Friedrich von Hausen

Ah, liha ja sydän riitelevät keskenään,
Että he elivät näin monta päivää.
Ja janoaa lihaa taistelun pakanoiden kanssa,
Ja sydän tarttuu valittuun,
Mikä on kauniimpaa kuin kaikki... Surun sitä enemmän:
En rauhoita heitä.
Silmiäni piinaa melankolia!
Anna Jumalan arvioida kumpi näistä kahdesta on oikea.

En odottanut olevani sellaisessa myllerryksessä,
Kuten Kristuksen kunniaksi, sitouduin kantamaan ristiä.
Nyt olisin iloinen voidessani taistella Palestiinassa;
Mutta uskollisuus rouvalle oli tiellä.
Kuten pitääkin, voisin pelastaa sieluni,
Kunpa sydämen halu nyt loppuisi.
Mutta silti hän on ylpeytensä,
Minun täytyy mennä taivaaseen tai helvettiin.

Mutta koska sinä, sydän, olet kuuro suostumukseen,
Ja jopa suruni on sinulle vieras,
Rukoilen Jumalaa lähettämään sinut pian
Paikkoihin, joissa paha vaiva odottaa sinua.
Kuinka kehtaat mennä sinne
Köyhä, surun ja häpeän taloon?
Ja kenestä löydät todellisen tuen,
Kuinka olen aina palvellut sinua?

Mîn herze und mîn lîp diu wellent scheiden,
diu mit ein ander varnt nu mange zît.
der lop wil gerne vehten an die heiden:
sô hât iedoch daz herze erwelt ein wîp
vor al der werlt. daz müet mich iemer sît,
daz si ein ander niene volgent beide.
mir habent diu ougen vil getân ze leide.
sain eine müeze scheiden noch den strît.

Ich wânde ledic sîn von solher swære,
dô ich daz kriuze in gotes êre nam.
ez wære ouch reht deiz herze als ê dâ wære,
wan daz sîn stætekeit im sîn verban.
ich solte sîn ze rehte ein lebendic man,
ob ez den tumben willen sîn verbære.
nu sihe ich wol daz im ist gar unmære
wie ez mir an dem ende süle ergân.

Sît ich dich, herze, niht wol mac erwenden,
dun wellest mich vil trûreclîchen lân,
sô bite ich got daz er dich ruoche sensen
an eine stat dâ man dich wol enpfâ.
owê wie sol ez armen dir ergân!
wie torstest eine an solhe nôt ernenden?
wer sol dir dîne sorge helfen enden
mit solhen triuwen als ich hân getân?

I. On syntiä syyttää minua valehtelusta,
Minulla ei ole elämää ilman Mrs.
Kuka minun hullu, hullu minun kaltaiseni
Ei vakuuta?
Näen aamunkoittoa illalla -
Ja ihmisille "Hyvää huomenta!" Minä sanon.
Yö tulee
Ja en voi sulkea silmiäni.
En huomaa kirkkaassa päivänvalossa
Joku, joka on iloinen voidessaan tervehtiä minua.

II. Menetin kovaa taistelua.
Olen ihastunut parhaaseen vaimooni.
Ja niin minä antauduin hänen armolleen
Koko sielu.
Hänellä on lihan ja hengen voima.
Rakastan häntä. Antakoon Herra anteeksi
Minun vakava syntini.
Rakas on kaunein.
Minulla ei ole voimaa erota hänestä.
Hän itse teki sen näin.

III. Ja päivästä toiseen, vuodesta toiseen
Minulla ei ole lepoa huolista.
Rakkaus on mennyt syvälle minuun
Henkeni on tiukka
Niin että suloisen unen viettelemänä,
Heikko mieleni pyhää viisautta kohtaan
Unohtui tie.
Nyt haluan palvella Jumalaa
Suuri sydämen parantaja.
Ehkä se on minulle loppu.

IV. Paljon aikaa jo
Palvele kaunista naista
Ja kivun lisäksi, katkeria vaivoja lukuun ottamatta,
Ei palkintoa.
Hänen on aika pehmetä.
Sitten minua voi kohdella ilolla.
minun ansioitani
Ei kunnioita säälimätöntä tautia.
Haluan palvella ilman katkeruutta
Sille, joka ansaitsee palkinnon.

V. Rakkaudessa löysin vain surun,
Ja rouva ei ole pahoillaan.
Rakkaus vahingoittaa rakastajaa.
Ei toivoa.
Mutta tulkoon mitä tulee! Puhun Mrs.
En koskaan sano pahaa sanaa.
Se ei ole fiksua
Että olen unohtanut Jumalan kauan sitten.
Nyt pesen pois syntini katumuksella.
Olen valmis palvelemaan Jumalaa koko sydämestäni.

I. î darf mich des zîhen niet,
ch enhête sî von herzen liep.
des möhte sî die wârheit an mir sehen,
und wil si es jéhen.
ich kom sîn dícke in sô grôze nôt,
daz ich den liuten guoten morgen bot
gegen der naht.
ich oli sô verre an sî verdâht,
daz ich mich underwîlent niht versan,
und swer mich gruozte, daz ich sîn niht vernan.

II. Mîn herze unsanfte sinen strît
lât, den ez nu mange zît
hât winder daz alre beste wîp,
der ie mîn lîp
muoz dienen, swar ich iemer var.
ich bin ir holt; swenne ich vor sai getarin,
sô gedìnke ich ir.
daz gerúoch ouch er vergeben mir:
ob ich des sunde süle hân,
wie geschúof er sî sô rehte wol getân?

III. Mit grôzen sorgen hât mîn lîp
gerungen alle sîne zît.
ich hête liep, daz mir vil nâhe gie,
daz verlie mich nie.
von wîsheit kêrte ich mînen muot;
daz oli diu minne, diu noch manigem tuot
die selben klage.
nu wil ich mich an got gehaben,
der kan den liuten helfen ûz der nôt.
nieman weiz, wie nâhe im ist der tôt.

IV. Mûner vrowen oli ich undertân,
diu âne lôn mînen dienst nan.
von der sprich ich niht wan allez guot,
wan daz ir mut
leveämpi mich ze unmilte ist gewesen.
vor aller nôt dô wânde îch sîn genesen,
tee sich verlie
mîn herze ûf genâde an sie,
der ich dâ leider vunden niene hân
nu wil ich dienen dem, der lônen kan.

V. Ich kom von minne in kumber grôz,
des ich doch selten ie genôz.
swaz schaden ich dâ von gewunnen hân.
sô veríesche nie mies,
daz ich ir iht spraeche wan guot,
noch mîn munt von vrowen niemer getuot.
doch klage ich daz,
daz ich so lange gotes vergaz.
den wil ich iemer vor in allen haben
und in dâ nâch ein holdez herze tragen.