Umlaut

Umlaut , umlaut ( saksa:  Umlaut  - transponointi) - foneettinen ilmiö joissakin germaanisissa , kelttiläisissä sekä uralilaisissa ja altailaisissa kielissä (esim. suomi , kazakstani , uiguuri [1] ), joka koostuu vokaalien artikuloinnin ja sointisävyn muuttaminen : edellisen vokaalin osittainen tai täydellinen assimilaatio seuraavaan, yleensä juurivokaali vokaalipäätteeksi (suffiksi tai taivutus).

Umlaut germaanisilla kielillä

Umlaut vanhan englannin kielellä

Vanhassa englannissa myöhempien [i]:n ja [j]:n vaikutuksesta tapahtuva uudelleenjärjestely johti seuraaviin muutoksiin [2] :

[u] → [y] (*fuljan → fyllan "täyttää" ) [u:] → [y:] (*ontunjan → ontynan "avaa"; vrt. tun "aita" ) [o] → [œ] → [e] (*dohtri → dœhter → dehter "tytär" ) [o:] → [œ:] → [e:] (*foti → fœt → fēt "jalat"; vrt.: fōt "jalka" ) [a] → [e] (*taljan → tellan "kerrata" ; vrt. talu "tarina" ) [a:] → [æ:] (*hāljan → hǣlan "paranna" ; hāl "terve" )

Umlaut vanhaksi yläsaksaksi

Vanhan yläsaksan historian varhaisessa vaiheessa umlaut oli kombinatorinen foneettinen muutos.

gast "vieras" → gesti "vieraat" lammas "lammas" → lembir "lammas" faran "mennä" → feris "mennä" kraft "voima" → kreftîg "vahva"

Umlautin (ns. ensisijainen umlaut ; saksaksi  Primärumlaut ) konsolidoituminen tapahtuu noin vuonna 750 ([a]), minkä jälkeen ilmiö leviää saksalaisten murteiden kautta [3] . Ei ollut umlautia ennen useita konsonanttiyhdistelmiä:

ht, hs (naht "yö" / nahti "yöt" ; wahsan "kasvaa" / wahsit "kasvaa" ) konsonantti + w (garwen "kokki" / garwita)

Umlaut löytyy moderneista kielistä, kuten saksasta, ruotsista, norjasta ja islannista.

Umlaut moderni saksaksi

Saksassa umlautiin taipuvainen vokaali palatalisoituu etuvokaalin (i tai e) vaikutuksesta seuraavassa tavussa . Historiallisesti etu-umlautin lisäksi oli olemassa myös taka- (tai velaarinen) umlautti - assimilaatio takavokaalin u vaikutuksesta. Ilmaisemaan muuttunutta vokaalia nykyaikaisessa kirjoituksessa käytetään diakriittistä umlautia :

Umlautien ääntäminen
  • ä - kuten e
  • ö - kielen asento kuten e :llä ja huulten - kuten o :lla
  • ü - kielen sijainti kuten ja , ja huulet - kuten y :n kanssa

turkkilainen umlaut

Umlautti ilmenee johdonmukaisimmin uiguurissa (sekä äänellä -i-, joka on fonologisesti neutraali uiguuriksi, että huulilla): baš 'pää' - beši 'hänen/heidän päänsä', teš- 'lävistää' - töšük 'reikä'. Jakutin kielessä, joka toteuttaa johdonmukaisesti vokaaliharmoniaa , tällainen umlaut rajoittuu itse asiassa ablautiin : khatyn //khotun 'nainen'. Tatari-baškiiri vuorottelu un '10' - siksən//hikhən '80', tuksan//tuҡhan '90' rajoittuu myös ablautiin, koska kapean ja leveän sointiäänen synkroninen vuorottelu on käsittämätöntä.

Käänteinen vokaaliharmonia ulottuu pääsanaa edeltäviin apuelementteihin, esimerkiksi: bu kün > bügün 'tänään', bu jıl > bıjıl 'tänä vuonna', turkki o bir > öbür 'toinen' (kaksipuolinen vokaaliharmonia, regressiivinen sarjassa , progressiivinen pyöreydeltä ).

Romanttinen umlaut

Romaaniset kielet voivat erottaa kaksi, harvemmin ja kolme sointiominaisuutta seuraavan vokaalin avoimuudesta/suljettavuudesta riippuen.

Palatalalternation (I-umlaut) selittää joitain portugalin vuorotteluja :

fiz < */fetsi/ "minä tein", mutta fez < */fetse/ "hän teki").

Umlautilla on edelleen paikka joissakin moderneissa romaanisissa kielissä, kuten Keski-Venetsiassa , joka säilytti viimeisen -i:n:

te parchigi < */parchégi/ "pysäköit autosi", mutta parchégio "pysäköin".

Taivutus

Taivutus ymmärretään suljetun o :n ja e :n muuttumisena u :ksi ja i :ksi seuraavien vokaalien u, i tai sonanttien w, j sekä useiden muiden palataalina käsiteltyjen konsonanttien vaikutuksesta. Useimmat pidettiin johdonmukaisesti ibero-romansissa , poissa balkanromanssissa.

Balkanin-roomalainen umlauti. Taittuminen

Taittuminen on diftongisaatio e > ea (negru-neagră) o > oa (tot-toată) seuraavien a :n ja e :n vaikutuksesta balkan-romaanisissa kielissä. Nykyaikaisessa romaniassa ea kehittyy kuitenkin toissijaisesti e :ksi seuraavan e :n vaikutuksesta, eikä taittuminen toimi monissa lainauksissa.

Taittamisen lisäksi joissakin balkan-romaanisissa kielissä on allofoninen muunnelma ı//i, a//ə//e myöhemmästä vokaalista riippuen (erityisesti romanian kirjallisessa kielessä).

Katso myös

Muistiinpanot

  1. ↑ Uiguurien kielen tutkimus, Kazakstanin uiguurien tutkimuksen instituutti. AN, 1988.
  2. ↑ Ivanova I.P., Chakhoyan L.P., Belyaeva T.M.  Englannin kielen historia. - Pietari. : Avalon, 2006. - 560 s. - S. 68-69.
  3. ↑ Filicheva N. I. Saksan kielen historia. - M .: Academia, 2003. - 300 s. - S. 29-30.
  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat