Yatuly (Yatuli Formation, Yatuli System) on Itä- ja Pohjois-Suomen ja Karjalan proterotsoikon karjalaisen kompleksin alaosa. Cederholmin myöntämä vuonna 1893. Kompleksin juurella on arkooseja ja polymiktisiä konglomeraatteja, joissa on graniittikiviä (Sariolium, Sariolian "facies"), kvartsiitteja (mukaan lukien rautapitoiset), fylliittejä dolomiittiosineineen (meren jatulium) ja yläpuolella on suuria paksuja effuusiokiviä. Stromatoliitteja Carelozoon jatulicum esiintyy karbonaattiesiintymissä . Se peittää Kalevilaisen sarjan (systeemin): arkealaisia gneissigraniitteja tai metamorfisia kiviä. Kotimaan geologia viittaa kompleksin keskiproterotsoikkiin ja jakaa sen Sariolian, Segozeron ja Onegan sarjoihin [1] [2] [3] .
Termi "Yatuli" tulee Suomessa muinaisina aikoina asuneiden jättiläisten Yatul myyttisten heimojen nimestä. Sederholm kutsui tätä termiä vuonna 1897 erottamansa Itämeren kilven konglomeraattien, kvartsiittien, dolomiittien, šungiittiliuskeiden kerrostumaksi peruskivikerroksilla [4] .
Ajan myötä näitä kiviä, joilla on useita geologisia ja litologisia piirteitä, alettiin käyttää prekambrian merkkihorisonttina määritettäessä muiden kivien suhteellista ikäsijaintia. Lisäksi nämä sekvenssit, jotka koostuivat laajasta valikoimasta erityyppisiä kiviä (sedimentti-, vulkanogeeniset, vulkanogeenis-sedimenttiset, vaihtelevassa määrin metamorfoituneet), toimivat kohteena kehitettäessä menetelmiä esikambrian esiintymien tutkimiseksi. Lopuksi Jatulian kivet (kvartsiitit, karbonaatit, šungiitit) ovat itse mineraaleja ja joihinkin niistä liittyy kultaa, kuparia ja muita esiintymiä [4] .
Vuonna 1961 Neuvostoliiton tiedeakatemian Geologian instituutti aloitti Keski-Karjalan Yatuli-esiintymien temaattiset geologiset ja litologiset tutkimukset. Yatulium-esiintymien tutkimuksen edelläkävijä on V. A. Sokolov [4] .
Yatuli-esiintymät käsittävät merkittäviä alueita Karjalan alueella, mukaan lukien laajoja peltoja Etelä-Karjalassa Tulomozero-, Suoyarvi- ja Onegajärven pohjoisrannikolla sekä Keski-Karjalassa järvien alueella. Segozero, Seletsky, Yangozero, Volomsky, Shuezer ja Chirka-joki -Kem. Samanikäisiä esiintymiä löytyy Petsamon ja Imandra-Varzugin sedimenttivulkanogeenisistä sarjoista sekä Baltian kilven luoteisosasta Skandinavian maiden alueelta. Ne jäljitetään leveällä kaistaleella Keski-Suomessa Pielisjärven alueelta kohti Oulujärveä ja Kemin kaupunkia ja sitten Suomen Lapista ja edelleen pohjoiseen ja luoteeseen Itä-Ruotsiin (Norbottenin lääni, Kaliken lääni) ja Pohjois-Norjaan. (Suomen ylänkö) Barentsinmeren rannoille [5] .