Cesare Barizon | |
---|---|
| |
perustiedot | |
Syntymäaika | 15. tammikuuta 1885 |
Syntymäpaikka | |
Kuolinpäivämäärä | 15. huhtikuuta 1974 (89-vuotias) |
Ammatit | kapellimestari |
Työkalut | viulu |
Cesare Barison ( italiaksi: Cesare Barison ; 15. tammikuuta 1885 , Venetsia - 15. huhtikuuta 1974 , Trieste ) oli italialainen viulisti. Taidemaalari Giuseppe Barizonan poika .
Hän opiskeli kotikaupungissaan Arturo Vram -musiikkilyseumissa , sitten Prahassa Otakar Shevchikin johdolla . Vuonna 1907 hän debytoi konsertilla Berliinissä . Myöhemmin hän esiintyi solistina, erityisesti 1700-luvun musiikin parissa, ja yhtyepelaajana pianisti Eugenio Wisnovitzin ja sellisti Ettore Sigonin kanssa, sitten jousikvartetin johdossa [1] . Vuosina 1945-1954. Triesten oopperan johtaja - tämä ajanjakso teatterin historiassa, jota leimaa muun muassa Herbert Carajanin kiertue , joka myöhemmin johti samaa teatteria Rafaelo de Banfield , jota kutsutaan kultakaudeksi [2] .
Koko elämänsä ajan hän opetti, julkaisi viulunsoiton oppikirjan ( italia: Tecnica superiore del violino ; 1962). Barizonin toimituksella julkaistiin muinaisten italialaisten säveltäjien – Francesco Geminianin , Pietro Nardinin , Pietro Locatellin , Alessandro Stradellan – viulusävellyksiä . Hän julkaisi myös teknisen analyysin Nicolo Paganinin kymmenestä kapriisista ( italiaksi: Analisi tecnica di 10 Capricci di Paganini ; 1970). Postuumisti julkaistu erillisenä painoksena Barizonin esseestä "Trieste, musikaalisin kaupunki" ( italiaksi: Trieste città musicalissima ; 1975) - katsaus Triesten musiikkielämään 1800- ja 1900-luvun alussa, osittain henkilökohtaisiin vaikutelmiin perustuen; kirjan otsikko, johon sisältyi useita kulttuurisia viittauksia, tuli maamerkki jatkotutkimukselle ja kulttuurityölle Triesten musiikkiyhteisössä [3] .
1980-luvun lopulla Cesare Barizon -palkinto luovutettiin kansainvälisellä kamarimusiikkifestivaalilla Triestissä.