Pledge of Allegiance ( eng. Sweet William's Ghost , Child 77 , Roud 50 [1] ) on skotlantilainen kansanballadi . Julkaistu ensimmäisen kerran Allan Ramsayn The Tea-Table Miscellany -teoksessa vuonna 1740. Francis James Child antaa kokoelmassaan siitä seitsemän hyvin erilaista versiota – osan niistä hän erotti balladista Willy ( eng. Clerk Saunders , Child 69) [2] .
Rakkaan (yleensä nimeltään William) haamu ilmestyy tytön (Margaret) eteen ja vaatii vapauttamaan hänet lupauksestaan ottaa hänet vaimokseen. Tyttö voi pyytää häntä tekemään sen joka tapauksessa (hän vastaa, että hän itse on kuollut), hän voi pyytää häntä suudella itseään (hän vastaa, että hänen suudelmansa on nyt tappava) tai kertoa erilaisia yksityiskohtia kuolemanjälkeisestä elämästä (mitä aave tekee). William vie hänet hautaan, ja Margaret pyytää häntä mukaansa. Kun kukot laulaa, hän katoaa. Ramseyn versiossa Margaret kuolee suruun. Yhdessä David Heardin äänittämissä versioissa ja J. Robertsonin versiossa William suostuu ottamaan tytön mukaansa hautaan. Walter Scottin ja Robert Jemisonin versioissa haamu katoaa ja Margaret jää yksin surunsa kanssa. William Motherwellin ja George Ritchie Kinlochin tallentamissa versioissa hän työntää Williamin pois (ensimmäisessä hän sai tietää hänen uskottomuudestaan ja lapsista muilta tytöiltä) [2] .
Aarne-Thompson-järjestelmän mukaan toisesta maailmasta palanneen ja rakkaansa mukanaan raahaavan sulhanen motiivi on numero 365 ja se on yleinen Pohjois-Euroopassa: esimerkiksi balladin skandinaaviset versiot tunnetaan. , jossa aave tulee, koska morsiamen suru aiheuttaa hänelle piinaa. Gottfried Burger käytti tätä juonen pohjana balladilleen " Lenora ", jonka V. A. Zhukovsky ja P. A. Katenin käänsivät venäjäksi [2] [3] [4] .
Tom Shippey työssään J.R.R. Tolkienin " Road to Middle-earth " vetää yhtäläisyyksiä Heardin version midd-larf ja Middle-Earthin , maailman nimen, välillä, mikä viittaa siihen, että tämä balladi on saattanut olla hieman inspiraationa Tolkienille [5] .
Balladin käännös venäjäksi toteutti Samuil Yakovlevich Marshak , ja se julkaistiin ensimmäisen kerran Severnye Zapiski -lehdessä (nro 10, 1916) otsikolla "Rakas Williamin varjo". Vuoden 1944 painoksen käännös tarkistettiin [2] .