Pjotr Vasilyevich Studitov | |
---|---|
Syntymäaika | 21. tammikuuta 1885 |
Syntymäpaikka | Petroskoi , Olonetsin kuvernööri |
Kuolinpäivämäärä | 9. marraskuuta 1957 (72-vuotias) |
Kuoleman paikka | Olonets , Karjalan ASSR |
Kansalaisuus | Venäjän valtakunta → Neuvostoliitto |
Ammatti | lääkäri |
Palkinnot ja palkinnot |
Pjotr Vasilievich Studitov (1885-1957) - lääkäri, terveydenhuollon työntekijä, Karjalan terveydenhuollon järjestäjä, Karjalais-Suomen SSR:n kunniatohtori (1943).
Syntynyt Petroskoin piirin poliisilaitoksen rekisterinpitäjän perheeseen. Äiti työskenteli myöhemmin Pudozh-piirin zemstvossa kätilönä Pochezersky-volostissa. Valmistunut Kargopolin teologisesta koulusta .
Vuonna 1905 hän valmistui Petroskoin Olonetsin maakuntazemstvon lääkäreiden apulaiskoulusta .
Vuodesta 1905 hän työskenteli kirurgina Olonetsin maakuntasairaalassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli ensihoitaja Nikolaevin lääketieteellisessä sairaalassa, ja vuonna 1918 hän oli 121. jalkaväkidivisioonan sairaanhoidossa. Sodan päätyttyä hän palasi Petroskoihin [1] .
Vuodesta 1923 hän opiskeli Leningradin lääketieteellisessä yliopistossa ja valmistui vuonna 1927.
Vuodesta 1927 hän oli Olonetskin aluesairaalan kirurgi, myöhemmin Olonetskin sairaalan ylilääkäri. P. V. Studitovin ansiosta Olonetsiin rakennettiin uusi sairaala [2] . Osallistui Neuvostoliiton ja Suomen väliseen sotaan lääkärinä.
Suuren isänmaallisen sodan alussa evakuoinnissa Sokolin kaupungissa Vologdan alueella (1941-1942).
Vuosina 1942-1944 hän oli Segezhan kaupungin aluesairaalan verensiirtoosaston ylilääkäri.
Olonetsin kaupungin vapautumisen jälkeen hän oli Alonetsin sairaalan ylilääkäri, Olonetsin piirin terveysosaston johtaja.
Vuonna 1954 Pjotr Vasiljevitš erosi ylilääkärin tehtävästä, mutta pysyi sairaalassa kirurgina.
Hänet valittiin neljännen kokouksen Karjalais-Suomen SSR:n korkeimman neuvoston piirin työväenedustajien neuvoston varajäseneksi.
Tohtori P. V. Studitovin kunniaksi yksi Olonetsin kaupungin kaduista nimettiin [3] . Tohtori P. V. Studitovin hauta tunnustettiin Karjalan tasavallan kulttuuriministeriön määräyksellä 8. helmikuuta 2000 Karjalan kulttuuriperinnön kohteeksi [4] .