| 254 mm rannikkoase, malli 1895 | |
|---|---|
| 10-tuumainen tykki Sveaporin linnoituksella lähellä Helsinkiä , suomalaisten lisämä kilpi | |
| Tyyppi | rannikkotykki |
| Huoltohistoria | |
| Palveluksessa |
Venäjä Neuvostoliitto Suomi Natsi-Saksa |
| Tuotantohistoria | |
| Suunniteltu | 1895 |
| Valmistaja | Obukhovin kasvi |
| Ominaisuudet | |
| Kaliiperi , mm | 254 |
| Kuonon nopeus , m/s |
777 |
Vuoden 1895 mallin 254 mm rannikkoase on venäläinen suurikaliiperinen rannikkoase. Niitä käytettiin aktiivisesti erilaisissa 1900-luvun konflikteissa, esimerkiksi Venäjän ja Japanin sodassa, ensimmäisessä maailmansodassa, Neuvostoliiton ja Suomen sodassa , toisessa maailmansodassa, mukaan lukien Suuri isänmaallinen sota .
1800-luvun 90-luvulla Venäjän imperiumin sotilasministeriön GAU päätti kehittää uuden 10 tuuman kaliiperin tykistöaseen vahvistamaan rannikkopuolustusta. Laivasto käytti 10 tuuman kaliiperia, mutta rannikkoase ei osoittautunut vaihdettavaksi laivaston aseeseen. 10 tuuman Brink-järjestelmän rannikkoase mod. 1895 45 kaliiperissa Durlyakher-koneessa oli suunniteltu erittäin arkaaisesti. Tuolloin nykyaikaiset laivaston ja rannikkoaseet varustettiin sähköisillä ja hydraulisilla voimansiirroilla ammusten suuntaamiseen ja toimittamiseen, ne, samoin kuin uusimmissa maa-asemalleissa, käyttivät hydropneumaattisia nystyttimiä.
Nämä aseet asennettiin kaikkiin Venäjän rannikkolinnoituksiin.
Tällaisia aseita oli esimerkiksi aseistettu akulla nro 15 Port Arthurissa (Sähkökallio).
Samanlaisia tykkejä asennettiin Krasnaja Gorkan linnoitukseen, Inon linnoitukseen ja Streltsyn linnoitukseen Sevastopolissa.
Suuri määrä tällaisia aseita meni Suomeen itsenäistymisen jälkeen.
Saksalaiset vangitsivat kaksi asetta ja asettivat ne yhteen Atlantin muurin paristoista Calais'n itäpuolella. Uudet putket laitettiin runkoon kanavakaliiperilla 238 mm 254 mm:n sijaan. Obukhovin tehdasjärjestelmän mäntäventtiili korvattiin vaakasuuntaisella Krupp-kiilaventtiilillä. Lataus ei ollut korkki, vaan erillinen hiha. Ammuksista tuli tietysti saksalaisia, vaihdettavissa muihin 240 mm aseisiin. Vaunut säilyivät vanhoina, vain pieni modernisointi tehtiin.
Syyskuuhun 1940 asti molemmat aseet seisoivat Oldenburg-patterin päällä avoimesti rengasmaisilla betonipihoilla.
Ainoa säilynyt kopio aseesta on nähtävillä Kuivasaaren tykistömuseossa.
A. B. Shirokorad "Hitlerin Atlantin muuri"
Aikakauslehti "Tekniikka ja aseet", 1997, nro 3