Dolgorukov, Aleksanteri I.

Prinssi Aleksandr Ivanovitš Dolgorukov ( Dolgoruky ; 7  [18] kesäkuuta  1793 , Moskova [1]  - 7  [19] joulukuuta  1868 , Moskova [2] ) - Borodinon taistelun osallistuja , venäläinen runoilija ja proosakirjailija .

Elämäkerta

Polveutui Dolgorukovien ruhtinassuvusta . Prinssi Ivan Mikhailovich Dolgorukovin poika avioliitostaan ​​Evgenia Sergeevna Smirnovan kanssa . Prinssien P. I. Dolgorukovin ja D. I. Dolgorukovin veli .

Hän opiskeli Moskovan yliopiston sisäoppilaitoksessa , sitten Göttingenin yliopistossa (1806-1808) Vuosina 1803-1810 hänellä oli sivuarvo, mutta hän ei kuulunut sivujoukkoon . Vuonna 1810 hänet vapautettiin 14. luokan sivuilta (katso arvotaulukko ) huonon terveyden vuoksi armeijan käskyllä ​​olla koskaan hyväksymättä häntä asepalvelukseen. Hän aloitti palvelukseensa vuonna 1811 sisäministeriön Liivi-asiain komiteassa 14. luokan arvolla.

Vuonna 1812 hänet kirjattiin Moskovan miliisin kornetiksi , osallistuja Borodinon taisteluun, taisteluihin Tarutinon ja Malojaroslavetsin lähellä . Vuonna 1813 miliisin hajoamisen jälkeen hänet siirrettiin lipuksi Tšernigovin hevosetsintärykmenttiin , missä hän meni sotaministerin lähetysten kanssa reserviarmeijaan, mutta "matkalla hän menetti valtion juoksun (3 tuhatta). ruplaa), pantti panttia ja univormua majatalon isännältä, heitti valtion lähetyksiä ja yksityisiä kirjeitä, hylkäsi palvelijansa, käveli ympäri Pikku-Venäjää, palasi Moskovaan ja pyysi hänen eroaan. Hänet asetettiin oikeuden eteen, mutta sotaministeri, prinssi A. I. Gorchakovin (naimisissa prinssi Yun tyttären kanssa) esirukouksen ansiosta .

Vuonna 1815 hänet nimitettiin oikeusministeriön osastolle, josta hänet siirrettiin vuonna 1817 hallinto-senaatin Moskovan osastojen yleiskokouksen toimistoon . Hänen uransa ei käytännössä kehittynyt: 24. tammikuuta 1819 hänet ylennettiin 1.12.1818 alkaen virkaansa nimitetyksi valtuutettuksi ja 22.5.1836 hänet erotettiin pyynnöstä palveluksesta samalla arvolla - ja tästä huolimatta. se, että Nikolai I :n kruunajaisiin vuonna 1826 annettiin korkeakoulututkinnon suorittajan arvo riippumatta yliopiston tutkintotodistuksesta.

Eläkkeellä hän matkusti paljon Euroopassa. Hänet nimitettiin 23. lokakuuta 1856 pääkassaan nuoremmaksi kassanhoitajaksi, saman vuoden joulukuun 30. päivänä hänet ylennettiin kollegiaaliseksi arvioijaksi , jonka virka oli päivästä, jolloin hän palasi palvelukseen, ja 17. maaliskuuta 1857 pyynnöstä hänet erotettiin jälleen palveluksesta - tällä kertaa kokonaan [4] . Sen jälkeen hän asui pääasiassa maaseudulla. Hän kuoli vuonna 1868 ja haudattiin Moskovan Donskoyn luostarin hautausmaahan [5] .

Perhe

Ensimmäinen vaimo (6.3.1832 alkaen) - Elena Ivanovna Koloshina (26.2.1790 - 10.9.1850), dekabristien Peter ja Pavel Koloshinin sisar . Aikalaisten mukaan siellä oli "ystävällinen, mutta liian tavallinen nainen", kun taas "erittäin ei hyvännäköinen, mutta älykäs ja älykäs pikkujuttu" [6] . Hänet haudattiin Donskoyn luostarin hautausmaahan.

Toinen vaimo (keväästä 1854 lähtien) on paronitar Anna Lvovna Bode (12.7.1815 - 02.4.1897), paroni Lev Karlovich Boden vanhin tytär avioliitosta Natalia Fedorovna Kolychevan kanssa . Vuonna 1834 hänelle myönnettiin hovin kunnianeito [7] , vuodesta 1841 lähtien hän asui Talvipalatsissa ja oli keisarinna Aleksandra Fedorovnan erittäin rakas. Kunnianeito Boden kauneuden panivat merkille sekä keisari Nikolai I että valtaistuimen perillinen [8] . Aikalaisen mukaan hän oli erittäin ystävällinen ja suloinen, "valtaisella mielellä hänellä oli erityinen kyky houkutella kaikkia pienistä suuriin - miellyttää miehiä ja naisia." Hänellä oli hyvä ääni, hän rakasti laulamista kliroilla ja oli erittäin ylevä. Hänen sankareitaan olivat prinssi Khozrev-Mirza, muodikas Moskovan lääkäri A.E. Bers, prinssi V.A. Menshikov [9] ja Mecklenburg-Schwerinin suurherttua Friedrich Franz II , rakkaussuhde [10] . Vuonna 1852 kunnianeito Bode teki juonittelun kauniin italialaisen laulajan Giovanni Marion kanssa, minkä vuoksi hän joutui kolmannen divisioonan [11] valvonnan alaisiksi, ja kunnianeito A. F. Tyutchevan [12] mukaan hänet erotettiin tuomioistuin [13] . Sen jälkeen hän asui vanhempiensa kanssa Moskovassa ja oli toistaiseksi vapaalla. Mentyään naimisiin iäkkään prinssi Dolgorukovin kanssa hän toi hänelle hyvän myötäjäisen. Hän kuoli vuonna 1897 ja haudattiin Moskovan Donskoyn luostarin hautausmaahan.

Kirjallinen toiminta

Ensimmäinen runokokoelma julkaistiin vuonna 1840 , ja sen nimi oli "Elämäni onnellisimmat hetket". Tämän kokoelman teoksen varhaisin kirjoituspäivä on 1832. Vuonna 1859 prinssi julkaisi kolmiosaisen kokoelman teoksistaan ​​sekä runoissa että proosassa (romaanit Reikä isoäidin hameessa, Kiinan varjot, Myrttin oksa, Fatal Bullet jne.). Vuonna 1865 hän julkaisi askeettisen tohtori A. I. Overin elämäkerran ja vuonna 1867 erillisessä esitteessä runon "Ivan Petrovitš Khomutovin ja Mihail Dmitrievich Kozlovskyn muistoon jätettyjen ystävien juhla". Dolgorukovin runot ovat omaelämäkerrallisia, jatkuvuutta suhteessa isänsä työhön korostaa sekä monien nimien yhteensattuma ("Parfenu", "minä", "testamentti", sykli "Elämäni hämärä") ja toisto. runoudessa ilmaistut tärkeimmät elämänasenteet, mutta lahjakkuudellaan hän oli huomattavasti huonompi kuin isänsä, vaan myös nuorempi veljensä Dmitry.

On monia runoja-viestejä, jotka on osoitettu naisille, ystäville ja sukulaisille, mukaan lukien D. I. Dolgorukov, Pjotr ​​Aleksandrovitš Novikov (sisaren aviomies), Grigori Mihailovitš Bogdanov (setä). Dolgorukovin inspiraation lähteenä olivat usein yhden keskustelukumppanin äskettäisissä juhlissa esittämät huomautukset, runolliset viestit, jotka vaativat virheetöntä runollista vastausta, runolliset pelit, jotka koostuvat siitä, että kaikki osallistujat kirjoittavat runoja annettuihin sanoihin. Tietysti hän kirjoitti myös naisten albumeihin . Yleensä hänen työnsä on esimerkki tyypillisestä "kotirunoudesta".

Sävellykset

• Elämäni onnellisimmat hetket: Runot. - M .: Nikolai Stepanovin kirjapainossa, 1840.
• Prinssi Aleksandr Ivanovitš Dolgorukyn teoksia proosassa ja säkeessä. - M .: L. Stepanovan kirjapainossa Moskovan keisarillisissa teattereissa, 1859. - Osa 1-3.
• Aleksanteri Ivanovitš Over: [Elämänkirjoittaja. ominaisuusartikkeli]. - M .: V. Gauthierin kirjapaino, 1865.
• Hautajaiset ystäville, jotka ovat jättäneet muiston jäljellä olevista Ivan Petrovitš Khomutovista ja Mihail Dmitrievich Kozlovskysta. - M .: Kirjapaino L. Stepanova, 1867.

Kirjallisuus

• Gennadi G. I. Viitesanakirja 1700- ja 1800-luvuilla kuolleista venäläisistä kirjailijoista ja tiedemiehistä sekä luettelo venäläisistä kirjoista vuosilta 1725-1825 - Berliini, 1876. - V. 1.
• Dolgorukovs and Dolgorukies // Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron  : 86 nidettä (82 osaa ja 4 lisäosaa). - Pietari. , 1890-1907.
• venäläisiä kirjailijoita. 1800-1917: Biografinen sanakirja. G-K / Päätoimittaja toim. P. A. Nikolaev . - M .: Fianit, Suuri venäläinen tietosanakirja, 1992. - T. 2.

Muistiinpanot

1. ↑ Dolgorukov I. M. Tarina syntymästäni, alkuperästäni ja koko elämästäni, itse kirjoittamani ... - M .: Nauka, 2004. - T. 1. - S. 336.
2. ↑ Moskovan hautausmaa - Pietari, 1907. - T. 1. - S. 393.
3. ↑ Dolgorukov I. M. Tarina syntymästäni, alkuperästäni ja koko elämästäni, itse kirjoittamani ... - M .: Nauka, 2005. - V. 2. - S. 334-339.
4. ↑ Virallinen palveluluettelo vuodelle 1856 // RGIA . F. 1349. Op. 3. D. 706. L. 31v. - 34; Todistus myönnetty eläkkeelle 29. maaliskuuta 1857 // Ibid. F. 566. Op. 1. D. 153. L. 7 - 7v.
5. ↑ V. I. Saitov. Moskovan hautausmaa. - Pietari: Tyyppi. M. M. Stasyulevitš, 1907-1908. - T. 1. - 1907. - S. 393.
6. ↑ Isoäidin tarinat ja muistot viideltä sukupolvelta, hänen pojanpoikansa D. Blagovon tallentama ja keräämä. - L .: Nauka, 1989.
7. ↑ Muistokirja vuodelta 1835. - Pietari: Armeija. tyyppi., 1834. - S. 142.
8. ↑ Tsarevitš Aleksanteri Nikolajevitšin kirjeenvaihto keisari Nikolai I:n kanssa 1838-1839. - M., 2008. - S. 193-195.
9. ↑ T. Zenger. Pushkin Trubetskoysissa // Linkkejä. - Ongelma. 3 - 4. - M.; L .: Akatemia, 1934. - S. 225.
10. ↑ René Wiese: Vormärz und Revolution. Die Tagebücher des Großherzogs Friedrich Franz II. von Mecklenburg-Schwerin 1841-1854. - Bohlau, Koln 2014.
11. ↑ S. A. Ekshtut. Voi Anna Lvovna! Maid of God Bode III haaran valvonnassa // Isänmaa. - 2013. - Nro 3. - S. 81-89.
12. ↑ A. F. Tyutcheva. Kahden keisarin hovissa. - M .: "Zakharov", 2008. - 592 s.
13. ↑ Muistelmissaan Tyutcheva kutsui vahingossa kunnianeito Bodeksi nimellä Julia.

Linkit

• Dolgorukov I. M., prinssi. Tarina syntymästäni, alkuperästäni ja koko elämästäni. 2 osassa. Arkistoitu 24. tammikuuta 2019 Wayback Machinessa

Sanakirjat ja tietosanakirjat	Venäjän elämäkerta