Sugihara, Chiune

Chiune Sugihara ( 1. tammikuuta 1900 - 31.  heinäkuuta 1986 ) oli japanilainen diplomaatti , joka edusti Japanin valtakuntaa Liettuassa . Hän auttoi yli 6 000 natsien vainoa paennutta Puolan ja Liettuan juutalaista poistumaan maasta myöntämällä Japanin kauttakulkuviisumeja ilman Tokion määräystä, mikä mahdollisti matkustamisen Kaukoitään Neuvostoliiton alueen kautta. Hänen panoksestaan ​​juutalaisten pelastamisessa natseilta hänelle myönnettiin titteli " Kansojen vanhurskas ".

Sugihara on yksi kuuluisimmista japanilaisista maailmassa, ja sitä kunnioitetaan paikallisesti kunnioitettuna pyhimyksenä Japanin ortodoksisessa kirkossa vanhurskaiden edessä .

Elämäkerta

Syntynyt vuonna 1900 Yoshimizulle ja Yatsu Sugiharalle. Isä halusi pojastaan ​​lääkäriksi, mutta Chiune kieltäytyi tästä ja epäonnistui tarkoituksella lääketieteellisen tiedekunnan kokeissa.

Vuonna 1918 hän tuli Wasedan yliopistoon , jossa hän opiskeli englanninkielistä kirjallisuutta. Hän ei kuitenkaan voinut suorittaa opintojaan varojen puutteen vuoksi. Vuonna 1919 hän suoritti ulkoministeriön stipendin kokeen. Sugihara lähetettiin Harbiniin , tuolloin venäläisten siirtolaisuuden keskukseen, opiskelemaan venäjän kieltä.

Vuonna 1924 hän aloitti työnsä Japanin suurlähetystössä Harbinissa. Siellä Chiune tutustui ortodoksisuuteen ja se vaikutti häneen niin paljon, että hänet kastettiin nimellä Sergius [3] . Vuonna 1924 hän meni naimisiin Claudia Semjonovna Apollonovan (1901-1975 jälkeen, Australia) [3] kanssa . He erosivat vuonna 1935. Valmistumisensa jälkeen Sugihara työskenteli Japanin ulkoministeriössä ja sitten Manchukuon ulkoministeriössä ja saavutti varaulkoministerin viran. Hän neuvotteli Neuvostoliiton kanssa japanilaisten CER :n ostamisesta.

Vuonna 1936 hän meni naimisiin Yukiko Kikuchin kanssa, joka synnytti hänelle kolme lasta. Aviomiehensä vaikutuksen alaisena Yukiko hyväksyy myös ortodoksisuuden. Vuonna 1938 hän työskenteli Japanin suurlähetystössä Helsingissä.

Maaliskuussa 1939 Sugihara nimitettiin varakonsuliksi Kaunasiin , silloin Liettuan pääkaupunkiin , missä hänestä tuli ensimmäinen japanilainen diplomaatti.

Rescue of the Jews

Saksan hyökkäyksen Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toisen maailmansodan syttymisen jälkeen monet juutalaiset pakenivat Liettuaan saksalaisia. Suurin osa heistä halusi epätoivoisesti päästä eroon lähestyvästä sodasta, mutta suurin osa Euroopasta oli jo natsien miehittämä, ja useimmat muut maat kielsivät juutalaisten pakolaisten maahantulon.

Useat ihmiset kehittivät seuraavan suunnitelman juutalaisten pelastamiseksi. Vaikka Hollanti oli jo miehitetty, siirtomaat pysyivät edelleen Alankomaiden kuningattaren hallinnassa. Jan Zwartendijk ( joissakin lähteissä virheellisesti Zwartendijk) oli hollantilainen liikemies (joka myi sähkötarvikkeita Philipsille) ja Alankomaiden konsuli Liettuassa vuodesta 1939 lähtien . Neuvostoliiton diplomaatit suostuivat sallimaan sellaisten pseudoviisumien omaavien ihmisten kulkea Neuvostoliiton läpi, mutta vain sillä ehdolla, että he saavat myös Japanin kauttakulkuviisumin, koska Kaukoidässä he voivat poistua Neuvostoliitosta vain Japanin kautta. Japanin kauttakulkuviisumit myönsi Chiune Sugihara [4] .

Toisen maailmansodan puhjettua juutalaisten pakolaisten virta Puolasta valui Liettuaan. He toivoivat siirtyvänsä pidemmälle - Palestiinaan ja Yhdysvaltoihin. 26. toukokuuta 1940 rautateiden kansankomissaari Lazar Kaganovich sai Liettuan hallitukselta vetoomuksen ulkoasioiden kansankomissariaatille , jossa pyydettiin sallimaan noin viiden tuhannen juutalaisen kauttakulku Vilnasta Palestiinaan. Palestiinaan siirtymiseen vaadittiin kuitenkin Ison-Britannian suostumus, joten Kaukoidän reitistä Neuvostoliiton kautta Japaniin ja edelleen Kiinaan tai Yhdysvaltoihin tuli pian tärkein.

Kesäkuussa 1940 Liettua liitettiin Neuvostoliittoon. Heinäkuussa 1940 ulkomaisten diplomaattien oli poistuttava maasta. Sugihara, joka puhui venäjää, onnistui sopimaan uuden hallituksen kanssa kuukauden viivästyksestä liiketoiminnan loppuunsaattamiseksi. Saatuaan Japanin ulkoministeriön ohjeen myöntää viisumeja vain niille, jotka täyttivät muodolliset kriteerit ja joilla oli tarvittava määrä rahaa, Sugihara jätti nämä ohjeet huomiotta ja myönsi paljon suuremman määrän viisumeita.

31.7.-28.8.1940 Sugihara harjoitti vain viisumien myöntämistä pakolaisille. Pian häneltä loppuivat viisumilomakkeet ja hän jatkoi viisumien kirjoittamista käsin vaimonsa avulla. Hän käytti kaiken aikansa viisumien kirjoittamiseen ja työskenteli 18-20 tuntia päivässä. Yhteensä hän myönsi joidenkin arvioiden mukaan 2139 viisumia. Ottaen huomioon, että viisumi myönnettiin perheelle, voimme olettaa, että noin 6 000 ihmistä lähti hänen ansiostaan. Nykyisen arvion mukaan Japanin ja Hollannin diplomaattien pelastamien ja Neuvostoliiton kautta kulkeneiden pakolaisten lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten kokonaismäärä ylitti 50 000:ta.

Kun Chiune ja Yukiko poistuivat kartanosta sulkemalla konsulaatin, he vuokrasivat hotellihuoneen vielä kolmeksi päiväksi ja jatkoivat viisumien myöntämistä. Jopa istuessaan Berliininjunan osastolla hän kirjoitti viisumeita viimeiset minuutit. Ja kun juna lähti liikkeelle, diplomaatti ojensi konsulileiman ikkunan läpi jäljellä oleville pakolaisille - ja he jatkoivat menettelyä ilman häntä väärentäen allekirjoituksen. Ainakin 400 viisumia väärennetyillä allekirjoituksilla "toimii" Japanin rajalla.

Viisumin saaneet pakolaiset ylittivät Neuvostoliiton rajan ja matkustivat Neuvostoliiton kautta Vladivostokiin , missä he nousivat japanilaisille höyrylaivoille ja matkustivat Japaniin. Japanilaiset lähettivät suurimman osan niistä Shanghaihin , missä he selvisivät sodasta turvallisesti. Jotkut lähtivät muihin Tyynenmeren alueen maihin tai jäivät Japaniin.

Kaunasin Sugihara-museossa entisen Japanin konsulaatin kaksikerroksisessa kartanossa on esillä maailman diplomatiassa ennennäkemätön asiakirja: sen oikealla puoliskolla on Zvartendijkin allekirjoittama selitys Curacaon saarelle pääsyn viisumin hyödyttömyydestä. , ja vasemmalla puolella on Sugiharan allekirjoittama Japanin kauttakulkuviisumi. Jopa nurkassa on Liettuan SSR:n ulkoministeriön ja Neuvostoliiton NKVD:n postimerkit (siihen mennessä Liettuasta oli jo tullut liittotasavalta).

Myöhempi elämä

Lähdettyään Liettuasta Sugihara työskenteli konsulina Prahassa ja vuonna 1941 konsulina Königsbergissä . Sitten hän työskenteli Romaniassa. Neuvostoliiton miehittämän Bukarestin vuonna 1945, Sugihara internoitiin Neuvostoliittoon. Vuoden 1946 lopulla hän sai lähteä Japaniin, mutta hänet pidettiin vielä useita kuukausia vangittuna Vladivostokissa ja palasi keväällä 1947 perheineen Japaniin. Tänä aikana amerikkalaisten miehittämän Japanin ulkoministeriötä supistettiin rajusti, ja Sugihara erotettiin diplomaattisesta palveluksesta.

Sugihara työskenteli kauppayhtiössä. Vuosina 1960-1975 hän asui Neuvostoliitossa, työskennellen japanilaisen yrityksen edustajana, samalla kun hän asui "Ukraina" -hotellissa. Tänä aikana hän muutti nimensä Senpo Sugiwaraksi, jotta häntä ei tunnustettaisi Manchukuon entiseksi varaulkoministeriksi .

Vuonna 1968 Sugiharan löysi yksi hänen pelastamistaan ​​juutalaisista, israelilainen diplomaatti Yoshua Nishri.

Vuonna 1985 Sugihara sai Kansakuntien vanhurskaan kunnianimen . Terveyssyistä hän itse ei enää voinut osallistua kunniaseremoniaan - hänen vaimonsa ja poikansa ottivat vastaan ​​palkinnon. Sugihara ja hänen perheensä saivat myös pysyvän Israelin kansalaisuuden .

Samana vuonna, 45 vuotta noista tapahtumista, Sugihara vastasi kysymykseen juutalaisille viisumien myöntämisen motiiveista kaksi syytä: ensinnäkin pakolaiset ovat myös ihmisiä ja toiseksi he vain tarvitsivat apua. Samana vuonna puhuessaan yhdelle vieraalle, joka vieraili hänen kotonaan Tokion lahden lähellä, hän sanoi:

Haluatko kuulla motivaationi, eikö niin? Se on kuin tunne, jonka kuka tahansa kokisi, jos hän kohtaisi kasvotusten pakolaisen, joka anoo kyyneleet silmissään. Ja sympatiaa lukuun ottamatta ei ole mitään jäljellä. Heidän joukossaan oli vanhoja miehiä ja naisia. Epätoivon ajettuina he suutelivat kenkiäni. Kyllä, olen todellakin nähnyt sellaisia ​​kohtauksia omin silmin. Samaan aikaan minusta tuntui, että Japanin hallituksella Tokiossa ei ollut yhtenäistä kantaa. Jotkut armeijan johtajat olivat yksinkertaisesti peloissaan natsien painostuksesta, kun taas sisäministeriön työntekijät olivat ristiriidassa keskenään.

Tokion ihmiset eivät olleet yhtenäisiä. Tunsin itseni tyhmäksi puhuessani heidän kanssaan. Joten päätin olla odottamatta vastausta. Tiesin, että tulevaisuudessa joku varmasti tekisi minusta valituksen, mutta olin varma, että tein oikein. Ei ole mitään väärää monien ihmishenkien pelastamisessa. Ihmisyyden henki, hyväntekeväisyys... naapuruusystävyys, näiden tunteiden ohjaamana, päätin, mitä tein, kohtasin tämän erittäin vaikean tilanteen - juuri näissä tunteissa on syy, miksi jatkoin aloittamaani kaksinkertaisella rohkeudella.

Kun häneltä kysyttiin, kannattaako uransa riskiä pelastaakseen muita ihmisiä, hän lainasi muinaista samuraita sanontaa: "Edes metsästäjä tappaisi lintua, joka pyytää häneltä suojelua."

Yukiko-Maria Sugihara kirjoitti: "Hän sanoi minulle, että jos hän kääntäisi selkänsä niille, jotka tarvitsevat hänen apuaan, hän pettäisi uskonsa kuin kristitty" [5] .

Sugihara kuoli 31. heinäkuuta 1986. Huolimatta julkisuudesta Israelin ja muiden valtioiden toimista, hän pysyi käytännössä tuntemattomana kotimaassaan pitkään. Ja vasta hautajaisissa, joissa Israelin Japanin-suurlähettiläs ja suuri juutalaisten delegaatio kaikkialta maailmasta olivat läsnä, naapurit saivat tietää hänen saavutuksestaan. Sugiharalle ja hänen toiminnalleen on tällä hetkellä omistettu pysyvä näyttely Japanin ulkoministeriön arkistossa Ikuran alueella Tokion keskustassa.

Palkinnot

• Puolan uudestisyntymisen ritarikunnan tähdellä varustettu komentaja ( 2007 , Puola , postuumisti) [6]
• Puolan tasavallan ansioritarikunnan komentaja ( 1996 , Puola, postuumisti) [7] .
• Kadonneiden pelastusristi ( 27. lokakuuta 1993 , Liettua , postuumi) [8]

Muisti

Vuonna 1999 Kaunasissa (Liettua) avattiin Sugiharan muistolle muistomuseo, joka tutkii japanilaisen diplomaatin elämää ja työtä. Museossa on myös niiden juutalaisten nimet, jotka hän pelasti myöntämällä heille viisumit matkustaakseen natsien hallitsemien alueiden ulkopuolelle [9] .

Vuonna 2020 Kaunasissa paljastettiin Sugiharan [10] muistomerkki .

Dedications

• Laulaja-lauluntekijä Natella Boltyanskayan kappale "The Way of the Samurai" [11] [12] .
• Leike "Pyhä Samurai". Teksti Arie Yudasin, musiikki ja esitys Meir Levin [13] .
• Sellin Gluckin ohjaama elokuva Persona Non Grata (2015) 14]

Kirjallisuus

• Masaaki Shiraishi japanilainen diplomaatti Sugihara Chiune, joka pelasti 6000 juutalaista . Käännös japanista ja Yakov Zinbergin kommentit // " Notes on Jewish History "
• Altman I. A. Kansakuntien vanhurskas Chiune Sugihara // Moderni ja nykyhistoria . - 2014. - nro 5. - S. 184-203.

• Yukiko Sugihara, Visa for Life, kääntänyt Hiroki Sugihara, San Francisco, Edu-Comm, 1995.
• Yukiko Sugihara, Visa pour 6000 vies, traduit par Karine Chesneau, Paris, toim. Philippe Piquier, 1995; [Poche] 2002.
• Yutaka Taniuchi, Ihmeelliset viisumit - Chiune Sugihara ja 6000 juutalaisen tarina , New York, Gefen Books, 2001. ISBN 978-4-89798-565-7
• Seishiro Sugihara & Norman Hu, Chiune Sugihara ja Japanin ulkoministeriö: Between Incompetence and Culpability , University Press of America, 2001. ISBN 978-0-7618-1971-4
• Amleto Vespa, Japanin salainen agentti: Japanin imperialismin käsikirja, Lontoo, Victor Gollancz, 1938.
• Herman Dicker, Wanderers and Settlers in the Far East, New York, Twayne Publishers, 1962.
• Abraham Kotsuji, Tokiosta Jerusalemiin, Torath HaAdam Institute, 1975.
• David Kranzler, japanilainen, natsit ja juutalaiset, Hoboken, NJ, Ktav Publishing House, 1976.
• John J. Stephan, Venäjän fasistit. Tragedy and Farce in Exile, 1925-1945, Lontoo, Hamish Hamilton, 1978.
• Beth Hatefutsoth, Passage Through China: Harbinin, Tientsinin ja Shanghain juutalaiset yhteisöt, Tel Aviv, Nahum Goldmann Museum of the Jewish Diaspora, 1986.
• Samuil Manski, Jumalan avulla , Northwestern University, 1990.
• Solly Ganor, Sytytä yksi kynttilä. Survivor's Tale Liettuasta Jerusalemiin, New York, Kodansha International, 1995.
• Eric Saul, Viisumit elämään: Merkittävä tarina Chiune & Yukiko Sugiharasta ja tuhansien juutalaisten pelastamisesta, San Francisco, Holocaust Oral History Project, 1995.
• George Passelecq & Bernard Suchecky, L'Encyclique cachée de Pie XI. Une times manquée de l'Eglise face à l'antisemitisme, Paris, La Découverte, 1995.
• David S. Wyman (toim.), The World Reacts to the Holocaust, Baltimore & London, The Johns Hopkins University Press, 1996.
• Yaacov Liberman, Minun Kiinani: Juutalaisten elämä Orienrissa 1900-1950, Jerusalem, Gefen Books, 1998.
• Pamela Rotner Sakamoto, Japanilaiset diplomaatit ja juutalaiset pakolaiset, Westport, CT, Praeger Pnblishers, 1998.
• John Cornwell, Hitlerin paavi. Pius XII:n salainen historia, New York, Viking, 1999.
• Alison Leslie Gold, Erityinen kohtalo. Chiune Sugihara, New York, Scholastic, 2000.
• Astrid Freyeisen, Shanghai und die Politik des Dritten Reiches, Wurzburg, Verlag Königshausen & Neumann, 2000.
• Dom Lee & Ken Mochizuki, Passage to Freedom. The Sugihara Story, New York, Lee & Low Books, 2003.
• David Alvarez & Robert A. Graham, Ei mitään pyhää. Natsien vakoilu Vatikaania vastaan ​​1939-1945, Lontoo, Frank Cass, 2003.
• Vincas Bartusevičius, Joachim Tauber u. Wolfram Wette, holokausti Liettuassa. Krieg, Judenmorde und Kollaboration im Jahre 1941, Wien, Böhlau Verlag, 2003.
• Alvydas Nikzentaitis, Liettuan juutalaisten kadonnut maailma, Amsterdam, Rodopi BV, 2004.
• Carl L. Steinhouse, Vanhurskas ja rohkea, Bloomington, Indiana, AuthorHouse, 2004.
• Samuel Iwry, To Wear the Dust of War: Bialystokista Shanghaihin Luvattuun maahan; An Oral History, Lontoo, Palgrave Macmillan, 2004.
• Tessa Stirling, Daria Nałęcz & Tadeusz Dubicki, Puolan ja Ison-Britannian tiedusteluyhteistyö toisen maailmansodan aikana, osa 1, Lontoo, Vallentine Mitchell, 2005.
• Walter Schellenberg, Hitlerin vakoojan muistelmat, Lontoo, André Deutsch, 2006.
• Mordecai Paldiel, Holokaustin diplomaattisankarit, KTAV Publishing House, NJ, 2007.
• Alfred Erich Senn, Liettua 1940: Vallankumous ylhäältä, Amsterdam, Rodopi BV, 2007.
• Martin Kaneko, Die Judenpolitik der japanischen Kriegsregierung, Berliini, Metropol Verlag, 2008.
• Reinhard R. Deorries, Hitlerin älykäs päällikkö, New York, Enigma Books, 2009.
• Michaël Prazan, Einsatzgruppen, Pariisi, Ed du Seuil, 2010.
• Miriam Bistrović, Anitisemitismus und Philosemitismus in Japan, Essen, Klartext Verlagsges, 2011.
• JWM Chapman, Puolan yhteys: Japani, Puola ja Axis Alliance. Proceedings of the British Association for Japanese Studies, v. 2, 1977.
• Teresa Watanabe, " Japanin Schindler pelasti myös tuhansia ", Los Angels Times, 20. maaliskuuta 1994.
• Dina Porat, "The Holocaust in Lithuania: Some Unique Aspects", David Cesarani (toim.), The Final Solution : Origins and Implementation, London, Routledge, 1994, s. 159-175.
• JWM Chapman, " Japan in Poland's Secret Neighborhood War " Japan Forum No.2, 1995.
• Ewa Pałasz-Rutkowska & Andrzej T. Romer, " Puolan ja Japanin yhteistyö toisen maailmansodan aikana " Japanin foorumissa nro 7, 1995.
• Takesato Watanabe, " The Revisionist Fallacy in The Japanese Media1-case Studies of Denial of Nazi Gas Chambers and NHK:n Report on Japanese & Jews Relations ", Social Scienes Review, Doshisha University, No.59,1999.
• Sabine Breuillard, " L'Affaire Kaspé revisitée " julkaisussa Revues des études slaves, vol. 73, 2001, s. 337-372.
• Gerhard Krebs, Die Juden und der Ferne Osten , NOAG 175-176, 2004.
• Gerhard Krebs, "The Jewish Problem in Japanese-German Relations 1933-1945", Bruce Reynolds (toim.), Japan in Fascist Era, New York, 2004.
• Jonathan Goldstein, "Jan Zwartendijkin tapaus Liettuassa, 1940", Deffry M. Diefendorf (toim.), New Currents in Holocaust Research, Lessons and Legacies, osa VI, Northwestern University Press, 2004.
• Hideko Mitsui, " Ihana toiselle : petturien kosmopolitismi " in Social Anthropology, Vol 18, Issue 4, marraskuu 2010, European Association of Social Anthropologists.
• "Liettua toisen maailmansodan alussa"
• George Johnstone, " Japanin Sugihara tuli auttamaan juutalaisia ​​toisen maailmansodan aikana ", Investor's Business Daily, 8. joulukuuta 2011.

Linkit

• Chiune Sugihara Centennial Celebration Arkistoitu 20. helmikuuta 2012 Wayback Machinessa
• Juutalainen virtuaalikirjasto : Chiune ja Yukiko Sugihara
• Sugihara-projekti
• Visa for Life -säätiö
• Immortal Chaplains Foundationin ihmiskunnan palkinto 2000 (myönnetty Sugiharalle vuonna 2000)
• Puolan ja Japanin salainen yhteistyö toisen maailmansodan aikana: Sugihara Chiune ja Polish Intelligence , Dr. Ewa Palasz-Rutkowska
• Selitys aliakselle
• Ulkoministeriö sanoo, ettei "Japanin Schindlerille" oteta kurinpitotoimia
• Ulkoministeriö kunnioittaa Chiune Sugiharaa asettamalla hänen muistolaattaan (10. lokakuuta 2000)
• Chiunen toisen pojan Chiakin sivusto
• Japanilainen tunnustus maanmiehelle
• Yhdysvaltain holokaustin muistomuseo - verkkonäyttely Chiune (Sempo) Sugihara
• Ortodoksisesta japanilaisesta, joka pelasti juutalaisia ​​natsismin vuosina, tuli musikaalin sankari.
• Tiunen historia Yad Vashem -verkkosivustolla
• Chiune Sugihara selittää tekonsa
• Pyhä Tiune

Muistiinpanot

1. ↑ Chiune Sugihara // TracesOfWar
2. ↑ Sugihara Chiune (1900 - 1986) // Kansakuntien vanhurskaiden tietokanta  (englanniksi)
3. ↑ 1 2 Katso K. S. Apollonovan elämäkertatiedot Mantsuurian valtakunnan venäläisten siirtolaisten toimiston materiaalien perusteella.
4. ↑ Shterenshis M. Juutalaiset: kansakunnan historia. - Herzliya: Isradon, 2008. - S. 318-319. - 560 s. -5000 kappaletta.  - ISBN 978-5-94467-064-9 .
5. ↑ "Scarsdale Inquirer" -haastattelu Maria Sugiharan kanssa (1990) Arkistoitu 23. elokuuta 2010 Wayback Machinessa "Se sai mieheni tuntemaan, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia omaa hallitustaan ​​vastaan. Hän kertoi minulle, että jos hän kääntäisi selkänsä niitä vastaan, jotka tarvitsivat hänen apuaan, hän pettäisi uskonsa kristittynä .
6. ↑ POSTANOWIENIE PREZYDENTA RZECZYPOSPOLITEJ POLSKIEJ z dnia 1 paêdziernika 2007 r. // Rej. 172/2007 Arkistoitu 14. maaliskuuta 2012 Wayback Machinessa  (puola)
7. ↑ POSTANOWIENIE PREZYDENTA RZECZYPOSPOLITEJ POLSKIEJ z dnia 5 czercwa 1996. // Rej. 71/96 Arkistoitu 4. maaliskuuta 2016 Wayback Machinessa  (puolalainen)
8. ↑ Liettuan presidentin asetus, 27. lokakuuta 1993, nro 157 ( Tietoja Liettuan presidentin virallisella verkkosivustolla. Arkistokopio 16. syyskuuta 2009 Wayback Machinesta )  (lit.)
9. ↑ Liettuan museo, joka kunnioittaa tuhansia juutalaisia ​​pelastanutta japanilaista diplomaattia, saa tukea Japanista, Planet-Daily, 1.8.2020 . Haettu 1. elokuuta 2020. Arkistoitu alkuperäisestä 27. lokakuuta 2020. (määrätön)
10. ↑ Kaunasissa paljastettiin muistomerkki kansojen vanhurskaalle C. Sugiharalle
11. ↑ Samurain tie . Käyttöpäivä: 29. tammikuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 28. joulukuuta 2010. (määrätön)
12. ↑ Natella Boltyanskaya, Samurain tie . Haettu 1. lokakuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 5. toukokuuta 2021. (määrätön)
13. ↑ Pyhä Samurai
14. ↑ Sugihara Chiune (2015) . Käyttöpäivä: 7. lokakuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 21. marraskuuta 2015. (määrätön)

Sanakirjat ja tietosanakirjat	Liettuan universaali Merkittävä nimitietokanta
Sukututkimus ja nekropolis	Etsi hauta WikiTree
Bibliografisissa luetteloissa BIBSYS : 11022911 BNC : a20402193 BNF : 12495510w GND : 119508907 ISNI : 0000 0000 6675 7912 J9U : 987007268628705171 LCCN : nro 91008289 NDL : 00417625 NKC : js20020122044 NLP : A2175455X NTA : 170985776 NUKAT : n00056677 SUDOC : 034169911 VIAF : 22953110 WorldCat VIAF : 22953110