Ashokan pylväät (pilarit) ovat kivimonumentteja vapaasti seisovan pystypilarin muodossa, jotka on asennettu 3. vuosisadan puolivälissä eKr. Intian kuninkaan Ashokan määräyksestä Mauryanin osavaltion keskeisissä keskuksissa .
Pylväiden brahmin kielellä tehdyt ja J. Prinsepin vuonna 1837 tulkitsemat kirjoitukset ovat vanhimpia esimerkkejä intialaisesta kirjoittamisesta [1] . Pylväiden huipulle oli alun perin sijoitettu veistosryhmiä, joissa oli pyhien eläinten kuvia. Ne oli myös koristeltu kuvilla dharman pyörästä ja hakariskasta .
Sarakkeet on jaettu pieniin ja suuriin; jälkimmäiset ovat 12-15 metriä korkeita ja painavat noin 50 tonnia. Pylväät pystytettiin ruuhkaisiin paikkoihin, joskus satojen kilometrien päähän niiden valmistuspaikasta. Jokaisen muistomerkin vieressä seisoi hoitaja ja selitti kirjoitustaidottomalle väestölle kirjoituksen merkitystä. Tällaisten pylväiden asentaminen oli tehokas keino valtion propagandalle [2] .
Ashokan pylväät tulivat seuraavien intialaisten hallitsijoiden jäljitelmän kohteeksi (katso Heliodorin sarake, rautapylväs ) . Intian ulkopuolella siamilainen kuningas Mengrai kopioi ne 1200-luvulla .
Sen jälkeen kun Intian muslimihallitsijat tuhosivat järjestelmällisesti eläinpatsaita, vain 19 pylvään ja vain kuuden veistosryhmän fragmentteja on säilynyt tähän päivään asti. On selvää, että muinaisina aikoina niitä oli paljon enemmän. Britannian siirtomaaviranomaiset rakensivat kaatuneet pylväät uudelleen 1800-luvulla.
Muita paremmin ponsi on säilynyt ns. leijonan pääkaupunki Sarnathissa , jonka tyylitelty kuva julistettiin Intian kansallistunnukseksi vuonna 1950 . Tämän pääkaupungin löysi vuonna 1851 brittiläinen arkeologi A. Cunningham , jolla on myös kunnia löytää pylväs Sanchista .
Pylväiden hieraattiset eläinkuvaukset leimaavat Akhemenid -taiteen vaikutteita [3] . Nämä ovat intialaisen kuvanveiston vanhimpia mestariteoksia. Toistaiseksi ne on siirretty museoihin ja pylväissä on korvattu kopiot.