Halkoteka

Halkoteka ( muinaiskreikaksi Χαλκοθήκη ) on erityinen rakennus Ateenan Akropolilla , jossa on opisthodom (sisähuone), joka kuului Parthenonille ja toimi uhrivälineiden ja aseiden varastona. Täällä säilytettiin varsinkin kaupungille kuuluvia kilpiä, haarniskoja, keihäitä, leggingsejä, katapultteja ja muita heittoaseita; Täällä säilytettiin myös viholliselta eri aikoina otettuja aseita [1] . Chalkothekin nimi ja tehtävät tunnetaan 4. vuosisadalta eKr. peräisin olevista kirjoituksista. e. [2] Yksi niistä on asetus, joka sisältää luettelon Halkotekalla säilytettävistä tavaroista ja käskee asentaa rakennuksen eteen asetuksen tekstin sisältävä stele [3] .

Historia

1800-luvun tieteessä ei ollut yksimielisyyttä Halkotekan tarkasta sijainnista: jotkut asettivat sen Akropoliin kaakkoiskulmaan, toiset ( V. Dörpfeld ) - Parthenonin länsipuolelle, halkotean eteläreunalle. tasango, muut - sen pohjoisosassa, lähempänä länsikulmaa [1] .

Myöhemmin Brauroneionin itäpuolelta ja Parthenonin lounaaseen läheltä löydettyjä raunioita pidettiin Chalkothekin jäänteinä. Rakennuksesta oli jäljellä vain kalkkikiviperustus ja kallioon hakatut kaivannot perustusta varten. Rakennus seisoi Akropoliksen eteläseinän edessä ja oli noin 43 metriä pitkä ja 14 metriä leveä; pohjoisella pitkällä puolella oli 4,5 m leveä eteinen, jonka rakentamiseksi oli tarpeen purkaa Parthenonin länsijulkisivulle johtavan kallioon leikatun portakon eteläosa. Tämä viittaa siihen, että portiikka on rakennettu 400-luvun alussa eKr. e., kun itse rakennus ilmestyi aikaisemmin, luultavasti samanaikaisesti Parthenonin kanssa - eli 500-luvun puolivälissä eKr. e. Ilmeisesti Rooman aikoina rakennuksessa tehtiin laajamittainen peruskorjaus, sillä Rooman aikakaudelle kuuluvia ja Halkotekan kokoisia arkkitehtonisen sisustuksen fragmentteja löydettiin lukuisia.

Muistiinpanot

  1. 1 2 Halkoteka // Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron  : 86 nidettä (82 osaa ja 4 lisäosaa). - Pietari. , 1890-1907.
  2. Inscriptiones GraecaeII² 120, 1430.
  3. Inscriptiones Graecae II² 120.

Kirjallisuus