| Litfiba | |
|---|---|
| perustiedot | |
| Genre | uusi aalto |
| Maa | |
| Luomisen paikka | Firenze |
| etiketti | Sony Music |
| litfiba.net | |
| Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa | |
Litfiba on ikoninen italialainen rock-yhtye Firenzestä.
Ryhmä sai alkunsa Firenzestä vuonna 1980. Ryhmä nimettiin Firenzen Via dei Bardin teleksikoodin mukaan, jossa ryhmällä oli harjoitustila ( L ocalità It alia Fi renze Via Dei BA RDI). Aluksi tiimissä oli 4 jäsentä: Federico Renzulli (lempinimi Ghigo), Gianni Morocco, muutaman viikon kuluttua ryhmästä jättänyt Sandro Dotta ja Francesco Calamay. Kosketinsoittaja Antonio Ajazzi ja laulaja Piero Pelu liittyivät pian yhtyeeseen. Vasta perustetun ryhmän ensimmäiset kappaleet esitettiin englanniksi, niiden soundissa ne syntyivät punkin ja uuden aallon valtavan vaikutuksen alaisena. Litfiban ensimmäinen konsertti pidettiin 8. joulukuuta 1980 Firenzen lähellä olevassa Settignanon kaupungissa.
Ryhmän ensimmäinen studioäänitys oli minialbumi (EP) "Guerra", jossa oli 5 kappaletta, ja sitten vuotta myöhemmin 7 tuuman levyillä julkaistiin single "Luna / La preda", jonka ansiosta ryhmä sai ensimmäisen sijan "2 ° festival rock italiano" -ohjelmassa. Sillä välin Kalamayn tilalle rumpuissa Renzo Franchi: tällä kokoonpanolla yhtye työskenteli ääniraidan elokuvaan "Eneide di Krypto" n. Jonkin ajan kuluttua Franchi jätti bändin, ja hänen tilalleen tuli Luca de Benedictis, joka tunnetaan nimellä Ringo De Palma, jonka kanssa bändi äänitti "Yassassinin", 12 tuuman (300 mm) singlen, joka sisälsi uuden kappaleen "Electrica Danza" ja Davidin. Bowie cover kappaleesta.
Bändi julkaisi ensimmäisen täyspitkän albuminsa Desaparecido vuonna 1985. Sen jälkeen EP "Transea" ja toinen täysipitkä studioalbumi "17 Re" näkivät valon. Yhtye lähtee ensimmäiselle kiertueelleen, jonka pohjalta julkaistaan ensimmäinen live-albumi "12/5/87". Levy "Litfiba 3" oli viimeinen levytys, jossa ryhmän jäsenet osallistuivat, vaikka jälkimmäinen pysyy sessiomuusikkona vuodesta 1996.
Kolme ensimmäistä albumia muodostavat niin kutsutun "Trilogy of Powerin", joka on omistettu totalitarismin vaikutuksen yhteiskunnalliseen tutkimukseen. Vuosien 1988-1989 kiertueella nauhoitetun live-albumin Pirata julkaisu merkitsi trilogian aikakauden loppua ja siten yhtyeen historian ensimmäisen luvun. VHS:llä julkaistiin myös videoversio "Pirata Tourista".
Pian muusikot palasivat studioon nauhoittamaan "El Diabloa" - fanit ja kriitikot ottivat albumin lämpimästi vastaan. Ennätyksen tueksi musiikkikanavilla kuvattiin kolme videoleikettä "Proibito", "Gioconda" ja "El Diablo". Uudet horisontit avautuivat ennen ryhmää - Litfiba saavutti todellista suosiota ja mainetta 90-luvun alussa. Seurasi erittäin onnistunut konserttikiertue, jonka pohjalta on perinteisesti julkaistu live-albumeja ja -videoita.
Vuoden 1992 alussa julkaistiin kokoelma "Sogno Ribelle", joka oli suuri menestys. Kokoelman pääideana oli vanhojen kappaleiden käsittely rock-kitara-sovituksessa, johon bändi kehittyi. Vuotta myöhemmin, vuonna 1993, Litfiba julkaisi raskaan kuuloisen albuminsa Terremoto. Italian ja koko maailman poliittisen elämän tilanteesta tulee tämän albumin pääteema.
Vähitellen bändin jäsenet alkoivat nähdä ideoita uudesta käsitteellisesta albumisarjasta, joka oli omistettu luonnon elementeille: tulelle, vedelle, maalle ja ilmalle. Vuonna 1994 julkaistiin albumi "Spirito", joka oli omistettu ilmalle. Levyn tueksi on julkaistu jo neljä singleä, ja tuttuun tapaan pidettiin iso konserttikiertue, jonka jälkeen dokumenttimateriaalia julkaistiin livealbumina ja VHS:nä nimeltä "Lacio drom". Lukuisten konserttien jälkeen muusikot päättävät lähteä lomalle: vuoden 1995 jälkipuoliskolla ja vuoden 1996 alussa Litfiba pitää tauon live- ja studiotoiminnasta.
Vuonna 1997 julkaistiin albumi "Mondi Sommersi", joka sulki elementtien tetralogian ja oli omistettu vedelle. Levyä myytiin 700 000 kappaletta. Tätä albumia tukeva kiertue oli Litfiban historian suurin kiertue, ja se ikuistettiin VHS:lle nimellä "Croce e delizia". Osa levyjen myyntituloista meni maanjäristyksen uhreille Umbrian ja Marchen alueilla. Seuraava, kahdeksas studioalbumi "Infinito" oli ryhmän viimeinen albumi, jossa laulaja Piero Pelu. Vaikka levy sai paljon kritiikkiä niin sanotusta "helpästä" soundistaan, levyä myytiin lähes miljoona kappaletta. Edellinen esiintyminen Pelun kanssa oli Monza Rock Festivalilla 1999. Hän lopetti virallisesti ryhmän jäsenyyden 11. heinäkuuta 1999 ja aloitti menestyksekkään soolouran.
Marraskuussa 2009 yhtyeen manageri Alberto Pirelli ilmoitti, että Litfiba oli hajoamassa. Kuukautta myöhemmin, 11. joulukuuta 2009, viralliselle verkkosivustolle lähetetyssä viestissä ryhmä ilmoitti kahden historiallisen perustajan: Piero Pelun ja Federico Renzullin yhdistämisestä. He soittivat neljä konserttia keväällä 2010 salanimellä Litfiba: Milan (13. huhtikuuta), Firenze (16. huhtikuuta), Rooma (19. huhtikuuta), Acireale (21. huhtikuuta). Jälleennäkemisen kunniaksi julkaistiin kokoelma "Stato libero di Litfiba" (italiaksi: Free State of Litfiba), joka sisältää kaksi uutta kappaletta, joista yksi - "Sole nero" (italiaksi: Black Sun) - julkaistiin erillisenä kappaleena. single, ja siitä tuli suuri hitti saavutettuaan Italian hittiparaatin 10. rivin. On sanottava, että tämä jälleennäkeminen aiheutti paljon juoruja. Toisaalta fanit saattoivat tuskin uskoa onnellisuuteensa, koska Pieron paluu tuntui heistä unelmalta. Toisaalta jotkut olivat yllättyneitä - kuinka voit esiintyä uudelleen yhdessä sen jälkeen, kun he ovat sanoneet toisilleen? Ajatus siitä, että yhdistäminen tapahtui taloudellisten olosuhteiden kautta, oli erittäin suosittu.
17. tammikuuta 2012 julkaistiin uusi albumi "Grande Nazione", jota tuki kahden singlen "Squalo" ja "La Mia Valigia" julkaiseminen.