Valeri Maxim
| Valeri Maxim | |
|---|---|
| lat. Valerius Maximus | |
| Kuvitteellinen kuva Nürnbergin kronikasta . 1493 (luotettavat muotokuvat tuntemattomat) | |
| Syntymäaika | 1. vuosisadalla eaa e. [yksi] |
| Syntymäpaikka | |
| Kuolinpäivämäärä | Ensimmäinen vuosisata [1] |
| Kuoleman paikka |
|
| Maa | |
| Ammatti | historioitsija , kirjailija , runoilija |
| Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa | |
 Työskentelee Wikisourcessa | |
Valeri Maximus ( lat. Valerius Maximus ; I vuosisata) on antiikin roomalainen kirjailija keisari Tiberiuksen hallituskaudella , historiallisten anekdoottien 2] kokoelman kirjoittaja .
Elämäkerta
Persoonallisuus
Maximuksen omasta elämästä ei tiedetä melkein mitään, paitsi että hän tuli köyhästä perheestä ja oli kaiken velkaa Sextus Pompeylle , vuoden 14 jKr. konsulille . e. ja Aasian prokonsuli , jonka hän seurasi vuonna 27 matkalla itään. Pompeius oli taiteiden suojelija , jonka kirjalliseen piiriin kuului erityisesti Ovidius ja keisarillisen perheen jäsenen Germanicuksen ystävä , joka oli eniten kiinnostunut kirjallisuudesta.
Luova elämäkerta
Valeri Maximin kirja julkaistiin noin vuonna 31, Seyanin kukistumisen jälkeen ("Factorum ac dictorum memorabilium libri IX", hrsg. von C. Kempf, 1888) [2] . Hänen lähteinä Neuvostoliiton historiallisen tietosanakirjan tietojen mukaan olivat Cicero , Titus Livius , Sallust , Varro , Pompey Trog ym. Valeri Maximin kokoelma on arvokas faktamateriaalina, joka on poimittu ei-eläytymättömistä lähteistä [2] .
Valeryn kirjoitustyyli osoittaa, että hän oli ammatillinen retorikko . Esipuheessa hän tekee selväksi, että hänen mielestään se on yleinen historiallisten anekdoottien kokoelma, joka on tarkoitettu oratoriokouluille opettamaan oppilaille kauniin puheen taitoa, viitaten historiaan. Käsikirjoituksen otsikko on "Yhdeksän kirjaa merkittäviä tekoja ja sanoja" ( latinalainen Factorum et dictorum memorabilium libri novem ). Kertomus on rakennettu ilman selkeää logiikkaa ja järjestystä; jokainen kirja on jaettu kohtiin, jotka käsittelevät olennaisia aiheita, yleisimmin hyveitä ja paheita tai virheitä ja heikkouksia, joista on esimerkkejä näissä kohdissa [3] .
Suurin osa kertomuksesta perustuu Rooman historiaan, mutta jokainen kohta sisältää myös lisäotteita muiden kansojen, pääasiassa kreikkalaisten , aikakirjoista . Teoksessa näkyvät selvästi molemmat tunteet, jotka ovat sekamuotoisia lähes kaikille Principate -kauden roomalaisille tekijöille : toisaalta, että aikansa roomalaiset ovat surkeita olentoja verrattuna tasavallan aikaisten esi-isiensä. , ja toisaalta, että he ovat kaikesta lankeemuksestaan huolimatta pään ja hartioiden yläpuolella kaikkia muita maailman kansoja, ja erityisesti he voivat opettaa kreikkalaisille paljon moraaliasioissa. .
Valeriuksen tärkeimmät lähteet olivat Cicero ja Titus Livius , ja Sallustin ja Pompeius Troguksen teokset myös auttoivat häntä . Kirjoittaja käytti aineistoa huolimattomasti ja ei liian viisaasti, mutta hänen valintansa, josta on vähennetty aukot, ristiriidat ja anakronismit, puhujan näkökulmasta on tarkka heijastus tapahtumista ja elämänolosuhteista, joiden todistajana hän oli. Historioitsijalla on myös paljon kiitosta Valeriusille: hän käyttää usein kadonneita lähteitä, ja missä hän koskettaa omaa aikaansa, hän antaa pintapuolisen katsauksen Tiberiuksen hallituskauteen, josta käydään paljon keskustelua ja josta on erittäin paljon tietoa. niukka.
Hänen näkemyksensä keisarillisesta hovista ymmärrettiin usein väärin, koska häntä pidettiin imartelijana kuten Martial . Mutta jos tarkastellaan tarkasti hänen arvioita keisarillisen hallituksesta, ne eivät voi olla mitään poikkeuksellista ei lajissaan tai määrältään. Valeryn muutamat viittaukset Caesarin salamurhaajiin ja Augustukseen eivät käytännössä ylitä tuon ajan yleisesti hyväksyttyä tyyliä. Ainoa kohta, jota voidaan kutsua todella vastenmieliseksi, on terävä retorinen tiradi praetorian prefektiä Lucius Aelius Sejanusta vastaan. .
Perintö ja rooli kulttuurissa
Valeryn teos ansaitsee huomion monella tapaa lukuna latinan kielen historiassa . Ilman sitä näkemyksemme siirtymisestä klassisesta "hopealatinaan" olisi paljon epätäydellinen. Valeri esittelee kaikki tuon ajan retoriikan saavutukset, lukuun ottamatta Quintilianuksen järjen loistoa ja Tacituksen makua ja hienovaraisuutta . Hän välttelee suoraa ja yksinkertaista kerrontaa ja pyrkii kaikin voimin uutuuksiin, murtaa rajat proosan ja runouden sanaston välillä, valitsee sanat huolellisesti, käyttää monimutkaisia metaforia, käyttää teräviä kontrasteja ja kirkkaan tunnevärisiä adjektiiveja, käyttää kaikkein epäluonnollisimpien hahmojen asteikkoja. puheesta. Erittäin paljastava oppitunti latinan kielen historiassa on Valeriuksen kertomuksen vertailu Ciceron ja Titus Liviuksen vastaaviin kohtiin .
Valeryn käsikirjoituksista on meille tullut myös kymmenes kirja, niin sanottu Liber de Praenominibus , paljon myöhemmin eläneen kieliopin teos .
Valeryn töitä käytettiin aktiivisesti kouluissa, ja sen suosio keskiajalla näkyy säilyneiden kopioiden suuresta määrästä. Kuten muistakin koulukirjoista, siitä tehtiin otteita; kaksi niistä on säilynyt kokonaan, yksi on merkitty Julius Parisin nimellä ja juontaa juurensa suunnilleen 4. - 5 . vuosisadalta. n. e., toinen kuuluu Januarius Nepotianuksen kynään .
Kirjallisuus
Latinalainen teksti
- VALERI MAXIMI FACTORVM ET DICTORVM MEMORABILIVM LIBRI NOVEM (kirjoittajan tunnetuin ja lainatuin teos; Latinalaisen kirjaston verkkosivuston kokoelmassa).
- Julius Parisa (lat.)
Englanninkieliset käännökset
- Käännös sarjassa " The Loeb classical library ": Valerius Maximus . Ikimuistoisia tekoja ja sanoja. / Trans. Kirjailija: DR Shackleton Bailey 2 vol. 2000.
- Osa I. Kirjat 1-5.
- Osa II. Kirjat 6-9.
- Wardle, D. Valerius Maximuksen ikimuistoiset teot ja sanonnat: Kirja 1. Oxford University Press (Clarendon Ancient History Series): Oxford ja New York, 1998.
ranskankieliset käännökset
Collection Budé -sarjassa julkaisu on alkanut :
- Valere Maxime. Faits et dits memorables . T.I: Livres I-III; Trad. Robert Combes . Pariisi: Les Belles Letters; Collection des Universites de France, 2003.
- Valere Maxime. Faits et dits memorables . Osa II: Livres IV-VI; Trad. Robert Combes. Pariisi: Les Belles Letters; Collection des Universites de France, 2003.
Venäjän käännökset
Venäläinen käsinkirjoitettu käännös Valeri Maximin teoksesta "Muistin arvoiset peput" tehtiin puolasta 1700-luvun alussa [4] .
- Valeri Maximin ikimuistoisten kirjojen sanoja ja tekoja on yhdeksän. / Per. I. Alekseeva. Pietari, 1772. Osa 1. Kirja. 1-4. 464 s. Osa 2. Kirja. V-IX. 520 s.
- Valeri Maxim . Ikimuistoisia tekoja ja sanoja. [Kahdessa osassa, osa 1. Kirjat 1-5] / Per. ja comm. S. Yu Trokhachev. (Sarja "ακμη"). Pietari: SPbGU Publishing House. 2007. 308 sivua, 1000 kopiota. ISBN 978-5-288-04267-6 online - versio _
- Valeri Maxim . Ikimuistoisia tekoja ja sanoja [otteita]. / Per. A. A. Pavlova. // Aatami ja Eeva. Sukupuolihistorian almanakka. M., IVI RAN. 2008. nro 16. s. 146-181; Historiallinen työ kulttuurin ilmiönä. Ongelma. 3. Syktyvkar, 2008, s. 124-141.
- Valeri Maxim . Yhdeksän kirjaa mieleenpainuvia sanoja ja tekoja. Kirja I. Per. OLEN. Smorchkova .
Tutkimus
- Bloomer, W. Martin. Valerius Maximus ja uuden aateliston retoriikka. University of North Carolina Press: Chapel Hill, 1992.
- Mueller, Hans Friedrich. Rooman uskonto Valerius Maximuksessa. Routledge: Lontoo, 2002.
- Skidmore, Clive. Käytännön etiikka roomalaisille herroille: Valerius Maximuksen työ. University of Exeter Press: Exeter, 1996.
- Borovkov P.S. Valeri Maximin korkeimman paavin kuva // Issedon: Almanakka muinaisesta historiasta ja kulttuurista. - Jekaterinburg: [Kustantamo Ural. osavaltio un-ta], 2007. - T. 4. - S. 89-98. (Käytetty: 21. syyskuuta 2011)
Muistiinpanot
- ↑ 1 2 http://www.treccani.it/enciclopedia/valerio-massimo/
- ↑ 1 2 3 Valeri Maxim // Neuvostoliiton historiallinen tietosanakirja : 16 nidettä / toim. E. M. Zhukova . - M .: Neuvostoliiton tietosanakirja , 1961-1976.
- ↑ S. Yu. Trokhachev. Valeri Maxim ja hänen tarinansa opettavaisissa anekdooteissa . Käyttöpäivä: 30. kesäkuuta 2014. Arkistoitu alkuperäisestä 16. elokuuta 2014.
- ↑ Venäjän käännetyn kaunokirjallisuuden historia. Muinainen Venäjä. XVIII vuosisadalla. T. 1. Proosa. Pietari: 1995. S. 84.
