Triton (väli)

Triton ( lat.  tritonus  - koostuu kolmesta sävelestä) - kolmen kokonaisen sävelen musiikillinen intervalli . [yksi]

Alkeismusiikin teoriassa, joka keskittyy duuri-molli säveleen, tritone tulkitaan seuraavasti:

• Lisätty kvartti  on neljän askeleen leveä intervalli , joka löytyy poikkeuksena pääasteikosta (diatonisesta), koska kaikki tämän asteikon loput kuusi neljäsosaa ovat puhtaita ja niissä on kaksi ja puoli ääntä. Kromaattisten intervallien joukossa myös lisätty neljäs on poikkeus, koska se on enharmoninen sama kuin pienennetty kvintti , kun taas kaikki muut kromaattiset intervallit ovat enharmonisia yhtä suuria kuin diatoniset.
• Pienennetty kvintti  on viiden askeleen leveä intervalli, joka on kasvaneen neljänneksen inversio, jolle kaikki edellä oleva pitää myös paikkansa.

Yleistä tietoa

Triso on voimakas dissonanssi ja ensiarvoisen tärkeä duuri-molli sävelsävelle. Tämä intervalli on osa hallitsevaa seitsensointua (sen kolmannen ja seitsemännen välillä) ja muita epävakaita sointuja.

Diatoniset ja karakteristiset (harmoniset) tritonit

Diatoniset tritonit (luonnollisen muodon tritonit) rakennetaan luonnollisessa duurissa IV ja VII asteessa ja luonnonmollissa asteikoissa  VI ja II.

Karakteriset tritonit (harmonisen tyyppiset tritonit) rakennetaan harmoniseen duuriin VI redusoituun ja II asteeseen ja harmoniseen molliin  - VII korotettuun ja IV portaan [2] .

Hallitsevat ja alidominantit newts

Luonnonduurin IV ja VII askelmille sekä harmonisen mollin IV ja VII korotetuille portaille rakennettuja trisävyjä kutsutaan dominanteiksi , koska nämä askeleet ovat osa hallitsevaa seitsensointua . Hallitsevien triäänien äänet erottuvat modaaligravitaation mukaan: lisääntynyt kvintti erottuu toniciseksi kuudenneksi , pienennetty kvintti toniciseksi terdeksi .

Subdominanttitrisävyt rakentuvat harmonisen duurin II- ja VI-askeleille sekä luonnollisen molli II- ja VI-askeleille, koska ne ovat II-asteen seitsensointujen ääniä . II asteen sisältäviä tritoneja erotettaessa jälkimmäinen ei mene toniikkiin, vaan III asteeseen välttääkseen rinnakkaisliikkeen kvinteissä tai kvarteissa, mikä ei ole toivottavaa kaksiäänisessä.

Kirkkaana ja jyrkästi gravitoivana intervallina trisävyä käytetään usein korostamaan sävellyksen tärkeitä hetkiä, myös siirtyessä muihin säveliin.

Newt-esimerkkejä: c-fis , d-gis , e-ais , fh , g-cis , a-dis , h-eis

Akustiikka

Triton-äänien taajuudet korreloivat eri tavalla eri virityksissä. Pythagoraan järjestelmässä lisätyn neljännen suhde on 729:512 ja pienennetyn kvintin (commatic tritone) suhde on 1024:729. Tasaisessa temperamenttiasteikossa suhde on aina .

Historiallinen ääriviiva

Länsi-Euroopan historiassa, gregoriaanisen monodian ajoista lähtien , monet musiikin teoreetikot intervalliluokittelussaan ("diastemologiat") jättivät tritonen ilman valvontaa. Käytännön sävellyskäsikirjoissa myöhäisestä keskiajalta barokkiin, suorassa liikkeessä oleva melodinen tritoni (esim. fgah) kiellettiin.

Venäläisessä musiikkitieteessä on juurtunut näkemys, että tritonin tunnettu metaforinen nimitys "musiikin paholaiseksi" ( latinaksi  diabolus in musica ) johtuu keskiajasta. Esimerkiksi B. L. Yavorsky kirjoitti 1900-luvun alussa:

Kahdentoista äänisuhteen joukossa on yksi - pääasiallinen, riippuen siitä, mitkä kaikki muut suhteet ovat - tämä on kuuden puolisävelen etäisyydellä olevien äänien suhde (alennettu kvintti, korotettu kvartti, tritone, keskiaikainen diabolus musicassa).

.

Neuvostoliiton musiikkitieteen klassikko B. V. Asafjev omisti katkelman "paholaismaiselle" tritonelle monografiassa "Musiikkimuoto prosessina" (1940-luku):

... keskiajan konservatiivinen filistealainen korva saattoi pelätä tätä "musiikkipaholaista" yhtä paljon kuin meidän aikanamme Stravinskyn "Sacren" tai hänen "Svadebkan" musiikkia, Schönbergin intellektualismia, S:n "skyttiläisyyttä" Prokofjev jne.

Itse asiassa metafora diabolus in musica on tallennettu ensimmäisen kerran vasta 1700-luvulla (esimerkiksi vuonna 1725 I. J. Fuchs ja vuonna 1739 I. Mattheson ), ennen kaikkea - A. Werkmeisterin teoksiin ja Werkmeister ei soveltaa sitä vain tritoneihin, vaan myös kromaattiseen puolisäveleen ( apotomiin ) bh [3] .

Ääniesimerkkejä

Muistiinpanot

1. ↑ N. A. Dalmatov. Osa 2 // Musiikkilukutaito ja solfeggio / Toimittaja K. Solovjova. - M . : Musiikki, 1965. - S. 84-89. — 248 s.
2. ↑ Buluchevsky Yu., Fomin V. Lyhyt musiikillinen sanakirja. - M .: Musiikki, 2005. - 461 s. (linkki ei saatavilla) . Haettu 20. kesäkuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 1. toukokuuta 2013. (määrätön) 
3. ↑ Es scheinet auch, daß die Italiäner <…> heutiges Tages noch mehr Zeichen wolten einführen, welche doch nirgend zu nüße seynd, insonderheit da sie quadratum dasatum < nykyaikaisen becarin kaltainen merkki, cu eshinnichtzen näkyy > wo m eshinnichtzen <… > Und weil dieser Clavis dem lateinischen h nicht gar zu ungleich aussiehet, so haben die Organisten denselben gar den Namen H zum Unterscheide des b rotundi gegeben <…> da doch hierinnen ein großer Unterscheid ist, den diaestn Miustra in Music : - dur und B-moll ist ein großer Unterscheid. (Musicalische Paradoxal Discourse, 1707, s. 75-76). Toisessa Werkmeisterin tutkielmassa sama ilmaisu diabolus in musica viittaa toiseen (myös kromaattiseen) puolisäveliseen f-fis :ään ('Griff'in mukaan Werkmeister tarkoittaa mitä tahansa pystysuoraa intervallia tai sointua): Bey allen Griffen nun müssen, wie schon gesagt, die tertiae majores und minores wohl unterschieden werden. Dann wann der Sänger oder Violist zum d das fis (so der Componist gesetzet hat) anschlägt, und der Organist wolte f nehmen, so würde eine garstige Constellation ("Zusammenstimmung" wolte ich sagen) entstehen; und diss ist eigentlich das mi contra fa , wovon die Alten gesaget est diabolus in musica . Es haben auch etliche hiermit die Tritonos verstanden und die relationes non harmonicas , wie solches bey den alten Autoribus kann nachgeschlagen werden (Harmonologia musica, 1702, S. 6).