Valoherkistäjä on luonnollinen tai keinotekoisesti syntetisoitu aine, joka pystyy herkistämään biologisia kudoksia valolle eli lisäämään niiden herkkyyttä valolle.
Suppeassa merkityksessä valoherkistäjistä puhuttaessa ne tarkoittavat aineiden luokkaa - porfyriinien johdannaisia ja niihin liittyviä heteroaromaattisia rakenteita -, jotka on kehitetty lääkkeiksi fotodynaamiseen hoitoon (PDT) ja pahanlaatuisten kasvainten, trofisten haavaumien ja joidenkin muiden patologioiden fluoresoivaan diagnostiikkaan.
Ihannetapauksessa valoherkistimien tulisi kertyä selektiivisesti kasvaimiin ja tuskin viipyä ympäröiviin terveisiin kudoksiin. Kun kudosta, jossa on kertynyt valoherkistysaine, valaistaan, jälkimmäisen molekyylit toimivat eräänlaisina muuntimina, joilla on kyky siirtää valokvanttien energiaa verenkierrossa ja kudoksissa olevaan happeen, jolloin se muuttuu aktiiviseksi singlettimuodoksi ja erittäin aktiivisia happea sisältäviä radikaaleja, joilla itse asiassa on sytotoksinen vaikutus, mikä aiheuttaa vaurioita kasvaimen verisuonijärjestelmään tai patologisten solujen nekroosia tai apoptoosia.
Kehitettävissä olevien, kliinisten kokeiden tai klinikalle otettujen valoherkistimien joukossa eri maissa ovat:
δ-aminolevuliinihapon johdannaiset (endogeenisesti muodostuneen valolle herkistävän protoporfyriini IX:n esiaste)
Bentsoporfiinijohdannaiset
Hematoporfyriinijohdannaiset
Kloorijohdannaiset e6
Bakterioklorofyllien johdannaiset
Ftalosyaniinijohdannaiset