Anchor Hein ( eng. Gruson-Hein ankkuri ) on prototyyppi moderneista ankkuriankkureista , joilla on lisääntynyt pitovoima.
Sen kehitti 1920-luvun alussa saksalainen insinööri Bremenistä Heinrich Hein, joka suoritti sarjan malli- ja kenttäkokeita Hall-ankkurilla paljastaen sen merkittävät puutteet.
Hän havaitsi, että monissa tapauksissa ankkurit, joiden tassujen pinta-ala on pienempi, pitävät paremmin kuin Hall-ankkuri, ja lisäksi mitä kauempana ankkurin käpälät ovat, sitä pienempi sen pitovoima, koska epätasaiset voimat voivat vaikuttaa molempiin tassuihin riippuen maaperän heterogeenisyydestä ankkurin alla. Toisella käpälällä ankkuri voi osua kiveen ja toinen menee pehmeään maahan, minkä seurauksena ilmaantuu pari voimaa yrittäen vetää ankkuria pois maasta. Tämä tapahtuu yleensä hiekka-kivi- ja hienokivimailla, kun tuulen tai virran suunta muuttuu ja ankkuriketju muuttaa jännityssuuntaa. Tässä tapauksessa ankkuri heiluu maassa, murtuu siitä ja hetken kuluttua syvenee ("ottaa") uudelleen. Merimiehet ovat pitkään kiinnittäneet huomiota "Hall"-ankkureiden käyttäytymiseen, mutta eivät voineet ymmärtää sen syytä.
Ankkurit, joissa on suuri käpälän pitoalue, poimivat nopeasti maan, pitävät aluksen suhteellisen hyvin, mutta myöhemmin tulee hetki, jolloin leveät otteet alkavat olla negatiivinen rooli. Ankkurin pään eteen muodostuu maakumpu, jolle ankkuri alkaa kiivetä olemaan vähitellen maanpinnan yläpuolella ja vedetty siitä ulos ankkuriketjun jännityksen kasvaessa. Jonkin aikaa ankkuria vedetään pohjaa pitkin, sitten se nousee taas ylös ja kaikki alkaa alusta.
Tunnustettuaan "sisäänvedettävien" ankkurien kaksi suurinta haittapuolta - jalkojen leveä sijainti ja liian suuret kädensijat - Hein ehdotti uutta mallia. Sen ankkurin käpälät ovat mahdollisimman lähellä, eikä valulaatikossa ole suorassa kulmassa ulkonevia, virtaviivaista muotoa lähestyviä kahvoja. Estääkseen ankkurin kaatumisen (sulkevien jalkojen takia) maahan tullessa, Hein lisäsi tangon, joka oli valettu laatikon kanssa. Laatikon ja tangon viisteet toimivat ankkurin tassujen ohjaustasoina maassa, ja oman painonsa vaikutuksesta ankkuri alkaa kaivautua siihen vedettäessä. Koko rakenne on tasapainotettu siten, että ankkurin jalat eivät voi kääntyä vastakkaiseen suuntaan maasta.
Heine-ankkurin pitovoima on neljä kertaa suurempi kuin Hall-ankkurin, kun taas se menee syvemmälle maahan, vaikka se alkaa mennä syvemmälle siihen myöhemmin kuin leveillä oteilla varustetut ankkurit. Lloyd's Registerin vuonna 1927 hyväksymä Hayne-ankkuri otettiin laajalti käyttöön. Ankkurin massatuotannon suoritti Gruson-yritys ( eng. Gruson ) vähentäen laatikon varren pituutta (keksijän suostumuksella). Heinin suunnitteluperiaatteista tuli perusta muun tyyppisille kuolleille ankkureille, joilla on suurempi pitovoima.