Kansallinen turvallisuusneuvosto (Turkki)

Kansallinen turvallisuusneuvosto ( tur . Milli Güvenlik Kurulu , SNB) on neuvoa-antava elin, joka koostuu esikuntapäälliköltä, yksittäisistä ministerineuvoston jäsenistä ja Turkin presidentistä. Kuten vastaavat rakenteet muissa maissa, Turkin NSS on mukana kansallisen turvallisuuspolitiikan kehittämisessä.

NSS:n kehittämä kansallinen turvallisuuspolitiikka on kirjattu National Security Policy Document -asiakirjaan ( tur . Milli Güvenlik Siyasti Belgesi ), joka tunnetaan paremmin nimellä "Punainen kirja" [1] [2] . Punaista kirjaa kutsutaan joskus Turkin salaisimmaksi asiakirjaksi, ja muutoksia tehdään kerran tai kahdesti kymmenessä vuodessa [3] .

Historia

Turkin NSS perustettiin vuonna 1960 tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen . Vuonna 1961 hyväksytyssä perustuslaissa mainittiin myös NSS:n ja ministerineuvoston yhtäläinen asema [4] .

NSS:lle annettua roolia lisättiin vuoden 1982 perustuslaissa , jonka sotilasjuntta hyväksyi vuoden 1980 vallankaappauksen jälkeen . Kansallisen turvallisuusneuvoston suositukset saivat enemmän painoarvoa kuin ministerineuvoston mielipide. Myös armeijan miehittämien paikkojen määrää NSS:ssä lisättiin siviiliasiantuntijoiden kustannuksella [4] .

Armeijan rooli Turkin politiikassa

NSS nähdään usein armeijan poliittisen vaikutuksen institutionalisoijana. Vuodesta 1923 lähtien, jolloin Atatürk loi modernin maallisen Turkin valtion, Turkin armeija on pitänyt itsensä kemalismin, virallisen valtion ideologian, puolustajana, vaikka Atatürk itse kannatti armeijan pitämistä poissa politiikasta [5] .

Samaan aikaan siviilihallituksen asenne armeijaa kohtaan oli epäselvä, se joko yritti vähentää niiden vaikutusvaltaa tai päinvastoin vahvistaa sitä [6] .

Kaikki tämä johti neljään armeijan vallankaappausyritykseen vuosina 1960, 1971, 1980 ja 1997 [7] . Armeijalla on suuri painoarvo Turkin yhteiskunnassa, mielipidemittausten mukaan armeija on valtion instituutio, johon suurin osa Turkin kansalaisista luottaa [8] .

Uskonpuhdistus

Valmisteltaessa Turkin EU:n kanssa käymiä neuvotteluja mahdollisesta liittymisestä Euroopan unioniin Turkki ryhtyi Kööpenhaminan kriteerien täyttämiseen useita toimenpiteitä lisätäkseen siviilivalvontaa asevoimissa. Suuri kansalliskokous hyväksyi 23. heinäkuuta 2003 seitsemännen uudistuspaketin, jonka tarkoituksena oli rajoittaa armeijan roolia SNB:n uudistuksen kautta. Financial Timesin mukaan nämä uudistukset eivät olleet muuta kuin "hiljainen vallankumous" [9] .

Ensinnäkin korostettiin, että NSS on vain neuvoa-antava elin. Seitsemäs uudistuspaketti mahdollisti siviilihenkilön nimittämisen NSS:n pääsihteeriksi, mikä tapahtui ensimmäisen kerran elokuussa 2004. Myös muita NSC:n tehtäviä supistettiin [10] .

Näistä uudistuksista huolimatta Euroopan komissio totesi vuonna 2004, että "vaikka prosessi siviilien ja sotilaiden välisen tasapainon saattamiseksi EU:n normien mukaiseksi on käynnissä, Turkin asevoimilla on edelleen merkittävä vaikutusvalta useiden epävirallisten kanavien kautta" [11] . Vuotta myöhemmin julkaistussa komission raportissa todettiin myös, että "armeijalla on edelleen merkittävä vaikutusvalta toteuttamalla poliittista kehitystä ja hallituksen politiikkaa koskevia julkisia lausuntoja" [12] .

NSS:llä oli PR-osasto, mutta se lakkautettiin uudistusten myötä [1] .

Muistiinpanot

1. ↑ 12 Mercan , Faruk. Kırmızı Kitap'ı uyguladık  (tur.)  // Aksiyon. - Feza Gazetecilik A.Ş., 2006. - 14. elokuuta ( nide 610 ). Arkistoitu alkuperäisestä 23. marraskuuta 2007.
2. ↑ Devletin milli güvenlik siyasetini içeren belgenin adı "Milli Siyaset Belgesi" veya "Milli Güvenlik Siyaset Belgesi" gibi değişik biçimlerde ifade edilmektedir. Belgenin resmi adı nedir?  (tur.) , Usein kysytyt kysymykset , Milli Güvenlik Kurulu Genel Sekreterligi (5. lokakuuta 2007). Arkistoitu alkuperäisestä 8. syyskuuta 2008. Haettu 6. tammikuuta 2009.
3. ↑ Ergin, Sedat . Milli Güvenlik Siyaset Belgesi değiştiriliyor  (tur.) , Hürriyet  (24. marraskuuta 2004). Arkistoitu alkuperäisestä 25. helmikuuta 2012. Haettu 6. tammikuuta 2009.
4. ↑ 1 2 Sakallioglu, Cizre. The Anatomy of the Turkish Military's Autonomy , Comparative Politics , voi. 29, ei. 2, 1997, s. 157-158.
5. ↑ Momayezi, Nasser. "Siviili-sotilaalliset suhteet Turkissa", International Journal on World Peace. New York: syyskuu 1998. Voi. 15, Iss. 3., s. 3.
6. ↑ Heper, Metin. "Oikeus- ja kehityspuolueen hallitus ja armeija Turkissa", Turkish Studies. Oxfordshire, Yhdistynyt kuningaskunta: Kesä 2005. Voi. 6, Iss. 2, s. 215 doi : 10.1080/14683840500119544
7. ↑ Momayezi, Nasser: "Siviili-sotilaalliset suhteet Turkissa", International Journal on World Peace. New York: syyskuu 1998. Voi. 15, Iss. 3., s. 19-22.
8. ↑ Ersel Aydinli, Nihat Ali Özcan ja Dogan Akyaz. Turkin armeijan marssi Eurooppaan  (englanti)  // Foreign Affairs  : aikakauslehti. Arkistoitu alkuperäisestä 6. tammikuuta 2009.
9. ↑ "Hiljainen vallankumous: Vähemmän valtaa Turkin armeijalle on voitto EU:lle", Financial Times (toimitus), 31. heinäkuuta 2003.
10. ↑ Euroopan komissio: vuoden 2003 määräaikaisraportti Turkin edistymisestä liittymisvalmisteluissa, 5. marraskuuta 2003; Euroopan komissio: Vuoden 2004 määräaikaisraportti Turkin edistymisestä liittymisvalmisteluissa, 6. lokakuuta 2004 Arkistoitu 10. huhtikuuta 2016 Wayback Machinessa ja Euroopan komissiossa: Turkin vuoden 2005 edistymisraportti, Bryssel, 9. marraskuuta 2005.
11. ↑ Euroopan komissio: Vuoden 2004 määräaikaisraportti Turkin edistymisestä liittymisvalmisteluissa Arkistoitu 10. huhtikuuta 2016 Wayback Machinessa , 6. lokakuuta 2004. S. 15.
12. ↑ Euroopan komissio: Turkki 2005 edistymisraportti arkistoitu 30. kesäkuuta 2007 Wayback Machinessa , Bryssel, 9. marraskuuta 2005, s. 41.

Sanakirjat ja tietosanakirjat	Britannica (verkossa)
Bibliografisissa luetteloissa	J9U : 987007296555205171 LCCN : no2009194466 VIAF : 124731275 WorldCat VIAF : 124731275