Paloautomatiikka on joukko teknisiä keinoja tulipalon ehkäisemiseksi, sammuttamiseksi, paikallistamiseksi tai estämiseksi kiinteistössä. Paloautomatiikka varustaa rakennuksia ja tiloja lisääntyneellä palovaaralla [1] . Paloautomatiikka on suunniteltu automaattisesti havaitsemaan tulipalo , hälyttämään siitä ihmisiä ja hallitsemaan heidän evakuointiaan, automaattista sammutusta ja savunpoistoa , rakennusten ja tilojen ohjaustekniikkaa ja teknisiä laitteita.
On paloautomatiikkajärjestelmiä, jotka käynnistyvät automaattisesti ja toimivat tietyn ohjelman mukaan - automaattiset palontorjuntajärjestelmät (SAPZ) ja palontorjuntalaitteistot (UPZ), joita kuljettaja ohjaa.
Paloautomaatit jaetaan:
Sumuttimia, vaahtogeneraattoreita, putkisuuttimia käytetään toimilaitteina, jotka on suunniteltu muodostamaan ja ohjaamaan sammutusainesuihku (neste, vaahto, jauhe, kaasu). Palonsammutusaineet toimitetaan paloautomaatiojärjestelmään keskitetyistä (esimerkiksi vesihuolto ), autonomisista tai yhdistetyistä syöttölaitteista.
Yleisimmät ovat vesi (sprinkleri ja vedenpaisumus), hiilidioksidi-, aerosoli- ja jauhejärjestelmät. P. a. sprinklerien pohjalta on huoneen lattian alle vahvistettu putkiverkosto, johon on ruuvattu vesisuihkusuuttimia (sprinklereitä). Sprinklerin ulostulo on tukossa venttiilillä, jota pidetään suljettuna ns. lämpölukko. Kun huoneen lämpötila nousee laskettuun arvoon, lukko vaurioituu ja venttiili siirtyy pois, jolloin vesi pääsee käsiksi.
Ilman lämpölukkoa sisältäviin suuttimiin perustuva paloautomatiikka (juottimet) aktivoidaan venttiilillä, joka aktivoituu joko käynnistysilmalinjaan asennetulla sprinklerillä tai kaapelilämpölukolla. Riippuen aikavälistä, jonka jälkeen EPAS aktivoituu tulipalon syttymisen jälkeen, erotetaan erittäin nopeat (jopa 0,1 s), nopeat (jopa 3 s) ja perinteiset (jopa 180 s) järjestelmät. Jatkuva sammutusaineiden syöttö kestää 30 sekunnista 60 minuuttiin.
On olemassa joukko tärkeimpiä syitä, jotka vähentävät paloautomaatiojärjestelmien käytön tehokkuutta: