Osavaltioiden kenraali on vuosina 1579-1795 olemassa ollut Yhdistyneen Alankomaiden tasavallan provinssien korkein kiinteistöjen edustusto .
Tämän laitoksen nimellä koko tasavaltaa kutsuttiin usein osavaltioiksi, ja koko liittoa edustavat kenraalit itse käyttivät nimitystä "leurs hautes puissances" tai "hochmögende". Tämä laitos kesti noin kaksi vuosisataa. Tällä hetkellä Alankomaiden kuningaskunnan kansanedustus kantaa samaa nimeä osavaltioiden kenraali, vaikka sillä on täysin erilainen organisaatio (katso Alankomaiden yleiset osavaltiot ) [1] .
Jokainen näistä provinsseista muodosti itsenäisen kokonaisuuden 1500-luvun puoliväliin asti , ja jokaisella oli omat erityisvaltionsa (mutta toisinaan yritettiin kerätä yksi kenraalivaltio kaikista provinsseista, esimerkiksi Burgundin Filip III ); mutta kun kaikki Kaarle V :n alaiset 17 provinssia yhdistettiin yhden perinnöllisen vallan alle, tarvittiin niiden yhteinen ruokavalio , jota kutsuttiin osavaltioiden kenraaliksi.
Filip II : n aikana seitsemän provinssia solmi liiton keskenään Utrechtissa (1579), ja pian sen jälkeen, kun Filip II julisti syrjäytetyksi, ne tunnustivat itsensä itsenäiseksi Yhdysvaltojen tasavallaksi (1581). Utrechtin liitto myönsi kullekin maakunnalle entiset oikeudet ja etuoikeudet, joiden vuoksi sodan käymiseen, rauhan solmimiseen ja verojen perimiseen vaadittiin kaikkien provinssien yksimielinen suostumus koko liiton hyväksi ja vain muissa koko liittoon liittyvissä asioissa. konfederaatiossa, yksinkertainen äänten enemmistö riitti.
Alun perin kenraalipesät eivät olleet muuta kuin pelkkä osavaltioiden yhteenliittymä ; mutta koska tällainen yleinen valtiokokous saattoi kokoontua vain satunnaisesti ja sen jäsenmäärä oli liian suuri, se korvattiin Maurice of Orangen johdolla pysyvällä edustajalla, joka valittiin yksittäisten osavaltioiden keskuudesta ja joka istui Haagissa . Tämä kokous oli luonteeltaan federaatioon kuuluneiden yksittäisten tasavaltojen lähettiläiden kongressi ; monet tapaukset päätettiin täällä vain paikallisten osavaltioiden suostumuksella.
Kullakin provinssilla oli kansanedustajiensa lukumäärästä riippumatta vain yksi ääni säädyissä; joissakin tapauksissa vaadittiin kansanedustajien yksimielisyyttä, joiden oli yleensä huolehdittava siitä, ettei yksittäisten maakuntien autonomiaa vahingoiteta. Siksi saman maakunnan kansanedustajilla oli jotain Puolan liberum veto (vapaa veto) kaltaista edellä mainituissa asioissa.
Sanakirjat ja tietosanakirjat | |
---|---|
Bibliografisissa luetteloissa |