Offline-musiikki

Autonominen musiikki ( saksan  autonome Musik , eigenständige Musik , englanniksi  autonominen musiikki , italialainen  musica autonoma ) XX-XXI vuosisatojen länsieurooppalaisessa musiikin estetiikassa on musiikkia, joka on olemassa itsensä vuoksi ja jota ei yhdistä sovelletut tehtävät - ennen kaikkea , havainnollistava ja viihdyttävä .

Lyhyt kuvaus

Autonomisen musiikin käsite vastustaa sovelletun musiikin käsitettä , jolla tarkoitetaan kaikkia musiikin soveltavia käyttötapoja - elokuvamusiikkia, popmusiikkia, kulttimusiikkia (pääasiassa kristillistä) tanssimusiikkia, taustamusiikkia, terapiamusiikkia, musiikkia tietokonepelit jne. Länsimaisessa musiikkitieteessä XXI vuosisadalla. "soveltavan musiikin" ( saksa:  angewandte Musik ) sijaan käytetään useammin käsitettä "toiminnallinen musiikki" ( saksa:  funktionale Musik ) .

Musiikin estetiikassa (ja "musiikin filosofiassa") suurin ongelma on sellaisten kriteerien etsiminen, joilla autonominen musiikki tulisi erottaa toiminnallisesta musiikista. Useimmiten tutkijat kutsuvat korkeamman esteettisen ja eettisen järjestyksen autonomista musiikkia, koska se ei johdu tarpeesta havainnollistaa, säestää ja selittää mitään. Esimerkiksi eri genrejä Gregorianistit toimivat perinteisen katolisen jumalanpalveluksen puitteissa, ja vaikka 1900- ja 2000-lukujen maalliset muusikot käyttivät usein lauluja omavaraisina "konserttinumeroina", he sisällyttivät ne kaupallisiin temaattisiin ohjelmiin (levyt, CD-levyt, TV näyttää jne.), gregorianismin merkitys paljastuu täysin vain liturgisessa kontekstissa [1] . Vastaavasti tässä arvohierarkiassa toiminnallinen musiikki on yhden kerroksen autonomisen musiikin alapuolella, koska se palvelee "musiikin ulkopuolista" tarkoitusta.

Historiallinen ääriviiva

Autonomisen musiikin käsite on lähellä 1800-luvun puolivälissä syntyneen absoluuttisen musiikin käsitettä. Toisin kuin absoluuttinen autonominen musiikki, se ei konseptin tasolla sulje pois laulu- ja ohjelmamusiikkia. Vuonna 1903 G. Kretschmar asetti musiikin vastakkain "vapaana taiteena" (freie Kunst) musiikin "palvelutaiteena" (dielende Kunst) [2] . T. Adorno käytti ilmaisua "autonominen musiikki" (autonome Musik) lisäksi synonyymina "absoluuttiselle musiikille" vuonna 1936, kuvaillen musiikin riippumattomuutta näyttämötoiminnasta A. Bergin oopperassa "Lulu" . 3] . G. Besselerin (1959) termit "arkipäivämusiikki" (Umgangsmusik) ja "edustettu musiikki" (Darbietungsmusik) [4] , jotka perustuvat Heideggerin käsitykseen vastustaa "improvisoituja keinoja" (das Zuhandene, riippuvainen kokonaisuus). käytetty instrumentti) ja "esillä" (das Vorhandene, kaukaa havaittava esine), korostavat musiikin sosiaalista komponenttia, luonnehtivat sitä vastaanottajan havainnon näkökulmasta. Keskustelut autonomisesta ja toimivasta musiikista huipentuivat 1970-luvulla. Yhden näiden keskustelujen arvovaltaisen osallistujan mukaan G.G. Eggebrechtin mukaan autonomisen musiikin käsite ei sinänsä ole järkevä, vaan ainoastaan ​​binaarisessa oppositiossa ("polarisaatio") funktionaalisen musiikin kanssa. Tästä syystä Eggebrecht julistaa molemmat "historiallisiksi kategorioiksi" (historische Kategorien) [5] .

Tätä mielipidettä yhtyy K. Dahlhaus :

Selkeä ero autonomisen musiikin ja vastakkaisen funktionaalisen musiikin käsitteen välillä on vaikeaa, koska vähemmän "konkreettisia" tehtäviä voidaan lukea musiikin ansiosta suoritettaviin toimintoihin (kuten tanssin tai jumalanpalveluksen säestys); näitä ovat esimerkiksi musiikin kommunikatiiviset, eettiset, edustavat, viihdyttävät ja kasvattavat toiminnot... Äärimmäisen terävänä voidaan sanoa, että autonomista musiikkia ei ole ollenkaan.

Keskustelut autonomisesta musiikista (etenkin ns. musiikillisen sisällön tai "musiikin semantiikan" keskustelun yhteydessä) eivät lopu tähän päivään asti. Raja sovelletun ja autonomisen musiikin välillä jää ilmeisesti ikuisesti hämäräksi johtuen siitä, että monien musiikkiteosten "aineetonta" toiminnallisuutta ei voida vahvistaa (korjattu luotettavalla kokeella).

Katso myös

Muistiinpanot

  1. ↑ Massenkeil G. Christliche Musik als Manifestation europäischer Kultur. Die Anfänge und die Wegmarken ihrer Entwicklung in der Neuzeit // Die kulturelle Eigenart Europas, hrsg. v. G Buchstab. Freiburg i. Br. : Herder, 2010. S. 112-148.
  2. ↑ Kretzschmar H. Musikalische Zeitfragen, Leipzig, 1903.
  3. ↑ Rottweiler H. (salanimi Adorno) Zur Lulu-Symphonie // Eine Wiener Musikzeitschrift 1936, Nr. 24-25.
  4. ↑ Pamfletissa "Das musikalische Hören der Neuzeit" (katso täydellinen kuvaus bibliografiasta). Paljon aikaisemmin Besseler ilmaisi samat käsitteet termeillä "Gebrauchsmusik" ja "eigenständige Musik" (vuoden 1926 artikkelissaan "Grundfragen der Musikästhetik").
  5. ↑ Eggebrecht HH Funktionale Musik // Archiv für Musikwissenschaft 30 (1973), S.7. ke Dahlhaus: "Die Bedeutung, die die Wörter "autonom" und "funktional" zunächst... in der musikästhetischen Umgangssprache hatten, scheint durchaus unverfänglich zu sein. Man bezeichnet... Musik als "funktional", wenn sie einen äußeren Vorgang -- eine liturgische Handlung, einen repräsentativen Akt, ein Bankett oder einen Tanz -- begleitet und stützt, dagegen als "autonom", wenn siechum steht für und ihrer selbst willen gehört werden soll...” (Dahlhaus C. Was ist autonome Musik, Sp. 618).

Kirjallisuus

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat