| Britannic | |
|---|---|
| Britannicus | |
| 1670 painos . | |
| Tekijä | Jean Racine |
| Alkuperäinen kieli | Ranskan kieli |
| Alkuperäinen julkaistu | 1669 _ |
| Tulkki | E. L. Linetskaja |
| Tekstiviesti kolmannen osapuolen sivustolla | |
| Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa | |
Britannicus , Britannicus , ( lat. Britannicus ) on ranskalaisen näytelmäkirjailijan Jean Racinen tragedia , joka sai ensiesityksensä vuonna 1669 . Tässä näytelmässä Racine kääntyi ensimmäistä kertaa Rooman historiaan .
Agrippina kokee menettävän vaikutusvaltaansa poikaansa. Hän ei enää kuuntele äitiään, vaan pyytää neuvoa vain Burrilta ja Senecalta . Agrippina pelkää, että Nerossa herää synnynnäinen julmuus, itsepäisyys - hänen isänsä perintö - ja, kun hän on poistanut velipuolensa Britannicuksen polulta, hän tarttuu aseisiin äitiään vastaan. Hän jopa kidnappasi Britannicuksen morsiamen Junian, vaikka Agrippina itse lupasi järjestää kahden rakastajan avioliiton. Hän yrittää päästä poikansa kammioihin, mutta Burr ei päästä häntä sisään. Agrippina, "keisarin vaimo, tytär ja äiti", on tyrmistynyt siitä, että Burr yrittää saada hänet pois liiketoiminnasta, ja hän uskoo, että keisaria ei pidä kasvattaa nöyryydessä ja tahdon puutteessa, päinvastoin, hän täytyy oppia tekemään päätöksiä itse, takertumatta äidin hameeseen.
Nero uskoo, että Britannicus valmistelee kansannousua . Lisäksi hän itse rakastuu Juniaan ja haluaisi erota vaimostaan Octaviasta , joka ei voi synnyttää perillistä millään tavalla, mutta pelkää äitinsä vihaa. Hänen kanssaan, sanoo Nero, "Nerossa ei ole rohkeutta eikä tahtoa." Keisari sallii Junian ja Britannicuksen tapaamisen. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tunnustaa rakkautensa Junialle ja sanoo haluavansa tehdä hänestä vaimonsa, mutta tyttö sääli Octaviaa ja rakastaa Britannicusta. Sitten Nero käskee Junian treffeillä kuvaamaan välinpitämättömyyttä rakastajaansa kohtaan ja uhkaa teloittaa hänet:
Aja hänet halveksivasti pois näkyvistä,
vihjailematta, että tämä on minun tilaukseni.
Pelastaessaan rakkaansa hengen Junia ajaa Britannicuksen pois, ja hänessä asettuvat epäilykset: onko hän uskollinen, rakastaako hän edelleen? Burr kokee menettävänsä tilanteen hallinnan. Hän neuvoo Neroa palaamaan Octaviaan, mutta hän ei enää kuuntele häntä. Agrippina pelkää, että Nero todella menisi naimisiin Junian kanssa:
... Juniasta tulee kilpailijani
Ja jos tämä intohimo ei heti kuole,
Hän hallitsee ja loistaa, minä joudun nöyryytykseen.
Samaan aikaan Junia paljastaa salaa totuuden Britannicukselle ja vannoo rakkautensa. Yhtäkkiä Nero ilmestyy. Hän käskee ottamaan velipuolensa säilöön. Päättäessään, että rakastajien salaisen kokouksen järjesti äiti, hän kutsuu hänet kammioihinsa ja syyttää häntä salaliitosta. Agrippina on raivoissaan: salaliitto poikaansa vastaan on hänelle merkityksetöntä. Hän vaatii Neroa tekemään rauhan Britannicuksen kanssa ja naimaan Junian kenen kanssa tyttö itse haluaa. Nero on samaa mieltä kaikesta, mutta yksin jätettynä aikoo tuhota Britannicuksen. Hän epäilee, että hänen äitinsä haluaa antaa hänelle valtaistuimen.
Britannicus ilmoittaa Junialle, että Nero määräsi pidot pitämään heidän ystävällisen liittonsa sinetöimiseksi. Juniaa piinaa ahdistus, hän ei luota keisariin. Juhlissa Nero antaa Britannicukselle myrkytetyn pikarin. Hän kuolee välittömästi. Burr järkyttää Neron kylmäveristä petosta. Epätoivoissaan Junia omistautuu jumalatar Vestalle - nyt hän ei ole keisarin tavoitettavissa.
Vuonna 1908 André Calmette teki näytelmään perustuvan mykkälyhytelokuvan .