Shahab-3 | |
---|---|
Shahab-3, pers. شهاب -۳ | |
| |
Tyyppi | IRBM |
Tila | Palveluksessa |
Kehittäjä | Iran |
Vuosien kehitystä | 1994–1999 |
Hyväksyminen | 1999 |
Valmistaja | Iran |
Suuret toimijat | Iran |
perusmalli |
Dongfeng-21 Nodong |
Tärkeimmät tekniset ominaisuudet | |
Lentoetäisyys: 1300-2000 km [1] [2] (eri vaihtoehdoille) | |
Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa |
Shahab-3 ( persiaksi شهاب-۳ , kirjaimellisesti Meteor-3 ) on iranilainen keskipitkän kantaman ballistinen ohjus . Kehitetty kiinalaisesta ballistisesta Dongfeng-21- ohjuksesta , Yhdysvaltain puolustusministeriö pitää sitä Pohjois-Korean ballistisen Nodong -ohjuksen kehityksenä [3 ] .
Iranin vastaisten pakotteiden käyttöönoton jälkeen maa alkoi itsenäisesti kehittää aseita, mukaan lukien maasta pintaan -ohjuksia , vuodesta 1988 lähtien .
23. heinäkuuta 1998 Iran testasi Shahab-3-ohjusta ensimmäistä kertaa, lento kesti 100 sekuntia.
15. heinäkuuta 2000 - ensimmäinen onnistunut ohjus laukaistiin 850 km:n etäisyydellä, minkä jälkeen Iranin hallitus ilmoitti näiden IRBM:ien massatuotannosta vuodesta 2001 lähtien.
22. syyskuuta 2003 SPU-ohjuksia esiteltiin paraatissa.
11. elokuuta 2004 ilmoitettiin uuden taistelukärjen onnistuneesta kehittämisestä kartiomaisen sijasta, mikä mahdollisti taistelukärjen nopeuden lisäämisen kohteessa. Ohjus on yksivaiheinen pullonkaulan muotoinen taistelukärki, joka on noin 3 metriä pitkä.
Iranin puolustusministeri Ali Shamkhani ilmoitti 31. toukokuuta 2005 Shahab-3:n kiinteän polttoaineen version onnistuneesta testauksesta.
Vuonna 2006 harjoituksissa oli mukana rypälekärjellä varustettu raketti.
Iranin tiedotusvälineet raportoivat 10. heinäkuuta 2008 IRBM:n uuden version testaamisesta, jossa on 1 tonnin painoiset taistelukärjet ja kantama 2000 km.
Ohjus voi suorittaa ilmatorjuntaohjuksia. Kompleksi sisältää 1 SPU:n ja 2 TZM:n sekä 2 ohjusta.