400-lukujen asiakirjoissa ukrainalaisen tyypin murrepiirteet ovat vallitsevia, mutta 1400-luvun lopulla ne korvataan valkovenäläisillä [6] . Kuningas Sigismund Augustuksen aikana eteläinen kielityyppi katoaa kokonaan Liettuan suurruhtinaskunnan toimistotyöstä. Tällä hetkellä Liettuan kanslerin kieli toimii jo lähimpänä Valkovenäjän murteita Vilnan lähellä. Tähän kieleen hajosi myös Polotskin tyyppinen aktikieli, joka ennen toimi itsenäisenä muotona.

Liettuan suurruhtinaskunnan kirjoitetun kirjakielen ylidialektisen luonteen vuoksi kirjoitetun "yksinkertaisen kielen" ja väestön murrellisen puhekielen välillä oli tiettyjä eroja, joiden perustana oli lukutaidoton talonpoika. Kirjallinen kieli erottui erityisellä syntaksilla, toimistoleimoilla ja juridisella terminologialla. Myös leksikaalisia eroja oli. Esimerkiksi Pamva Beryndan sanakirjassa slaavilaisen venäjän sanaston (1627) "venäläinen" (eli "yksinkertainen mova") vastakohtana on "Volyn" (eli ukraina) ja "lietuva" (eli Valko-Venäjä): Kirkkoslaavilaiset silmukat vastaavat tässä "venäläiset kogut , Volyn laulu , Liettuan kukko " [16] . Samaan aikaan Liettuan suurruhtinaskunnan aateliston ja koulutetun älymystön arkipuhe oli lähimpänä liikekirjoituksessa käytettyä muotoa [32] .

1500-1600-luvuilla läntiselle venäjän kielelle oli ominaista suurin toimintojen ja käyttöalueiden kirjo: Liettuan suurruhtinaskunnan viran kirjallinen kieli, maallinen kieli ja 1500-luvun puolivälistä lähtien. , hengellinen kirjallisuus (katso Liettuan suurherttuakunnan kirjallisuus ) [33] .

Vangittujen Krimin tataarien assimiloidut jälkeläiset , jotka olivat uudelleen asettuneet ja myös viety pois Krimiltä 1300-luvulla , käyttivät liturgisena kielenä länsimaista kansankieltä [31] . Tähän päivään asti säilyneet liturgiset " kitabit " ovat elävä esimerkki elävästä valkovenäläisestä [6] puheesta, joka on tallennettu 1500-luvulla arabialaiseen kirjoitukseen [34] [35] .

Kielen nimi

Itsenimenä käytettiin seuraavia termejä: Rus(b)ky yazyk [30] [36] [37] [38] [39] , liettualainen Mova [40] [41] [42] [43] , Ruska( ya) Mova [44 ] [45] , yksinkertainen mova [40] .

Historiografiassa Liettuan suurruhtinaskunnan kirjoituskieli esiintyy useilla nimillä:

Termi "Länsi-venäläinen kirjoituskieli" on venäläisen filologian ja historiografian termi, joka otettiin käyttöön 1800-luvulla Venäjän valtakunnassa .

Nimi "Länsi-Venäjä" tulee käsitteestä " Länsi-Venäjä " tai "Länsi-Venäjän maat", joka perustettiin venäläisessä historiografiassa Liettuan suurruhtinaskunnan liittämisen jälkeen Venäjän valtakuntaan ja tarkoitti vanhan Venäjän valtion maita. jotka olivat osa Liettuan suurruhtinaskuntaa. He vastustavat käsitettä " Koillinen Venäjä " - nykyaikaisen Venäjän valtion ydin, jonka kieltä joskus kutsutaan vanhaksi venäjäksi [53] [54] . Venäläisessä filologiassa 1900-luvun alussa hyväksyttiin yleisesti, että ukrainan ja valkovenäläisten kielinormien välinen ero oli merkityksetön, joten käytettiin yleistermiä "länsivenäläinen kieli". Erityisesti tällä näkemyksellä oli Nikolai Sergeevich Trubetskoy [55] .

Useissa länsimaisissa kielissä nimet hyväksytään nykyään myös jakamatta valkovenäläiseksi ja ukrainalaiseksi muunnelmaksi, jota kutsutaan "ruteenilaiseksi kieleksi", johdannaisena Venäjän latinoidusta nimestä - Ruthenia : saksa.  ruthenische Sprache , englanti.  ruteenin kieli . Samaan aikaan, kun puhutaan länsivenäläisten murteiden merkityksestä, ukrainalaista murretta kutsutaan yksinkertaisesti ruteeniksi [56] [57] ja valkovenäläiseksi ruteeniksi [58] .

Nykyaikaisten valkovenäläisten ja ukrainalaisten kirjallisten kielten muodostuessa 1800-luvulla alettiin käyttää käsitteitä "vanha valkovenäläinen kieli" ja "vanha ukrainan kieli".

Venäläinen slaavilainen filologi Jevfimi Karski otti termin "vanha valkovenäläinen kieli" tieteelliseen käyttöön perustuen läntisen venäjän kielen leksikaalisen järjestelmän läheisyyteen 1800-luvun valkovenäläisten kansanmurteiden kanssa [59] .

A. Danilenkon ja V. Moysienkon mukaan termiä "länsivenäläinen" ei voida pitää oikeana, koska se on vanhentunut [60] eikä sillä ole oikeaa korrelaattia muodossa "itäinen (länsi, etelä) venäjä". [61] Michael Moser uskoo, että tämä termi on myös moniselitteinen, koska jotkut luokitukset sisältävät myös "lounaisvenäjän kielen" [62] . Daniel Bunichin mukaan tämä termi "kansallistaa" (samoin kuin muunnelmat "vanha ukrainalainen" ja "vanha valkovenäläinen") esikansallisen aikakauden kielen yhden modernin itäslaavilaisen kansan eduksi [63] . A. Danilenkon mukaan sen käyttö Neuvostoliiton kielitieteessä johtui tiedemiehiin kohdistetusta poliittisesta painostuksesta [60] .

Kysymys kielen alkuperästä

Länsi-venäjän kielen alkuperätutkimuksen perustajana pidetään perinteisesti H. Stangia , joka julkaisi tästä aiheesta laajan monografian vuonna 1939 [64] , jonka varsinaista aineistoa tutkijat vielä tutkivat. Ukrainan ja valkovenäläisen kielitieteilijät käsittelevät läntisen venäjän kielen alkuperää eri tavalla kieliperinnön kiistan vuoksi. Venäläiset lingvistit tukevat ukrainalaisia ​​ja valkovenäläisiä kollegoitaan erillisissä opinnäytetöissä yleisen konseptin sijaan [65] . Koska tässä asiassa on ennenaikaista puhua kansallisten kielikoulujen muodostumisesta, vaan pikemminkin kielitieteilijöiden hallitsevasta mielipiteestä heidän kansalaisuudestaan, nämä teoriat voidaan tiivistää seuraavasti.

Venäläisten kielitieteilijöiden näkökulma

Monille venäläisille kielitieteilijöille on tyypillistä uskoa, että läntisen venäjän kielen ukrainalaiset ja valkovenäläiset murteet erosivat merkityksettömästi toisistaan ​​ja valkovenäläinen murre on muinaisempaa. Erityisesti tätä näkemystä piti fonologian luoja N. S. Trubetskoy [26] . Akateemikko A. A. Zaliznyak jakoi näkemyksen läntisestä venäjän kielestä siinä mielessä, että valkovenäläinen kompleksi vallitsi tässä kielessä ja ukrainalainen kompleksi erottui siitä etelässä, ja siksi kieltä pitäisi kutsua "vanhaksi valkovenäläiseksi" [66] . Huolimatta hallitsevasta nimestä "länsivenäläinen kieli", venäläinen filologia hyväksyy myös nimen "vanha valkovenäläinen kieli" [48] , samoin kuin kielen omanimen "Ruska Mova" tai "Yksinkertainen mova" [10] .

Ukrainan kielitieteilijöiden näkökulma

Professori Viktor Moysienko tehtyään katsauksen nykyaikaisiin tieteellisiin töihin päätyi seuraaviin johtopäätöksiin [10] [67] [68] :

  1. Länsi-venäjän kieli ( "venäjän kieli" on kielen itsenimi [10] .) ei perustunut yhden kansan - valkovenäläisen tai ukrainalaisen - kielellisiin piirteisiin, vaan se oli molemmille yhteinen heidän tullessaan Grande Liettuan herttuakunta.
  2. "Russkaya Mova" virallisena kielenä syntyi Kiovan Venäjän kirjallisen ja kirjoitetun kielen - vanhan venäjän - perusteella .
  3. Elävän kielen piirteistä "Russkaya Mova" absorboi suurimman määrän Polissya-piirteitä, mikä johti tiettyyn kielen ylimurteeseen sen kehityksen alkuvaiheessa.
  4. 1500-luvulta lähtien ukrainalaiset kielelliset piirteet (elävän kielen etelä-ukrainalaisen perustan perusteella) ovat tulleet yhä selvemmiksi, mikä mahdollistaa puhumisen "russkajan kielen" vanhasta ukrainalaisesta versiosta.
  5. Valkovenäjän kielelliset piirteet eivät ilmenneet tällä tavalla selvästi ja sulautuivat puolalaisiin. Tässä suhteessa, kuten Moysienko huomauttaa, 1500-luvulta lähtien voidaan puhua "ruskan kielen" valkovenäläis-polesje-muunnelmasta, joka vastustaa selvästi ukrainalaista varianttia.
Valkovenäjän kielitieteilijöiden näkökulma

Valkovenäjän kielitieteilijät pitävät Liettuan suurruhtinaskunnan tekokieltä pääasiassa vanhana valkovenäläisenä. Joten Valko-Venäjän kansallisen tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen , filologian tohtori, professori A. I. Zhuravsky totesi vuonna 1978 tekemässään tieteellisten töiden katsauksessa [30] :

  1. Liettuan suurruhtinaskunnan kirjoituksissa kieltä käytettiin valkovenäläisen murteen pohjalta, ja 1400-luvun lopulla Liettuan suurruhtinaskunnan papiston kieli toimi jo valkovenäläisenä kielenä, joka on lähimpänä Valkovenäjän murteet lähellä Vilnaa.
  2. Filologi Evfimy Karsky, joka loi termin "vanha valkovenäläinen kieli" vuonna 1904, uskoi, että se luotiin valkovenäläisten kansanmurteiden pohjalta.
  3. Puolalainen historioitsija S. Kutsheba väitti, että Liettuan suuriruhtinaskunnan kuninkaallisissa toimistoissa ja hovissa muinoin käytetty kieli oli valkovenäläistä , sekoitettuna kirkkoslaaviin.
  4. Ukrainan kansallisen tiedeakatemian jäsenen Y. Sherekin tekemä muutos H. Stangin käsitteeseen, jonka mukaan Liettuan suurruhtinaskunnan kirkon kielen perustana olivat ennen kaikkea Valkovenäjän keskimurteet, pohjimmiltaan vain yksityiskohtaisesti täydentää H. Stangin pohdintoja eikä muuta perusteellisesti kantaa Liettuan suurruhtinaskunnan säädöskielen valkovenäläiseen murrepohjaan [30] .

Žuravskin teesien mukaan valkovenäläinen kielitiede kokonaisuutena vaatii Liettuan suurruhtinaskunnan tekokielen tunnustamista valkovenäläiseksi (vanhavalkovenäjän) kieleksi.

Läntisen venäjän kielen historia

Länsi-venäläisen kirjoitetun kielen syntyminen XIV-luvulla

Sekä ukrainalaisten että valkovenäläisten kielitieteilijöiden mukaan läntinen venäjän kieli ilmestyi 1300-luvulla [30] [10] Liettuan suuriruhtinaskunnassa säädösten ja liikekirjoituksen virallisena kielenä, valtion virastotyön kielenä.

Itä-slaavilainen kirjoitus Liettuassa muodostui kaksikielisyyden olosuhteissa: pääasiassa uskonnollisessa ja filosofisessa kirjallisuudessa käytetyn kirkkoslaavilaisen kielen ( ukrainalais-valkovenäjän kielen) ohella on muodostumassa kirjallinen kieli, joka suuren kirjan kirjallisissa lähteissä. Liettuan herttuakuntaa kutsutaan "yksinkertaiseksi" tai "venäläiseksi movaksi" (harvemmin - "liettuan kieli") [69] . Tämä kieli on vähitellen korvaamassa kirkon slaavilaisen kielen kaikilta aloilta, paitsi ortodoksisten kulttipalvonnasta ja osittain (yhdessä länsiVenäjän kielen kanssa) uniaattikirkosta .

Suurin osa Liettuan metriikan 1400-1600-lukujen asiakirjoista on koottu länsivenäjän kirjakielellä ; Viralliset kirjeet Krakovan ja Varsovan kuninkaallisilta kansleilta kirjoitettiin tällä kielellä ja lähetettiin Liettuan suurherttuakunnalle [70] , Liettuan perussäännöille . Liettuan suuriruhtinaskunnan ensimmäinen sanomalehti julkaistiin länsi-venäläisellä kirjallisella kielellä - " Naviny kauhea ja säälittävä ... ". Länsivenäjän kieli tunnustettiin viralliseksi myös ulkomailla [70] .

Myöhemmin, 1500-luvulla, varsinainen länsivenäläisen kirjapainon keskus sijaitsi Vilnassa .

Länsi-Venäjän kirjoituskieli oli kaunokirjallisuuden, journalismin, muistelmien, uskonnollisen kiistan, homiletiikan ja hagiografian kieli ; sille käännettiin länsieurooppalaisia ​​ritarillisia romaaneja, historiallisia kronikkeja ja apokryfiä [70] .

Ukrainassa 1500-luvun viimeisellä neljänneksellä kehittyi panegyrikirjallisuus , joka ylisti maallisten ja papiston hyökkäyksiä heidän taistelussaan vieraita valloittajia vastaan, katolilaisuutta vastaan .

Liettuan suurruhtinaskunnassa 1300-luvun lopulla ja 1400-luvulla tapahtuneiden poliittisten muutosten jälkeen länsivenäläisen kirjakielen kulttuurilla oli taipumus taantua puolan kielen hyväksi, ja tämä heikkeneminen. vahvistui 1500-1600-luvuilla. Tilanne muuttui erityisen epäsuotuisaksi 1500-luvun viimeisellä neljänneksellä, kun vastareformaatio vahvistui Kansainyhteisössä , sillä protestantit ja ortodoksiset muodostivat tuolloin suurimman osan länsivenäläistä kirjakieltä käyttävästä väestöstä. Kansainyhteisön inkvisitio sisälsi monia länsivenäjänkielisiä julkaisuja "Kiellettyjen kirjojen koodissaan" (julkaistu vuodesta 1603) [71] .

1600-luvun toisella neljänneksellä länsivenäläinen kirjallinen kieli imeytyi suuren joukon puolalaisia ​​kielellisiä elementtejä, irtautui kansanperustastaan ​​ja muuttui erittäin keinotekoiseksi eikä edes sopivaksi jokapäiväiseen käyttöön. Ortodoksisen kirjapainon keskuksen siirron jälkeen Kiovaan (1610-luvulla) tämän ajanjakson kirjallista kieltä ei voitu enää pitää länsivenäjänä sen alkuperäisessä "vanhavalkovenäjän" versiossa [72] . Valkovenäjän kieliperinnön historioitsijoiden, kuten Elena Rudenkon, mukaan 1700-luvulle mennessä vanha valkovenäläinen murre oli lakannut olemasta kysytty kirjailijoiden keskuudessa ja uusi valkovenäläinen kirjallisuus oli jo luotu valkovenäläisen puhekielellä, kuten tapahtui läntisen venäjän kielen "vanhan ukrainan" murre [73] .

Länsi-Venäjän kielen vanhan ukrainalaisen muunnelman kukoistus 1600-luvulla. Draamagenren synty

Kielen vanhan ukrainalaisen version muodostumisen alkua pidetään yleensä 1500-luvulla [10] , ensimmäinen merkittävä teos länsivenäläisen kielen ukrainankielisessä versiossa on Peresopnytsan evankeliumi (1556-1561), jossa Ukrainan presidentit vannovat nyt valan. Peresopnytsan evankeliumi on ainutlaatuinen myös siinä mielessä, että se sisältää sanoja, jotka oletettavasti ovat peräisin ukrainalaisista kansanmurteista [74] .

Kirkon slaavilaisen kielen kirjallisuuden todellinen kukoistus alkaa 1600-luvulla sellaisilla teoksilla kuin Meletiy Smotrytskyn "Slaavilaisen oikean lauseen kieliopit " (1619) ja hänen anonyymisti lyhenneversionsa "Slovenian kielen kielioppi tai kirjoittaja" (1638). ).

Vanha ukrainan kielioppi normalisoitiin Ivan Uzhevichin "Slovenian kielioppi" (1643, 1645). Uzhevichin merkittävä saavutus oli läntisen venäjän kielen vanhan ukrainalaisen murteen kirjallisen standardin vakauttaminen sen suojalla kansanmurteiden vaikutukselta. Joten Uzhevich jakaa kielioppissaan selkeästi kirjoitetun kielen lingua sclavonicaa ja asettaa vastakkain lingua popularis , eli suullisen kansanpuheen [75] .

1600-luvun alussa ilmestyivät ensimmäiset dramaattiset kokeet vanhan ukrainalaisen murteen kanssa - jae-deklamaatiot ja dialogit: "Herran Jumalan jouluksi ..." (1616) , suurimman leksikologisen teoksen kirjoittaja Pamva Berynda . teos "The Sloveni Russian Lexicon" (1627) [76] .

Barokin aikakaudella vanhassa ukrainalaisessa kirjallisuudessa syntyi rikas dramaattinen genre, joka sisälsi monia sosiaalisia ja jokapäiväisiä satuja, laulukirjoja ja komedioita [77] . Kirjallisuudessa tapahtui sankarin, tyylin demokratisoitumista, erityisesti välikappaleissa (lisäosat kouludraaman näytösten väliin), K. Marashevskyn moninäytöksisessä Komediassa (1787), joka on esitetty Zabelsky Dominican Collegiumissa [78] . .

Vuodesta 1647 vuoteen 1701 [79] Kiev-Mohyla Collegium (myöhemmin Akatemia) julkaisi monia vanhojen ukrainalaisten kirjailijoiden [77] teoksia : Ioanniky Galiatovsky , Lazar Baranovich , Anthony Radivilovsky , Innokenty Gizel , Varlaam Yasinsky , Dmitry T. Ivan Velichkovsky , Peter Grave ym. Kiev-Mohyla Academy oli myös draaman kehittämisen keskus. Tämän genren teokset muodostavat piirteitä, jotka ovat ainutlaatuisia vanhan ukrainan murteelle fonetiikassa , kielioppissa ja sanastossa [80] .

XVII lopussa XVIII vuosisadan alussa. draaman puhe muuttuu varsin merkittävästi: vanha ukrainalainen kielen versio korvataan vähitellen kirkkoslaavilaisella. Saarnakirjallisuudessa, erityisesti Ioannikius Galatovskin teoksessa "Ymmärryksen avain", kirkon slaavilaisten lainausten määrä sanastossa on kasvussa. 1600-1700-luvun alussa levitettiin annalistista kirjallisuutta, joka liittyi pääasiassa B. Hmelnitskin johtamaan kansalliseen vapautussotaan . Kronikoiden kieli on heterogeeninen. Jos " Self-Viderin kronikassa " vanha ukrainalainen murre on selvästi näkyvissä, niin myöhemmissä kronikoissa, erityisesti Velichkossa , kieli on merkittävä sekoitus kirkkoslaavilaisia ​​sanoja ja muotoja [81] .

Läntisen venäjän kielen väheneminen. 1700-luku

Polonisaatio aiheutti vastalauseen Liettuan suurruhtinaskunnan suurilta valtiollisilta ( Lev Sapega ) ja eräiltä uskonnollisilta ( Vasili Tyapinsky ) johtajilta. Journalismista lähtien läntisen venäjän kirjoituskielen oikeuksien suojelu siirtyi valtionrakennuksen käytäntöön (kiistat Liettuan 1588 perussäännön kielestä , jonka tuloksen Sapieha ilmoitti vuoden 1588 perussäännön esipuheessa ja kirjataan perussäännön kielellä). Merkittävä voitto tälle poliittiselle linjalle oli läntisen venäjän kirjoituskielen perussäännön vahvistaminen erityisessä pykälässä ainoana sallittuna virallisten asiakirjojen kielenä, joka sisällytettiin vuoden 1566 perussääntöön ja toistettiin vuoden 1588 perussäännössä. jopa Puolan perussäännön uudelleenjulkaisussa (1614).

Ajan myötä, kun yhä enemmän ylempää ja sitten keskiluokkaa siirtyi puolalaiseen kulttuuriin ja puolan kieleen, läntisen venäjän kirjoituskielen käyttö väheni.

Kausi [82] Vilna
toimii länsivenäjäksi 		Vilnan teot
latinaksi 		Vilna
toimii puolaksi
1495-1550 viisikymmentä % viisikymmentä % 0 %
1551-1600 17 % 63 % kaksikymmentä %
1601-1650 5 % kolmekymmentä % 65 %
1651-1754 0 % kymmenen % 90 %

Vuonna 1696 Commonwealthin säätyliitto kielsi länsimaisen venäjän käytön kaikissa uusissa asiakirjoissa ja korvasi sen puolalla [13] [14] .

Vuonna 1720, kun tsaari Pietari I Suuri hyväksyi synodin asetuksen (jossa todettiin, että Kiovassa ja Tšernigovissa kirjoilla on oikeus painaa vain kielellä, joka ei eroa Moskovan kielestä), vakava uhka uhkasi synodin asetuksia. läntinen venäjän kieli [83] . Seuraavat synodaaliset säädökset syyskuussa 1721, tammikuussa 1727 ja 1728 rajoittivat edelleen Kiova-Petšerskin kirjapainon toimintaa [83] . . Tuon ajan kirkkokirjallisuutta painettiin kirkkoslaaviksi. Länsi-Venäjän kielen vanhan ukrainalaisen version opetus- ja kaunokirjallisuuden kehitys hidastui. Jäljelle jäi vain käsikirjoituksia , joita edustivat kauhat, joulusäkeet (lausutaan spudilla) ja vaeltajien kiitokset sekä perinteiset liikeasiakirjat: erilaiset talous- ja lääketieteelliset hakuteokset ja neuvojat. Painettua kirjallisuutta julkaistiin kirkkoslaaviksi.

1700-luvulle mennessä Kirkkoslaavi käytännössä korvaa länsivenäläisen Ukrainassa, ja ukrainalaiset kirjailijat kirjoittavat teoksiaan siihen sulautuen koko venäläiseen kulttuurikontekstiin. Hryhoriy Skovoroda kirjoitti filosofiset teoksensa venäjäksi viitaten tarkoituksella aika ajoin länsivenäläisistä ukrainalismeihin . Professori Barabash antaa muita esimerkkejä siitä, kuinka Gogol siirsi fraaseja vanhasta ukrainalaisesta draamasta venäjäksi [84] .

1800-luvun alussa Vilnan yliopiston professorien keskuudessa oli ajatus läntisen venäjän kielen elvyttämisestä [85] [86] .

Kirjoittaminen

Liettuan suurruhtinaskunnan kansliassa käytettiin perinteisiä kyrillisiä aakkosia . Liettuan suurruhtinaskunnan ja Puolan kuningaskunnan lähentymisen ja puolalaisen kulttuurin kasvavan vaikutuksen yhteydessä käytettiin toisinaan latinalaista kirjoitusta . Liettuan tataarit kirjoittivat "kitabs" ja "khamails" Valkovenäjän arabiaksi , mutta heidän kielensä oli ilmeisesti lähempänä puhuttua vanhaa valkovenäläistä kieltä kuin nykyaikainen kirjallinen vanha valkovenäläinen kirjoituskieltä, koska perinteinen kirjoitustapa pyyhkii puhutun kielen piirteet, eikä heijastaa niitä [87] .

Läntisen venäjän kielen sanasto

Liettuan säädökset kirjoitettiin länsivenäläisellä kirjakielellä, mukaan lukien Liettuan suurruhtinaskunnan perussääntö ja Liettuan metriikka, kirjeet ja kaikki julkiset asiakirjat. Siten tämä kieli oli virallinen 1300-1700-luvulla.

Vanhoista teoista (niitä on 1432) monet on kirjoitettu länsivenäjäksi, samoin kuin paljon vanhoja kertomuksia, kirjeitä jne. Länsivenäjän kielen elementtejä voidaan jäljittää myös kirkon kirjallisissa monumenteissa.

Francysk Skaryna

Länsivenäjä muodostaa Francysk Skaryna - Raamatun kielen perustan . Itä-slaavilaisen pioneerin julkaisujen sanavarasto sisältää valkovenäläisiä, kirkkoslaavilaisia ​​ja länsislaavilaisia ​​leksikaalisia yksiköitä ( polonismit , bohemismit ) [88] . Hänen teostensa valkovenäläinen sanasto on protoslaavilaista tai vanhavenäläistä alkuperää ja useimmissa tapauksissa jatkoi vanhan venäjän kielen perinnettä, joka 1300-luvulle asti toimi itäslaavien kirjallisten suhteiden välineenä , jonka suullinen käyttö sillä oli kapea alue, joka rajoittui pääasiassa Valko-Venäjän etniseen alueeseen [88] . Tutkijat tunnistavat vanhimmat leksikaaliset yksiköt, jotka ovat säilyneet valkovenäläisessä foneettisessa suunnittelussa: "vezha", "volot", "homo", "lapsuus", "sato", "zgoda", "klopot", "krynitsa", " hirvi", "Litka", "karhu", "pomsta", "promen", "sevba", "häiriö", "ommel", "leikkaus", "tähkä", "uzgorok", adjektiivit "katkera", "daremny" ”, “ murto-osa”, “elinvoimainen”, “kuuma”, “ystävällinen”, “komea”, “kasteinen”, verbit “guchat”, “tavoita”, “liikkua”, “layati”, “robiti”, “hovati” ”, adverbit “vdolzh”, “talot”, “täytä”, “lepe”, “nicoli” ja muut [88] . Suurimman panoksen läntisen venäjän kielen leksikaaliseen täydentämiseen antoi Francysk Skorina juuri hänen syntyperäisten valkovenäläisten murteidensa sanaston kustannuksella [88] . Jatkuvuuden aihetta koskettaessa Valko-Venäjän tiedeakatemian kirjeenvaihtaja ja filologian tohtori Aleksander Bulyko toteaa, että Skarynan kirjojen laajan levityksen ansiosta Valko -Venäjällä , jolla oli ansaittu arvovalta, niiden panos Valko-Venäjän kehitykseen Valkovenäjän kieli esikansallista aikaa ja sen leksikaalisen järjestelmän vakauttaminen on "merkittävää" [88] .

Simon Budny

Francysk Skarynan ideologinen seuraaja, 1500-luvun tunnettu socinialainen saarnaaja Simon Budny , käytti valkovenäläistä sanastoa entistä laajemmin ja monipuolisemmin painetussa toiminnassaan . Nikolai Christopher Radziwill Mustan kustannuksella hän julkaisi 10. kesäkuuta 1562 Nesvizhissä " Katekismuksen " - elävän esimerkin vanhasta valkovenäläisestä kirjakielestä. Katekismuksen esipuheessa hän kehottaa feodaaliherroja, ennen kaikkea Radvililleja , suojelemaan äidinkieltään ja huolehtimaan kulttuurin, koulutuksen ja painatuksen kehityksestä:

Joka tapauksessa, ruhtinaskunnan suosionne ei vain vierailla kielillä, vaan jospa ne olisivatkin... ja se kauan sitten loistelias slaavilainen kieli armahti ja vaali sitä. Puheen kuuntelu syö, jotta ruhtinaalliset suosionne tuolle kansalle vaalisivat armon kieltä, jossa muinaiset esi-isät ja heidän ruhtinaskunnalliset suosionsa ruhtinaallisten armoittesi herrojen kanssa ovat loistavasti uusimpia prepositioita.

Simon Budnyn "katekismuksen" kielen tunnusomaiset foneettiset piirteet ovat: "u":n siirtyminen " ў ":ksi on lyhyt, mikä erityisen grafeeman puutteen vuoksi välitettiin "v":n kautta: "get" käytetty", "navchanіe", "navchati" ja sihisemisen kovettuminen: "Jumalan", "kaikkivaltias", "ujo", "alien", "mayuchy", "riisuttu pois" [89] . "Katekismuksen" sanasto ei ole kokenut niin kirkasta länsislaavilaista vaikutusta kuin edeltäjänsä Skaryna, ja se koostuu sekä protoslaavilaisen että vanhan venäjän kielen leksikaalisista yksiköistä sekä lukuisista uudistuksista, jotka syntyivät itsenäiset valkovenäläiset murteet [89] . Kuten akateemikko Arkady Zhuravsky toteaa teoksessaan "Valkovenäjän kirjallisen kielen historia", Budnyn "Katekismus" sisältää huomattavan määrän valkovenäläisiä, jotka ovat juuri alkaneet tulla tuon ajan kirjalliseen käyttöön: "bachiti", "katsominen", "ote". ”, “die”, “karati”, “krajina”, “lichba”, “mova”, “moviti”, “toivo”, “mentori”, “piikry”, “kidutus”, “oikea”, “hovati” [ 90] . Myös "Katekismuksen" sanastossa viikonpäivien nimet esiintyvät valkovenäläisessä foneettis-morfologisessa muodossa: "maanantai", "tiistai", "keskiviikko", "torstai", "perjantai", "lauantai" [89] . Joitakin Budnyn kirjasta löytyviä polonismeja ei käytetty laajalti länsi-Venäjän muistomerkeissä aiemmin, mutta ne juurtuivat pian suurruhtinaskunnan kirjoituksiin: "ennen tuntia", "zhebrovati", "zychit", "zgola", "zatsny". ”, “maetnost”, “malzhenstvo”, “alien”, “tsnota”, “chlonok”, “Skoda” [89] .

Vasily Tyapinsky

Yksi länsimaisen venäläisen kirjallisuuden silmiinpistävimmistä monumenteista on Vasili Tjapinskin (n. 1580) "Evankeliumi" - Uuden testamentin käännöspainos, joka sisältää Matteuksen , Markuksen ja Luukkaan alun evankeliumit . Kirjan teksti on annettu kahdessa sarakkeessa - kirkkoslaaviksi ja länsivenäjäksi. Tästä Pyhän Raamatun käännöksestä sekä Francysk Skarynan ja Simon Budnyn teoksista on tullut elävä esimerkki uskonnollisen kirjallisuuden kielen lähentymisestä 1500-luvun elävien valkovenäläisten murteiden kanssa [91] .

Monumentin kielelle on ominaista lukuisat fonetisoidut kirjoitusmuodot elävän ääntämisen mukaisesti: "messo", "zhona", "uzho", "cholovek", "chotyri"; pronominien "kuka", "mitä" muodot "kuka", "mitä" jne. sijaan, täysvokaalimuodot , kuten "ranta", "vihollinen", "nälkä", "ääni", "kuori", " charevo” [91] . Joissakin tapauksissa V. Tyapinsky heijasti "b":n avulla konsonanttien assimilaatiopehmeyttä : "viha", "ilo", "svet", "sviren", "kuolema", "sneg", "jos", jne. [92 ] . Tutkijat panevat merkille myös infinitiivin foneettisen muodon , kuten "vastustaja", "tuomari" tavanomaisten muinaisten "vastustaa", "kaastaa" sijaan, mikä on melko harvinaista tuon ajan kielinormissa .

Oman äidinkielen taito paljastui erityisen selvästi evankeliumin leksikaalisella tasolla. Kirjaslaavilaisen tekstin jokaiselle leksikaaliselle yksikölle V. Tyapinsky yritti antaa äidinkielensä vastaavan sanan: helvetti - "helvetti", väärinkäyttö - "sota", vyya - "shiya", vahva - "makea", kuu - "kuukausi", piinaaja - "kat", suru - "frasunok", riza - "vaatteet", kynttilänjalka - "likhtar", tunti - "vuosi", kieli - "ihmiset" jne. [91] . Jopa yleisen slaavilaisen alkuperän sanat, V. Tyapinsky antoi foneettisia ja morfologisia piirteitä, jotka ovat nyt tyypillisiä valkovenäläiselle kielelle: tähän asti - "dosyul", koliko - "kuinka paljon", sairaus - "kipu", paikka - "metso", tuhka - " popel, publican - "mytnik", polku - "ommel", suchets - "solmu", mato - "mato", uditsa - "ud" jne. [91] .

Joissain tapauksissa V. Tyapinsky välitti kirkon slaavilaista uskonnollista terminologiaa kansan käsitteellisen laitteen avulla, joka poikkesi rakenteellisesti kirjan tekstistä keinoin, joita löytyy nykyaikaisista valkovenäläisistä murteista: archhierei - "etuimmat upseerit", väärät profeetat - "väärät profeetat", rauhanturvaajat - "ennallistavat kammiot" , lainopettaja - "lainopettaja". On myös käänteisiä tapauksia, joissa kirkon slaavilaiset lauseet välitetään länsivenäläisillä lisäyksillä: past iti - "pass", rakkaus luoda - "alien" ja jotkut muut [91] .

Esimerkkiteksti

Esimerkki puhutusta kielestä

Esimerkki "ruteenin kielestä" (lingua Ruthenica) vuodelta 1705 (lähteessä teksti on latinaksi, teksti viittaa kansan hautajaisrituaaleihin, tämä on valitus vainajan yli), lisäksi tämä lähde antaa latinaksi tulkinta yllä olevan tekstin merkityksestä:

Ha lele lele, y procz tus mene umarl? yza tymie mielszto yestu albo procz ty umarl? Ha lele, lele yza tyniemie Kras ye mlodzite y procz ty umarl? // id est, heu heu mihi! square mortuus est? Num tibi deerat esca aut potus? square ergo mortuus est? Heu heu mihi! annon habuisti formosam conjugem? quare E. mortuus es?

- "Ritualis ecclesiastici opus historico-didascalico-paideuticum", 1705, osa 1, s. 820

Latinalaisen tulkinnan käännös on seuraava: "Voi, voi, minulle! Miksi hän on kuollut? Puuttuiko sinulta ruokaa tai juomaa? Miksi hän sitten on kuollut? Voi, valitettavasti minulle! Eikö sinulla ollut vaimoa? Miksi olet kuollut?

Länsi-Venäjän puhutulla kielellä kirjoitettiin myös 1600-luvun ensimmäisen puoliskon " Lviv Chronicle " , joka sisältää seuraavat kohdat:

1597: Nalivaika on pilalla. 1598: Talojen dakhoissa se puhalsi, ja scho ja ihmiset putosivat maahan kuin chim iskevä maahan. 1599: Lvovin suuri rutto, että movyly ja linnut kuin lentävät prez mastoa, sitten nukkuivat täällä. 1607: Ja Sciebora ja Sum ovat neljäsosaisia. Tällainen kunnia on annettu! 1619: Kansleri Zholkovski unohdettiin Volosekhiin ja Koretski otettiin kiinni, sillä ilman Kozakivia hän oli terävä, puhuen näin: En halua taistella Grytsyn kanssa; mennään albo svyni grazen rooliin. Sillä hetkellä ahdistus iski. Suuri joukko tataareita oli hajallaan bulossa: ei ollut sitä cholovikia, jota ei häirinnyt tuolloin Sagaydachny turkkilaisten keskeltä, jodin päällä oleva biruchi, joka johti hänen vaunujunaansa. Siellä yogo ammuttiin ja kuoli, ja Kyevissä makaa tilo yogo [93] [94] .

Esimerkki kirjoitetusta kielestä

...ja he <munkit ja kasakat>, jotka eivät pysyneet samassa neljän vuoden iässä, suuria ja sietämättömiä valheita kertojalle, kun he ottivat pois Grigorevskin igruntinsa Terekhtemirovskyn igrunteilleen, korjasivat ja ylittivät vanhan rajat. Maailma ja uudet, viimeiset tunnit, niiden kanssa ajantasaisin ohimenevä, metsät olivat joutomaita, järviä ja muita kalastuksia, myös heinää ja muuta ikruttia vietiin, mutta nyt on tuoretta, kuin orava, antaa lausunnon, talosta, vuonna sen olemattomuus, tämän hetken kohtalo, tuhat kuusisataakahdeksantoista, toukokuu neljäntenä päivänä, kun lähetettiin mahtavat ja hälinässä Kozakovin ja Meshchanin, jotka viipyivät Trekhtemerovossa turhuutensa vuoksi, Grigorevin kylään. , he panivat sen pois taistelevan vladzyn vallasta, tyrmäsivät sen ja puristivat sen rauhallisesta tilasta ilman oikeuksia ja ilman oikeuksia; he ottivat pihan, mlynin ja muun hovin elämän omakseen ja käänsivät Trekhtemirovskoensa niin suuriksi, että syyllisyyden vuoksi heidät kuvattiin Kansainyhteisön oikeudeksi sellaisiin Kvaltovnikeihin. , he saivat myös syyt huomattavaan shkodaan tällaiseen Kglavt-korotukseen.

- Fjodor Sushchansky Proskuran valitus Trekhtemirovsky-luostarin munkkeja vastaan, koska he takavarikoivat kasakkojen ja Trekhtemirovskien kaupunkilaisten avulla hänen tilansa Grigorjev, 1618 / / Lounais-Venäjän arkisto, nro. 3 osa 1, Kiova, 1863, s. 236

Esimerkki runoudesta

Nykyaikaisessa ortografiassa:
Polska lopettaa lazinan kanssa, Liettua eroaa venäjän kanssa: Et jää Polsetsiin ilman sitä, Ilman tätä olet siunaus Liettuassa. Tuo lacinan kieli antaa, Hän ei oksenna ilman Rusia. Vedz on etelä, Venäjä, Izh kiitosta Kaikkialla maailmassa eteläinen doisralage Pidä nyt hauskaa, Rusyn, Sinun kunniasi ei koskaan kuole! Jan Kazimir Pashkevich , 22. VIII. 1621 [95] He juottivat kaksi sydäntä, miekka repi heidät erilleen, Vanhojen ihmisten talot valaisevat paikan, Jolle barbaarit eivät tasantuneet, Katsokaa ruoria, te molemmat, niin kuin he olisivat tönäisseet teitä. Kotvitsy tezh usko staattisella merkillä, Jakki kgdya ympäröivät tuulet troigakilla. Ja kirkon risti on ylistys, risti on uskollisten puolustus, Ja se on Stetkevitšin kleinot ja kruunu. Pretozh heidän loistonsa taivaalla, kuten nuoli, tuo Ja ikuisesti on kansan keskuudessa äänestää. Spiridon Sobol , Heidän aatelisherrojensa, Stetkevichien vaakunassa [96]

Muistiinpanot

  1. ↑ Cherepnin L. V. Moldovan SSR:n historia: Muinaisista ajoista suureen lokakuun sosialistiseen vallankumoukseen. - Chişinău: Kartya moldovenyaske, 1965. - 263 s.
  2. ↑ "Ruthenia (Liettua-Venäjä)" Euroopassa: Kirjallisuuden historia, 1348-1418. Toimittaja David Wallace. Oxford University Press, 2016, osa 2, s. 420-439. — S. 424. / Tämä uusi maallinen kulttuuri liittyi kirjoituskielen demokratisoitumiseen, joka muodostui paikallisten puhuttujen (valkovenäjä-ukrainalaisten) murteiden ja kirkon slaavilaisen ja puolan kirjallisten mallien vuorovaikutuksen tuloksena. Tämän kielen erottamiseksi kirjallisesta kirkkoslaavilaisesta ja toisaalta pohjoisen ja koillis-Venäjän kansankielestä sitä kutsutaan ruteeniksi ( lingua Ruthenorum ), tai sen itsetunnistavan nimen avulla "ruska". mova'.
  3. ↑ 1 2 Smirnova E. A. "Prosta Mova" kielellisenä ilmiönä (Tjapinskin evankeliumin materiaalin sanajärjestelmän rekonstruktio). Arkistoitu 28. elokuuta 2021 Wayback Machinessa  - s. 2
  4. ↑ Uspensky B., 2002 , s. 394-400.
  5. ↑ 1 2 3 Moser M., 2002 .
  6. ↑ 1 2 3 4 5 6 Ivanov Vyach. Aurinko. Slaavilaiset murteet suhteessa muihin Liettuan suurherttuakunnan kieliin // Slaavilainen kielitiede. XIII kansainvälinen slavistien kongressi. Ljubljana, 2003 Venäjän valtuuskunnan raportit. M., Indrik, 2003.
  7. ↑ Speculum slaviae orientalis. Muskovi, Lounais-Venäjä ja Liettua myöhäisellä keskiajalla Arkistoitu 4. marraskuuta 2020 Wayback Machinessa = Speculum slaviae orientalis. Muskovi, Ruthenia ja Liettua myöhäiskeskiajalla / toim. V. V. Ivanova, Yu Verkholantseva. - M. Uusi kustantamo, 2005. - 254 s. - ISBN 5-98379-028-5  - s. 112-114
  8. ↑ Rusanіvskiy V.M. _ Haettu 16. helmikuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 12. maaliskuuta 2013.
  9. ↑ Verkholantsev J. Ruthenica Bohemica: Ruteeninkielisiä käännöksiä tšekin kielestä Liettuan ja Puolan suurherttuakunnassa // Slavische Sprachgeschichte Bd. 3 - s. 5
  10. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 Moysienko V.M.  _ _ _ - 2007. - Nro 5 . - S. 61-80 . Arkistoitu alkuperäisestä 1. marraskuuta 2018.
  11. ↑ Petkevich K. Liettualaiset, venäläiset, puolalaiset Puola-Liettuan valtiossa XIV-XVII vuosisatojen aikana. Arkistokopio päivätty 25. joulukuuta 2019 Wayback Machinessa // "History and Modernity", nro 1, maaliskuu 2005 - s. 78-94
  12. ↑ Moser M., 2002 : ""Venäjän kieli" otettiin Liettuan suurruhtinaskunnan liikekieleksi, joka toimi tätä tehtävää vuoteen 1696 asti, jolloin Varsovan seim päätti lopulta korvata sen puolalla ja latinalla. Selvennys : ei Seim, mutta Commonwealthin säätyliitto, katso alla ."
  13. ↑ 1 2 Kansainyhteisön ylempien viranomaisten järjestelmä . Haettu 8. lokakuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 9. lokakuuta 2016.
  14. ↑ 1 2 XVII vuosisata. Valko-Venäjä . Haettu 8. lokakuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 8. lokakuuta 2016.
  15. ↑ Verkholantsev J., 2003 .
  16. ↑ 1 2 Uspensky B., 2002 .
  17. ↑ Smirnova E. A. "Prosta Mova" Liettuan suurruhtinaskunnan kielellisenä ilmiönä (Tjapinskin evankeliumin leksikaalisesta materiaalista verrattuna Pohjan Raamattuun) Arkistokopio 25.12.2019 Wayback Machinessa // Slavistica Vilnensis . Kalbotyra 54 (2). - Vilna, 2009. - P. 199-206.
  18. ↑ Uspensky B., 2002 , s. 386.
  19. ↑ Venäjän kielen historiasta . elementy.ru Haettu 9. joulukuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 27. marraskuuta 2017.
  20. ↑ ZAKHIDNORUSKA KIRJE MOBA  (ukrainalainen) . litopys.org.ua. Haettu 5. syyskuuta 2020. Arkistoitu alkuperäisestä 12. maaliskuuta 2013.
  21. ↑ 1 2 Shornikov P. Kielellinen dualismi Moldovan ruhtinaskunnassa XIV-XVII vuosisatojen. Arkistokopio päivätty 4.11.2020 Wayback Machinessa // Rusin Magazine, nro 2 (20), 2010
  22. ↑ Karsky E.F. Mikä on muinainen länsivenäläinen murre? // Proceedings of Ninth Archaeological Congress in Vilna, 1893, toim. Kreivitär Uvarova ja S. S. Slutsky, osa II - M., 1897. - s. 62-70.
  23. ↑ Karsky E. F. Belorussians: 3 osat Vol. 1 / M. G. Bulakhavan artikkeli, osan ensimmäinen vaihe ja V. M. Kurtsovai, A. U. Unuchak, I. kommentit. W. Chakvin. - Mn. : BelEn, 2006. - s. 495-504
  24. ↑ Yaskevich A.A. - 2. numero. - Mn. : Belarusian Science, 2001. ISBN 985-08-0451-3 .
  25. ↑ Sobolevsky A. I. Venäjän kirjallisen kielen historia . - L .: Nauka, 1980 - S. 70-72
  26. ↑ 1 2 Trubetskoy - yhteinen slaavilainen elementti venäläisessä kulttuurissa . www.philology.ru Haettu 5. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 5. maaliskuuta 2016.
  27. ↑ Stang Ch. Sch. Die westrussische Kanzleisprache des Grossfürstentums Litauen. Jacob Dybwad, Oslo, 1935
  28. ↑ Moysienko V. M. "Venäjän kielen" etno-lingvistinen kuuluvuus Arkistokopio päivätty 11. heinäkuuta 2015 Wayback Machinessa // Slavic Studies, nro 5, 2007 - s. 47
  29. ↑ Ivanov Vjatšeslav vs. Slaavilaiset murteet suhteessa muihin Liettuan suurherttuakunnan kieliin Arkistoitu 18. maaliskuuta 2015 Wayback Machinessa
  30. ↑ 1 2 3 4 5 6 Zhuravsky A. I., 1978 .
  31. ↑ 1 2 Stankevich Ya., 1939 .
  32. ↑ Zhuravsky - Liikekirjoitus vanhan valkovenäläisen kielen järjestelmässä . www.philology.ru Haettu 17. joulukuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 11. toukokuuta 2012.
  33. ↑ Mechkovskaya N. B. et ai., 1993 , S. 95.
  34. ↑ Stankevich Ya., Dr. Valko-Venäjän muslimit ja valkovenäläinen kirjallisuus arabiaksi. [Adbitka z gadavik, valkovenäläinen Navukovag Tavaristva, kirja. I.] - Vilnya: Drukarnya Y. Levina, 1933 .; Mensk: Valko-Venäjän osuuskunta-jakelubrändi "Adradzhenne", 1991 [faksimile]. - 3. numero. (valko-Venäjä)
  35. ↑ Nescyarovich V.I. Kitabit ovat ainutlaatuinen kieli valkovenäläisessä kielessä . pravapis.org. Käyttöpäivä: 2. maaliskuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 26. helmikuuta 2013.  (valko-Venäjä)
  36. ↑ Mechkovskaya N. B. Social Linguistics: Käsikirja humanitaarisen avun opiskelijoille. yliopistot ja lyseon opiskelijat. — 2. painos, korjattu. - M . : "Aspect-Press", 2000. - S. 106.
  37. ↑ Valko-Venäjän kielitilanne: kaksikielisyyden eettiset törmäykset Arkistoitu 27. toukokuuta 2012. // Ivanova S.F., Ivanov Ya.Ya., Myachkovskaya N.B. i rus. movah - Mn. : Vedas, 1998.
  38. ↑ Pucileva Larisa . Puolan kuningaskunnan ja Venäjän valtakunnan välillä: kansallisen identiteetin etsintä valkovenäläisessä runoudessa / Bolognan yliopisto. // Contributi italiani al 14. congresso internazionale degli Slavisti: Ohrid, 10.–16. syyskuuta 2008 / a cura di Alberto Alberti … [et al.]. - Firenze: Firenze University Press, 2008. [1] Arkistoitu 11. heinäkuuta 2011 Wayback Machinessa  - s. 202.
  39. ↑ Lazorkina Olga. Liettuan suurruhtinaskunnan kansliakunnan diplomaattinen toiminta 1600-luvulla. Arkistokopio päivätty 21. heinäkuuta 2011 Wayback Machinessa // Journal of International Law and International Relations - 2008. - No. 1.
  40. ↑ 1 2 Svyazhynsk Uladzimir . Valkovenäjän kieli // Vyalіkae Liettuan ruhtinaskunta: Encyklapedia. U 3 v. / toim. G. P. Pashkov ja insh. T. 1: Abalensky - Kadentsyya. - Minsk: Valko-Venäjän Encyclopedia, 2005. S. 300
  41. ↑ Andrei Katlyarchuk . Chamu valkovenäläiset eivät apanaval Liettuan lamaa . Arkistokopio päivätty 21. heinäkuuta 2011 Wayback Machinessa // Arche  - 2003. - No. 2 (25).
  42. ↑ Dubavets Syargey, Saganovich Genadz . Vanha Liettua ja moderni Liettua Arkistokopio päivätty 23. syyskuuta 2015 Wayback Machinessa // Historiasta "Sinulle". Numero 2. Mensk, 1994.
  43. ↑ Nasevitš Vjatšaslav . Liettua Arkistoitu 6. heinäkuuta 2011 Wayback Machinessa // All-Lithuanian Principalities: Encyclopedia. U 2 v. / toim. G. P. Pashkov ja insh. T. 2: Akateeminen joukko - Yatskevich. - Minsk: Valko-Venäjän Encyclopedia, 2005. - S. 206-208.
  44. ↑ Zh. Nekrashevich-Korotkaya . Itä-slaavilaisen kulttuurialueen kielinimet (historiallinen katsaus) // Slaavilaisten kielten ja kirjallisuuden tutkimus korkea-asteen koulutuksessa: saavutukset ja näkymät: Kansainvälisen tieteellisen konferenssin tietomateriaalit ja tiivistelmät / toim. V. P. Gudkov, A. G. Mashkova, S. S. Skorvida. - M., 2003. - S. 150-317 s. . Käyttöpäivä: 26. maaliskuuta 2012. Arkistoitu alkuperäisestä 19. tammikuuta 2012.
  45. ↑ Venäjän kansalliskielen muodostumisen alkuvaihe, Leningrad 1962, s. 221
  46. ↑ Vernadsky G. V. Venäjä keskiajalla. - Ch. VI. Länsi-Venäjä 1500-luvulla. Arkistoitu 28. kesäkuuta 2008 Wayback Machinessa
  47. ↑ Venäjän kielen historiasta . elementy.ru Käyttöpäivä: 28. lokakuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 21. lokakuuta 2015.
  48. ↑ 1 2 Valko-Venäjän kieli  / M. R. Sudnik // "Juhlakampanja" 1904 - Big Irgiz. - M .  : Great Russian Encyclopedia, 2005. - S. 259-260. - ( Great Russian Encyclopedia  : [35 nidettä]  / päätoimittaja Yu. S. Osipov  ; 2004-2017, osa 3). — ISBN 5-85270-331-1 .
  49. ↑ Trofimovich T. Vanhan valkovenäläisen liikekirjoituksen kieli Liettuan suurruhtinaskunnan monikielisyydessä // Valkovenäjän asvetnitstv: tuhannen vuoden kokemus; II International Kangresin materiaalit, 17.-19.5.2000, [Minsk]: 3 kirjassa. 2. - Minsk: BSPU, 2001  - S. 199-204
  50. ↑ Katlyarchuk A. Raamatun historiallisesta käännöksestä vanhalle valkovenäläiselle kielelle Arkistoitu 9. lokakuuta 2010 Wayback Machinessa . (valko-Venäjä)
  51. ↑ Müller L., Schramm G., de Vincenz A. Vorschläge für eine einheitliche Terminologie des alten Ostslaventums // Russia Mediaevalis. - Band 7 (1992). - Heft 1. - S. 5−8 (6). Arkistoitu 29. syyskuuta 2020 Wayback Machinessa  (saksa)
  52. ↑ Gonneau P., Sorlin I., Vodoff V. Propositions pour une terminologie en langue française du passé des slaves orientaux // Russia Mediaevalis. - Band 9 (1997). - Heft 1. - S. 5−12 (9). Arkistoitu 29. syyskuuta 2020 Wayback Machinessa  (fr.)
  53. ↑ Sudavichenye L. V., Serdobintsev N. Ya., Kadkalov Yu. G. Venäjän kirjallisen kielen historia. — Valaistuminen. Leningradin haara, 1984. - S. 47. - 255 s.
  54. ↑ Stetsenko A. N. Venäjän kielen historiallinen syntaksi: Proc. lisä ped. in-tov ja philol. fak. Univ. - Higher School, 1977. - S. 7. - 351 s.
  55. ↑ Trubetskoy N.S. Ukrainan ongelma  // "Eurasian Timepiece". - 1927. - T. 5 .
  56. ↑ www.britannica.com : ukrainan kieli Arkistoitu 5. elokuuta 2011 Wayback Machinessa 
  57. ↑ Moser Michael . "Ruthenische" (ukrainische) Sprach- und Vorstellungswelten in den... - 2007.  (saksa) . Haettu 22. lokakuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 22. lokakuuta 2017. MoserMichael . "Ruthenische" (ukrainische) Sprach- und Vorstellungswelten in den… - 2007.  (saksa) ]
  58. ↑ Valko-Venäjän kieli . Haettu 28. syyskuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 5. syyskuuta 2015.
  59. ↑ Järjestelmänvalvoja. Luovuus E.F. Karsky ja valkovenäläisen kielen ongelma läntisessä venäläisessä perinteessä . zapadrus.su. Haettu 6. toukokuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 8. toukokuuta 2016.
  60. ↑ 1 2 Danylenko A., 2006 , s. 102, n. 2.
  61. ↑ Moysienko V. M., 2005 .
  62. ↑ Moser Michael. Mittelruthenisch (Mittelweißrussisch und Mittelukrainisch): Ein Überblick // "Studia Slavica Academiae Scientiarum Hungaricae" - Voi. 50. - Ei. 1-2 (heinäkuu 2005). — S. 126. Arkistoitu 4. maaliskuuta 2016 Wayback Machinessa  (saksa)
  63. ↑ Daniel Buncic. Valko-Venäjän kirjoitus idän ja lännen risteyksessä (kahden aakkoston, kaksi oikeinkirjoitusta, kaksi kieltä) // Deutsche Beiträge zum XV. Internationalen Slavistenkongress Minsk 2013. Hrsg. von S. Kempgen, M. Wingender, N. Franz ja M. Jakiša. (=Die Welt der Slaven. - Sammelbände 50.) - Otto Sagner: München-Berlin-Washington, 2013. - S. 100, Anm. 6.
  64. ↑ Stang Chr. S. Die westrussische Kanzleisprache des Grossfurstentums Litauen. - Die altrussische Urkundensprache der Stadt Polozk [ tarkenna ] . - Oslo, 1939. - S. 19-20, 52, 163.
  65. ↑ Mechkovskaya N. B. et ai., 1993 , S. 79.
  66. ↑ Venäjän kielen historiasta . elementy.ru Haettu 5. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 6. maaliskuuta 2016.
  67. ↑ Venäjän kielen etno-kielellinen kuuluvuus Liettuan suurruhtinaskunnan ja Kansainyhteisön aikana - sivu 4: Kirjastoni. . Haettu 28. syyskuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 25. syyskuuta 2015.
  68. ↑ Moysienko. "Russkajan kielen" etnolingvistinen kuuluvuus Arkistokopio päivätty 11. heinäkuuta 2015 Wayback Machinessa // Slavic Studies. - 2007. - nro 5. - S. 45-64.
  69. ↑ Uspensky B. A. Lyhyt katsaus venäjän kirjallisen kielen historiaan (XI-XIX vuosisatoja) Arkistokopio päivätty 28. syyskuuta 2019 Wayback Machinessa . - M .: "Gnosis", 1994. - 240 s. - S. 65-66.
  70. ↑ 1 2 3 (Zhuravsky 1993). [ tarkenna  linkkiä (jo 2390 päivää) ]
  71. ↑ (Galenchenko 1988). [ tarkenna  linkkiä (jo 2390 päivää) ]
  72. ↑ (Karsky 1903). [ tarkenna  linkkiä (jo 2390 päivää) ]
  73. ↑ Rudenko Elena. Valkovenäjän kieli: menneisyys ja nykyisyys . www.index.org.ru. Käyttöpäivä: 28. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 4. maaliskuuta 2016.
  74. ↑ Pokhodzhennya ukrainalainen elokuva . // "Pravda.if.ua" (pravda.if.ua). Haettu 27. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 1. lokakuuta 2015.  (ukr.)
  75. ↑ Boris Uspensky (pääsemätön linkki) . www.ukrhistory.narod.ru Käyttöpäivä: 4. marraskuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 3. maaliskuuta 2016. 
  76. ↑ Vasil Nimchuk. Pamvo Berynda ja hänen "Slovenian venäjän sanakirja ja nimien tulkinta"  (ukraina)  // Izbornik .
  77. ↑ 1 2 Ukrainan kirjallisuus // Brockhausin ja Efronin pieni tietosanakirja  : 4 osana - Pietari. , 1907-1909.
  78. ↑ Musorin A. Yu. Kaetan Marashevsky ja hänen komediansa . Philology.ru. Venäjän filologinen portaali. Haettu 12. helmikuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 23. lokakuuta 2012.
  79. ↑ Järjestelmänvalvoja. Historia . kdais.kiev.ua. Haettu 6. toukokuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 2. kesäkuuta 2016.
  80. ↑ Zoya Khizhnyak, Valeri Mankivsky. Kiev-Mohyla-akatemian historia.  (ukr.) . www.ekmair.ukma.edu.ua. Haettu 27. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 13. toukokuuta 2016.
  81. ↑ Itsenäkemisen kronikka . litopys.org.ua. Haettu 27. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 8. huhtikuuta 2005.
  82. ↑ Zofia Kurzowa. Język polski Wileńszczyzny i kresów północno-wschodnich 16-20 w. PWN, 1993
  83. ↑ 1 2 Alexandra Pletneva, Alexander Kravetsky. Kirkkoslaavilaisen kielen historia Venäjällä. XIX-XX vuosisadan loppu . Litraa, 24.10.2014. – 400 s. — ISBN 9785457451315 .
  84. ↑ Gogol ja vanhan ukrainalaisen teatterin perinteet (kaksi tutkimusta) . domgogolya.ru. Haettu 27. maaliskuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 10. huhtikuuta 2016.
  85. ↑ Chachot Ya. Navagradsky zamak: Creations / Uklad., käänn. Kiillottaa luoda, prudm. minä kommentoin. K. Tsvirki. - Minsk: "Mastatskaya-kirjallisuus", 1989. - S. 8. - 327 s. — ISBN 5-340-00171-7 .  (valko-Venäjä)
  86. ↑ Latyshonak A. Valko-Venäjän kansallisidean kansat = Valko-Venäjän kansallisidean synty // Spadchyna. - 1992. - Nro 1 .  (valko-Venäjä)
  87. ↑ Mishkinene Galina. Liettuan tataarien vanhimmat käsikirjoitukset (Grafiikka. Translitterointi. Käännös. Tekstien rakenne ja sisältö). - Vilna: Vilnius University Press, 2001. - ISBN 9986-19-419-9 . - C. 17-18.
  88. ↑ 1 2 3 4 5 Bulyka Alexander. Skarynan julkaisujen sanasto = Vocabulary of Skaryna's Publications // "Native Words". - Mn. , 1995. - nro 3 . — S. 32-36 .  (valko-Venäjä)
  89. ↑ 1 2 3 4 Prygodzich, M. "Tavallisille venäjän kielen ihmisille ..." Symon Budny ja Yago "Katekhizis" // "Native Words". - Mn. , 1994. - nro 3 . — S. 23-26 .
  90. ↑ Zhuraўskі A., 1967 , S. 187-201.
  91. ↑ 1 2 3 4 5 Prygodzіch, M. "Palvelen kurjuuttani kansalleni..." Vasil Tsyapіnsky ja yago "Evangelle" // "Alkuperäiset sanat". - Mn. , 1995. - Nro 10 . — S. 46-50 .
  92. ↑ Zhuraўskі A., 1967 , S. 204.
  93. ↑ "Venäjän kronikasta 1498-1649" // Koulutusministeriön lehti, nro 4. 1838 . Haettu 12. huhtikuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 12. huhtikuuta 2022.
  94. ↑ Arkistoitu kopio . Haettu 12. huhtikuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 12. huhtikuuta 2022.
  95. ↑ Slaavilainen paesia VKL XVI–XVIII vuosisadat, 2011 , S. 74.
  96. ↑ Slaavilainen paesia VKL XVI–XVIII vuosisadat, 2011 , S. 75.

Kirjallisuus