Baldwin-efekti

"Baldwin-ilmiö" tai Baldwinin evoluutio  on amerikkalaisen psykologin ja filosofin James Baldwinin teoria, joka tarkastelee synnynnäisen ( vaistomaisen ) käyttäytymisen ja oppimiskyvyn välistä suhdetta . Baldwin ehdotti sitä vuonna 1896 teoksessa The New Factor of Evolution.

Jos ei-perinnöllinen muutos (esimerkiksi oppimisen aiheuttama muutos käyttäytymisessä) osoittautuu hyödylliseksi, enemmän jälkeläisiä jää henkilöiltä, ​​joilla on parempi perinnöllinen taipumus tällaiseen muutokseen (jotka voivat oppia tällaisen käyttäytymisen nopeammin ja paremmin). Voi kehittyä: a) synnynnäinen taito ( vaisto ): taito "tallennettu" genomiin, b) morfologisia mukautuksia, jotka helpottavat tätä käyttäytymistä. Esimerkkinä on laktoositoleranssi. Pitkä perinne enemmän maitoa tuottavien eläinten kasvattamisessa ja valikoinnissa on johtanut siihen, että ihmisten joukossa ne, jotka pystyvät sulattamaan paremmin laktoosia, ovat saaneet etua. Tämä esimerkki havainnollistaa käyttäytymisen ja geenien välistä palautetta: alkuperäinen kyky sulattaa laktoosia johtaa sellaisten eläinten valintaan, jotka pystyvät tuottamaan enemmän maitoa ihmisillä, ja sen seurauksena laktoosin pilkkomisen mahdollistavia geenejä on laaja.

Baldwin-ilmiö on pinnallisesti samanlainen kuin "elinharjoituksen tulosten periytyminen" ( lamarckismi ), mutta se ei ole "lamarckilainen" mekanismi. Se toimii valinnan suunnan muutoksella, satunnaisten perinnöllisten poikkeamien valinnalla, eli "Darwinin mukaan", ei "Lamarckin mukaan". Ei ole olemassa suoraa elämän aikana hankitun ominaisuuden periytymistä, vaan valinta kykyyn hankkia se nopeammin. Sekä valinta lisäsovitusten kehittämiseen, jotka lisäävät kuntoa tämän ominaisuuden läsnä ollessa.

Baldwin ehdotti mekanismia, jonka mukaan epigeneettiset tekijät vaikuttavat genomin muodostumiseen yhtä tehokkaasti kuin luonnollisen valinnan toiminta . Erityisesti ihmisten tekemiä käyttäytymispäätöksiä ja stereotypioita, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle kulttuuristen käytäntöjen ja perinteiden muodossa, tulee pitää tärkeimpänä ihmisen perimää muokkaavana tekijänä.

Kirjallisuus