| Nämä... kolme varmaa korttia... |
|---|
"Patakuningatar" ( lit. Tos... trys tikrosios kortos... ) on sovitus A. S. Pushkinin tarinasta " Patakuningatar ", jonka on ohjannut Aleksanteri Orlov . Elokuvasovitus kuvattiin Liettuan elokuvastudiossa Vilnassa Lenfilmin tuella vuonna 1988. Elokuva on kuvattu tummilla väreillä, mikä antaa kuvaan suurta synkkyyttä ja mystiikkaa.
Saksalaista alkuperää oleva venäläistetty insinööri Hermann säästää rahaa, joten hän ei pelaa juhlissa. Mutta hän haluaa ratkaista pelin arvoituksen. Varsinkin hänen janonsa käy sietämättömäksi, kun hänen ystävänsä Tomsky sanoo, että hänen isoäitinsä, vanha kreivitär, tietää voittokorttiyhdistelmän salaisuuden. Sen jälkeen Hermannin ajatukset ovat vain siitä, kuinka päästä vanhan kreivittären taloon ja selvittää kolmen kortin salaisuus. Hän petollisesti, teeskennellen olevansa rakastunut, astuu kartanoon, jossa hän odottaa vanhaa kreivitärtä. Päähenkilö ei pyydä häntä paljastamaan häntä niin paljon kiusannutta salaisuutta, minkä jälkeen hän uhkaa vanhaa naista. Hänen sydämensä luovuttaa ja hän kuolee. Mutta tämä ei ole tarinan loppu: kreivitär tulee päähenkilön luo unessa ja puhuu kolmesta kortista. Päähenkilö yrittää yhdistelmää, mutta epäonnistuu.
Kriitikoiden mukaan ohjaaja A. Orlov muutti radikaalisti aiempina vuosina kuvattujen elokuvien alkuperäistä suunnitelmaa tämän tarinan perusteella. Hän antoi päähenkilölle pehmeyden, puolustuskyvyttömyyden ja päättämättömyyden piirteitä.
Elokuvakriitikot panevat merkille myös ohjaajan tietyn värimaailman. Elokuvan tunnelmaa välittävät kullan ja mustan omituiset yhdistelmät, mikä antaa tiettyä mystiikkaa.
"Terävä melankolian ja levottomuuden tunne, ihmissielun yksinäisyys nopeasti lentävän, hänen ymmärryksensä ulottumattomissa Todellisuus syntyy . Rostov.
Tarkkaan lisätyt yksityiskohdat korostavat todellisuuden toivottomuutta ja piinaa, jossa kreivitär tai päähenkilö ei voi saavuttaa haluamaansa.
E. E. Proshchin huomauttaa, että tässä elokuvassa "vetoaa kohtauksen "tunnelmalliseen" ratkaisuun. Pääpaino on sankarin äärimmäisen epävakaassa psykologisessa tilassa, joka tuntee olevansa todellisen ja illusorisen partaalla, ei pysty ymmärtämään, kuvitteleeko hän mitä tapahtuu vai onko tämä kaikki vain puolisairaan peliä mieleen. Pushkinin yksityiskohdista on jäänyt itse kreivitären ulkonäkö, yhtä puoliilmeiseksi kuin Hermannin maailmantaju (ensinkin kreivitärn kuva välkkyy peilissä ja vasta sitten hän ilmestyy kehykseen, ei heijastuksena). Tässä tapauksessa ohjaaja keskittyy tapahtuvan epätodellisuuteen, mutta sillä on selkeä psykologinen perustelu: kamera ei näytä meille objektiivisuutta, vaan sankarin näkökulmaa maailmaan. [2]
| Alexander Orlovin elokuvat | |
|---|---|
| |