Berliinin kultahattu on pronssikauden hautauurnakenttäkulttuurin artefakti , valmistettu ohuesta levykullasta , tarkemmin sanottuna seoksesta, jonka kultapitoisuus on 87,7 %, loput elementit ovat hopeaa ja vähäisiä kuparin ja sinkin epäpuhtauksia. Todennäköisimmin se on pelloineen päähine, joka koostuu orgaanisesta materiaalista ja säilyttää mekaanisesti muotonsa ulkoisen kultapinnoitteen avulla. Tuotteen korkeus 745 mm.
Tämä hattu on parhaiten säilynyt näyte neljästä tähän mennessä tunnetusta kartionmuotoisesta pronssisesta kultahatusta , jotka löydettiin 1800- ja 1900-luvuilla Etelä-Saksasta (hatut Burgtannista ja Schifferstadtista ) ja Ranskasta (hattu Avantonista) ja ovat useissa tai vähemmän tyydyttävä kunto.
Nykyään uskotaan, että tällaisia kultahattuja palvelivat uskonnolliset ja kulttitarkoitukset, ja niitä käyttivät pronssikauden loppupuolella Euroopassa laajalle levinneen aurinkokultin papit. Tätä näkemystä tukee tulkinta sellaisena hattu kartiomaisen esineen kuvasta, joka löydettiin Skånen (Etelä-Ruotsi) alueella Civikin haudasta kivilevyltä ja esitetään yksiselitteisesti uskonnollisessa ja kulttikontekstissa [ 1] .
Ornamentin osittaisen tulkinnan jälkeen Schifferstadtin tyyppiset kartiomaiset hatut liitetään nyt kulttitoimintojen lisäksi erilaisiin kalenteriin liittyviin toimintoihin [2] . Ei kuitenkaan tiedetä, käytettiinkö niitä nimenomaan kalentereina vai vain tähtitieteellisiin perustoimenpiteisiin .
Vuonna 1996 Berliinin kultahattu päätyi esihistorian ja varhaisen historian museoon Berliinissä ilman alkuperää , ilmeisesti laittomien arkeologisten kaivausten tulos ja hankittu taidemarkkinoille ilmestymisen jälkeen. Vertailemalla sen koristelua muiden löydettyjen esineiden kanssa, joiden valmistuspäivämäärä voidaan määrittää tarkemmin, Berliinin kultahatun todennäköisin syntyaika on myöhäisen pronssikauden ajanjakso noin 1000- 800 eaa. e. Alkuperäisenä löytöpaikkana pidetään yleensä Etelä-Saksaa tai Sveitsiä .