King Biscuit Flower Hour on DIR Radio Networkin Yhdysvalloissa vuosina 1973–2007 tuottama radio-ohjelma, joka lähettää eri rock-artistien konserttiesityksiä .
Live-tallenteita esitettiin sunnuntai-iltaisin vuosina 1973-2007, vuosina 1993-2007 uusia konsertteja ei äänitetty, mutta toistoja julkaistiin. Kunnon aikana ohjelmia lähetettiin yli 300 radioasemalla ympäri Yhdysvaltoja. Ohjelman nimi tulee suositusta blues-radioohjelmasta " en:King Biscuit Time ", jota puolestaan sponsoroi King Biscuit Flour Co. (eng. "King of jauhot kekseille"), ja hippi -lauseet " en: Flower Power " (eng. - "Power of flowers"). Ensimmäinen esitys lähetettiin 18. helmikuuta 1973, ja siinä esiintyivät Blood, Sweat & Tears , Mahavishnu Orchestra ja Bruce Springsteen .. Ohjelman monivuotinen juontaja 1990-luvun puoliväliin asti oli Bill Minkin, jonka ääntä on kuvailtu "täydelliseksi sekoitukseksi hipsteri -innostusta ja stoner -innostusta ". [yksi]
Konsertit nauhoitettiin tyypillisesti kuorma-autoon asennettavalla liikkuvalla tallennusasemalla, minkä jälkeen niitä miksattiin ja editoitiin useiden viikkojen aikana radiolähetystä varten. 1970-luvulla tallenteet lähetettiin radioasemille magneettinauhalla keloilla. Vuonna 1980 DIR alkoi käyttää LP -muotoa . Ensimmäinen CD-levylle tallennettu esitys oli Rolling Stonesin konsertti 27. syyskuuta 1987.
Vuonna 1982 tulipalo vaurioitti DIR-toimistorakennusta Manhattanilla. [2] Monet tämän ohjelman tallenteista menehtyivät tulipalossa. [3]
Vaikka esitys liittyi alusta alkaen läheisesti klassiseen rockiin, se antoi myöhempinä vuosinaan paljon lähetysaikaa muiden rockin genrejen muusikoille, mukaan lukien 1970-luvun ja 1980-luvun alun uuden aallon artistit. Vuonna 2006 ohjelman äänitysoikeudet osti Wolfgang's Vault.
Vuonna 1992, kun show-perustaja Bob Meyrowitz myi osuutensa uusille omistajille, King Biscuit Flower Hour Records perustettiin tarkoituksenaan julkaista live-albumeja ohjelman arkistosta. Tekijänoikeuskiistat estivät monien suosittujen artistien konserttitallenteiden julkaisemisen, mutta useita kymmeniä äänitteitä (kuten vuoden 1976 Deep Purple ) onnistuttiin kuitenkin julkaisemaan.