Suomen kieli

Suomen kieli
Suomella on virallinen asema. Huomattava osa väestöstä käyttää suomea.
oma nimi	suomi
Maat	Suomi , Viro , Ruotsi , Norja , Venäjä ( Karjala , Pietari ja Leningradin alue )
virallinen asema	Suomi Euroopan unioni Alueellinen tai paikallinen virallinen kieli: Ruotsi Venäjä : Karjala [1]
Sääntelyorganisaatio	Suomen alkuperäiskansojen instituutti
Kaiuttimien kokonaismäärä	5 413 380 ihmistä ( 2012 ) [2] 272 000 ihmistä ( 2012 ) [2]
Luokitus	52
Tila	turvassa
Luokitus
Kategoria	Euraasian kielet
Uralin perhe suomalais-ugrilainen haara Permiläinen alahaara Finno-Volga ryhmä Itä-Suomi alaryhmä
Kirjoittaminen	latina ( suomen aakkoset )
Kielikoodit
GOST 7.75-97	evä 740
ISO 639-1	fi
ISO 639-2	fin
ISO 639-3	fin
WALS	fin
Etnologi	fin
Linguasfääri	41-AAA-a
ABS ASCL	1602
IETF	fi
Glottolog	finn1318
Wikipedia tällä kielellä

Suomen kieli (itsenimi - suomi, suomen kieli ) - suomalaisten kieli , joka kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten suomalais-volga-ryhmän itämerensuomalaiseen alaryhmään ; on nimitysjärjestelmän agglutinoiva kieli , jossa on merkittäviä taivutuselementtejä [3] . Suomalais-ugrilaiset kielet ja samojedikielet ( enetsit , nenetsit , nganasan , selkup ) muodostavat uralilaisen kieliperheen .

Suomi on yksi Euroopan unionin 24 virallisesta kielestä .

Linguogeography

Laji ja runsaus

Suomea puhuu suurin osa Suomen väestöstä ( 92,1 %) sekä Suomen ulkopuolella asuvat etniset suomalaiset - Ruotsissa ja Norjassa , Finnmarkin maakunnassa , suomalaisten diasporassa USA :ssa , Virossa , Venäjällä (pääasiassa Leningradin alue ja Karjala ).

suomi Ruotsissa

Suomea puhutaan laajalti Ruotsissa, jossa se on virallisesti tunnustettu vähemmistökieli (status myönnettiin vuonna 1999). Suomalainen diaspora muodostui Ruotsissa suurelta osin talvisodan aikana Suomesta evakuoitujen lasten ja suomalaisten massiivisen työvoiman muuton seurauksena (pääasiassa Itä- ja Keski-Suomesta) toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ja aina 1970-luvun alku. Suomalaisvähemmistön määrä on jopa 712 tuhatta ihmistä [4] , joista eri arvioiden mukaan 250-470 tuhatta ihmistä käyttää suomen kieltä tai ainakin ymmärtää suomen kieltä. Ruotsin suomalaiset joko puhuvat vain ruotsia tai ovat kaksikielisiä , ja suomea käytetään parhaimmillaan perintökielenä . Diasporassa käytetään sekä suomen peruskieltä että meänkieltä , suomen kielen paikallista muunnelmaa Ruotsin Tournedalenin alueella. Ruotsinkielinen enemmistö piti ruotsinkielistä suomen kieltä huonona kielenä, mikä johti sen arvovallan menettämiseen ja täysivaltaisten puhujien määrän vähenemiseen. Huolimatta siitä, että 1970-luvulta lähtien tehdyt yritykset lisätä suomen kielen roolia eivät ole olleet erityisen onnistuneita, suomenkielisen vähemmistön kielelliset oikeudet on yhä enemmän kiinnitetty lainsäädäntöön: esimerkiksi vuodesta 2014 lähtien 52 290:stä. Ruotsin kunnat tarjoavat peruspalveluja suomeksi [5] . Lähes täydellistä kaksikielisyyttä havaitaan vain Suomen rajaseuduilla ( Lulaja , Haaparanta ).

suomi Norjassa

Pohjois-Norjan Finnmarkin ja Tromsin maakunnissa Porsangerfjordin , Varangerfjordin ja Altafjordin alueilla asuu kveenien kansallisvähemmistö , joista osa puhuu kveenien kieltä - olennaisesti arkaainen suomen kielen murre , jossa on lukuisia saamen kielten sanastoja . ja norjalainen .

suomi Venäjällä

Osa Venäjän suomalaisista on inkeriläisiä , joiden esi-isät asutettiin 1600-luvulla nykyisen Leningradin alueen alueelle . Karjalassa asuu myös etnisiä suomalaisia . Venäjällä suomea puhuu vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 38 873 ihmistä [6] .

Sosiolingvistinen tieto

Suomen kieli esiintyy alueellisten murteiden lisäksi kahdessa koko maassa yleisessä yhteiskunnallisessa lajikkeessa: kirjallinen standardi ( ylekieli ) ja puhekieli , jotka eroavat melko paljon kaikilla kielitasoilla . Kirjallisen kielen käyttö rajoittuu muodollisiin viestintätilanteisiin; sitä käyttävät viralliset joukkotiedotusvälineet, poliitikot, suurelta osin koulutusjärjestelmässä ja yritysviestinnässä. Osa kirjallisuuden standardia on säännelty kirjoituskieli ( kirjakieli ). Puhuttua suomea käytetään jokapäiväisen viestinnän lisäksi laajasti televisio- ja radiolähetyksissä, suullisena viestintävälineenä työpaikalla. Suomen kielen puhuminen suullisen ihmissuhteen tilanteissa kilpailee luonnollisesti alueellisten murteiden kanssa ja voi muodostaa murre-puhekielessä hybridimuotoja.

Puhekielessä ja kirjallisessa suomessa

Puhuttu suomi juontaa juurensa urbaanin suomen kielen varhaisiin muotoihin, joita puhuttiin kulttuuri- ja poliittisissa keskuksissa. Toisaalta se eroaa murrepuheesta, toisaalta kirjallisesta kielestä, joka on tulosta määrätietoisesta kielensuunnittelusta ja jossa kielen puhutuista muunnelmista kadonneet sanavarasto ja kieliopilliset mallit (pakollinen omistuskieli jälkiliitteet, vasemman haaran monimutkaiset syntaktiset käännökset, kuulo- ja puhetuotannon kannalta vaikea). Puhekielessä sanakirjan yleisimmät yksiköt (pronominit, numerot, yleisten verbien muodot) yksinkertaistetaan laajasti. Melko suuri kontrasti puhutun kielen ja kirjallisen puheen välillä on syynä suomalaisessa yhteiskunnassa laajaan keskusteluun kirjallisuuden normikysymyksistä, joissa Suomen alkuperäiskielten instituutti ( KOTUS ) yleensä toimii välimies.

Kirjallinen kieli	Puhekielen	Merkitys
h e mene vät	n e miehet e	"he menevät pois" (animaatioiden ja lukumäärän erot menetetään)
on ko teilla	ks teil(la )	"Sinulla on?" ( apokoppi )
(me) emme sano	minä ei sanota	"emme sano" tai "emme sano" (korvaa monikon ensimmäisen persoonan passiivisella)
( minu ) kirja ni	mun kirja	"minun kirjani" (ei käytä omistusmerkkiä)
kuusikymmentäviisi	kuuskyt(ä)viis	"kuusikymmentäviisi" (numeroiden supistetut muodot)
mina tu le n	ma tu u n	"Olen menossa" tai "Minä menen" (pronominien supistuminen, vokaalien täydellinen assimilaatio ja diaereesi verbimuodossa)
puna i nen	punainen (n)	"punainen" (diftongien siirtyminen yksinkertaisiin vokaaliin)
korjanne e_ _	kai korjaa	"voi korjata" ( potentiaalin puute )
hyvaä huomenta	huomenta	"hyvää huomenta" (ilmausten ja ilmaisujen lyhenne)

Kirjallisella kielellä, joka esiintyy pääasiassa kirjallisessa puheessa, on kiistaton vaikutus puhuttuun kieleen, osittain siksi, että väestön lukutaitoaste oli perinteisesti korkea (ja vielä 1800-luvulla) ja nykysuomalaiset ovat suuria lukijoita. Ei ole harvinaista löytää henkilö, joka arkisissa tilanteissa puhuu "kirjallisesti" ( puhuu kirjakieltä ), vaikka yleensä kirjallisten puhemuotojen käyttö on merkittyä ja liittyy oppimisen osoittamiseen, tilanteen vakaisuuteen, sarkasmia tai ironiaa (samanlaisen vaikutuksen saa aikaan latinalaisista englanninkielisestä puheesta tai venäjän puheesta, johon on sekoitettu lainauksia 1700-1800-luvun teksteistä). Kirjojen kielioppia käytetään kuitenkin laajasti televisio- ja radiolähetyksissä hienostuneelle yleisölle, mikä johtaa kirjallisuuden muotojen lujittumiseen puhekielessä.

Historia

Nykyisten itämerensuomalaisten kielten uskotaan polveutuvan protobalti-suomen kielestä, josta 1500-1000 eKr. e. protosaamen kieli erottui [7] . Protobalti-suomen kielellä oli kolme murretta: pohjoinen, eteläinen ja itäinen. Myöhemmin, noin 1. vuosisadalla, itämeren suomen kielet erottuivat, mutta vaikuttivat toisiinsa. Itä-suomen murteet, kuten karjala , isuri ja vepsä , ovat polveutuneet itämeren itämeren suomen murteesta ja niillä on yhteisiä piirteitä. Viron kielellä on enemmän vaikutusta lounaisiin murteisiin. Inkerinsuomalaisten kieli kuuluu suomen kielen itäisiin murteisiin. Perinteisesti siinä erotettiin murteita : Evremean, Savakot, Kurgolovskin suomen murre, johon vaikuttivat vadjalaiset ja izhora-kielet [8] .

Itse suomen kielen historiassa erotetaan seuraavat ajanjaksot:

varhainen, lukutaitoinen (1500-luvun 40-luvulle asti);
vanha suomalainen (1540-1820);
varhainen Novofinsky (1820-1870);
nykysuomi (vuodesta 1870 nykypäivään) [9] .

Vain keskiaikaisissa latinan- ja ruotsinkielisissä asiakirjoissa (1200-luvulta alkaen) on säilynyt melko suuri määrä erillisiä suomenkielisiä sanoja - pääasiassa erisnimiä ja katkelmia. Ensimmäinen suomenkielinen kirjallinen monumentti on ensimmäinen suomenkielinen painettu kirja - M. Agricolan aavikko (noin 1543).

Kirjoittaminen

Suomen kirjoitus perustuu latinan peruskieleen , jota on täydennetty etuvokaalien diakriittisillä kirjaimilla ö ja ä . Nämä grafiikat välittävät lähes täydellisesti sanojen foneettisen koostumuksen; lukusäännöt ovat yksinkertaiset ja perustuvat yksiselitteisiin äänten ja kirjainten vastaavuuksiin, joiden avulla voit hallita lukemisen lyhyessä ajassa. Lainauspiirin laajentuessa suomen kielille epätavallisissa foneemissa kirjaimia käyttävien sanojen määrä lisääntyy: b , f , š , z , ž . Lisäksi vieraita sanoja lainataan aluksi yleensä siinä muodossa, jossa ne on kirjoitettu alkuperäisessä tekstissä: sen seurauksena suomenkieliseen tekstiin voi tulla kirjaimia c , q , w , x , å jne. Jatkokehityksen myötä , lainatut sanat (lukuun ottamatta omia nimiä) saavat usein mukautetun kirjoitusasun.

D -kirjaimella tarkoitetulla äänellä on suomessa erityinen kohtalo . Konsonantin t äänestys ja heikentyminen tietyissä asemissa johti soinnillisen frikatiivisen konsonantin [ð] esiintymiseen suomessa, joka kirjoitettiin 1500-luvulla dh :ksi . Myöhemmin se kirjoitettiin d :ksi (suomessa ei ollut ääntä [d], vanhoissa lainauksissa se muuttui t :ksi: tohtori, akateemia, krokotiili ). Myöhemmin äänen [ð] sijaan he alkoivat lausua erilaisia ääniä murteesta riippuen: l, r, j, t, d tai nollaääni. Ääni [d] löytyi vain muutamista murteista, mutta sitten kaksikieliset (suomea ja ruotsia puhuneet) vakiinnuttivat tämän ääntämisen normiksi (oikeinkirjoituksen vaikutuksesta), ja tämä normi alkoi vähitellen levitä. Tällä hetkellä suomen kielessä ääni [d] esiintyy sekä äidinkielen sanoissa (vain sanojen keskellä: veden, syödä tms.) että lainauksissa ( deodorantti, direktiivi , jne.), mutta silti Sittemmin voit kuulla erilaisia murreääniä. Jotkut murteet (mukaan lukien kveenin murre/kieli Norjassa) ovat säilyttäneet vanhan [ð] äänen. Kalevalan teksti on kirjoitettu murteella nollaäänellä d :n tilalle , mutta riimuotsikot (kursiivisesti kirjoitetut sarjanumerot) kirjoitetaan suomen kielellä d :llä . [10] .

G - kirjain esiintyy suomen äidinkielisissä sanoissa vain yhdistelmässä ng , joka tarkoittaa ääntä [ŋː] (pitkä takakielinen nasaali), mutta lainauksissa sitä käytetään merkitsemään ääntä [ɡ].

Moderni suomalainen aakkoset:

A a	Bb	c c	D d	e e	F f	G g	HH
minä i	Jj	Kk	l l	M m	N n	O o	Pp
Q q	R r	S s	(Š š)	T t	U u	Vv	W w
X x	V v	Zz	(Žž)	Å å	Ä ä	Ö ö

Kielelliset ominaisuudet

Fonetiikka ja fonologia

Suomen kielessä on 8 vokaalia ja 17 konsonanttifoneemia , joista 4 (g, b, f, ʃ) esiintyy yksinomaan lainasanoissa [11] . Siten suomi kuuluu niihin kieliin, joilla on suhteellisen pieni konsonanttijoukko ja laaja vokaalivalikoima. Vokaalien ja konsonanttien suhde (konsonantti-vokaalisuhde ) on suhteellisen alhainen [12] .

Vokaalit

Suomen vokaalijärjestelmässä on 8 lyhyttä foneemia /a/, /o/, /u/, /i/, /e/, /æ/ (graafisesti - ä ), /ø/ (graafisesti - ö ), /y /, jonka kesto erotti 8 pitkää: aa , oo , uu , ii , ee , ää , öö , yy . Pitkä vokaali on noin kaksi tai kolme kertaa pidempi kuin lyhyt, kun se lausutaan. Fonologisesti merkittäviä piirteitä ovat rivi, nousu, pituusaste ja pyöreys. Vokaalien vähennystä ei ole [13] .

	Eturivi		Takarivi
	Tuhoamaton	pyöristetty	Tuhoamaton	pyöristetty
Ylänosto	[ minä ]	[ y ]		[ u ]
keskimääräinen nousu	[ e̞ ]	[ ø̞ ]		[ o̞ ]
pohjan nosto	[ æ ]		[ ɑ̝ ]

Lisäksi suomessa on 18 diftongia : kolme nousevaa ( eli , uo , yö ) ja 15 laskevaa ( ai , äi , oi , öi , ui , yi , ei , au , ou , eu , iu , äy , ey , iy ). Diftongit ey ja iy ovat melko harvinaisia [14] .

Konsonantit

	Labial		Etukielinen		Palatal	Velar		Glottal
nenän-	m		n			ŋ
räjähtävä	s	( b )	t̪	d		k	( ɡ )
frikatiivit	( f )		s̠		( ʃ )			h
Approximants	ʋ		l		j
Vapina			r

Sanan rytmi ja prosodia

Suomen sanojen painoarvo osuu aina ensimmäiseen tavuun . Sanan rytminen rakenne on koreinen (pariton tavu on vahva, kantaen pää- tai apupainoa) [12] . Intonaatioiden ohjelmisto on heikko, hallitsevat laskevat rakenteet, joilla on heikko kommunikaatiokuorma.

Vokaaliharmonia

Yksi suomalaisen fonologian tärkeimmistä säännöistä on vokaaliharmonia (suom. vokaalisointu ) [15] [16] [17] . Vokaalit jaetaan artikulaatiopaikan mukaan etuvokaaliin ä , ö , y , e , i ja takavokaaliin a , o , u . Vokaaleja e ja i pidetään neutraaleina, mikä tarkoittaa, että ne voivat esiintyä samassa sanassa sekä etu- että takavokaalien kanssa. Muut etuvokaalit ä , ö ja y eivät voi olla samassa sanassa kuin takavokaalit (poikkeuksia ovat lainaukset ja jotkut pronominit). Lisäksi, jos sana on monimutkainen tai sisältää joitain etuliitteitä (esim. epä- ), harmonia havaitaan vain yhdessä osassa, esimerkiksi on ä nm aa ("kotimaa"), ep ä a ito ("luonnoton") .

Ei-vokaalia e tai i sisältävät päätteet ja suffiksit esiintyvät synharmonisuudesta johtuen aina kahdessa versiossa, esimerkiksi päätteellä inessiva on kaksi vaihtoehtoa -ssa ja -ssä , vertaa:

talo ("talo") - taloss a ("talossa");
metsä ("metsä") - metsäss ä ("metsässä").

Morfologia

Suomen kieli kuuluu synteettisiin kieliin ja on väliasemassa agglutinatiivisten ja taivutuskielten välillä : agglutinaation piirteitä ovat taipumus monosemanttisiin (yksiselitteisiin) liitteisiin , laajennettujen polymorfisten sanojen ja sanamuotojen muodostumiseen ( auto-lla-ni "autossani") ja laitteen morfologisten paradigmien suhteellinen yhtenäisyys (pääasiassa nimet; vähemmässä määrin - verbit) ja taivutus ilmenee siirtymävaihteluiden runsaudessa morfeemien risteyksissä ja juuren sisällä .

Konsonanttiluokan vuorottelut

Suomen kielessä sanan viimeisessä tavussa konsonanttiarvosanat vuorottelevat sen mukaan, sulkeutuuko vai avautuuko tavu. Kirjaimet K , P , T sekä jotkin näiden kirjainten yhdistelmät voivat vaihdella . Vaihtoehdot ovat suoria (taulukon osoittamalla tavalla) ja käänteisiä (jos luet taulukkoa oikealta vasemmalle).

Suorat vaihdot tapahtuvat:

nimissä, jotka päättyvät yksittäiseen a/ä, o/ö, u/y, i, kaikissa tapauksissa paitsi partitiivia, illatiivia, essiiviä ja kommutatiivia;
sanamuodostuksessa tavujen päätteiden -sti, -mpi ja muiden avulla;
tyypin I verbien ensimmäisessä ja toisessa persoonassa sekä niistä muodostetuissa passiivimuodoissa, passiivisissa partisiippeissa ja 2. persoonan käskytyylinessä.

Käänteisiä muutoksia tapahtuu:

useissa nimiryhmissä (katso alla) kaikissa tapauksissa partitiivia lukuun ottamatta;
kaikissa verbityyppien III, IV ja VI henkilöissä sekä niistä muodostetun 2. persoonan imperatiivisessa tunnelmassa.

Taulukossa näkyvät kaikki suomen kielen konsonanttiarvosanat:

Vahva lava	Heikko vaihe
Yleisiä tapauksia
K	-
P	V
T	D
KK	K
PP	P
TT	T
LT	LL
NT	NN
RT	RR
MP	MM
NK	NG
Erikoistapaukset
HKE	HJE
LKE	LJE
RKE	RJE
UKU YKY	UVU YVY
Vaihtelemattomat yhdistelmät
SK
ST
TK

Edellä kuvattujen vuorottelujen lisäksi suomessa siirtymä i -> j voi tapahtua, jos i esiintyy kahden vokaalin välissä. Tällainen siirtymä tapahtuu usein joko suoran vuorottelun " k -> - " jälkeen (esim: poika - pojat; aika - ajalla), tai monikon partitiivin muodostuksen yhteydessä (esim: talo, talo i ssa, mutta talo j a).

Nimellinen morfologia

Case system

Suomen kielessä erotetaan 14-16 tapausta , joiden muodostus tapahtuu lisäämällä tavallisia kirjainpäätteitä (deklinaatiotyyppi on sama kaikille nimille). Laaja tapausluettelo johtuu päätteiden avulla ilmaistujen lokatiivisten merkityksien suuresta määrästä. Jotkut tapausmuodot ovat tuottamattomia, eli ne voivat liittyä rajoitettuun lekseemivalikoimaan ja ovat adverbialisoitumisen tiellä ( prolatiiv , instruktiivi ). 14 tapauspäätettä on lueteltu alla: sana koira ("koira") esimerkkinä.

tapaus	Yksikön loppu h.	loppu pl. h.	Käyttöesimerkki	Merkitys
Kielioppi
Nominatiivi	-	-t_ _	koira / koirat	"koira/koirat"
Genetiivi	-n_ _	-en , -den ( -tten ) , -ten	koiran / koirien	"koira (luu), koirat (lauma)"
partitiivi	- a (- ä ), - ta (- tä ), - tta (- ttä )	-a ( -ä ) , -ta ( -tä )	koiraa / koiria	"useita koiria, ei koiraa / monta koiraa, ei koiria"
valtioita
Essive	-na ( -nä ) _		koirana / koirina	"(olla) koira/koirat"
kääntävä	- ksi		koiraksi / koiriksi	"(tulla) koiraksi/koiriksi"
Intralocaalinen
Inessive	-ssa ( -ssä ) _		koirissa / koirissa	"koirissa / koirissa"
Elative	-sta ( -sta ) _		koirasta / koirista	"koirista/koirista, koirasta/koirista"
illatiivi	vokaalin pidennys + n ; h + edeltävä vokaali + n ; -nähnyt _	-sisään ; _ - hin ; -siin _	koiraan / koiriin	"koiralle/koirille"
Ulkoinen
Adessiivi	-lla ( -llä ) _		koiralla / koirilla	"koirassa / koirissa, koirassa / koirissa"
Ablatiivi	-lta ( -ltä ) _		koiralta / koirilta	"koiralta/koirilta"
Allatiivi	-lle_ _		koiralle / koirille	"koiralle/koirille, koiralle/koirille"
Pieni
Abessiivinen	-tta ( -ttä ) _		koiratta / koirita	"ei koiraa/koiria"
Komitatiivinen	—	-ine + omistusmerkki	koirinemme	"koirien kanssa / koiramme kanssa"
ohje	-n_ _		koirin	"koira, koirat (mitä?)"

Akkusatiivisilla muodoilla on erikoispäätteet vain pronominiparadigmoissa, ja substantiiviparadigmoissa ne ovat homonyymejä nominatiivin (ns. "akkusatiivi ilman päätettä", esim. Osta auto "Osta auto") tai genitiivin (esim. Poika ) kanssa. kaatoi karhun "Nuori mies tappoi karhun"). Tapausjärjestelmän avulla välitetään myös joitain aspekti- ja ajallisia eroja. Akusatiivinen objekti ilmaisee toiminnan valmistumista menneisyydessä tai tuloksena olevaa tulevaisuutta, kun taas partitiivinen objekti osoittaa toiminnan epätäydellisyyttä menneisyydessä tai prosessiivisessa nykyisyydessä, esimerkiksi:
- Söin omena - "söi omenan" (ositiivinen) vs. söin omena- n "söi omenan" ( akusatiivi );
- Syön omena - "syön omenan" (ositiivinen) vs. syön omena- n "Syön omenan" ( akusatiivi ).
Tavallisten substantiivien abessiivia käytetään harvoin (esim. hattu "ilman hattua", maksutta "ilman maksua") ja se korvataan yleensä prepositiolla ilman "ilman" partitiivilla (esim. ilman hattua ), mutta muodostuu usein sanasta yksi hybridiverbeistä -nominaalimuodot ("kolmas infinitiivi"): unohtamatta "unohtamatta", lukitsematta "ilman sulkemista".
Monikkokäskyä käytetään yksikön merkityksessä (esim. paljain päin " paljaspää ", kirjaimellisesti: "paljaspää"). Näitä muotoja löytyy usein sanonnoista ja ilmauksista, kuten ystävällisesti terveisin "ystävällisin terveisin". Yksikköohjetta käytetään harvoin.
Suomenkielinen komitatiivi voi vastata genitiiviä, jossa on postpositio kanssa (vrt. herra koirineen ja herra koiransa/koiriensan kanssa "isäntä koiransa kanssa / koirien kanssa"). Suomen komitatiivia käytetään vain monikkomuodossa.
Viime aikoina on ollut taipumus herättää ikivanhan, lähes vanhentuneen prolatiivitapauksen tuottavuutta (esim. faksitse "faksilla", sähköpostilla "sähköpostilla").
Joskus suomen kielen tapausjärjestelmän kuvauksiin kuuluu myös joitain muita tapauksia, esimerkiksi käytännöllisesti katsoen vanhentuneella eksessiivillä oli paikallinen tapaus, jonka merkitys on jostain tilasta poistuminen: tärähtäneentä terveeksi . "hulluudesta maalaisjärkeen".

Nimeämisen perusteet

Tärkeä suomen kielen käsite on sanan kanta. Juuri sanan runkoon liitetään kirjain- ja possessitiiviliitteet, mutta sanojen varret eivät usein vastaa sanakirjamuotoaan ja ne on kyettävä määrittämään. Alla olevassa taulukossa on esitetty suomenkielisten nimien perusteet sanakirjamuodon mukaan, partitiivin perusteet ja esimerkkejä sanasta sanakirjamuodossa (nominatiivi), partitiivi, inessiivi ja illatiivi.

Sanan loppu	Säätiö	Osallinen perusta	Esimerkki
Vokaalit
a/ä, o/ö u/y i (laina)	Sama kuin sanakirjamuodossa suorat vaihdot mahdollisia	Vastaa sanakirjan muotoa	Pelto - peltoa - pellossa - peltoon Hissi - hissiä - hississä - hissiin
suomeksi ki, mi, pi ti, vi	i -> e suorat vaihdot mahdollisia	minä -> e	Joki - jokea - joessa - jokeen Ovi - ovea - ovessa - oveen
Suomen hei, li ni, ri	minä -> e	minä -> -	Meri - merta - meressä - mereen Tuli - tulta - tulessa - tuleen
suomalainen si	si -> de/te	si -> t	Vesi-vettä-vedessä-veteen Länsi-länttä-lännessä-länteen
e	e -> ee käänteiset vaihdot mahdollisia	e -> et	Huone-huonetta-huoneessa-huoneeseen Lähde-lähdettä-lähteessä-lähteeseen
Konsonantit
l, r	l, r + e käänteiset vaihdot mahdollisia	Vastaa sanakirjan muotoa	Sävel - säveltä - sävelessä - säveleen Tytär - tytärtä - tyttäressä - tyttäreen
an, sisään, päällä	n -> ma/mä , me käänteiset vaihtoehdot ovat mahdollisia	Vastaa sanakirjan muotoa	Hapan - happanta - happamassa - happamaan Puhelin - puhelinta - puhelimessa - puhelimeen
miehet, sen	miehet, sen + e	Vastaa sanakirjan muotoa	siemen - siementä - siemenessä - siemenessä Jäsen - jäsentä - jäsenessä - jäseneen
nen	nen -> se	nen -> s	Nainen-naista-naisessa-naiseen Iloinen-iloista-iloisessa-iloiseen
kuten on	as/is -> aa/ii käänteiset vaihtoehdot mahdollisia	Vastaa sanakirjan muotoa	Tehdas - tehdasta - tehtaassa - tehtaaseen Kallis - kallista - kalliissa - kalliiseen
es, os us (sanallinen)	s -> kse	Vastaa sanakirjan muotoa	Leivos - leivosta - leivoksessa - leivokseen Rakennus - rakennusta - rakennuksessa - rakennukseen
us (nimellinen) uus/yys	s -> de/te	s -> t	Rakkaus - rakkautta - rakkaudessa - rakkauteen Syvyys - syvyyttä - syvyydessä - syvyyteen
pähkinä/nyt, lut/lyt rut/ryt, sut/syt	yt -> ee	Vastaa sanakirjan muotoa	Väsynyt - väsynyttä - väsyneessä - väsyneessä Kuullut - kuullata - kuulleeessa - kuulleeseen
t	t -> e	Vastaa sanakirjan muotoa	Olut - olutta - oluessa - olueen Lyhyt - lyhyttä - lyhyessä - lyhyeen
Muut konsonantit (suorat lainaukset)	konsonantti + i	konsonantti + i	Pubi - pubia - pubissa - pubiin Novgorod - Novgorodia - Novgorodissa - Novgorodissa

Monikko

Nominatiivin monikko muodostetaan lisäämällä nimen varteen pääte -t (suorilla vuorovaikutteisilla nimillä heikkoon varteen). Muissa tapauksissa monikko muodostetaan käyttämällä indikaattoria i , joka sijoitetaan nimen varren ja kirjainpäätteen väliin. Nimestä riippuen indikaattori i on kiinnitetty eri tavoin:

kanta päättyy yhteen o, ö, u, y - i -indeksi lisätään kannan viimeiseen kirjaimeen: talossa (talossa) - talo i ssa (taloissa)
varsi päättyy yhteen ä:een, e - i -merkki korvaa varren viimeisen kirjaimen: järvessä (järvessä) - järv i ssä (järvissä)
varren pää yhdellä i :llä - indikaattoria ei käytetään : hotelli (hotellissa) - hotelli ei ssa (hotelleissa)
varsi päättyy yksittäiseen a - merkki i voidaan joko lisätä viimeiseen kirjaimeen (korvauksella a -> o ) tai korvata se: koiralla (koiralle) - koir i lla (koirille), ravintolassa (in ravintola) - ravintol oi ssa (ravintoloissa).
varsi päättyy pitkään vokaaliin - i -merkki korvaa varren viimeisen kirjaimen: perheessä (perheessä) - perhe i ssä (perheissä)
varsi päättyy diftongiin - i -merkki lisätään diftongin viimeiseen kirjaimeen, kun taas ensimmäinen kirjain katoaa: työssä (työssä) - t öi ssä (työssä).
-si -sanoissa si palaa , ja -uus/-yys -sanoissa -ksi- -liite esiintyy : uudessa asunnossa (uudessa asunnossa) - uu sissa asunnoissa (uusiasunnoissa), sanadellä (at a landmark) - sopivaksi llä (nähtävyyksissä).

Joillakin monikon muodostuksen ominaisuuksilla on tapauksia partitiivi, genitiivi ja illatiivi.

Possessiiviliitteet

Yksi tapa osoittaa esineen kuuluminen jollekin muulle kuin pronomineille suomen kielessä ovat omistussufiksit. Taulukko näyttää omistussufiksit pronominista riippuen.

Pronomini	Suffiksi	Pronomini	Suffiksi
Yksittäinen		monikko
Mina	-ni	Minä	- mme
Sina	-si	Te	-ei
Han	-nsa/nsä	Hän	-nsa/nsä

Suffiksit voidaan liittää joko suoraan sanan varteen tai kirjainpäätteen jälkeen. Suoraan vuorottelevilla sanoilla suoraan varteen liitettäessä suffiksit kiinnittyvät aina vahvaan varteen, ja kirjainpäätteisiin liitettyinä vaadittava kanta määräytyy kirjainkoon mukaan: Pelto - pelto ni - pellolla ni (kenttä - minun kenttä - alallani).

Lauseissa pääte liitetään vain substantiiviin: uusi talo - uusi talo si (uusi koti - uusi kotisi).

Possessiivisufiksit korvaavat genitiivin, monikon nominatiivin, akkusatiivin ja illatiivin viimeisen kirjaimen päätteet, kun taas suoraan vuorottelevien sanojen kanta muuttuu edellä mainituissa tapauksissa heikosta vahvaksi (paitsi illatiivi, koska se vaatii vahvan varsi näissä sanoissa joka tapauksessa).

Kun käännössubstantiiviin lisätään possessiivisuffiksi, tapauspääte muuttuu -ksi:stä -kse : Hän tuli minun ystäväkseni.

Kolmannen persoonan pääte -nsa / nsä , joka liitetään vokaaliin päättyviin kirjainpäätteisiin, muuttaa muotonsa -an / än tai -en mukavuuden vuoksi: piha - pihalla an - pihalle en (pihalla - pihalla - pihalla) .

Joissakin kielioppitapauksissa possessiivisuffiksi voidaan liittää joihinkin partisiippeihin, infinitiiviin ja jopa postpositioihin.

Adjektiivien ja adverbien vertailuasteet

Suomen kielen adjektiiveilla on positiivisen asteen (sanakirjamuoto) lisäksi kolme vertailuastetta: komparatiivi, superlatiivi ja absoluuttinen superlatiivi.

Vertailevat adjektiivit osoittavat erot kahden objektin välillä, joita ne muokkaavat. Vertaileva aste muodostetaan sanan varteen liitetyllä päätteellä -mpia , kun taas viimeinen vokaali a / ä muuttuu e :ksi: vanha - vanhe mpi (vanha - vanhempi, vanhempi).

Superlatiiviadjektiivit kuvaavat kohdetta, jolla on korkeampi tai huonompi laatu. Superlatiiviaste muodostetaan päätteellä -in liitettynä sanan varteen; päätteen lisäyssäännöt ovat melkein samat kuin monikkoilmaisimen i : vanha - vanh in (vanha - vanhin) lisäämissäännöt.

Absoluuttinen superlatiiviaste muodostetaan kompleksiyhdisteliitteellä -immillaan/immillään , noudattaen samoja sääntöjä kuin superlatiiviaste. Tällaisia adjektiiveja ei yleensä hylätä.

Adjektiivit komparatiivissa ja superlatiiviasteessa ovat yhtäpitäviä substantiivien kanssa numero- ja kirjainmuodoltaan. Adjektiivien perusteet vertailuasteessa ovat mpi -> mma(mmä)/mpa(mpä) , ja superlatiiviasteessa -> imma(immä)/impa(impä) : vanhassa talossa (vanhassa talossa) - vanhe mma ssa talossa (vanhassa talossa) - vanh imma ssa talossa (vanhimmassa talossa).

Suomen kielen adverbit muodostetaan yleensä adjektiiveista, joissa on sanan varteen liite -sti : kaunis - kaunii sti . Adverbien komparatiivissa ja superlatiivissa liite -sti muuttuu muotoon -mmin ja -immin : kaunii sti - kaunii mmin - kaune immin .

Pronominit

Suomen kielessä on suuri määrä pronomineja, jotka voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:

persoonapronominit: minä (minä), sinä (sinä), hän (hän, hän), minä (me), te (sinä), he (he);
demonstratiiviset pronominit: tämä /nämä (tämä/nämä, erityinen merkintä), tuo/nuo (se/ne, erityinen merkintä), se/ne (tämä/nämä, tuo/ne, erityinen merkintä);
suhteelliset pronominit: joka (kuka), mikä (mitä), kuka (kuka);
kyselypronominit : mikä (mitä), kuka (kuka), kumpi (kumpi näistä kahdesta);
epämääräiset pronominit: milloin (joku), joku (joku), jompikumpi ( joku kahdesta) ja muut;
refleksiiviset pronominit: itse (itse).

Kaikki pronominit on hylätty, ja monilla niistä on melko monimutkaisia ja epätyypillisiä varsia; persoonapronomineilla, toisin kuin nimillä, on erillinen akkusatiivinen tapausmuoto : minut , sinut , jne.

Suomen kielessä, toisin kuin monissa eurooppalaisissa kielissä, omistuspronominien luokkaa ei eroteta erikseen, vaan käytetään persoonapronominia genitiivissä. Genitiivipronominia ei hylätä enempää, ja substantiiviin lisätään possessitiiviliite: minun auto ni (autoni) - minun autossa ni (autossani).

Numerot

Suomen kielen kaksi tärkeintä numerotyyppiä ovat kvantitatiiviset ja järjestysluvut. Kardinaaliluvut osoittavat esineiden lukumäärän ja järjestysluvut objektin järjestyksen laskettaessa.

Kardinaaliluvut

Alla olevassa taulukossa näkyvät luvut 0-10, niiden partitiivimuodot ja niiden perusteet muille tapauksille:

	sanakirjan muoto	Partitiivinen muoto	Säätiö
0	Nolla	nollaa	nolla-
yksi	Yksi	Yhta	Yhde-/yhte-
2	Kaksi	Kahta	Kahde-/kahte-
3	Kolme	Kolmea	kolme-
neljä	Nelja	Neljaa	Nelja-
5	Viisi	Viitta	Viide-/viite-
6	Kuusi	Kuuta	Kuude-/kuute-
7	Seitseman	Seitsemaa	Seitsema-
kahdeksan	Kahdeksan	Kahdeksaa	Kahdeksa-
9	Yhdeksan	Yhdeksää	Yhdeksä-
kymmenen	Kymmenen	Kymmenta	Kymmene-

Numerot väliltä 11-19 muodostetaan numeroista 1-9 lisäämällä loppuliite -toista (toista kymmentä - toinen kymmenen): yksitoista, kaksitoista, ..., yhdeksäntoista. Tällaisten numeroiden hylkäämisessä ei hylätä päätettä -toista : Tutustuin kahteen toista ihmiseen.

Kymmenet 20, 30, ..., 90 muodostetaan numeroista 2-9 lisäämällä sana 10 , joka on itse asiassa numeron "kymmenen" partitiivi: kaksikymmentä, kolmekymmentä, ..., yhdeksänkymmentä. Tällaisia numeroita poistettaessa molemmat osat kallistuvat: kolme lla kymmenellä ihmise lla ( kolmekymmenelle henkilölle ).

Yhdistetyt luvut kymmenen sisällä (esim. 31, 45) muodostetaan lisäämällä numerot 1-9 vastaavaan kymmenen lukuun: 31 = kolmekymmentäyksi, 45 = neljäkymmentäviisiviisi, 99 = yhdeksänkymmentäyhdeksän. Kun tällaisia numeroita hylätään, kaikki osat hylätään. Vanhentunut versio on kappalemäärän ja kymmenen sarjanumeron mukaan: 31 = yksineljättä, 45 = viisiviidettä, 99 = yhdeksänkymmenettä.

Suomenkielisestä numerosta 100 tulee sata (kanta on sada- / sata- ), loput sadat muodostetaan numeroista 2-9 lisäämällä sana sataa : kaksisataa ... yhdeksänsataa. Kun tällaisia numeroita hylätään, myös kaikki osat hylätään.

Числительное 1000 по-фински будет tuhat (основа — tuhanne-/tuhante- ), остальные тысячи образуются от числительных 2—999 добавлением слова tuhatta : 2000 = kaksituhatta, 45000 = neljäkymmentäviisituhatta, 999999 = yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksäntuhatta yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän. Kun tällaisia numeroita hylätään, kaikki osat hylätään.

Kun numero on nominatiivissa (lukuun ottamatta numeroa 1), siihen liittyvä objekti on aina yksikön partitiivissa: kaksi poikaa (kaksi poikaa), neljä lautasta (neljä levyä), 45 uutta taloa (45 uutta taloa).

Järjestysnumerot

Järjestysnumerot ensimmäinen (ensimmäinen) ja toinen (toinen) ovat poikkeuksia, ja ne hylätään -nen-sanoina.

Loput järjestysluvut muodostetaan vastaavista kvantitatiivisista luvuista lisäämällä niiden kantaan pääte -s (jos on kaksi kantaa - heikkoon kantaan) (numero "kolmas" on poikkeus, se kuulostaa suomeksi kolmi a s ). Kuten kardinaalilukujen kohdalla, jälkiliitettä -s ei lisätä käännettämättömään loppuliitteeseen -toista (kahde s toista - kahdestoista), vaan se lisätään yhdistelmälukujen kaikkiin osiin (123. = sada s kahde s kymmene s kolma s ).

Kaikkien järjestyslukujen kantaluvut (paitsi "ensimmäinen" ja "toinen") muodostetaan samalla tavalla: -s -liite muuttuu yksikössä nne/ nte:ksi ja monikossa nsi : Minä nousin neljä nne stä kerroksesta kuude nte en kerrokseen (nousin neljännestä kerroksesta kuudenteen kerrokseen); Kolma nsi ssa kerroksissa on yleensä pimeää (Kolmannet kerrokset ovat yleensä pimeitä). Järjestyslukujen partitiivi muodostetaan korvaamalla pääte -s -tta /ttällä : Tässä talossa ei ole kolmatta kerrosta (Tässä talossa ei ole kolmatta kerrosta). Jos järjestysnumero kirjoitetaan numeroin kirjaimeen, niin numeron perään laitetaan piste: 9. luokka (9. luokka).

Yhdistetyissä järjestysluvuissa, kuten kvantitatiivisissakin, sanan kaikki osat hylätään, eli kaikki päätteet muuttuvat -s . Yhdistettyjä numeroita, jotka ovat suurempia kuin 1000, ei yleensä hylätä - tällaisia numeroita edeltää useimmiten määriteltävissä oleva sana oikealla kirjaimella, ja itse numero muuttuu kvantitatiiviseksi: vuonna 1984 (vuonna 1984).

Verbimorfologia

Suomen kielen verbaalille taivutukselle on ominaista korkea säännöllisyys. Epäsäännöllisiä verbejä ei juuri ole , ja kaikki verbit on jaettu selvästi kuuteen verbityyppiin.

Suomen verbillä on kielioppiluokkia henkilö , numero, mieliala , aika ja ääni . On myös kehitetty infinitiivien ja partisiipin järjestelmä .

Nykyaika

positiivinen muoto

Suomenkielisten verbien henkilöpäätteet ovat aina samat eivätkä riipu verbin muodosta:

Pronomini	Loppu	Pronomini	Loppu
Yksittäinen		monikko
Mina	-n	Minä	- mme
Sina	-t	Te	-tte
Han	ei viimeisen vokaalin toistoa tai toistoa	Hän	-alv/alv

Verbin sanakirjamuoto koostuu juuresta ja indikaattorista; muodostaaksesi verbin varren, johon sitten liitetään henkilökohtainen pääte, on hylättävä indikaattori ja lisättävä pääte. Indikaattorista ja edeltävästä kirjaimesta (näytetään tarvittaessa suluissa) sekä lisätystä jälkiliitteestä riippuen kaikki verbit on jaettu kuuteen tyyppiin:

Tyyppi	Indeksi	Suffiksi	Loppu 3l. yksikkö	vuorottelut	Esimerkki (infinitiivi - 1. henkilö - 3. henkilö)
minä	-(V)a/ä V — vokaali	Ei	viimeisen vokaalin toisto	Suorat vaihdot mahdollisia	Antaa - annan - antaa Puhua - puhun - puhuu
II	-da/da	Ei	Ei	Ei	Juoda - juon - juo Void - voin - voi
III	-la/lä, na/nä, ra/rä, (s)ta/tä	-e	viimeisen vokaalin toisto	Käänteiset vaihdot mahdollisia	Jutella - juttel e n - juttel e e Pestä - pes e n - pes e e
IV	-(a/ä)ta/tä, (o/ö)ta/tä, (u/y)ta/tä	-a/a	ei ((a/ä)ta/tä) tai viimeisen vokaalin toisto (muut)	Käänteiset vaihdot mahdollisia	Pelätä - pelkä ä n - pelkä ä Haluta - halu a n - halu a a
V	-(i)ta/ta	-tse	viimeisen vokaalin toisto	Ei	Valita - vali tse n - vali tse e Häiritä - häiri tse n - häiri tse e
VI	-(e)ta/ta	-ei	viimeisen vokaalin toisto	Käänteiset vaihdot mahdollisia	Paeta - pake ne n - pake ne e Lämmetä - lämpe ne n - lämpe ne e

Tyypin II verbeistä vain verbit tehdä (tehdä) ja nähdä (nähdä) heikkenevät erityisellä tavalla, ja tyyppien IV-VI verbeistä verbityyppien keskinäinen tunkeutuminen on vähäistä.

Kyselylomake

Jos tietty kysymys esitetään kysymyssanalla, verbin persoonallinen muoto ja sanajärjestys säilyvät: Milloin sinä menet kauppaan? (Milloin menet kauppaan?). Kun on tarpeen esittää yleinen kysymys, asetetaan verbi ensin ja verbin persoonalliseen muotoon lisätään kyselypartikkeli -ko/kö : Menet kö sinä kauppaan? (Oletko menossa kauppaan?).

negatiivinen muoto

Verbin negatiivinen muoto muodostetaan negatiivisella partikkelilla ei . Samaan aikaan henkilökohtainen verbin pääte siirtyy tähän partikkeliin, ja negatiivisissa rakenteissa oleva semanttinen verbi on puhtaan varren muodossa (tyypin I verbeissä, joissa on vuorottelu - heikon varren muodossa):

Minä luen—minä e n lue
Sinä syöt — sinä e t syö
Hän ajattelee - hän ei ajattele
Me haluamme - me emme halua
Te valitsette - te e tte valitse
He pakenevat - he ei vät pakene.

Mennyt aika

Suomen kielessä on kolme menneisyyden muotoa: imperfect , perfect ja pluperfect .

Epätäydellistä eli mennyttä kerrontaaikaa käytetään, kun:

on selkeä viite menneisyydestä;
osoitus menneisyyden toimien sarjasta, joka seurasi peräkkäin;
ei tietoa siitä, onko toimenpide suoritettu;
Toiminta päättyi menneisyyteen, mutta sillä ei ole vaikutusta nykyhetkeen.

Perfekti eli menneisyyden kerrontaaikaa käytetään, kun:

ei ole selkeää viitettä menneisyydestä;
Toiminta päättyi menneisyyteen, mutta sen vaikutus jatkuu nykyisyydessä.

Pluperfectiä käytetään useimmiten lauseissa, joissa on menneisyydessä kaksi toimintaa, joista toinen päättyi ennen toisen alkua. Tässä tapauksessa valmis toiminto laitetaan pluperfektiin ja toinen toiminto imperfektiin.

Epätäydellisen muodostuminen

Suomen kielen perfekti muodostetaan synteettisesti verbin varren ja persoonapäätteen väliin sijoitetun indikaattorin i avulla. Ilmaisimen i liittämisellä on omat ominaisuutensa verbin tyypistä riippuen:

Kirjoitan:
- varsi päättyy yhteen o, ö, u, y - i -indeksi lisätään varren viimeiseen kirjaimeen: puhun (puhun) - puhu i n (puhuin), seisot (seisot) - seiso i t (seisoit);
- varsi päättyy yksittäiseen a (paitsi kaksitavuisia verbejä), ä, e, i - i -ilmaisin korvaa varren viimeisen kirjaimen: luen (luen) - lu i n (luen), matkustan (matkustelen) - matkustin (matkustin), etsin (etsin) - ets i n (olen etsinyt); jälkimmäisessä tapauksessa nykyajan ja imperfektin muodot osuvat yhteen;
- verbi on kaksitavuinen, ensimmäisessä tavussa a , varsi päättyy yhteen a - merkki i lisätään varren viimeiseen kirjaimeen korvauksella a -> o : annan (annen) - ann oi n (annoin), ajat (olet menossa) - aj oi t (sinä ajoit);
- verbin varsi päättyy muotoon lta/ltä , nta/ntä , rta , ta/tä ja joihinkin muihin - ta/tä pääte muuttuu sanaksi si : tiedän (tiedän) - tie si n (tiesin), käännät (sinä käännät) - kään istu (sinä käänsit).

II tyyppi:
- varsi päättyy pitkään vokaaliin - i -ilmaisin korvaa varren viimeisen kirjaimen: saan (saan) - sa i n (sain), myyn (myyn) - my i n (myin);
- varsi päättyy diftongiin - i -merkki lisätään diftongin viimeiseen kirjaimeen, kun taas ensimmäinen kirjain katoaa: tuon (minä tuon) - to i n (toin), syöt (syöt) - sö i t (sinä söit);
- varsi päättyy diftongiin i :ssä - diftongi pysyy muuttumattomana: uin (uin) - u i n (uin), imuroit (sinä imuroit) - imuro i t (sinä imuroit); tässä tapauksessa nykyinen aika ja imperfekti ovat samat.

III, V ja VI tyypit:
- i korvaa varren viimeisen kirjaimen (e): ajattelen (mielestäni) - ajattel i n (minä ajattelin), valitset (sinä valitset) - valits i t (valitsit), pakenevat (he pakenevat) - paken i vat (he juoksivat karkuun).

IV tyyppi:
- pääte a/ä muuttuu muotoon si : pelkään - pelkä si n (minä pelkäsin), haluaa (hän haluaa) - halu si (hän halusi).

Kulunut aikamuoto i ei koskaan tuplaa kolmannessa persoonassa: hän lukee/ajattelee/valitsee/pakenee - hän luk i /ajattel i /valits i /paken i .

Imperfektin negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei persoonamuodossa ja aktiivista mennyttä partisiippia yksikössä tai monikkomuodossa (parsiiplien muodostumista kuvataan vastaavassa osiossa):

luin - en lukenut
luit-et lukenut
luki—ei lukenut
luimme-emme lukeneet
luitte-ette lukeneet
lukivat - eivät lukeneet.

Täydellisen ja pluperfektin muodostuminen

Suomen kielen perfekti ja pluperfect muodostetaan analyyttisesti apuverbin olla (olla) avulla preesensajan persoonamuodossa (täydellinen) tai imperfektissä (pluperfect) ja menneen ajan aktiivipartisiipin avulla. Muodostettaessa perfektin tai pluperfektin negatiivista muotoa vain apuverbi laitetaan negatiiviseen muotoon preesenssin tai imperfektin sääntöjen mukaan, partisiippi pysyy muuttumattomana.

Minä olen jo lukenut kirjan, mutta Antti ei ole vielä lukenut sitä. (Olen jo lukenut kirjan, mutta Antti ei ole vielä lukenut).
Kun minä palasin, ihminen oli jo mennyt pois. (Kun palasin, henkilö oli jo lähtenyt).

Future tense

Suomen kielessä ei ole kielioppista tulevaisuutta, joten tulevaisuuden aikamuodon esittämiseen käytetään muita ilmaisutapoja:

Tulevaisuuden ajan selkeästi osoittavien sanojen ja ilmaisujen käyttö: Minä lähden huomenna ;
kontekstista: Lomalla me matkustamme Saksaan;
käyttäen perfektiä yhdessä nykyajan kanssa: Menemme kävelemään sen jälkeen kun olemme tehneet kotitehtävämme;
nimen akusatiivin käyttö verbin jälkeen nykymuodossa (yleensä käytetään partitiivia): Minä syön omenan;
on joitain muita tapoja osoittaa, että puhumme tulevaisuudesta.

Passiivinen ääni

Suomen kielessä passiivista ääntä käytetään ilmaisemaan toimintaa ilman näyttelijän nimeä; passiivista ääntä käytetään melko usein suomessa. Passiivinen ääni on olemassa kaikille neljälle suomen aikamuodolle.

Nykyinen passiivi muodostuu:

tyypin I verbeille - heikosta varresta käyttämällä päätettä -taan / tään , kun taas varren viimeinen kirjain a / ä muuttuu e :ksi: antaa-ann e taan , lue -lue taan , katsoa -katso taan ;
muuntyyppisille verbeille - käyttämällä verbin sanakirjamuotoon liitettyä päätettä -an / än : syödä - syödä än , ajatella - ajatella an , pelata - pelata an , valita - valita an , paeta - paeta an .

Esillä olevan ajan negatiivinen passiivimuoto muodostetaan negatiivisella partikkelilla ei , kun taas kaikentyyppisten verbien passiivimuodot pudottavat päätteen -an / än : luetaan - ei lueta, syödään - ei syödä, pelataan - ei pelata: Kun syödään , ei jutella (Syödessään - älä puhu).

Epätäydellisen passiivi muodostuu:

tyypin I verbeille - heikosta varresta käyttämällä päätettä -ttiin , kun taas varren viimeinen kirjain a / ä muuttuu e :ksi: antaa-ann e ttiin , lue-lue ttiin , katsoa- katso ttiin ;
tyypin II ja III verbeille - korvaamalla tyypin osoitus päätteellä -tiin : syödä - syö tiin , ajatella - ajatel tiin ;
IV-VI verbeille - korvaamalla tyyppitunnus päätteellä -ttiin : pelata - pela ttiin , valita-vali ttiin , paeta-pae ttiin .

Passiivisen imperfektin negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei ja menneen ajan passiivista partisiippia (parsipsiin muodostumista kuvataan vastaavassa osiossa): luettiin - ei luettu, syötiin - ei syöty, pelattiin - ei pelatty: Kun rakennettiin talo, ei koordinoitu mitään (Kun he rakensivat talon - ei sovittu).

Täydellisen ja pluperfektin passiivi muodostetaan käyttämällä apuverbiä olla (olla) muodossa on (täydellinen) tai oli (pluperfect) ja passiivista mennyttä partisiippia. Muodostettaessa perfektin tai pluperfektin negatiivista muotoa vain apuverbi laitetaan negatiiviseen muotoon preesenssin tai imperfektin sääntöjen mukaan, partisiippi pysyy muuttumattomana. Näitä lomakkeita käytetään samoissa tapauksissa kuin vastaavia aktiivisen äänen lomakkeita: työ on tehty (työ tehty), kun soitin hotelliin, kaikki huoneet oli jo varattu (kun soitin hotelliin, kaikki huoneet olivat jo varattu).

Subjunktiivi

Subjunktiivista mielialaa (ehdollista) käytetään osoittamaan kohteen haluttu tai aiottu toiminta.

Suomen subjunktiivissa on kaksi aikamuotoa (present ja perfect) ja kaksi ääntä (aktiivinen ja passiivinen).

Aktiiviäänen preesensinen konditionaali muodostetaan lisäämällä verbin varteen suffiksi -isi , jota seuraa verbin persoonallinen pääte. Tyypin I verbeissä suffiksi liitetään vahvaan varteen, varsien viimeiset kirjaimet e ja i korvataan sufiksilla, suffiksi liitetään tyypin II verbeihin verbien muodostussääntöjen mukaisesti. epätäydellinen, kolmannessa persoonassa jälkiliitteen viimeistä i :tä ei koskaan tuplaa:

Minä annan - minä anta isi n (Antaisin)
Sinä syöt - sinä sö isi t (söisitkö)
Hän ajattelee - hän ajatel isi (hän luulisi)
Me haluamme - me haluamme isimme (haluamme)
Te valitsette - te valits isi tte (valitsisit)
He pakenevat - he paken isi vat (he pakenevat).

Ehdon negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei persoonamuodossa ja konditionaalin muotoa ilman päätettä: Minä en anta isi (en antaisi), hän ei ajatel isi (hän ei luulisi ).

Perfektissä olevaa ehdollista käytetään pääasiassa kuvaamaan menneisyyden mahdollista kehitystä. Tämä muoto muodostetaan verbin olla avulla potentiaalisen ja aktiivisen menneisyyden partisiipin muodossa. Negatiivista muotoa muodostettaessa persoonallisen muodon partikkeli ei sijoitetaan vain apuverbin eteen, partisiippi pysyy ennallaan. Koska venäjässä ehdollisen mielialan kieliopillinen aika määräytyy vain kontekstista, voi olla vaikea ymmärtää eroa nykyajan ehdon ja perfektin välillä:

Minä auttaisin, jos olisi aikaa. (Auttaisin, jos minulla olisi aikaa) - tiedät, että sinulla ei varmasti ole aikaa etkä voi auttaa;
Minä olisin auttanut, jos olisi ollut aikaa. (Auttaisin, jos minulla olisi aikaa) - tilanne on jo tapahtunut (ei voinut auttaa) ja kadut sitä.

Passiiviäänen preesens-muodon konditionaali muodostetaan verbiin liitetyn kompleksiliitteen -(t)t(a/ä)isiin avulla passiivisen imperfektin muodostussäännön mukaisesti: luettaisiin. , ajatel taisiin . Ehdon negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei ja konditionaalin muotoa ilman päätettä : ei lue ttaisi , ei ajatel taisi .

Perfektin passiivinen konditionaali muodostetaan käyttämällä subjunktiivimuodossa olevaa verbiä olla ja passiivista ohimennettä. Negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei ennen muotoa: olisi luettu, ei olisi tehty.

Potentiaali

Potentiaalista tai mahdollista kaltevuutta käytetään, kun jokin toiminta todennäköisesti suoritetaan. Nykysuomessa potentiaalia käytetään harvoin, ja puhekielessä se on käytännössä kadonnut kokonaan - sen sijaan laitetaan sanat kai (todennäköisesti), ehkä (ehkä), luultavasti (todennäköisesti), voi olla (ehkä) ja joitain muita. ennen verbiä.

Potentiaali muodostuu tyyppiindikaattorin korvaavien jälkiliitteiden avulla, joita seuraa henkilökohtainen pääte:

tyypin I ja II verbit - tyypin ilmaisin korvataan päätteellä -ne : luen - luke ne n (ehkä luen), juot - juo ne t (saatat juoda);
tyypin III verbit - ilmaisimet kuten -la, -na, -ra, -(s)ta korvataan jälkiliitteillä -le , -ne , -re ja -se , vastaavasti: ajattelen - ajatel le n (todennäköisesti ajattelen ), pesen - pes se n (todennäköisesti pestä);
Tyypin IV-VI verbit: tyypin ilmaisin -ta korvataan päätteellä -nne : palaan - pala nne n (ehkä palaan), valitset - vali nne t (todennäköisesti valitset), pakenee - pae nne e (he ) todennäköisesti pakenee).

Yksikön kolmannessa persoonassa lopullinen e on aina kaksinkertainen kaikentyyppisissä verbeissä.

Negatiivinen muoto muodostetaan käyttämällä negatiivista partikkelia ei henkilökohtaisessa muodossa ja potentiaalia ilman persoonallista loppua: en lähtene (en luultavasti lähde), emme syöne (emme todennäköisesti syö).

Potentiaali voi olla myös täydellisen muodossa, jota käytetään tässä tapauksessa yksinkertaisesti osoittamaan menneisyyttä. Se muodostetaan käyttämällä verbin olla persoonallista muotoa, joka mahdollisesti ottaa erityismuodon menneisyyden liene- ja aktiivipartisiipistä, negatiivisessa muodossa partikkeli ei sijoitetaan vain ennen verbiä: Hän lienee lähtenyt (hän luultavasti lähti ) - Hän ei liene lähtenyt (hän luultavasti , ei lähtenyt).

Nykyajan ja perfektin potentiaali voi olla passiivisessa äänessä. Muodostaaksesi nykyisen passiivin, sinun on ensin muodostettava passiivimuoto imperfektin passiivin muodostussäännön mukaisesti korvaamalla pääte -(t)tiin - (t)ta/(t)tä:llä ja lisää tähän lomakkeeseen pääte -neen . Lukea - luettiin - lue tta neen (luultavasti lue), syödä - syötiin - syö tä neen (luultavasti syö).

Passiivin negatiivinen muoto muodostetaan negatiivisen partikkelin ei avulla, kun taas -en -pääte hylätään : luetta neen - ei luetta ne , syötä neen - ei syötä ne .

Potentiaalinen passiivinen perfekti muodostetaan käyttämällä lienee-muodossa olevaa verbin olla persoonallista muotoa ja passiivista ohimennettä, negatiivisessa muodossa partikkeli ei sijoitetaan vain ennen verbiä: lienee rakennettu (todennäköisesti rakennettu) - ei liene rakennettu (todennäköisesti). ei rakennettu).

Pakollinen

Pakollinen mieliala tai käsky ilmaisee käskyn tai pyynnön henkilöltä toiselle (toisille).

Suomen kielellä on kehittynyt imperatiivien järjestelmä, joista osa on melko vaikea kääntää muille eurooppalaisille kielille. Puhekielessä käskyä pidetään epäkohteliaana muotona, ja kun puhutaan vieraan henkilön kanssa, pyyntö ilmaistaan yleensä subjunktiivissa kyselymuodossa.

You-imperative - ilmaisee tilauksen tai pyynnön yhdelle henkilölle.

Tämän imperatiivin muodostamiseksi sinun tarvitsee vain ottaa verbin varsi (tyypin I verbeissä - heikko kanta): Lukea - lue! (Lue!), syödä - syö! (syö!), ajatella - ajatella! (ajattele!), palata - palaa! (tule takaisin!), valita - valitse! (valitse!), paeta - pakene! (juokse pois!).

You-imperatiivin negatiivinen muoto muodostetaan negatiivisella partikkelilla älä : lue! — ala lue! (lue! - älä lue!), palaa! - ala palaa ! (tule takaisin - älä tule takaisin).

You-imperative - ilmaisee käskyn tai pyynnön ihmisryhmälle.

Tämän imperatiivin muodostamiseksi tyyppitunnus on korvattava jälkiliitteellä -kaa / kää, kun taas tyypin IV-VI verbeissä säilytetään tyyppiosoittimen kirjain t : Lukea - luke kaa ! (lue!), syödä - syökää ! (syö!), ajatella - ajatel kaa ! (ajattele!), palata - pala t kaa ! (tule takaisin!), valita - vali t kaa ! (valitse!), paeta - pae t kaa ! (juokse pois!).

Te-käskyn negatiivinen muoto muodostetaan negatiivisella partikkelilla älkää ja verbaalinen pääte -kaa/kää muutetaan muotoon -ko/kö : lukekaa! — älkää luke ko ! (lue! - älä lue!), palatkaa! — älkää palat ko ! (tule takaisin - älä tule takaisin).

We-imperatiivi ilmaisee lauseen ihmisryhmälle.

Nykysuomessa indikatiivin tai subjunktiivin passiivin positiivista tai negatiivista muotoa käytetään me-imperatiivina: Mennään ulos! Mentäisiin kauppaan - ostettavaksi jotakin (mennään kauppaan, ostetaan jotain), ei sitä tehdään! (Älkäämme tehkö niin!).

Me-imperatiivin vanhempi muoto on muodostettu samoilla periaatteilla kuin sinä-imperatiivi, vain positiivisessa muodossa tulee olemaan suffiksi -kaamme/käämme , ja negatiivinen partikkeli - älkäämme : Menkäämme ulos! älkäämme tehko sitä!

Kolmannen persoonan pakollinen - ilmaisee epäsuoran käskyn tai toiveen henkilölle tai ihmisryhmälle.

Tämä imperatiivi muodostetaan samojen periaatteiden mukaan kuin sinä-imperatiivi, vain yksikön positiivisessa muodossa tulee olemaan suffiksi -koon/köön , ja monikko -koot/kööt ; yksikön negatiivinen partikkeli on älköön ja monikossa älkööt : luke koon ! (anna hänen lukea), älkööt palat ko ! (Älkää antako heidän tulla takaisin!).

Hyvin harvoin 3. persoonan imperatiivi voi olla perfektin muodossa, kun taas vain verbi olla laitetaan 3. persoonan imperatiivin muotoon (muodot olkoon ja olkoot saadaan ), semanttinen verbi esiintyy menneen ajan aktiivinen partisiisi: olkoon sanonut! (no, anna hänen sanoa).

Passiivinen imperatiivi - erittäin harvinainen imperatiivi "korkea" muoto, ilmaisee yleisen toiveen nimeämättä kenen tulee suorittaa toiminto.

Passiivisen imperatiivin muodostamiseksi sinun on ensin muodostettava verbin passiivimuoto passiivisen imperatiivin muodostussäännön mukaisesti korvaamalla suffiksi - (t)tiin -(t)ta/(t)tä:llä ja lisäämällä tämän lomakkeen pääte -koon/köön : Kuul ta koon molempia kuuluvaa ! (Anna molempia osapuolia kuulla!).

Infinitiivit

Suomen kielessä on monia muotoja, joita kutsutaan infinitiiviksi, koska ne eivät riipu lauseen pääverbin aikamuodosta. Eri infinitiivit voidaan kääntää venäjäksi eri tavoin.

I infinitiivi :
- lyhyt muoto on verbin sanakirjamuoto;
- pitkä muoto tai kohdeinfinitiivi: muodostetaan lisäämällä sanakirjamuotoon pääte -kse ja possessitiiviliite, käännetty venäjäksi liiton kautta : Minä tulin jutella kse ni (tulin puhumaan). Tätä muotoa ei voi aina käyttää, etenkään kohdeinfinitiivi ei voi olla negatiivisessa muodossa.
II infinitiivi . Sen perusta muodostuu korvaamalla sanakirjamuodon viimeinen kirjain a / ä:stä jälkiliitteeseen -e , kun taas tyypin I verbeillä, jos a / ä:n edessä on e, se muuttuu muotoon i : puhua - puhu e- , lukea - luk i e- , palata-palat e- . II-infinitiiviä käytetään pääasiassa kirjallisuudessa ja sanomalehtiartikkeleissa, mutta sitä ei käytännössä käytetä puhekielessä. II-infinitiivillä on kaksi muotoa:
- inessiivinen muoto - tarkoittaa toimintoa, joka tapahtuu samanaikaisesti päätoiminnon kanssa, korvaa alilauseen liitolla kun (kun). Se muodostetaan lisäämällä inessiivipääte -ssa/ssä II-infinitiivin varteen, jos pää- ja alalauseen tekijä on sama, niin päätteen jälkeen lisätään possessiiviliite: Hän tupakoi juoda e ssa an kahvia (Hän polttaa kun hän juo kahvia). Passiivimuoto voi olla passiivisessa äänessä - tässä tapauksessa verbin passiivivarteen lisätään pääte -e ja pääte -ssa / ssä: puhua - puhu ttae ssa (kun sanotaan ...).
- ohjeellinen muoto - tarkoittaa pääverbin ilmaisemaa toimintatapaa; se käännetään usein venäjäksi osallistuvalla lauseella. Muodostetaan lisäämällä käskyn loppu -n infinitiivin varteen II: Istuin ikkunan ääressä katsell e n kuuta (Istuin ikkunan vieressä ja katsoin kuuta).
III infinitiivi . Se on transitiivinen muoto verbin ja substantiivin välillä, eikä sillä ole analogia useimmissa eurooppalaisissa kielissä, minkä vuoksi sen käyttöä on vaikea ymmärtää. III-infinitiiviä käytetään usein sekä kirjallisesti että puheessa, ja osa sen muodoista on pakollisia useiden suomenkielisten verbien jälkeen. III-infinitiivi muodostetaan lisäämällä verbin varteen suffiksi -ma/mä (tyypin I verbeissä vahvaan varteen), jota seuraa yksi kuudesta päätteestä:
- illatiivimuoto - tarkoittaa toimintaa, joka alkaa, kun verbistä toiseen voi kysyä kysymyksen mihin (missä), mutta on joukko verbejä, jotka vaativat perään III-infinitiivin illatiivimuodon. Muodostuu lisäämällä illatiivipääte -an /än liitteeseen -ma /mä : Minä menen nukkua ma an , hän joutui jää mä än töihin (hänen piti jäädä töihin).
- inessiivinen muoto - tarkoittaa jossain pitkään suoritettua toimintaa; käytetään yleensä, kun ensimmäinen verbi on olla (olla), jokin staattinen verbi (seisoa, istua...) tai verbi käydä (kävellä). Toinen inessiivimuodon käyttötapa on korostaa, että toimintoa suoritetaan parhaillaan. Muodostetaan lisäämällä inessiivipääte -ssa/ssä -ma /mä -liitteeseen : Minä olen kirjastossa luke ma ssa (vertaa: Minä luen kirjastossa, molemmat käännettynä "Luen kirjastossa"), hän on laula ma ssa (vertaa ) : hän laulaa, molemmat käännetään "hän laulaa", mutta ensimmäisessä tapauksessa korostetaan kestoa). Jos kuitenkin verbi olla seuraa adjektiivia, käytetään ilatiivista muotoa: Minä olen uimassa , mutta minä olen hyvää uimaan .
- elatiivimuoto - tarkoittaa toimintoa, jonka jälkeen he tulivat tai palasivat, kun verbistä toiseen voit kysyä kysymyksen alkaen (mistä), kuitenkin on joukko verbejä (pääasiassa kielto- tai lopetusverbejä), jotka vaativat itsensä jälkeen III-infinitiivin elatiivimuoto. Muodostuu lisäämällä elatiivipääte -sta/stä -ma /mä -liitteeseen: Minä palasin kirjastosta luke ma sta (palasin kirjastosta lukemisen jälkeen), Hän kielsi teke mä stä sitä (Hän kielsi tämän tekemästä).
- adessiivinen muoto - tarkoittaa tapaa suorittaa toiminto; Suomessa ei ole verbejä, jotka vaativat tätä infinitiivin III-muotoa, vaan sen käännetään venäjäksi yleensä gerundilla. Muodostuu lisäämällä adsiivipääte -lla/llä jälkiliitteeseen -ma/mä : Tulin sisään avaa ma lla ovea (menin sisään avaamalla oven).
- absiivinen muoto on itse asiassa adessiivisen muodon käänteinen - se tarkoittaa, että ei ole tehty mitään toimintoa, jota ei ole tehty. Muodostuu lisäämällä abssiivipääte -tta/ttä -ma /mä -liitteeseen: Hän istui tuolilla puhu ma tta , me menimme nukkumaan syö mä ttä (menimme nukkumaan syömättä). Yhdessä verbien olla (olla) ja jäädä (jäädä) kanssa voidaan rakentaa erikoisrakenteita: He jäivät työtä teke mä ttä (He jättivät työn kesken), Minä en voi olla naura ma tta . mutta nauraa).
- opetuslomake. Nykysuomessa tämä muoto on käytännössä kadonnut käytöstä ja jäänyt pääasiassa kirkkokirjallisuuteen; käytetään vain osana yhdistelmäpredikaattia persoonattoman verbin pitää (tarkoittaa "tarve") jälkeen. Muodostetaan lisäämällä pääte -n suffiksiin -ma/mä : Minun pitää teke mä n sitä (minun täytyy tehdä tämä). Ohjemuoto voi olla myös passiivisessa äänessä, jolloin passiivirunkoon liitetään pääte -ma/mä ja pääte -n (liitteillä -(t)ta/(t)tä): Pitäisi tehtä mä n sitä (pitäisi tehdä tämä ). Nykysuomessa tätä merkitystä seuraa verbin pitää jälkeen I-lyhyt infinitiivi eli sanakirjamuoto: Minun pitää tehdä sitä.
IV infinitiivi . Itse asiassa se on verbaalinen substantiivi tai gerund , sitä käytetään pääasiassa silloin, kun verbin hallinta vaatii tietyssä tapauksessa substantiivin perään, mutta sinun on asetettava toinen verbi merkitykseen. Puhtaassa muodossaan IV-infinitiiviä käytetään harvemmin, lähinnä jos substantiivia ei ole vielä muodostettu verbistä muilla sananmuodostusmenetelmillä. IV-infinitiivi muodostetaan lisäämällä verbin varteen pääte -minen (tyypin I verbeille - vahvaan varteen), jolloin IV-infinitiivi käyttäytyy substantiivin tavoin in -nen , ja voi olla joka tapauksessa: luke minen on hauskaa (lukeminen on hienoa) , minä pidän pyöräilemisestä ( minä pidän pyöräilemisestä - verbi pitää "tykkää"-merkityksessä vaatii elatiivin substantiivin perään), hän inhoaa siivoa mista (hän vihaa siivoamista - verbi inhota vaatii partitiivin substantiivin itsensä jälkeen).
V infinitiivi . Käytetään kuvaamaan toimintaa, joka on parhaillaan käynnissä, on juuri alkanut tai on alkamassa. V-infinitiivi muodostetaan lisäämällä verbin varteen pääte -maisilla / mäisillä (tyypin I verbeille - vahvaan varteen), jonka jälkeen laitetaan possessitiiviliite: vauva on nukkua maisilla an (lapsi melkein nukahti).

Partiisiipit

Suomen kielessä on 5 tyyppiä partisiippeja:

Olemassa olevan ajan aktiivinen partisiisi (va-partisiisi tai I-partisiisi). Nämä partisiipit muodostetaan lisäämällä verbin varteen pääte -va / vä (tyypin I verbeissä - vahvaan varteen): luke va mies (lukuihminen), putoa va tähti (lentotähti). Kirjainpäätteiden liittäminen tällaisiin partisiippeihin tapahtuu -a :n sanojen sääntöjen mukaisesti .
Menneen ajan aktiivinen partisiisi (pähkinäpartisipsi tai II partisiisi). Partiisitieto muodostetaan korvaamalla tyyppi-indikaattori jälkiliitteillä -nut / nyt (tyypin I ja II verbit), -lut / lyt , -nut / nyt , -rut / ryt , -sut / syt (tyypin III verbit) tai -nnut / nnyt (verbit IV-VI tyypit): väsy nyt mies (väsynyt henkilö), kuol lut lintu (kuollut lintu), pudo nnut ihminen (pudonnut henkilö). Kirjainpäätteiden liittäminen tällaisiin partisiippeihin tapahtuu -nut/nyt -sanojen sääntöjen mukaisesti .
Nykyajan passiivinen partisiippi (tava-partisipsi tai III-partisiisi). Tyypin I verbeistä nämä partisiipit muodostetaan lisäämällä verbin heikkoon varteen suffiksi -ttava / ttävä ( luettava kirja - luettava kirja), tyypin II ja III verbeistä - korvaamalla tyyppitunnus suffiksi -tava / tävä (syö tävä sieni - syötävä sieni ), IV-VI verbeistä - korvaamalla tyyppitunnus päätteellä -ttava / tävä (tava ttava ihminen - tapaamasi henkilö). Yhdessä verbin olla kanssa se tarkoittaa tarvetta tehdä jotain: Tämän huoneen on siivo ttava - tämä huone on siivottava. Kirjainpäätteiden liittäminen tällaisiin partisiippeihin tapahtuu -a :n sanojen sääntöjen mukaisesti .
Passiivinen viimeinen partisiippi (ty-partisipsi tai IV partisiippi). Se muodostetaan päätteillä (t)tu/(t)ty samojen sääntöjen mukaan kuin tava-partisiipillä: lue ttu kirja , syö ty lounas, vara ttu huone (varattu huone). Kirjainpäätteet liitetään tällaisiin partisiippeihin sanojen on -u / y sääntöjen mukaisesti , kun taas esiintyy suoria vuorotteluja: lue ttu kirja - lue tu t kirjat, syö ty lounas - syö dyt lounaat.
Agenttipartisiipiä (ma-partiisiippi tai V-partiisiippi) käytetään, kun agentti on osoitettu. Nämä partisiipit muodostetaan lisäämällä verbin varteen pääte -ma / mä (tyypin I verbeissä - vahvaan varteen): miehen rakentaa ma talo. Kirjainpäätteiden liittäminen tällaisiin partisiippeihin tapahtuu -a :n sanojen sääntöjen mukaisesti .

Prepositiot ja postpositiot

Prepositiot ja postpositiot ovat puheen apuosia, jotka osoittavat puheosien välisiä syntaktisia suhteita. Niiden välinen ero on sijainnissa suhteessa sanaan, johon ne viittaavat: prepositiot sijoitetaan sanan eteen ja postpositiot sen jälkeen. Toisin kuin monet eurooppalaiset kielet, joissa prepositiot ovat yleisiä, suomi on postpositioiden kieli, vaikka siinä on myös prepositiot.

Postpositiota käytettäessä siihen viittaava sana sijoitetaan useimmiten genitiiviin (ikkunan takana - ikkunan ulkopuolella , talojen vieressä - talojen vieressä ), mutta muita tapauksia voidaan käyttää, esimerkiksi partitiivia (jokea pitkin - joen varrella oppilaita varten - opiskelijoille ) tai illatiivi (loppuun asti - loppuun ).

Suomenkieliset prepositiot ovat paljon vähemmän yleisiä kuin postpositiot ja vaativat useimmiten partitiivien ( ilman sokeria - ilman sokeria) tapausta, mutta harvoin muut vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Jotkut suomenkieliset postpositiot voivat toimia prepositioina, kun taas riippuvan sanan tapaus vaihtuu harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta genitiivistä partitiiviksi.

Syntaksi

Perussanajärjestyksen tyypin mukaan suomen kieli kuuluu SVO ( Subject-Verb-Object ) -tyypin kieliin. Verbaalisten aktanttien koodausstrategia on nimeävä . Sanajärjestys on yleensä suhteellisen vapaa; substantiivilausekkeet , joissa on vasen haarautuminen, ovat melko yleisiä : omenan maku kirjaimet. "omenamaku", onnellinen talon omistaja lit. "onnellinen talonomistaja", huoneen pieni ikkuna "huoneen pieni ikkuna". Omistuksen perusrakenne on rakennettu, kuten venäjäksi, eksistentiaalisen mallin mukaan: omistajan nimi (epäsuora tapaus, adessiivi) + verbin olla ("olla") muoto + omistetun esineen nimi ( nimimerkki tai partitiivi): rahalla "minulla on rahaa".

Sananmuodostus

Suomen kielessä agglutinatiivisen luonteensa vuoksi sanaston muodostuksen perustana on säännöllinen sananmuodostus : merkittävä osa sanakirjasta on liitettyjä ( pääasiassa suffiksiaalisia ) johdannaisia ja yhdyssanoja sekä ei-johdannaisten sanojen ja perusjuurien alkujoukkoa. on suhteellisen pieni. Esimerkiksi sana kirja "kirja" antaa seuraavat johdannaiset:

kirjain "kirje";
kirje "kirje";
kirjasto "kirjasto";
kirjailija "tekijä";
kirjallisuus "kirjallisuus";
kirjoittaa "kirjoittaa";
kirjoittaja "kirjoittaja";
kirjuri "kirjuri, virkailija";
kirjallinen "kirjoitettu";
kirjata "tietue, rekisteri";
kirjasin "kirjain";
kirjaaja "rekisteröijä, arkistonhoitaja" ja monet muut, mukaan lukien yhdyssanat ( kirjaamispakko "pakollinen rekisteröinti", kirjoitustaidoton "lukutaidoton" jne.).

Merkittävän määrän sananmuodostusmallien tuottavuus ja säännöllisyys mahdollistaa äidinkielenään puhujien helposti rakentaa monia uusia johdannaisia, joita sanakirjat eivät vahvista ja joissa ei ole ripaus satunnaisuutta (kuten esimerkiksi venäjäksi), mikä tuo jonkin verran suomen kieltä. lähempänä keinotekoisia kieliä, kuten esperanto .

Seuraavassa on luettelo tuottavimmista jälkiliitteistä:

- ja/jä : aihe, aktiivinen tekijä (esim. lukea "lukea" → lukija "lukija");
-lainen/läinen : asukas ( Englanti "England" → englantilainen "Englishman, English"; Venäjä "Russia" → venäläinen "Russian");
-sto/stö : kokoelma, kokoelma ( kirja "kirja" → kirjasto "kirjasto"; laiva "laiva" → laivasto "laivasto");
-in : instrumentti tai väline ( kirjata "kirjoittaa" → kirjain "kirjain"; vatkata "lyödä" → vatkain "vispilä, mikseri, pyörre");
-uri/yri : aihe tai työkalu ( kaivaa "kaivaa" → kaivuri "kaivinkone"; laiva "laiva" → laivuri "kapteeni, aluksen omistaja");
-os/ös : toiminnan tulos ( tulla "tulee" → tulos "tulos"; tehdä "tehdä" → teos "tuote, työ, työ");
-ton/tön : jonkin puute ( onni "onneton" → onneton "onneton"; koti "talo" → koditon "koditon");
-llinen : samankaltainen johonkin, jolla on jonkin ominaisuus ( lapsi "lapsi" → lapsellinen "lapsellinen, lapsellinen"; kauppa "kauppa, tori" → kaupallinen "kaupallinen");
-kas/käs : synonyymi päätteelle -llinen ( itse "itse" → itsekäs "itsekäs"; neuvo "neuvonta" → neuvokas "kekseliäs, kekseliäs");
-va/vä : osaa tai tekee jotain ( taitaa " kykeä , kyetä" → taitava "taitava"; johtaa "johtaa, johtaa" → johtava "johtaa ensin");
-la/lä : paikka ( kana "kana" → kanala " kanatalo "; pappi "pappi" → pappila "papin talo").

Myös verbaalinen sananmuodostus on äärimmäisen rikasta: verbirungoista säännöllisten liitteiden avulla voidaan muodostaa frekventatiiveja , erityyppisiä kausatiiveja , dekausatiiveja ja antikausatiiveja , merkitä erilaisia liiketyyppejä ja eri merkityksiä voidaan yhdistää yhden lekseemin sisällä. Tämä tuo suomen kielen verbaalisen sanamuodon järjestelmän lähemmäksi slaavilaisten kielten aspektien muodostus- ja toimintatapoja . Seuraavassa on katkelma verbin hypätä "hypätä" johdannaispesästä:

hypätä "hyppää" (merkitsemätön merkitys);
hyppiä "hyppää (jonkin aikaa, useita kertoja)" (kertoja, delimitoiva);
hypeksiä "hyppää huolimattomasti hetkeksi";
hypäyttää "saada joku hyppäämään kerran" (kausatiivinen + semelfaktiivinen);
hyppyyttää "saada joku hyppäämään useita kertoja", käänn. "kiusata jotakuta antamalla tarpeettomia käskyjä" (kausatiivinen + kertova);
hyppyytyttää "saada joku saamaan kolmannen henkilön hyppäämään useita kertoja" (kaksoissyy);
hyppyytellä "turhaa, vain saada joku hyppäämään";
hypähtää "äkillisesti hyppää, hyppää" (antikausatiivinen);
hypellä "hyppää" (frekventiivinen);
hypiskellä "hyppää huolimattomasti silloin tällöin".

Monista tällaisista johdannaisista muodostuu helposti nimimuotoja, jotka pystyvät ottamaan esimerkiksi abessiiviset muodot : hyppimättä "ei hyppää" ja hyppelemättä "ei hyppää".

Sanasto

Pitkän olemassaolon aikana indoeurooppalaisten kielten ympäröimänä suomen kieli on lainannut niistä monia leksikaalisia yksiköitä. Lainaukset kokivat usein merkittävän muodollisen muutoksen suomalais-ugrilaisten ja indoeurooppalaisten kielten fonologisten ja fonotaktisten sääntöjen eron vuoksi tai päinvastoin säilyttäneet alkuperäisen sanan arkaaisen ilmeen, vaikka se muuttuikin historiallisen kehityksen aikana. lähdekielellä.

Varhaisista lainauksista erottuu vanha venäläinen kausi 6-1300-luvuilla. [18] , germaani (*saksa *kuningaz → kuningas "kuningas", *druhtinaz → ruhtinas "prinssi, prinssi", gootti aiþei → äiti "äiti" (melkein ainutlaatuinen tapaus lainata lähimmän sukulaisuuden termiä, alkuperäinen suomenkielinen sana emoa käytetään vain rajoitetuissa yhteyksissä)), balttilainen , iranilainen ( Avest . vadžra → vasara "vasara", airya "mies" → orja "orja").

Baltismeja ovat suomeksi sanat ankerias "ankerias", morsian "morsian", paimen "paimen", parjata "panjaus " , silta "silta", taivas "taivas", vuohi "vuohi" [19] .

Avainrooli suomen kielen sanajärjestelmän kehityksessä oli ruotsinkielisillä lainauksilla, jotka tunkeutuivat jopa suomen kielen perussanastoon.

Merkittävä on slaavilaisten (vanhavenäläisten) lainausten rooli, joista monet säilyttivät protoslaavilaisen ulkonäön (ennen redusoitujen kaatumista) : *okъno → akkuna → ikkuna “ikkuna”; *verteno → värttinä " kara", *lъžьka → lusikka "lusikka", *krьst → risti "risti". Muita slaavilaisia ovat raamattu "Raamattu, Pyhä Raamattu" (sanasta "kirje"), saapas "saappas", piirakka " piirakka", pakana "likainen, pakana", taltta "taltta", talkkuna "kaurapuuro", palttina "kangas", pappi "pop, pappi", läävä "vaja", papu "papu", sirppi "sirppi", määrä "määrä" ( mittasta ), tavara " tavara", raja "raja" ( reunasta ), varpunen "varpunen", pirkka "tag", urakka "peräkkäin, tilaa" ( tunnilta ), sääli "anteeksi" [20] [21] .

Suomen kielessä on monia suhteellisen tuoreita lainauksia, jotka tunkeutuivat sanajärjestelmään 1800-1900-luvuilla. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana . Niitä ovat sosiaaliset termit ( pohatta "rikas mies", toveri "toveri", rosvo "ryöstäjä", voro "varas", kapakka "taverna", putka "koppi, vankila", tyrmä "vankila"), taloustavaroiden nimet, vaatteet ( kasari "potti", kauhtana " caftan "), kuljetus- ja kauppasanasto ( kanava "kanava", majakka "majakka", issikka "taksimies, vaununkuljettaja", rospuuto "paksu muta", kopeekka "penni"), ilmaisuvoimainen ja arvioiva sanat ( potra "rohkea, tarmokas" (valitse. "kaunis"), siisti "siisti, puhdas" ja monet muut ( kasku "satu, anekdootti", porkkana "porkkana" (sanasta "barkan"), rusakko "jänis- jänis", russakka "preussi (torakka)", torakka "torakka", viesti "viesti, uutinen") [9] . Venäläisyyden määrä on erityisen suuri itäisissä murteissa - Savossa ja Kaakkoisosassa.

Suomen kielen opetus

Venäjällä

Karjalan tasavallassa 30 koulua opettaa suomea vieraana kielenä. Karjalassa suomi on tunnustettu yhdeksi kansalliskielistä karjalan ja vepsän kielten ohella , mutta suomenkielisten määrä on laskussa (14 000:sta vuonna 2005 8 000:een vuonna 2013). Suomen kieltä on perinteisesti opetettu Petroskoin valtionyliopistossa Itämeren suomen kielten ja kulttuurien tiedekunnan suomen kielen laitoksella (vuodesta 2013 lähtien baltisuomeen filologian laitoksella osana filologian tiedekuntaa) [22] . Suomea opetetaan Udmurtin valtionyliopiston udmurtfilologian tiedekunnassa [23] . Suomea opetetaan Moskovan Lomonosovin valtionyliopiston filologisessa tiedekunnassa ja journalismin tiedekunnassa. M. V. Lomonosov, samoin kuin muissa pääkaupungin johtavissa yliopistoissa: Moskovan valtion kielitieteellisessä yliopistossa (entinen Maurice Thorez Moskovan valtiollinen vieraiden kielten pedagoginen instituutti) ja Moskovan valtion kansainvälisten suhteiden instituutti (Venäjän ulkoministeriön MGIMO (U).

Lisäksi Pietarissa ja Moskovassa suomen kieltä voi opiskella vuonna 2000 Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella avatussa Pohjoismaisessa koulussa . Vuodesta 2013 lähtien suomea voi opiskella päävieraana kielenä venäläisissä kouluissa toisesta luokasta alkaen [24] . Karjalan kansalliskielillä ilmestynyt ja yli kahdeksankymmentä vuotta jatkunut kirjallisuuslehti Carelia joutui vuonna 2013 vähentämään levikkiään kymmenestä kahteentuhanteen.

Maailmassa

2010-luvulla kiinnostus eurooppalaisten yliopistojen opiskelijoiden suomen kielen opiskeluun lisääntyi [25] .

Muistiinpanot

↑ Karjalan tasavallan laki karjalan, vepsän ja suomen kielten valtion tuesta Karjalan tasavallassa. 8 artiklan 1 kohta
↑ 1 2 Ethnologue - 25 - Dallas, Texas : SIL International , 2022.
↑ Eliseev Yu. S. Suomen kieli // Kielellinen tietosanakirja / Päätoimittaja V. N. Yartseva . - M .: Neuvostoliiton tietosanakirja , 1990. - 685 s. — ISBN 5-85270-031-2 .
↑ Fler med finsk bakgrund i Sverige (Sverige Radio, 22.2.2013 . Käyttöönottopäivä : 4. helmikuuta 2014. Arkistoitu 12. kesäkuuta 2018. (määrätön)
↑ Suomen kielen asema Ruotsissa paranee, YLE, 6.2.2014 . Haettu 22. heinäkuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 23. heinäkuuta 2018. (määrätön)
↑ Väestölaskennan tulokset (2010). Osa 4.5. Venäjän federaation väestön kielitaito . Haettu 4. helmikuuta 2014. Arkistoitu alkuperäisestä 15. maaliskuuta 2013. (määrätön)
↑ Korhonen, Mikko 1981: Johdatus lapin kielen historioitsija. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia ; 370. Helsinki, 1981
↑ Aikio, A. (2006). Saksalais-saamelaiskontakteista ja saamelaisten esihistoriasta. Journal de la Société Finno-Ougrienne 91: 9-55.
↑ 1 2 Eliseev, 1993 .
↑ Kuinka D-kirjain hiipii suomen kieleen. Kirjoittamisen metamorfoosit . yle.fi. _ Yle Uutispalvelu (6.11.2013). Haettu: 7. marraskuuta 2013. (Venäjän kieli)
↑ Uralin kielet. - M .: Nauka, 1993. - S. 91. - ISBN 5-02-011069-8 .
↑ 1 2 The World Atlas of Language Structures Online . Haettu 3. helmikuuta 2014. Arkistoitu alkuperäisestä 22. elokuuta 2017. (määrätön)
↑ Eliseev, 1993 , s. 91-92.
↑ Eliseev, 1993 , s. 92.
↑ Ison suomen kieliopin verkkoversio, kohta 2 . Haettu 1. lokakuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 3. helmikuuta 2012. (määrätön)
↑ Ison suomen kieliopin verkkoversio, kappaleet 15-16 . Haettu 1. lokakuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 3. helmikuuta 2012. (määrätön)
↑ Karlsson F. suomi. Olennainen kielioppi. — Londyn/Nowy Jork: Routledge, 2008. — S. 20-22. — ISBN 0-415-43914-0 .
↑ Lähde . Haettu 29. tammikuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 11. maaliskuuta 2016. (määrätön)
↑ Smoczyński W. Języki bałtyckie // Języki indoeuropejskie. - Warszawa: PWN, 1986. - S. 824.
↑ Hakulinen L. Suomen kielen rakenne ja kehitys. - Helsinki-Vantaa: Tummavuoren kirjapaino Oy, 2000.
↑ Häkkinen K. Mistä sanat tulevat. Suomalayista etymologiaa. - Helsinki: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, 1990.
↑ Suomen kielen tilanne Venäjän Karjalassa heikkenee . yle.fi. _ Yle Uutispalvelu (26.12.2013). Haettu: 31. joulukuuta 2013. (Venäjän kieli)
↑ FUdF:n erikoisalat ja valmistusohjeet . Haettu 23. elokuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 24. syyskuuta 2016. (määrätön)
↑ Suomen kieltä on mahdollista opiskella venäläisissä kouluissa toisesta luokasta alkaen . yle.fi. _ Yle Uutispalvelu (26.8.2013). Haettu: 26. elokuuta 2013. (Venäjän kieli)
↑ Heavy metalli inspiroi suomen kielen oppimista . yle.fi. _ Yle Uutispalvelu (2013-8-6). Haettu: 7. elokuuta 2013. (Venäjän kieli)

Kirjallisuus

Eliseev Yu. S. Suomen kieli : [ arch. 27. tammikuuta 2017 ] // Maailman kielet. Uralin kielet. - M .: Nauka, 1993. - S. 90-115. — ISBN 5-02-011069-8 .

Linkit

Riitta Korhonen & Maria Vilkuna (lopullinen)
Supisuomea (suomi)
Venäjän lainaukset suomen kielellä (esitetty laaja murreaineisto) (esim.)
Sanakirja Po-Finski : Suuri suomi-venäläinen sanakirja. (venäjä) Suomi-venäjä sanakirja (suomi)

Sanakirjat ja tietosanakirjat

Bibliografisissa luetteloissa
BNF : 11931411g GND : 4124978-1 J9U : 987007533393905171 LCCN : sh85048412 LNB : 000048568 NDL : 00563216 NKC : ph120253

Euroopan unionin viralliset kielet
Englanti bulgarialainen Unkarin kieli kreikkalainen Tanskan kieli irlantilainen Espanja italialainen Latvialainen liettualainen maltalainen Deutsch Hollannin kieli Kiillottaa Portugalin kieli romanialainen Slovakian slovenialainen Suomalainen Ranskan kieli kroatialainen Tšekki Ruotsin kieli Virolainen

Ruotsin kielet ja murteet
Ruotsin kielen murteita	Norrland sveian gootti itäruotsi † Viro
Erilliset murteet (adverbit)	Gutnish Vanha gutnish sconialainen Elfdalian
Vähemmistökielet	jiddish meiankieli Sami lule pite pohjoissaamelainen mieleen Eteläsaame Suomalainen Mustalainen

Valtion ja viralliset kielet Venäjän federaation aiheissa
Venäjän valtion kieli	Venäjän kieli
Liiton aiheiden valtionkielet	Abaza Avar agul Adyghe Azerbaidžani Altailainen baškiiri burjat Dargin Ingush kabardi-tsirkassia Kalmyk karachay-balkar Komi Krimin tatari Kumyk Lak Lezgi Nogai Mari niitty Mari Vuori Mari mordvalainen Moksha Erzya Ossetialainen Rutulian Tabasaran tatari tatian Tuvan udmurti ukrainalainen khakassialainen Tsakhur Tšetšeeni tšuvashi jakut
Kielet, joilla on virallinen asema	vepsilainen Dolgansky Kazakstan karjalainen Komi-Permyak Mansi nenetsit Selkup Suomalainen Hanti Tšuktši Evenki Jopa Yukagir Pohjois-Yukagir Etelä-Yukagir
Venäjän kielet Wikipedia Venäjän kansojen kielillä Venäjän kansojen kirjallisuus Venäjän kansojen lauluja Sanakirjoja venäjän kielellä Media Venäjän kielillä

suomalais-ugrilaiset kielet

Proto-suomalais-ugrilainen † ( protokieli ) 1

Permiläinen

Finno-Volga

saamelainen	babinsky † inari Yokangese kemi † kildin koltta lule pite pohjoissaamelainen mieleen Eteläsaame
Baltian suomi	Suomalainen Kven meiankieli Izhorian karjalainen Oikea karjalan murre Tverin karjalan murre Livvikin murre Ludic murre vepsilainen vodian Virolainen Etelä-Viro vyrusky setu tartu liivi † Merjanski † 1 Pohjois-Suomi † 1
mordvalainen	Erzya Shokshinsky Moksha Murom † 2 Meshchersky † 2

Mari

Permanentti

ugrilainen

Ob-ugrilainen	Mansi Hanti
Unkarin kieli	Unkarin kieli

Huomautuksia † - kuolleet kielet 1 viittaa mahdollisesti itämeren suomalaiseen 2 viittaa mahdollisesti mordvaan