Puppchen (8,8 cm Raketenwerfer 43) | |
---|---|
| |
Tyyppi | Rakettitykistö - panssarintorjuntatykki |
Maa | Natsi-Saksa |
Huoltohistoria | |
Toimintavuosia | 1943-1945 |
Palveluksessa | Natsi-Saksa |
Sotia ja konflikteja | Toinen maailmansota |
Tuotantohistoria | |
Vuosia tuotantoa | 1943-1944 |
Myönnetty yhteensä | 3150 |
Ominaisuudet | |
Paino (kg |
100 kg (normaali kunto) 146 kg (taistelutila) |
Pituus, mm | 2870 |
Leveys, mm | 1025 |
Korkeus, mm | 895 |
Miehistö (laskenta), hlö. | neljä |
ammus | RGr 4312 |
Kaliiperi , mm | 88 mm |
Korkeuskulma | -18° - +15° |
Pyörimiskulma | 60° |
Tulinopeus , laukaukset/min |
kymmenen |
Kuonon nopeus , m/s |
140 |
Näkökulma , m | 250 |
Suurin kantama, m |
750 |
Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa |
8,8 cm Raketenwerfer 43 "Puppchen" ( saksalainen Puppchen - nukke ) - saksalainen panssarintorjuntaase (itse asiassa asennettu kranaatinheitin), joka ampui raketteja. Käytettiin toisen maailmansodan länsi- ja itärintamalla.
Rocketenwerfer-43-ase on saksalaisten suunnittelijoiden työn tulos. He pyrkivät luomaan kevyen, liikkuvan ja tehokkaan kenttäaseen raketteilla. Ulkoisesti se muistutti tavallista panssarintorjuntatykkiä kahdella pyörällä panssaroidun kilven takana. Se on suunniteltu ampumaan ohjuksia samalla tehokkuudella ja turvallisuudella kuin perinteiset ammukset. Se ei ollut perääntymätön, vaan ammunnan aikana se haudattiin maahan. Raketit tunkeutuivat tehokkaasti vihollisen ajoneuvojen panssariin 250 metrin etäisyydeltä, ja suurin ampumaetäisyys oli hieman yli 800 metriä.
Nämä lelutykistöaseita muistuttavat kranaatinheittimet (siis niiden epävirallinen nimi) ilmestyivät Saksan jalkaväen palvelukseen vuonna 1944. Kranaatinheittimen toiminta perustui aktiivi-reaktiiviseen periaatteeseen. Siitä ammuttiin 88 mm:n reaktiivisilla kumulatiivisilla miinoilla Pz. Gr. 4312 paino 2,65 kg. Kaivoksen lentonopeus oli 200 m/s, 180-200 metrin etäisyydellä se lävisti 150-180 mm paksuisen teräslevyn. Tämä suihkumiina on samanlainen kuin Offenrorin panssarintorjuntakiväärin miina ja eroaa vain pituudeltaan ja siinä, että se ei laukea sähkövarauksella, vaan iskumekanismilla, joka sytyttää ponneaineen kannen. Rakenteellisesti kranaatinheitin koostuu kuudesta pääosasta: tynnyristä, jossa on olkalaukku, vastapainosta, yläkoneesta, alakoneesta ja renkaista. Mukana on myös kevyt suojus - 3 mm paksu panssaroitu teräslevy, jossa on sisäänpäin kaarevat reunat ja ikkuna tähtäystä varten.
Kranaatinheittimen piippu on sileäseinäinen 1600 mm pitkä putki, jonka sisähalkaisija on 88 mm. Piipun reikä on lukittu pultilla, johon on koottu turva-, isku- ja lukitusmekanismit. Kranaatinheitinvaunu koostuu yläkoneesta, johon piippu on asennettu ja suojakansi on kiinnitetty, ja alemmasta koneesta, joka on varustettu yksipalkkisängyllä ja pyöränsiirrolla, jossa on kaksi meistettyä pyörää kumirenkailla. Vaunu salli kranaatinheittimen ohjaamisen piipun enimmäiskorkeuskulmalla +25 astetta, deklinaatiokulma oli 20 astetta, vaakasuora ammus tehtiin 60 asteen alueella. Kun kranaatinheitin asennettiin juoksuihin, annettiin pyöreä tuli. Kranaatinheitin suunnattiin kohteeseen manuaalisesti, kääntö- ja nostomekanismeja ei ollut. Tähtäinlaitteina käytettiin etutähtäintä ja avotähtäintä, jonka lovi oli 180-700 metriä.
Vuoden 1943 mallin 88 mm asennettu kranaatinheitin on yksinkertainen ja melko tehokas panssarintorjuntaase, jota saksalainen jalkaväki käytti toisen maailmansodan loppuvaiheessa. 1. maaliskuuta 1945 osissa Wehrmachtista ja Waffen-SS:stä oli 1649 vuoden 1943 mallin kranaatinheitintä. Yhteensä valmistettiin 3150 yksikköä. Useita kopioita on nyt museoissa.