Carloman (frankkien kuningas)

Carloman ( fr.  Carloman ; 751  - 4. joulukuuta 771 ) - Frankkien kuningas vuodesta 768 alkaen Karolingien dynastiasta .

Pepin Lyhyen ja Laonin Bertradan toinen poika , jonka kuolema antoi hänen vanhemman veljensä Kaarle suuren  yhdistää Frankin valtion ja alkaa laajentua muihin maihin.

Elämäkerta

Frankin valtion jako

Kolmevuotiaana Carloman, yhdessä isänsä Pepin Lyhyen ja vanhemman veljensä Kaarle Suuren kanssa, voiteli kuninkaaksi paavi Stephen II (III) toimesta , joka saapui Roomasta pyytääkseen frankkien hallitsijalta apua langobardeja vastaan .

Pepin Lyhyen kuoleman jälkeen vuonna 768 Charlemagne ja Carloman perivät kumpikin puolet isänsä omaisuudesta - Soissonsista tuli Carlomaanin osakkeen pääkaupunki, joka koostui Pariisin altaalta , Keski-massifista , Languedocista , Provencesta , Burgundiasta , Etelä- Austrasiasta ja Alsacesta . ja Alemannia . Nämä alueet olivat löyhästi ja löyhästi yhteydessä toisiinsa ja niitä ympäröi Kaarle Suuren omaisuus. Carlomanin alueita oli helpompi puolustaa kuin hänen veljensä, mutta tulot olivat köyhempiä.

On yleisesti hyväksyttyä, että Carloman ja Charlemagne eivät pitäneet toisistaan. Syyt inhoamiseen eivät ole selviä. Jotkut historioitsijat ehdottavat, että jokainen veli piti itseään oikeutetusti isänsä ainoana perillisenä: Kaarle Suuri vanhimpana poikana, Carloman laillisena jälkeläisenä, koska Pepin Lyhyen vanhimman pojan syntymätodistusta ei ole riittävästi vahvistettu jo ennen avioliittoa Bertradan kanssa. . Oli miten oli, Pepin Lyhyen jako Frankin valtakunnassa näyttää pahentaneen veljien välistä kireää suhdetta, koska jokainen heistä tunsi itsensä petetyksi.

Kilpailu Kaarle Suuren kanssa

Carlomanin hallituskausi oli lyhyt ja levoton. Veljet jakoivat Akvitanian vallan , jossa kapina alkoi Pepin Lyhyen kuoleman jälkeen. Kun Kaarle Suuri teki kampanjan kapinan tukahduttamiseksi ja Carloman toi armeijansa hänen avukseen. Veljet kuitenkin riitelivät Moncontourissa ja Carloman palasi omaisuuksiinsa. Oletetaan, että tämä Carloman aikoi heikentää Kaarle Suuren valtaa, koska kapina uhkasi hänen veljensä auktoriteettia. Charles onnistui kuitenkin murskaamaan kapinalliset, kun taas Carlomanin käytös heikensi hänen omaa asemaansa frankien keskuudessa. Tämän jälkeen Pepin Lyhyen poikien väliset suhteet huononivat niin paljon, että se vaati heidän äitinsä Bertradan välityksen. Hän ilmeisesti suosi Charlemagnea enemmän, koska miehensä kuoleman jälkeen hän asui vanhimman poikansa omaisuudessa.

Vuonna 770 Bertrada aloitti neuvottelut Kaarle Suuren ja Carlomanin sovittamiseksi. Hänen neuvostaan ​​Kaarle Suuri teki liiton langobardien kanssa ja naimisi Desideratan , heidän kuninkaansa Desideriuksen tyttären . Bertrada yritti jopa saada Rooman paavin tuen tälle avioliitolle ja suostui siihen, että Desiderius palauttaisi Roomaan paavinvaltioista revityt alueet . Vaikka paavi Stefanos III (IV) pysyi sanallisesti vihamielisenä Kaarle Suuren ja Desideriusin liitolle, hän ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin sen lopettamiseksi. Luultavasti hän aikoi frankkien ja langobardien avulla päästä eroon Rooman vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä, paavin omaisuuden "hoitajasta" , Primikiri Christopherista, joka oli Rooman Curian langobardien vastaisen osan päällikkö. . Frankkien kuningatar varmisti myös Kaarle Suuren ystävyyden Baijerin herttua Thassilon III :n kanssa , hänen miehensä veljenpojan.

Nämä toimet olivat suotuisia frankeille yleensä, mutta muodostivat vakavan uhan Carlomanille. Pian hän jäi ilman liittolaisia. Carloman, joka yritti edelleen käyttää Kaarle Suuren liittoa langobardien kanssa hyödykseen, tarjosi paavi Stefanos III:lle (IV) tukeaan langobardeja vastaan ​​ja aloitti salaiset neuvottelut Christopher Primikiriuksen kanssa, jonka vaikutusvaltaa heikensi huomattavasti ranskalaisten ja langobardien lähentyminen. Kuitenkin, kun kuningas Desiderius murhasi Christopherin, paavi Stefanos III (IV) tuki langobardeja ja Kaarle Suurta. Carlomanin asema pelastui vain Kaarle Suuren äkillinen kieltäytyminen vaimostaan ​​Desideratasta, minkä vuoksi närkästynyt ja ilmeisesti nöyrtynyt Desiderius teki liiton Carlomanin kanssa Kaarlea ja paavinvaltaa vastaan. Stephen III (IV) käytti tätä heti hyväkseen ja julisti itsensä avoimesti langobardien viholliseksi.

Kuolema

Carloman kuoli 4. joulukuuta 771 Villa Samussissa . Hänen kuolemansa, olipa Kaarle Suurelle kuinka äkillinen ja sopiva, on katsottu luonnollisiksi syiksi: joskus väitetään, että Carlomanin kuolinsyy oli vakava nenäverenvuoto. Sitten molemmat Pepin Lyhyen pojat olivat lähellä avointa sotaa, jonka Charlemagne Einhardin elämäkerran kirjoittaja katsoi Carlomanin neuvonantajien virheen syyksi. Carloman haudattiin Reimsiin , mutta 1200-luvulla hänen jäännöksensä haudattiin uudelleen Saint-Denis'n basilikaan .

Carloman meni naimisiin frankkilaisen Gerbergan kanssa, jonka heidän isänsä Pepin Lyhyt valitsi paavi Stefanos III:n (IV) mukaan hänelle samaan aikaan Kaarle Suuren vaimon Himiltruden kanssa. Carlomanin ja Gerbergan avioliitossa syntyi kaksi poikaa. Vanhin heistä nimettiin Pepiniksi isoisänsä kunniaksi: Karolingien tapojen mukaisesti hänen oikeutensa Carlomanin ja Pepin Lyhyen perintöön ilmoitettiin. Aviomiehensä kuoleman jälkeen Gerberga odotti vanhimmasta pojastaan ​​tulevan kuninkaaksi ja hän itse hallitsee hänen valtionhoitajanaan. Carlomanin entiset kannattajat - hänen serkkunsa Adalard , Abbot Saint-Denis Fulrad ja kreivi Varin - kääntyivät kuitenkin pois hänestä ja ehdottivat, että Kaarle liittäisi Carlomanin omaisuuden, minkä hän teki. Sitten Gerberga pakeni (Einhardin mukaan "ilman syytä") poikiensa ja kreivi Authar kanssa, yksi Carlomanin läheisistä työtovereista, Desideriusin hoviin . Sama vaati uudelta paavilta Adrianus I :ltä Carlomanin poikien voitelemista frankkien kuninkaiksi. Tämän seurauksena Gerbergan pako vain kiihdytti Kaarle Suuren Lombard-valtakunnan tuhoa: hän vastasi Desideriusin tukea Carlomanin lapsille, mikä uhkasi hänen omaa asemaansa, kampanjalla Italiassa ja Apenniinien niemimaan pohjoisosan valloituksella . Desiderius ja hänen perheensä vangittiin, tonsuroitiin ja lähetettiin frankkilaisiin luostareihin. Gerbergan ja hänen lastensa tulevasta kohtalosta ei ole tietoa, vaikka on mahdollista, että Kaarle Suuri lähetti heidätkin luostareihin.

Huolimatta Pepin Lyhyen poikien vaikeasta suhteesta ja nuorimman kuolemaa seuranneista tapahtumista Charlemagne nimesi myöhemmin toisen laillisen poikansa kuolleen veljen Carlomanin kunniaksi. Se saattoi olla julkinen ele kunnioittaa pojan setä ja estää kaikki huhut Kaarle Suuren veljenpoikiensa huonosta kohtelusta. Jos näin on, se muuttui frankkien kuninkaalle merkityksettömäksi jo vuonna 781, kun Kaarle nimesi poikansa uudelleen Carlomaniksi ja antoi hänelle nimen Pepin [1] .

Muistiinpanot

1. ↑ Rosamond Mckitterick. Frankin kuningaskunnat Karolingien alaisuudessa, 751–987 . - 2018-10-08. doi : 10.4324 /9781315836973 .

Kirjallisuus

• Fredegarin jatkajat = Continuationes chronicarum quae dicuntur Fredegarii // Fredegarin kroniikan neljäs kirja jatkoineen . — Lontoo: Thomas Nelson and Sons Ltd, 1960.
• Abel Simson. Die Jahrbücher d. fränkischen Reiches unter Karl d. Grossen (osa I, 2. painos) - 1887. - P. 768-771.
• Länsi-Eurooppaa . // Maailman hallitsijat. Kronologiset ja genealogiset taulukot maailmanhistoriasta 4 osassa. / Kokoonnut VV Erlikhman . - T. 2.

Temaattiset sivustot	Peerage
Sanakirjat ja tietosanakirjat	Suuri tanskalainen Hienoa norjalaista Iso venäläinen Brockhaus ja Efron Larussa Pieni Brockhaus ja Efron kroatialainen Allgemeine Deutsche Biographie Britannica (verkossa) Brockhaus
Sukututkimus ja nekropolis	Etsi hauta WikiTree Olemme myöhässä
Bibliografisissa luetteloissa GND : 118560212 ISNI : 0000 0000 1355 1953 NTA : 067466648 NUKAT : n2014075257 VcBA : 495/351886 VIAF : 22933423 WorldCat VIAF : 22933423