Hymni (runo Yu. Slovatsky)

Hymni (Olen surullinen, Jumala!)
Hymni (Smutno mi, Boże!)
Genre	Runo
Tekijä	Slovakia, Juliusz
Alkuperäinen kieli	Kiillottaa
kirjoituspäivämäärä	1836
Teoksen teksti Wikilähteessä

"Hymni" ( Puolan hymni ) on yksi Juliusz Słowackin tunnetuimmista runoista , joka kirjoitettiin hänen matkallaan Kreikasta Egyptiin, kun hän purjehti illalla Aleksandriaan . Runo kertoo maanpaossa elävän runoilijan ahdistuksesta ja on tyypillinen esimerkki romanttisesta maailmankuvasta .

Tulkinta

Laulu alkaa puheella Jumalalle. Lyyrinen subjekti matkustaa yksin, hänellä ei ole keneenkään luottaa, joten hän puhuu tunteistaan ​​Herralle. Jumala loi upean maailman, puhuja ihailee upeita näkymiä, mutta on silti surullinen. Matkustaja haluaisi nähdä kotiseutunsa, mutta on tunne, että tämä ei toistu. Seuraavissa säkeistöissä lyyrinen subjekti kuvaa tuskaansa useilla vertauksilla ja metaforoilla. Kaiutin tuntuu tyhjältä korvalta, joka seisoo päämäärättömästi pellolla. Pitää suoran asennon, yrittää teeskennellä olevansa vahva ihmisten edessä. Vain Jumala tietää vaeltajan todelliset kasvot. Teoksessa on äidillinen aihe, joka esiintyy muissa Słowackin runoissa, kuten "Do Matki" tai "Rozłączenie". Lyyrisen subjektin tunteet muistuttavat lapsen epätoivoa, jonka äiti on lähdössä. Puhuja ihailee kaunista auringonlaskua, arvostaa Jumalan luomakunnan täydellisyyttä, mutta silti epätavalliset maisemat eivät pysty täyttämään lyyrisen subjektin tuntemaa tyhjyyttä. Matkustaja tietää, että muutaman tunnin kuluttua hän nousee seuraavana päivänä, mutta hän ei näe tätä mahdollisuutena korjata kohtaloaan. Lyyrisellä subjektilla on sellainen vaikutelma, että hän on tulossa hulluksi, hän on ollut merellä monta viikkoa näkemättä maata. Hän tuntee olevansa laiva, joka ei tiedä tarkoitustaan ​​ja vaeltelee päämäärättömästi.

Synkyyttä pahentaa Lentävien haikaroiden näky, jotka ovat Puolan symboli. Kaiutin kärsii siitä, että hän on satojen kilometrien päässä kotoa. Viides stanza on dramaattisin. Lyyrinen subjekti pohtii omaa elämäänsä. Matkustaja on tietoinen ajan väistämättömästä kulumisesta ja olemassaolonsa turhuudesta. Hänellä ei ole omaa kotia, ja hän epäilee, ettei hän koskaan palaa kotimaahansa. Ennen kaikkea hän pelkää, että hänet haudataan kotimaansa ulkopuolelle. Hän kadehtii esi-isiensä tuhkaa, jotka lepäävät kotimaassaan. Hän tietää, että monet hänen maanmiehensä rukoilevat hänen turvallista paluutaan maahan, mutta hän pitää näitä ponnisteluja turhina. Hän ilmoittaa katkerasti, ettei hän koskaan palaa kotimaahansa. Viimeisessä säkeessä lyyrisen subjektin tunteet muuttuvat hieman. Suuri suru korvataan ihailulla maailman kauneutta kohtaan. Ihmiselämä on hauras ja ohikiitävä, se ei merkitse mitään jumalalliseen voimaan verrattuna. Lyyrinen subjekti on todellinen isänmaallinen, joka ei käytä säälittävää sanaa, vaan kaipaa vilpittömästi kotimaataan. [yksi]

Muistiinpanot

1. ↑ Tulkkaus  (puola) . Haettu 20. kesäkuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 26. helmikuuta 2022.