Mayu
| Mayu | |
|---|---|
| portti. Maio | |
Mayu, Kap Verde | |
| Ominaisuudet | |
| Neliö | 269 km² |
| korkein kohta | 436 m |
| Väestö | 6952 ihmistä (2010) |
| Väestötiheys | 25,84 henkilöä/km² |
| Sijainti | |
| 15°13′33″ s. sh. 23°09′56″ W e. | |
| vesialue | Atlantin valtameri |
| Maa | |
| Alue | Mayu |
 Mayu | |
| Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa | |
Mayu ( port. Maio , "toukokuu") on saari Kap Verden tasavallassa . Asukkaita on 6 952.
Maantiede
Saaren pinta-ala on 269 km². Se on 24 km pitkä ja 16 km leveä. Viime vuosina on ollut valtion metsänistutusohjelma, mutta Mayun, kuten Salin ja Boavistan saarten, tärkein nähtävyys ovat viehättävät hiekkarannat.
Geologia
Mayun saari on muinainen tulivuori, joka on lepotilassa tuhansia vuosia ja on alttiina tuulieroosiolle. Voimakkaan vulkaanisen impulssin ansiosta, joka nosti saaren meren pintaan, nousi myös yli 190 miljoonaa vuotta vanhoja sedimenttikiviä, jotka ovat edelleen erotettavissa. Vulkanologit uskovat, että Mayu on todennäköisesti saariston vanhin saari .
Saaren juurella on ylemmän jurakauden sahalaavuja ja holeiiittisia basaltteja , joita peittävät metalliset sedimentit. Jatkossa joukko Yläjurakauden ja uuskoomien levymäisiä kalkkikiviä , joissa on kyhmyjä ja välikerros harmaita kirsuja. Niiden päällä on Aptian-Albian Mergel -sekvenssi . Seuraava ylärakenne on Alb-Cenomanian sekvenssi. Se merkitsee saaren nousun alkua. Edelleen muodostuu vuorotellen tuff - aleakiveja , tuffihiekkakiviä , tuffigraveliitteja , merkkejä ja kalkkikiviä , jotka muuttuvat tuffeiksi , agglomeraateiksi ja tuffikonglomeraateiksi , jotka muodostuivat jo maahan [1] .
Historia
Mayu oli yksi ensimmäisistä, jotka löydettiin saaristosta vuonna 1460 .
Saaren väestö on pitkään harjoittanut vuohien kasvattamista ja suolan louhintaa, jonka vienti Brasiliaan jatkui 1800-luvun loppuun asti .
Hallinnolliset jaot
| Saari | Kunta | Yhteisö |
|---|---|---|
| Mayu | Mayu | Nossa Senhora da Luz |
Muistiinpanot
- ↑ Mazarovich A.O. Luku 8. Maailman valtameren vulkaaniset rakenteet. Rakenteen pääelementit. Kuumat paikat. // Maailmanmeren pohjan rakenne ja Venäjän reunameret (oppikirja) . - M . : Geos, 2005. - P. 95 sivua tekstiä, 114 kuvitusta, 9 sovellusta.