Luettelo Venäjän kadonneista elokuvista (1911)

Yleensä on huomattava, että venäläinen komedia ei juurtunut. Drankovin julkaisema "Akulina Fashionista" (145 m.) ja Prodafilmin tuottama "Husband in a Poke" eivät saavuttaneet taiteellista eikä aineellista menestystä.

Aluksi elokuvasovituksen suunnitteli Khanzhonkov, mutta sitä ei toteutettu.

Ch. Sabinskyn elokuvaan "Anna Karenina" kirjoittama käsikirjoitus <...> näytti keskimääräiseltä lukion sävellyksestä. Lisäksi ranskaksi käännettynä <...> se oli vääristynyt.

André Maîtren elokuvat olivat erittäin huonoja jopa noiden vuosien erittäin vaatimattoman katsojan näkökulmasta, ja Pata joutui lopulta kieltäytymään näyttämästä niitä.

… väsymätön Hansen onnistuu näyttämään joka viikko uuden uutuuden. <...> ruudulle ilmestyy iso teos "Anna Karenina" (350 m), joka esitti ensimmäisen venäläisen "tähden" - N. O. Vasilyevin, josta on sittemmin tullut pysyvä osallistuja kaikissa Pathén venäläisissä maalauksissa, < ...> elokuvat eivät voineet osoittautua taiteellisiksi. Kolossaalisen kiireen lisäksi häiritsi myös pieni kuvamateriaali, johon piti puristaa suurenmoinen juoni. Siksi vain olemus otettiin ja loput heitettiin armottomasti pois. Toiminta eteni kiihkeästi...

Näyttösovitus L. N. Tolstoin samannimisestä romaanista, väitetysti tuotettu "kirjailijan suostumuksella".

"[Prinssi] Serebryany [ja vangittu Varvara]" sai jäljittelijöitä, ja Genzel (Progress) julkaisi: "Suurherttua Vasily the Dark and Dmitry Shemyaka" (550 m), joka osoittautui erittäin hakkeriksi elokuvaksi, joka oli ei taiteellista arvoa.

Maanviljelijä Zakhar aikoo naida tyttärensä Rachelin vanhan mutta rikkaan lesken Bacchuksen kanssa. Rachel vastustaa tätä avioliittoa, koska hän on raskaana vanhemman sisarensa aviomieheltä. Rachel kertoo hänen surustaan ​​naapurilleen, joka on rakastunut häneen. Piilottaakseen tämän salaisuuden isältään naapuri tarjoaa Rachelille sisarensa luokse. Siellä heillä oli kihla. Jonkin ajan kuluttua Rachel synnytti. Saatuaan tämän tiedon vihainen isä hukuttaa lapsen. Surusta ja Rachel hukkuu lammeen. Voimakkaasta shokista vanha mies tulee hulluksi ja tekee itsemurhan.

"Sila" <...> yritti matkia Patyaa ja julkaisi melko suuren <...> juutalaisen elokuvan "Cruel Father", mutta ei onnistunut.

Sekä itse elokuva että työ sen parissa olivat suoraan sanottuna hakkeroituja.

Käytin talvea 1912 kuvaamaan "lumisia" kohtauksia kahteen suureen elokuvaan - oopperajuoniin perustuvaan "Elämä tsaarille" ja "Napoleon Venäjällä" ["1812"] erikoiskäsikirjoitukseen.
Peloissani katselin leikattuja paloja ruudulta. "Tiheässä" metsässä Sokolnikov johti sankarillisesti puolalaisia ​​Susaninia... Vanja lensi uskollisen hevosensa selässä luostariin... Kun uupunut hevonen putosi, hengitin helpotuksesta.
Kaikki kuvaukset onnistuivat epätavallisen hyvin ja antoivat kuvaan erityisen venäläisen maun, joka oli äärettömän miellyttävä. Ja kuinka monta levottomuutta, epäonnistumista! Hevosen kuoleman kohtaus ei aluksi toiminut millään tavalla, koska ilkeä eläin, joka näytteli roolia täydellisesti kasakkojen isäntänsä edessä, ei halunnut pudota maahan hypyn jälkeen ja makaa paikallaan. näyttelijän (N. T. Semjonov) edessä. Minä ja kameramies Forestier teimme paljon turhaa työtä, kunnes päätimme N. T. Semjonovin ehdottaman elokuvallisen tempun.
Ensin kuvasimme näyttelijää, joka kuvaa epätoivoa hevosen ruumiin yli, ja sitten kuvasimme hevosen hyppyä ja putoamista pukemassa kasakan Vanyan asuun. Tässä käänteisessä järjestyksessä kaikki meni hyvin, ja mikä tärkeintä, molemmat Vanyan roolin esiintyjät eivät vilustuneet, vaikka vaihtoivat vaatteita siellä Khodynkassa.

Elokuva luotiin historioitsija Dmitri Yavornitskyn neuvojen avulla. Hän toimitti kuvausryhmälle näytteitä muinaisista vaatteista, aseista ja välineistä.

Elokuva Zaporizhzhya Sichin sankarillisesta menneisyydestä ("Historiallinen tositarina 1600-luvun ukrainalaisesta elämästä") - Koshevik Ivan Sirkon Zaporizhzhya kasakkojen sotilaallisista rikoksista; kuvattiin Zaporizhzhya Sichin jälkeläisten osallistuessa entisen Sichin historiallisiin kohteisiin.

Pathén veljesten tunnettu elokuvatoimisto haluaa julkaista elokuvan "Tatarien hyökkäys Zaporozhian Sichiin". Jotta tämä kuva saisi todellista ilmettä, yritys haluaa järjestää demonstraatiotaistelun Dneprin rannalla, entisen Sichin paikalla. Tätä tarkoitusta varten yrityksen agentit tutkivat Dnepriä aina Aleksandrovskin ja Jekaterinoslavin välillä ja asettuivat Lotsmanskaja Kamenkaan sopivimmaksi paikaksi. Dneprin rannoille rakennetaan kiireessä majoja, majoja ja vastaavia. Lähes puolet kylän talonpoikaista kutsutaan osallistumaan "taisteluihin". Kaikille "taisteluun" osallistuneille yritys ompeli sopivat puvut. Tämän taistelun piti käydä syyskuun 14. päivänä.

... äskettäin varusteltu elokuvatehdas "Isänmaa" (D. Sakhnenko ja Co.), teki debyyttinsä, kuten jokaisen yrityksen tuolloin kuuluu olla, historiallisella elokuvalla - "Zaporizhzhya Sich" ...

Tunnettu tabloidikirjailija Breshko-Breshkovsky yritti kirjoittaa käsikirjoituksen elokuvalle (Prodafilmin tilaama), ja pian "Ignat Podkova" ilmestyi näytölle. Näytöksessä kuului suosionosoituksia ja huutoja "Bravo!", ja "Birzhevje Vedomosti" luovutti juhlallisesti Breshko-Breshkovskylle "ensimmäisen venäläisen käsikirjoittajan" tittelin <...> Mutta tämä ensimmäinen kuva, joka ei ollut lavastettu kirjallinen teos, mutta erityisesti kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan, ei ollut menestys ja katosi pian kokonaan näytöltä.

Elokuva koostuu kaoottisesta kohtausten sekamelskasta, josta puuttuu looginen yhteys ja joka on äärettömän naiivi.

...ohjaaja pyrkii toistamaan tapahtumat ja historiallisen ympäristön realistisesti...

... ensimmäinen paikka (taiteellisesti) kuuluu varmasti Timanin ja Reingradtin "kultaiseen sarjaan" <...>, kun <...> esiintyy <...> "Kashirskaya antiquity" <...> , se kirjaimellisesti saa roiskeita. Kuvan koko, lavastus, kuvaaminen, kehystys, editointi, kaikki tämä oli ihanteellista tuohon aikaan. Pääasia oli täysin epätavallisissa näyttelijöissä. Juliste oli täynnä tunnettuja nimiä <...> ja koko Moskova ryntäsi elokuvateatteriin nähdäkseen idolinsa ruudulla. "Kashirskoy" Timan ja Reinhardt voittivat heti ensimmäisen paikan Venäjän markkinoilla, ja tämä elokuva pysyi näytöllä pitkään ja oli hitti kaikissa elokuvateattereissa.

[Kuva] ilmestyi hieman myöhemmin kuin "Kashirskaya antiquity", ja "Prodafilm" päätti käyttää samaa tekniikkaa kuin Timan ja Reinhardt, eli kerätä mahdollisimman monta nimeä julisteeseen. Mutta koska Imperiumin teatterien johto kielsi kategorisesti heidän näyttelijöitään näyttelemästä elokuvissa, heidän oli täytynyt olla tyytyväisiä kansantalon näyttelijöihin <...> Tämän seurauksena elokuva ei voinut kilpailla Kashira Starinan kanssa, mutta sen suhteen. Historiallisella tarkkuudella se on yksi parhaista elokuvista, joita olemme vielä nähneet.

Vuoden 1911 maalauksissa erityinen paikka on <...> "Kreutzer-sonaatti" <...>. Se erottuu materiaalista, silmänpohjan käytöstä, se erottuu myös siitä, että se on Globus-yhtiön tilaama, joten Chardyninin tiimi saattoi jo silloin taata työnsä laadun.

"Kreutzer-sonaattia" varten <...> hän rakensi varsin kunnolliset maisemat, oikeilla ikkunoilla ja ovilla, ja varusteli ne hyvin Moskovasta tuoduilla huonekaluilla, pianolla ja matoilla. Tämä tilanne erosi suotuisasti aikaisemmista kankaalle maalatuista maisemista ja tunnelma parani, uskottiin kuvan onnistumiseen.

Olin kiinnostunut kaikista tuotannon osa-alueista, ja mitä enemmän tutustuin nykyelokuvan tilanteisiin, sitä enemmän minua hämmästytti näyttelemisen ja elokuvasuunnittelun välinen ristiriita. Näyttelijät pyrkivät realistiseen roolisuoritukseen, mutta maisemat tappoivat kaiken. Ja mitä realistisempi esitys oli, sitä silmiinpistävämpi oli näyttelijöiden ja heitä ympäröivän ympäristön välinen kontrasti.
Olin tietoinen kalvosuunnittelun vaikeuksista ja pohtiessani mahdollisuuksia niiden voittamiseksi, törmäsin ajatukseen käyttää koristeena kilpiä tai, kuten niitä nykyään yleisesti kutsutaan, silmänpohjaa. Kesti vähän aikaa vakuuttua oikeasta ja suuresta kaupallisesta hyödystä, jonka tämän yrittäjäajatukseni piti antaa.
<...>
Kilpini ovat löytäneet studiolle hyvää käyttöä. Työntekijät, jotka tekivät ne valvonnassani, salametsästettiin sitten asiantuntijoiksi muiden työnantajien toimesta. Pian keksintöni tuli laajalti kaikkien venäläisten elokuvantekijöiden tiedoksi. Se oli vuoden 1910 alussa.

A. Mozzhukhinin elokuvadebyytti [4] .

Muiden historiallisen elokuvan luomisyritysten joukossa voidaan mainita Prodafilmin kokemus Pietari Suuresta kertovan trivia-anekdootin "Kuka hän on?"

A. Aleksejevin elokuvapaholaiset olivat katkelmia elokuvalle tallennetuista teatteriesityksistä <...> käytettiin teatterimaisemia ja pukuja.

Syksyllä 1911 <...> Kuznetsov tulee luokseni ja tarjoutuu kirjoittamaan useita elokuvanäytelmiä venäläisten kansanlaulujen juonien pohjalta <...> Hän tiesi, että "kirjoitan" vähän, ja siksi hän muisti. minä <...> Eräs herra Persky <...> tutustui häneen ja ehdotti, että hän näyttäisi yhdessä useita venäläisiä maalauksia <...> Minä <...> prosessoin useita venäläisiä lauluja valkokankaalle <.. .> Pidin näytelmistäni <...> toissapäivänä Persky nimittää ammuskelun <...> Hän kutsui Kuznetsovin seuralaiseksi ja ohjaajaksi ihmisenä, joka tuntee näyttämön ja jolla on laaja tuttavapiiri näyttelijöiden keskuudessa <. ..> He päättivät esittää näytelmäni Nekrasovin runon "Likhach Kudrjavitšin laulu" perusteella. Kuznetsov itse näytteli holtitonta kuljettajaa <...> Näyttelijät tiesivät vain, että kuvaukset tapahtuisivat koko päivän ja yrittäisivät kuvata mahdollisimman paljon, mutta mitä tarkalleen kuvata, mitä kohtauksia ja miten ne kuvataan, se on jo riippui paikasta <...> ohjaajan fantasiasta ja äkillisestä luovuudesta, ja ennen kaikkea herra Perskyn itsensä käskyistä. "Likhach Kudryavichista" puolet kylässä näytetystä draamasta kuvattiin yhdessä päivässä. Ja hän yritti näissä kohtauksissa antaa täyden elämän venäläiselle kylälle <...> Kuvaukset jatkuivat lähes ilman järjestelmää, mutta kaikki mikä oli ominaista ja sopivaa putosi heti ruudulle.

Eräänlainen peli "kulttuurielokuva" Pietarin rakentamisesta ja Venäjän pohjoisen pääkaupungin suurista historiallisista monumenteista. Juoni on kehystetty Pietarin perustajan Pietari Suuren unelmiksi, jotka seisovat "aavikon aaltojen rannalla"; kirjoitukset on lainattu A. S. Pushkinin runon "Poltava" johdannosta.

Pietarin historiallisten paikkojen kuvaaminen, jonka teemana on Pietari Suuren "Pietarin perustajan unelmat" <...> elokuva kertoo Pietarin syntymisestä ja kasvusta.

... jokainen yritys, saatuaan tietää, että kilpailija kuvaa kuvaa, piti velvollisuutenaan kuvata sama tarina ja julkaista se markkinoille ennen kilpailijaa. Pitkän elokuvan lisäksi sama kilpailu oli kronikka-alalla, ainoana erona, että tässä yritettiin ylittää toisiaan metrien määrällä. Joten esimerkiksi kun Pate julkaisi elokuvan "Syksy itsesi ristin lipulla, ortodoksiset ihmiset" (105 metriä) talonpoikien vapauttamisen 50-vuotispäivänä, Khanzhonkov kuvasi heti "Aattona Manifesto” (241 metriä), ja molemmat elokuvat tehtiin saman käsikirjoituksen mukaan. Tässä tapauksessa molemmat elokuvat kärsivät kuitenkin täysin odottamattoman kohtalon: kaksi päivää ennen juhlia kaikki talonpoikien vapauttamiseen liittyvät kuvat takavarikoitiin.

Talonpoikien vapautuksen 50-vuotisjuhlan yhteydessä, kolme päivää ennen sitä (16. helmikuuta), Pietarista saapui yöllä sähke, jossa kiellettiin tähän historialliseen tapahtumaan liittyvien maalausten esittely koko Venäjällä. Ja tämä tapahtuma liittyi suoraan ja suoraan sekä yrityksemme vuosipäiväkuvaan "Manifestin aattona", 300 metriä, että kuvaan "br. Pate" otsikolla "Syksy ristin lipulla, venäläiset" (165 m). Molemmat elokuvat hyväksyttiin julkaisuun hyvissä ajoin meidän tekemämme vetoomuksen jälkeen.
Näiden maalausten julkaisu aiheutti jälleen jyrkän kilpailun "br. Pate” ja ”Khanzhonkov”, lisäksi Pate-yhtiö, saavuttaakseen lyhyen teoksensa suuremman levityksen, laittoi sen myyntiin ennennäkemättömän halvalla - 35 k. per metri.

Vuonna 1911, talonpoikien "vapauttamisen" vuosipäivänä maaorjuudesta, julkaistiin kaksi elokuvaa: Khanzhonkov ("Manifestin aattona 19. helmikuuta") ja Pate ("Syksy ristinmerkillä, ortodoksinen". Venäjän kansa"). On kummallista, että molempien elokuvien selvästi taantumuksellisesta suuntautumisesta huolimatta niitä ei annettu näyttää. Tsaarihallitus pelkäsi talonpoikaiskysymyksen mainitsemista.

Vuoden 1911 alussa [André] Maitren nimi katosi yhtäkkiä elokuvasta. Voidaan olettaa, miksi hänet kutsuttiin hätäisesti takaisin Moskovasta. Vuonna 1910 Cine-Fonossa ilmestyi M. Aleinikovin artikkeli, jossa ennustettiin, että tulevalla kaudella, talonpoikien vapautuksen 50-vuotisjuhlan yhteydessä, kyläjuhlilla olisi erityistä kysyntää: "Kirjoita kotimainen draama tai käytä aineistoa, joka on jo saatavilla kirjallisuudessa ja esittää venäläistä talonpoikaa ennen uudistuskautta ja sen jälkeen” (S[ine-]F[ono]. 1910. Nro 23. [s.] 8). Ilmeisesti Maitre aliarvioi tällaisten vetoomusten poliittista taustaa pitäen niitä luotettavana kaupallisena ennusteena. "Paten" Moskovan haara tarttui uuteen teemaan ja piti sitä Ranskan lipputulojen voittajana. Aloittaessaan kuvaamisen Mater kääntyi Paten venäläisten näyttelijöiden puoleen saadakseen apua: "Tällaisten elokuvien tekeminen on vaikeaa, erittäin vaikeaa. En tiedä mikä venäläinen kylä on, en ole koskaan käynyt siellä, en ole koskaan nähnyt näitä talonpoikia. Keitä he ovat? Miten he elävät? (S. Goslavskaya ["Elokuvanäyttelijän muistiinpanot" - M.], 1974. [s.] 86). On huomattava, että mestari oli huolissaan asiasta turhaan: venäläiset elokuvat "Pate" menestyivät Venäjällä juuri niiden korostetun etnografian takia, olipa kyse sitten "Marian" slaavilaisesta pakanuudesta tai juutalaisista riiteistä. kuuluisa elokuva "L'Chaim" ja näyttöetnografian vastaavuus arkielämän todellisiin realiteetteihin eivät olleet koskaan odottaneet elokuvan yleisöltä. Mestari pettyi jostain muusta - ei niinkään tietämättömyydestä venäläisestä elämästä kuin väärinymmärryksestä venäläisten elokuvien levityksen olosuhteista. Talonpoikauudistuksen vuosipäivän lähestyessä sensuuri alkoi kieltää maaseutuaiheisia elokuvia kaikkialla. Nyt Cine-Fono jäi melankoliseen laskelmaan: "Talonpoikien vapautuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi valmistettujen maalausten kiellon vuoksi Pathén tappiot ovat noin 15 000 ruplaa" (SF. 1911. No. 11. [s.] 6). Näyttää siltä, ​​että tämä virhearvio maksoi Maitrelle paikan Paten Moskovan haaratoimistossa. Joka tapauksessa helmikuusta 1911 lähtien Kai Ganzen johti yhtiön tuotantoa Venäjällä.

Elokuvasta on vain kehuvia arvosteluja <...> Valokuva ei jätä toivomisen varaa, ja useat kohtaukset ovat suorastaan ​​jäljittelemättömiä, esimerkiksi Olegin kuoleman kohtaus, joka on kuvattu aurinkoa vasten, yllättää kohokuvion syvuudella. hahmot ja itse maisema - runollisella sumulla, joka on täynnä vaaleita koivuja. <...>
"Profeetallisen Olegin laulu" on sävytetty erityisesti Pushkinin säkeessä. Teoksessa näkyy loistava maku ja tuntuvasti edistyksellinen rakkausasenne Venäjän historiaa kohtaan <...> Ryhmien puvut vastaavat kuvattua aikakautta, ja Olegin vaatteet - Vasnetsovin mukaan - herättävät erityisesti huomiota. Joissakin kappaleen osissa on paljon pieniä asioita, joita on käsitelty hyvin ymmärtäväisesti, ja niitä ei unohdettu <...> ellei ohjaaja olisi katsonut taistelua kasaarien kanssa, mikä tässä on ehdottomasti tarpeen perustellakseen Olegin elämä ja työ, kuva olisi täydellinen.

... ykköspaikka (taiteellisesti) kuuluu varmasti Timanin ja Reinhardtin "Golden Series" -sarjaan: "Voitun laulu" <...> ja "Rogneda" <...> osoittautuvat ihan hyviä kuvia kaikin puolin...

Nikolai Saltykov oli erittäin vaikea henkilö. Hänen luonteensa erottui äärimmäinen epäjohdonmukaisuus <...> Häneen asetettiin suuria toiveita "Voitun laulun" julkaisun jälkeen <...> Mutta jonkin pikkujutun vuoksi Saltykov riiteli Protazanovin kanssa.

Fragmentti elokuvasta on säilynyt GFF:ssä [9] .

Käsikirjoituksen on kirjoittanut Amfiteatrov oman näytelmänsä perusteella. Likhachev kutsui elokuvaa "vain hyväksi kuvaksi kaikilta osin".

Kuvan sankari, hädin tuskin saava suutarin Boruch kieltäytyy myymästä Stradivari-viuluaan vierailevalle viulisti Kalinille, vaan antaa sen tytön soittoa ihailevalle antikvariaatti Naumin tyttärelle Leahille. Naum antaa soittimen Kalinille rahasta, kuitenkin vain yhteen konserttiin.

Pathen maalaukset eivät ylittäneet tavanomaista tasoaan eivätkä olleet erityisen onnistuneita, vaikka ne erottuivatkin huolellisemmasta viimeistelystä saman yrityksen aikaisempiin elokuviin verrattuna. Vain kaksi elokuvaa ansaitsevat huomiota, jotka edustavat yritystä antaa komediakuva - "Romanssi kontrabassolla" <...> ja "Kesäyön unelma" ...

Kaudella 1911/1912 Hansen alkoi tuottaa nykyaikaiseen materiaaliin perustuvia lyhytkomediaelokuvia ensimmäisenä kaupunkiin saapuneen maalaispojan seikkailuista <...>. Sarjan ensimmäinen maalaus on Kesäyön uni (25.X.1911). Sitä seurasi "Kaikki kohut putoavat köyhälle Mitjuhalle" (31.I) ja "Mityukhinin pää ei anna hänelle lepoa" (15.XII, molemmat 1912). S. Ginzburg kirjoittaa, että nämä elokuvat eivät olleet menestyneitä, ja hänen mielestään ansaitusti, vaikka päähenkilön kuvan tekijät "yrittivät heijastaa joitain kansallisia piirteitä".

Muskovilaisia ​​huvitti maalaussarja talonpoika Mityukhan seikkailuista Belokamennayassa. Vaelluksissaan Äitijärvellä Mityukha joutui jatkuvasti erilaisiin koomisiin tilanteisiin. Kerran Tverskaja-kadulla poliisi huomasi Mitjukhan, joka ajoi raitiovaunun puskurilla ("makkaralla"). Kuvaamisen salaisuuksiin perehtynyt poliisi puhalsi pilliinsä, pudisti raivokkaasti nyrkkiään ja, ilmeisesti päätettyään rangaista määräyksen rikkojaa rajusti, ryntäsi juoksemaan raitiovaunun perään.

Oli jalo tarkoitus näyttää yhteiskunnalle "Tuomarit"-sarjan Veljeskunnan Eevan tragedia <...>, mutta sovittaa moniosainen psykologinen romaani tunnin mittaisen elokuvan kehykseen tarkoitti väistämättä vulgarisointia. kirjallinen lähde. <...> Teatterinäyttelijöiden osallistuminen <...> selittää jossain määrin puolalaisen elokuvan erityistä teatterisuoritusta.

Köyhä Trachtman tappaa kauppiaan, joka jää hänen luokseen yöksi maksaakseen asunnon vuokranantaja Steingertsille. Trachtmanin kahdeksanvuotias poika oli todistamassa tätä murhaa. Peittääkseen rikoksen jäljet ​​Trachtman piilotti poikansa metsäluolaan ja heitti verisen kirveen Steingertzin taloon. Steingertz tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöhön. 15 vuoden jälkeen Trachtman yrittää naida tyttärensä nuoren asianajajan kanssa, joka huolehtii hänestä epäilemättä olevansa tappamansa kauppiaan poika...

... ilmestyi esineiden animaatio (graafinen ja volumetrinen) mallinnusmenetelmä, jonka suora havainnointi on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Venäläisessä elokuvassa tätä menetelmää käyttivät ensimmäisenä Vladislav Starevich ja Nikolai Baklin elokuvassa Electric Telegraph.

VK Arkadiev ehdotti aihetta "Electric Telegraph" ja kirjoitti itse tulevan elokuvan suunnitelman. Sen sisältö suunniteltiin seuraavasti: tietty henkilö toimittaa sähkeen. Lennätin lähettää sen alaspäin, ja katsoja näkee kuvia sähkeen fyysisestä lähetysprosessista. Sitten peli päättyy - lennätin vastaanottaa sähkeen, kirjoittaa sen kirjelomakkeelle ja välittää sen sanansaattajalle, joka vie sen vastaanottajan asuntoon. Tämän elokuvan opetusosa päätettiin tehdä volyymi- ja tasomanimaation avulla.

Sähkölennättimen toiminta esiteltiin seuraavalla mallilla. Hevosenkengän muotoisen magneetin molemmat haarat asetettiin päällekkäin "käämillä", joka oli tehty spiraaliksi taivutetusta lasiputkesta, jonka päät sisältyivät ehdolliseen virtalähteeseen. Lasiputken toiseen päähän tehtiin rako, joka suljettiin kumiputkella. Ilmapumpulla pakotettiin putkeen mustien ja valkoisten pallojen samea sekoitus. Kun raon päät yhdistettiin kumiputkella, seos liikkui, "virtasi" hevosenkengän "käämitystä" pitkin. Kun päät avautuivat, massan liike pysähtyi. Hevosenkengän yläpuolelle kiinnitettiin jousessa riippuva metallinen "ankkuri". Kun virta katkaistiin taustan taakse sijoitetusta akusta, hevosenkengän päähän naamioituneet sähkömagneetit houkuttelivat ankkurin hevosenkenkään. Ankkurin päässä vahvistettiin lasiputki, johon kaadettiin mustetta. Kun ankkuri laskettiin hevosenkengän alle, putki kosketti kelaa sen ympärille kierretyllä leveällä paperiteipillä ja jätti akusta tulevan sähkövirran kestosta riippuen paperiin merkin viivan tai viivan muodossa. piste. Nauhan eteneminen ei ollut koneellista – se yksinkertaisesti vedettiin kulissien taakse käsin.

Ammunta alkoi, kun putken halkeamat päät irrotettiin. Käsi meni sivulta kehykseen, yhdisti lasiputken päät ja ryyn ("sähkövirran") liike alkoi putkessa. "Virta" kulki ympäri ja "magnetoi" väärennetyn hevosenkengän, hevosenkengän sähkömagneetti veti puoleensa ankkuria, musteputki kosketti teippiä ja kiinnitti siihen morsekoodin merkkejä. Näin katsojalle annettiin ajatus, että lennätinlaitteen sydän on sähkömagneetti, joka alkaa toimia heti, kun virta kulkee sen käämien läpi. Mieluummin näytimme virran liikkeen erityisesti valmistetulla kirkkaalla riisulla, ei nuolien avulla, kuten tähän asti yleensä on tehty. Emme kuitenkaan onnistuneet täysin luopumaan tästä tutusta symbolista. Oli tarpeen näyttää, kuinka johdot välitetään etäisyyden yli. Tätä varten jaoimme pystysuunnassa elokuvan teknisen osan lopullisen ruudun kolmeen osaan. Kehyksen oikealla ja vasemmalla puolella kuvattiin Morse-laite, joka lähetti signaaleja vasemmalla ja vastaanottaa oikealla; kehyksen keskelle asetettiin piirustus maisemasta lennätinpylväillä ja -langoilla. Tuolloin emme omistaneet käsin piirrettyä animaatiota, vaan korvasimme sen kehys ruudulta johtoja pitkin liikkuvan nuolen ja tapin kiinnittämisellä piirustukseen. Tämän kehyksen painettu positiivi järkytti meitä, koska nuolen eteneminen johtoja pitkin näytti melko koomiselta. Elokuva oli kuitenkin aikansa hyvä. Totta, hän ei tyydyttänyt meitä, mutta antoi meidän ymmärtää virheemme. Ensinnäkin ymmärsimme selvästi, että tällaisessa elokuvassa, joka on pohjimmiltaan opetuksellinen, on sopimatonta esittää, kuten nyt sanotaan, toimintakuvia. Toiseksi päätimme hylätä kameramiehen - valokuvaamisesta ihastunut A.G. Kalashnikov hallitsi kameran täydellisesti.

Päähenkilö on kaunis tyttö, vanhan viulistin tytär. Nuoren maanomistajan vietellyt hän kääntyy kristinuskoon mennäkseen naimisiin rakastajansa kanssa. Mutta hän jättää hänet. Nuori nainen ryntää surun vallassa villieläinten altaaseen. Ravintolassa Esterke kuulee kaunista musiikkia. Viulistissa hän tunnistaa isänsä ja kuolee tämän syliin.