Radium Instituten syklotronista tuli ensimmäinen syklotroni Euroopassa [1] [2] . Se rakennettiin vuonna 1937 ja sitä käytettiin aktiivisesti tieteelliseen tutkimukseen 1950-luvulle asti. Sen halkaisija on 1 metri, rakentamisen alkaessa se oli neljä kertaa suurempi kuin olemassa oleva näyte (Lawrence cyclotron ) [3] .
Ensimmäisen idean varautuneesta hiukkaskiihdyttimestä esitti vuonna 1922 L. V. Mysovsky , joka järjesti Radium-instituutin fysiikan osaston päällikön [4] . Tätä ajatusta tukivat instituutin johtajat, mukaan lukien A. F. Ioffe , P. L. Kapitsa toimi projektikonsulttina [5] .
Vuonna 1932 L. V. Mysovsky tutki yhdessä G. A. Gamovin (joka myöhemmin muutti Yhdysvaltoihin) kanssa ajatusta syklotronista, jonka halkaisija on 25 senttimetriä ja jonka toteuttivat amerikkalaiset fyysikot E. Lawrence ja S. Livingston . Tämä idea ehdotettiin toteuttavaksi Radium-instituutin puitteissa rakentamalla yhden metrin syklotroni [3] . Asennusprojekti kehitettiin vuonna 1932, ja samana vuonna se toimitettiin Leningradin Radium-instituutin tieteelliseen neuvostoon . Uuden laitteen projektin hyväksymisen jälkeen sen rakentaminen aloitettiin [6] .
Laitoksen rakentaminen tapahtui V. G. Khlopinin - G. A. Gamovin , I. V. Kurchatovin ja L. V. Mysovskyn johtaman Radium-instituutin fysiikan osaston työntekijöiden ohjauksessa ja suoraan osallistumiseen . Asennuksen luomiseen vaadittiin useita teknisiä ratkaisuja, koska vuonna 1933 Lev Vladimirovich itse johti projektia yhdessä avustajiensa V. N. kanssa .
Laitos otettiin käyttöön vuonna 1937, säteen energian ja intensiteetin suunnitteluarvot (4 MeV, 40 μA) saavutettiin juuri ennen sotaa [6] .
Asennuksen käynnistämisen jälkeen siitä tehtiin tieteellistä tutkimusta. Vuonna 1945 laitos tuotti ensimmäisen Neuvostoliiton valmisteen plutoniumista pulssimäärillä [6] .
Tämän syklotronin rakentamisen ja käyttöönoton aikana kertyi arvokasta kokemusta, jota käytettiin sodan jälkeen halkaisijaltaan 6 metrin synkrosyklotronin rakentamiseen JINR:n ydinongelmien laboratoriossa ( Dubna ) [ 3] .