Electric boogaloo on yksi poppingiin liittyvistä funk - tyyleistä .
Tyylin loi vuonna 1977 Electric Boogaloos -tanssiryhmä.
Ryhmä suosi poppingia ja siihen liittyviä tyylejä. Bändin mainosten mukaan Electric Boogaloo -tanssityyli yhdistää boogaloo ja popping. Sam Solomonin vuonna 1975 luomaa Boogalooa ei pidä sekoittaa samannimiseen latinalaisamerikkalaisen tanssin kanssa , joka esitetään täysin eri tyylillä. Samin boogaloo suuntautui funk -musiikin tahdissa jalkojen tanssimisen tekniikkaan käyttämällä lonkka-, polvi- ja päärullia, mikä yhdistettiin myöhemmin popping-tekniikoihin monipuolisemman sähköisen boogaloo-tyylin luomiseksi.
Alun perin boogaloo oli latinan genre (alatyyli). 1960-luvun alussa boogaloo on improvisaatio lantiosta ja portaista, ja se ilmestyi New Yorkissa kuubalaisten ja puertoricolaisten teini-ikäisten keskuudessa Espanjan Harlemin ( New York City ) slummialueilla. Tyylistä tuli sekoitus afroamerikkalaista rytmiä ja bluesia , joitain rock and roll -liikkeitä (siis jalkojen ominaisen pyöreän liikkeen nimi - roll), soulia , mamboa ja ns. son montunoa (son montuno) - improvisoitua kehon liikkeet toistuvin sisään- ja uloshengityksin. Aiemmin boogaloo tanssittiin 12 askeleen perussarjalla (kaksitoista askelta), vuorotellen toisiaan ja toistaen säännöllisin väliajoin, mikä kiihdytettiin myöhemmin kolmenkymmenen askeleen sarjaksi.
Vähitellen Boogaloo- tai Boog Style -tanssijat alkavat tanssia kaduilla, ja tyyli siirtyy pikkuhiljaa getosta USA:n itärannikon suurkaupunkien keskuskaduille . Tanssijat ilmestyvät esittäen paitsi muunnelmia latinalaisista teemoista, myös suoraan tätä tyyliä, ensimmäisiä luovia teoksia.
Boogalooa pidetään erittäin ymmärrettävänä oppimisen alkuvaiheessa. Sitä kutsutaan myös "Loose to break", mikä tarkoittaa "valmis irtautumaan". On erittäin tärkeää, että tämä ominaisuus vaikuttaa suoraan tanssiesityksen tyyliin. Boogaloo on toisaalta rauhallista ja mitattua tanssia, ja toisaalta sellainen piilevä voima, halu murtautua ulos liikkeiden rajoista, pitäisi tuntua esiintymistavoissa. Boogaloo-tanssijan on aina jätettävä tanssiinsa epätäydellisyyden tunne, vähättelyä. He tanssivat Boogaloota funkin tahtiin maltillisesti, ei liian dynaamisesti, mutta aina arvaamattomalla melodialla. Rytmi oli yleensä kaksitahtinen (vahva isku - päälle ja heikko - pois lyönti).
Boogalooa pidetään ns. "fluid"-tyylinä. Ihannetapauksessa tanssijan tulisi luoda illuusio täysin rikkoutumattomasta "nesteestä" siirtymisestä kehon osasta toiseen. On erittäin tärkeää saada kaikki kehon osat mukaan. Aluksi ulosajoja, "uloskäyntejä" tehtiin lavalla (ja yleensä avaruudessa) selvästi 4 kulmassa! Tätä tekniikkaa käytetään periaatteessa edelleen usein, ja sitä pidetään välttämättömänä tietona pohjasta - "boogaloo-klassikoista". Nyt tehtyjen kulmien määrällä ei ole väliä. Niitä voi olla vaikka kuinka monta, ne eivät välttämättä toistu. Sinun on käytettävä "käänteisiä kulmia", toisin sanoen peiliheijastusta juuri tehdyn kulman tai uloskäynnin vastakkaiseen suuntaan (käänteiset ulosvedot). Tärkeimmät liikkeet ovat:
Boogaloon tunnusmerkki on, että se on erittäin "leveä tanssi". Sinun tulisi yrittää tanssia suuressa mittakaavassa, viemällä mahdollisimman paljon tilaa ja olemaan rajoittamatta itseäsi yhteen pisteeseen. Boogaloo-tanssia varten sinun täytyy liikkua, liikkua jatkuvasti paikasta toiseen avaruudessa. Luodaan ikään kuin tilan "venyttävä vaikutus" "vartalon venyttämisen" illuusion avulla (useimmiten joko kehon alaosa on jäljessä yläosasta tai päinvastoin).
Boogaloossa ei ole muita alatyylejä, sitä ei ole jaettu mihinkään, eikä sitä ole luokiteltu millään tavalla. Ainoa asia, josta voimme puhua, on Boogaloon epävirallinen jako länsimaisiin ja itäisiin esiintymistavoihin (puhumme USA:n vastakkaisista rannikoista).
Ns. temput (chips) ovat erilaisia monimutkaisia ja joskus oudolta tuntuvia, joskus tanssin kannalta täysin epäloogisia jalkaliikkeitä. Siinä piilee viehätys. Boogaloo Samin mukaan todellinen temppu on vain, kun se on täysin improvisoitu ja tehty yllättäen jopa tanssijalle itselleen.