Orgeni, Aglaya

Aglaya Orgeni
perustiedot
Syntymäaika 17. joulukuuta 1841( 1841-12-17 )
Syntymäpaikka
Kuolinpäivämäärä 15. maaliskuuta 1926( 15.3.1926 ) (84-vuotiaana)
Kuoleman paikka
Maa
Ammatit laulaja , oopperalaulaja , musiikkikasvattaja , yliopistonlehtori
lauluääni sopraano
 Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa

Aglaja Orgeni ( saksaksi  Aglaja von Orgény , oikealla nimellä Anna Maria Aglaja Görger von St. Jörgen , saksaksi  Anna Maria Aglaja Görger von St. Jörgen ; 17. joulukuuta 1841 , Rimasombat, Itävalta-Unkari, nyt Rimavska Sobota , Slovakia  - 15. maaliskuuta 1926 Wien ) on itävaltalainen oopperalaulaja ( koloratuurasopraano ) ja laulunopettaja.

Elämäkerta

Moritz Ludwig Franz Josef Görger von St. Jorgenin (1794 tai 1795-1876) tytär, itävaltalainen maanomistaja ja sotilasmies, joka jäi eläkkeelle vuonna 1852 marsalkaluutnanttina [1] . Hän opiskeli Münchenissä Franz Lachnerin johdolla , sitten vuosina 1863-1865. Baden -Badenissa Pauline Viardot'n kanssa . Mentorinsa suosituksesta hän debytoi vuonna 1865 Berliinin hovioopperan lavalla Vincenzo Bellinin La sonnambulassa Aminan roolissa . Vuonna 1866 hän lauloi Lontoossa ja Wienissä . Lehdistö vertasi Orgenia Jenny Lindiin , mutta jopa nykyajan kriitikot pitivät tätä liioittelua [2] . Myöhemmin hän esiintyi monilla muilla näyttämöillä Euroopassa, vuosina 1873-1878. Bavarian Court Operan solisti . 1880-luvulla hän periaatteessa lopetti näyttämöuransa jatkaen esiintymistä konserteissa.

Vuosina 1886-1914. lauluprofessori Dresdenin konservatoriossa . Hänen oppilaitaan ovat Erika Wedekind , Kalli Monrad , Hanka Petzold , Hedwig Kaufman , Margarethe Sims , Gertrud Forstel ja muut. Vuoden 1914 jälkeen hän asui Wienissä ja jatkoi opettamista yksityisesti.

Muistiinpanot

  1. Antonio Schmidt-Brentano. Die kk bzw. kuk Generalität 1816-1918 Arkistoitu 9. marraskuuta 2019 Wayback Machinessa // Österreichisches Staatsarchiv, 2007.
  2. Orgéni, Aglaja Arkistoitu 28. toukokuuta 2020 Wayback Machinessa // "Biographisches Lexikon des Kaiserthums Oesterreich", Band: 21 (1870), S. 91.

Kirjallisuus