Itävalta-Saksan postiliitto ( saksa: Deutsch-Österreichischer Postverein , kirjaimellisesti "Saksa-Itävallan postiliitto") on Itävallan valtakunnan ja Saksan valtioiden postijärjestelmien liitto ennen niiden yhdistämistä imperiumiksi . Liitto perustettiin 1.7.1850. Hallinnolliset edellytykset oli jo asettanut Saksan tulliliitto ( saksa: Zollverein ), joka perustettiin vuonna 1834. 18. lokakuuta 1847 edustajat kokoontuivat Preussin ja Itävallan ehdotuksesta Saksan postikonferenssiin Dresdenissä .. Vasta 6. huhtikuuta 1850 Preussi ja Itävalta, joita nykyinen poliittinen tilanne viivästyttivät, tekivät sopimuksen Saksan ja Itävallan postiliiton perustamisesta Berliiniin .
Baijeri painoi ensimmäiset postimerkkinsä vuonna 1849. Vuodesta 1835 lähtien täällä avattiin ensimmäinen rautatie, vuonna 1849 oli jo rakennettu 6 000 kilometriä rautateitä. Edistys kulki kurssiaan. Lähes kaikkien talouden alojen taloudellinen elpyminen edellytti vakiintunutta postitoimistoa, mitä ei pienten valtioiden olemassaololla voitu saavuttaa. Tarvittiin kompakti talousalue.
Vuonna 1834 perustettu Saksan tulliliitto ( saksaksi Zollverein ) oli jo antanut tarvittavat hallinnolliset edellytykset. Vuoteen 1840 asti 23 osavaltiota, joiden osuus väestöstä oli yli 80 prosenttia, yhdistyi Preussin johdolla, mikä poisti tulli- ja kaupanesteet. Itävalta halusi heikentää Saksan tulliliittoa suojatulleilla. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä , Hannoverin liittymisen myötä tulliliitto sitoutui teolliseen vallankumoukseen . Yhtenäinen talousalue edellytti yhtenäisen postijärjestelmän luomista, joten Saksan ja Itävallan postiliiton perustamisella oli tärkeä rooli.
Nykyisten postijärjestelmien valikoima kattoi kaikki postilainsäädännön, postimonopolin, postirajoitukset, takuusuhteet, postijärjestelmien erityiset etuoikeudet ja seuraamukset. Tietenkin se vaikutti kaikentyyppisen postin tariffeihin, postin vapauteen, kauttakulkusuhteisiin, postin jakeluun ja postin käsittelyyn. Konferenssia varten valmisteltu taulukkomuotoinen katsaus voimassa olevasta lainsäädännöstä postimonopolista ja postirajoituksista Saksan eri osavaltioissa koostui 7 painetusta sivusta puoliarkkimuodossa. Tariffien osalta eroja oli tariffimuodoissa, yhtenäisissä hinnoissa ja myös tariffiluokissa. Joissakin osavaltioissa kirjeiden edelleenlähetyshinta koostui kahdesta kategoriasta, toisissa osavaltioissa - kolmekymmentä luokkaa etäisyyden ja painon mukaan. Lisäksi tarjolla oli erilaisia mitattuja maileja, kolikoita ja vaakoja.
Näiden toimitusta vaikeuttaneiden olosuhteiden vuoksi ajatus yhtenäisestä Saksan postijärjestelmästä syntyi varhain. Lokakuun 18. päivänä 1847 Saksan postihallintojen edustajat kokoontuivat useiden turhien ponnistelujen jälkeen Preussin ja Itävallan ehdotuksesta Saksan postikonferenssiin Dresdenissä keskustelemaan Saksan osavaltioiden postitilanteesta ja selvittämään ehtoja Saksan postiliiton perustaminen. Neuvottelut 37 kokouksessa, joihin osallistuivat kaikki Saksan postihallintojen edustajat, jatkuivat 3.2.1848 saakka.
Kiireellisimmäksi tehtäväksi pidettiin postimaksun perimisen yksinkertaistamista. Baijeri ehdotti 6 kreuzeria kirjettä kohden, Itävalta halusi kolmivaiheista korkoa ja Preussi jopa viisivaiheista. Baijerin tarjous vaikutti houkuttelevimmalta, mutta uskottiin, ettei hän pystyisi kattamaan postipalveluiden kustannuksia tai halpaa rautatien käyttöä.
Erityisen postivaluutan käyttöönottoa postiliiton kolikona harkittiin, mutta sitä ei hyväksytty. Mittayksikön piti olla yksi Posttaler ( postitaaleri ), joka vastaa Kölnin markan [1] hienon hopean 12. osaa ja koostui 100 kreuzerista.
Sen jälkeen kun poliittinen tilanne alun perin hidasti tämän idean toteuttamista, Preussi ja Itävalta jatkoivat kuitenkin neuvotteluja ja 6. huhtikuuta 1850 Berliinissä solmittiin sopimus Saksan ja Itävallan postiliiton perustamisesta.
Liiton piti alun perin syntyä 1.5.1850, mutta päivämäärä jouduttiin siirtämään 1.7.1850. Kahden perustajavaltion lisäksi Baijerin kuninkaallinen hallitus, Saksin kuninkaallinen hallitus, Mecklenburg-Schwerinin suurherttuakunnan hallitus, Mecklenburg-Strelitzin suurherttuakunnan hallitus ja Schleswig-Holsteinin pääpostitoimisto ovat jo liittyneet. Sopimuksen tarkoitus oli "die Feststellung gleichmäßiger Bestimmungen für die Taxierung und postalische Behandlung der Brief- und Fahrpost-Sendungen, sowie für die Regulierung der Transit-Verhältnisse nicht nur für die beiderseitigen Deutsche transports für ögdgesietal letter für ögn desamedal für ögn desamedal für ögsgebiete, sondern sekä kauttakulkusuhteiden sääntely, ei vain näiden molempien osavaltioiden osalta, vaan, jos mahdollista, koko Saksan liittovaltion alueella).
Vain postiliitto oli yksi postialue kirjeenvaihdolle. Kirjeet , vedokset ( saksa: Kreuzbandsendungen ), näytteet ja näytteet sekä postimyynnissä olevat sanomalehdet olivat yhteisen postimaksun alaisia liiton (keskinäisessä) postivaihdossa. Kirjeiden, näytteiden ja näytteiden arvo vastasi lähetyksen painoa ja etäisyyttä lähetyspaikasta määräpaikkaan suoraviivaisesti mitattuna. Jokaisen postihallinnon oli määrä saada maksu postitoimistoistaan keskinäisessä postinvaihdossa lähetetyistä kirjeistä. Itse asiassa sopimuksessa määrättiin edelleenlähetysvapaudesta, mutta ei sitä, että sen pitäisi olla ilmainen. Yksittäisille postihallinnoille maksettava korvauksen saaminen kuljetetuista kirjeistä määrättiin erityisesti sopimuksessa. Postimaksujen perimisen vapaudesta annettiin asetus. Sopimuksen 7 artiklassa ilmaisu se esiintyi ensimmäisen kerran. "Wechselverkehr der Postvereinsstaaten" (postiliiton valtioiden keskinäinen postivaihto).
Heinrich von Stefan kirjoitti:
Kirjeiden edelleenlähetystariffi ulottui koko liiton alueelle. Poikkeuksena oli: "Kirjeiden toimittamiseen kahden sellaisen paikan välillä, joissa tällä hetkellä on alempi postimaksu, tätä postimaksua voidaan soveltaa jatkossa asianomaisten postihallintojen kanssa sovittaessa." Maksun ilmoittamisesta kreutsereina veloitettiin kreutsereita tai keisarillista valuuttaa riippuen kyseisen valtion valuutasta. Tämä määräys säilytettiin myös uuden rahayksikön käyttöönoton jälkeen: 2. lokakuuta 1858 Itävalta otti käyttöön [[Kreuzer (rahayksikkö) | Saksan kieli Neukreuzer ]] (uusi kreuzer).
Pakettien arvon ilmoittaminen oli tarpeen vain arvoesineitä lähetettäessä. Korvauksena kadonneesta tavallisesta paketista vahvistettiin 10 hopeagrossenia tai 30 kreuzeria paunalta. Postimaksu oli 2 pfennigia paunalta, ja minimi oli kirjeen lähetyksen postimaksu. Kuljetetun postin keskinäisessä siirrossa postimaksu laskettiin postirajojen sekä lähtö- ja kohdepisteiden välisten etäisyyksien perusteella. Postilähetysten tariffiointia varten järjestettiin rajan lähtöpisteet, joille ja joista postimaksun laskeminen ja vastaanottaminen tehtiin keskenään. Siksi etäisyyksiä oli vähintään kaksi. Mailien määrä jouduttiin vähentämään keskimääräisiksi matkoiksi, jotta voitaisiin laskea kauttakulkulähetysten lähetyskustannukset useilla kauttakulkureiteillä.
Kustakin kuljetetusta postista postimaksu laskettiin painon mukaan, arvon mukainen postimaksu veloitettiin vain, jos lähetys oli ilmoitetun arvoinen. Jokaisen tariffioidun reitin osalta vähimmäispainopostimaksuksi katsottiin kirjeiden edelleenlähetyksen postimaksu. Kaikista postimaksuista, joille laskettiin korkeampi postimaksu painoprosentin soveltamisen vuoksi, veloitettiin: jokaisesta punnasta jokaista 5 mailia kohden ½ kreuzeria tai 2 Silberpfennigia tai vastaava arvo maan valuutassa. Mutta painavista kirjeistä vastaava postimaksu oli perittävä kirjeen tai kuljetetun postin hinnan mukaan. Leimaamattoman tai kokonaan leimatun postin lähettäminen määränpäähän oli valinnaista. Postimaksun määrä lasketaan erikseen ottaen huomioon edellä mainitut tariffisäännöt kunkin yksittäisen hallinnon toimitusreitille. Postilähetysten palauttamisesta ja uudelleenlähetyksestä peritään meno-paluukuljetusmaksu.
Arvoesineiden siirrosta veloitettiin: etäisyydeltä 50 mailiin asti jokaista 100 guldenia kohden - 2 kreuzeria ja jokaista 100 taaleria kohden - 1 hopeagrosz, yli 50 mailia jokaista 100 guldenia kohti - 4 kreuzeria ja joka 100 taaleria - 2 hopearahaa, jossa huomautus, että pienemmästä arvosta veloitetaan kuin täydestä sadosta. Vastaanottaja saattoi ilmoittaa itse postikulut. Palautus suoritettiin ilmoitetun arvon mukaan. Muista paketeista palautettiin maksimissaan 10 hopeagrossenia vastaavasti. 30 kreuzeria painokiloa kohden. "Tämä sopimus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1850. Se on voimassa vuoden 1860 loppuun asti ja sen jälkeen vuoden irtisanomisajalla."
Ensimmäinen konferenssi pidettiin vuonna 1851 Berliinissä; siellä 5. joulukuuta 1851 allekirjoitettiin tarkistettu postiliittosopimus Itävallan, Preussin, Baijerin, Saksin, Hannoverin, Württembergin, Badenin, Holsteinin, Luxemburgin, Braunschweigin, Mecklenburg-Schwerinin, Mecklenburg-Strelitzin, Oldenburgin, Lyypekin, Hampurin välillä. Thurn -i-Taxisin postihallinto. Saksan postiliitto ( saksaksi "Deutsche Posterein" ), kuten siitä lähtien kutsuttiin, ei tarjonnut kuljetettavaa postia.
Tämän sopimuksen merkittäviä määräyksiä:
Vuonna 1855 Wienissä pidettiin toinen konferenssi. Tässä kokouksessa sovittiin liiton säännöistä. Oli kiellettyä lähettää tavaroita, joiden kuljettaminen oli vaarallista. Tämä lisäys säänteli kuljetusmaksuja, kirjepostin jakelua ja osoitti, kuinka käsitellä kirjeitä, joissa ei ole postimerkkejä tai kirjeitä, joissa on riittämättömät leimat. Se säänteli myös takuita kirjatuille posteille , paketeille, vakuutetuille lähetyksille ja muille.