| Hermann Hellriegel | |
|---|---|
| Syntymäaika | 21. lokakuuta 1831 [1] [2] |
| Syntymäpaikka | |
| Kuolinpäivämäärä | 24. syyskuuta 1895 [1] [2] (63-vuotias) |
| Kuoleman paikka | |
| Maa | |
| Ammatti | kemisti , fysiologi |
| Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa | |
Hermann Hellriegel ( saksaksi: Hermann Hellriegel ; 21. lokakuuta 1831, Mausitz, Pegau - 24. syyskuuta 1895, Bernburg ) oli saksalainen maatalouskemisti ja kasvifysiologi, joka tutki kasvien ravitsemista ja oli ensimmäinen, joka tieteellisesti todisti vuonna 1886 palkokasvien kyvyn imevät typpeä ilmasta juurien erityisten turvotusten (kyhmyjen) kautta, josta tuli yksi XIX vuosisadan maataloustieteen merkittävimmistä löydöistä.
Syntynyt maanviljelijän perheeseen. Hän valmistui koulusta Grimmassa ja opiskeli sitten Tarandtin maa- ja metsätalousakatemiassa . Vuosina 1851-1856 hän oli assistenttina maatalouskemisti Julius Stöckhardtin laboratoriossa , vuonna 1854 hän puolusti väitöskirjaansa Leipzigin yliopistossa . Vuodesta 1857 vuoteen 1873 hän oli Dam (Mark) -koeaseman päällikkö . Vuonna 1873 hän muutti Anhaltiin , missä hänestä tuli herttuakunnan hallituksen neuvonantaja ja samalla hän harjoitti opetustoimintaa. Syksyllä 1882 hän perusti koeaseman Bernburgiin ja johti sitä elämänsä loppuun asti. Vuonna 1889 hänelle myönnettiin Liebig-kultamitali, Saksan imperiumin korkein palkinto maataloudessa työskenteleville tiedemiehille. Hän oli jäsenenä useissa tieteellisissä yhdistyksissä Saksassa ja ulkomailla. Vuonna 1897 hänelle pystytettiin muistomerkki Bernburgiin.
Tunnetuimmat teokset ovat: "Untersuchungen über die Stickstoffnahrung der Gramineen und Leguminosen" (Berliini, 1888); "Ueber Stickstoffnahrung landwirtschaftlicher Kulturgewächse" (Wien, 1890). Hän kehitti myös niin sanotun "hiekkaviljely" -menetelmän optimaalisten ravintoaineiden määrittämiseksi tietyille kasveille.