Suomen Karjalan väestön evakuointi - toteutettu marras-joulukuussa 1939, Karjalan kannaksen , Pohjois-Laatokan seudun , Viipurin ja Sortavalan suurkaupunkien sekä muiden mahdollisesti rintamalle tulevien Suomen alueiden väestön liikkuminen -linja, syvälle maahan. 422 tuhatta ihmistä evakuoitiin , mikä oli noin 12 % Suomen väestöstä [1] [2] .
Asukkaiden joukkosijoittaminen alkoi Neuvostoliiton ja Suomen välisissä sodissa 1919-1922, jolloin neuvostovastaisen kansannousun tukahdutuksen jälkeen noin 30 tuhatta suomalais-karjalaisväestöä muutti Suomeen [3] [4] .
Lokakuussa 1939 Moskovassa käytyjen Neuvostoliiton ja Suomen välisten neuvottelujen epäonnistuneen aluekysymyksen johdosta Suomen puolelle aloitettiin laaja suomalaisväestön vapaaehtoinen evakuointi Neuvostoliiton raja-alueilta, minkä seurauksena noin 50 tuhat ihmistä lähti takaosaan. Suomen valtioneuvosto määräsi 17.10.1939 väestön pakkoevakuoinnin 4-10 kilometrin vyöhykkeeltä taka-alueille. Käskystä huolimatta evakuointi viivästyi tai sitä ei toteutettu ollenkaan, koska Suomen viranomaiset toivoivat Neuvostoliiton aluevaatimusten rauhanomaista ratkaisemista. [5] .
Vihollisuuksien puhjettua joulukuun alussa 1939 evakuointi aloitettiin hätäisesti vaikeissa talviolosuhteissa. Joskus tämä johti paniikkiin ja asukkaat pakotettiin teurastamaan karjansa. Lisäksi karjaa kuoli matkan varrella. Joistakin kylistä naiset, vanhukset ja lapset lähtivät marraskuun toisella puoliskolla, mutta suurin osa kerääntyi 29.11.-4.12. Samaan aikaan suomalaisjoukot liikkuivat teitä kohti. Suurin osa evakuoiduista kokoontui suuriin julkisiin rakennuksiin, kuten kouluihin tai yöpymiskauppoihin, ja odotti lastaamista ajoneuvoihin, mutta monet joutuivat matkustamaan jalan tai hevosen selässä. Mukaan saattoi ottaa tarvittavat henkilökohtaiset tavarat ja ruokaa kolmeksi päiväksi. Lasten piti käyttää nimilappuja kaulassa, oppia syntymäaika ja -paikka sekä isien ja äitien nimet, mitä ei aina kunnioitettu.
Karjankuljettajat joutuivat huolehtimaan ruokinnasta ja lypsystä sekä etsimään heinää ja viljaa. Nautakarjaa ajettiin yöksi navetoihin ja navetoihin. Väestö yöpyi Uimaharjun ja Kaltimon kouluissa, omakotitaloissa ja Enon kirkossa. Tukea tarjosivat itsepuolustusyksiköt , Lott- ja Martt-seurat. Asemilla ihmisiä lastattiin karjavaunuihin, joissa seinien varrella oli kauppoja ja penkkejä, ja keskustassa - takka ja polttopuita. Autoa kohden oli kaksi galvanoitua ämpäriä - toisessa juomavesi, toisessa luonnollisiin tarpeisiin. Sytytykseen oli useita kynttilöitä. Niinpä ihmiset pääsivät perille reittiä Kaltimo - Kontomyaki - Iisalmi. Pommitusten ja ilmahyökkäysten vuoksi eteneminen oli hidasta ja kesti yli kaksi päivää [6] [7] [8] .
Noin 180 000 ihmistä palasi entiselle asuinpaikalleen vuoden 1941 jälkeen , jolloin Suomen joukot miehittivät Karjalan kannaksen ja Pohjois-Laatokan alueen Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana . Heidän oli kuitenkin pakko evakuoida uudelleen ennen kuin nämä alueet palasivat Neuvostoliiton hallintaan kesäkuussa 1944 [7] .
Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus vahvisti lopulta näiden alueiden liittymisen Neuvostoliittoon. Evakuoitu väestö asutettiin Suomen sisämaahan. Maahanmuuttajien kokonaismäärä vuosina 1939-1944 oli 450 tuhatta ihmistä [9] [10] .