Ranskan tasavallan ulkosuhteet ovat Ranskan hallituksen ulkosuhteita ulkomaailmaan. Länsi -Euroopassa sijaitseva Ranska on yksi suurimmista Euroopan maista ja sillä on ollut merkittävä ja historiallinen rooli Euroopan ja kansainvälisessä historiassa keskiajalta lähtien. Ranska on Yhdistyneiden Kansakuntien , Naton ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ( Euroopan unionin edelläkävijä ) perustajajäsen . Sen tärkeimmät liittolaiset ovat Saksa, Italia, Yhdysvallat, muut Nato-maat ja Euroopan unioni. Ranskalla on Yhdistyneissä Kansakunnissa yksi pysyvistä paikoista turvallisuusneuvostossa , ja se on useimpien sen erikoistuneiden ja siihen liittyvien virastojen jäsen.
Ranska on myös Välimeren unionin perustajajäsen, ja sillä on keskeinen rooli sekä alueellisessa että globaalissa maailmanpolitiikassa.
Keväällä 1995, kun 14-vuotias "Mitterrandin aikakausi" päättyi ja Gaullist Rally in Support of Republic -puolueen johtaja Jacques Chirac nousi Ranskan presidentiksi , monet analyytikot esittivät erittäin varovaisia oletuksia mahdollisista muutoksista. maan ulkopolitiikkaan, sitä enemmän kuin heidän vaaleja edeltävässä kampanjassaan.. retoriikassa ODA:n johto on viime vuosina viitannut yhä enemmän kenraali de Gaullen ideologiseen perintöön, joka, kuten tiedätte, nojautui postulaatteihin, kuten Ranskan itsenäisyys ja suuruus, amerikkalaisvastaisuus, etuoikeutettu kumppanuus Neuvostoliiton kanssa ja riippumattomien pelotejoukkojen rakentaminen. Ranska ei ollut tyytyväinen Yhdysvaltojen globaaliin poliittiseen johtajuuteen, se ei hyväksynyt voimakkaan painostuksen taktiikkaa ja "ennaltaehkäisevien iskujen" strategiaa. Kuten Charles de Gaullen aikana, Ranska vastusti hegemonista politiikkaa koko kansainvälisen yhteisön yhteisen arvojärjestelmän puolesta. Kaasukysymyksen yhteydessä etusijalle asetetaan Venäjän ja Ranskan suhteet.
Ajan myötä kuitenkin kävi ilmi, että erot sosialistien ja "uusgaullistien" välillä ulkopolitiikan alalla eivät olleet niin suuria eivätkä johtaneet merkittäviin muutoksiin siinä. Kuten presidentti François Mitterrandin aikana, Ranskan ulkopolitiikan pääpaino J. Chiracin aikana pysyi Euroopan rakentamisessa. Välimeren suunnan tärkeyttä vahvisti se, että Ranskan uusi presidentti teki ensimmäisen vierailunsa Marokkoon. Osoittaen uskollisuutta Yhdysvaltoja kohtaan hän jatkoi lähentymislinjaa Natoon. Tuolloin vain Chiracin päätös jatkaa ydinkokeita Mururoan atollilla Tyynellämerellä kesällä 1995 saattaakseen päätökseen sarjan Ranskan ydinaseiden modernisointia koskevia töitä muistutti yhteydestä kenraali de Gaullen politiikkaan. Tuolloin. Nämä testit lopetettiin vasta vuoden 1996 alussa suunnitellun ohjelman täydellisen täytäntöönpanon jälkeen huolimatta Tyynenmeren alueen valtioiden ja maailman yhteisön voimakkaista vastalauseista.
Jo presidentti J. Chiracin aikana sisäpoliittinen tilanne vaikutti myös Ranskan ulkopolitiikkaan. Yrittääkseen saada kannattajiensa ylivoimaisen enemmistön kansalliskokoukseen, J. Chirac kutsui koolle ennenaikaiset parlamenttivaalit vuonna 1997, joiden aikana Gaullist-puolue hävisi. Enemmistön äänistä saivat sosialistit, jotka muodostivat hallituksen. Tämän seurauksena ranskalaiset saivat kolmannen esimerkin modernin historian presidentin ja hallituksen "rinnakkaiselosta", jotka kuuluvat kilpaileviin puolueisiin. Tämä ei näkynyt vain Ranskan sisä-, vaan myös ulkopolitiikassa, koska sosialistit painottivat aktiivisesti näkemystään tällä alueella J. Chiracille.
Ranskassa huhti-toukokuussa 2007 pidetyt presidentinvaalit toivat valtion korkeimpaan virkaan hallitsevan enemmistön edustajan, oikeistopoliittisen liiton Union for Popular Movementin johtajan Nicolas Sarkozyn . Huolimatta pitkästä oleskelusta vallan korkeimmissa osissa, Sarkozy onnistui vaalikampanjan aikana luomaan kuvan uuden sukupolven poliitikoista, jotka kannattavat maan sisä- ja ulkopolitiikan kattavaa uudistusta. Hänen toteuttamat sisäiset uudistukset olivat melko tuskallisia, ja ne aiheuttivat ajoittain protestiräjähdyksiä ja useiden päivien lakkoja. Sarkozyn ylle iski hänen poliittisten vastustajiensa kritiikkivyöry.
Modernin Ranskan ulkopoliittinen kurssi rakentuu useiden keskeisten ideoiden ympärille. Hän asemoi itsensä perinteisesti "länsimaisen demokraattisen perheen" jäseneksi, joka on sitoutunut demokratian ihanteisiin ja ihmisoikeuksien suojeluun. Samalla Pariisi uskoo, että post-bipolaarisen maailman olosuhteissa yksittäisten valtioiden rooli on kasvanut ja aiemmat monenväliset mekanismit, jotka turvasivat eri maiden kantojen koordinoinnin, ovat yhä tehottomampia. N. Sarkozy korosti puheessaan suurlähettiläille 27. elokuuta 2007, että viimeisten 20 vuoden aikana, jotka ovat kuluneet Berliinin muurin murtumisesta, eri valtioiden johtajat eivät ole kyenneet luomaan uutta "planeettajärjestystä". ja ovat mukauttaneet entisen järjestyksen muuttuneisiin olosuhteisiin. Kaikki tämä pakottaa Ranskan etsimään omia tapojaan ratkaista kansainvälisiä ongelmia, jotka vastaavat sen kansallisia etuja.
Ranskan ulkopolitiikan pääsuuntauksia, joihin N. Sarkozy keskittyy, ovat: Euroopan yhdentymisen ja yhteistyön kehittämiseen tähtäävä politiikka EU-kumppaneiden kanssa, suhteet Yhdysvaltoihin, suhteiden vahvistaminen Välimeren maihin ja vuoropuhelu Venäjän kanssa, politiikka monenväliset järjestöt sekä Kiina, Intia, Latinalainen Amerikka, Afrikka, joissa Pariisi on osoittanut kasvavaa aktiivisuutta, ja monet muut kansainväliset ongelmat.
Kamppaileva Euroopan unioni on kuitenkin merkittävä kansainvälinen tekijä, ja Pariisi sitoo enemmän kuin koskaan ulkopoliittiset tavoitteensa EU:hun.
Sarkozy kiinnitti suurta huomiota suhteiden parantamiseen Yhdysvaltoihin.
Omien asemiensa vahvistamiseksi Ranska suuntasi ponnistelujaan tiivistämään suhteitaan Välimeren maihin. Välimeren unioni -hankkeen toteuttaminen mahdollisti sen jalansijan alueella, houkutella EU-maiden resursseja suunnitelmiinsa ja lisätä vaikutusvaltaansa Euroopan unionissa yhtenä johtajistaan.
| Ranska aiheissa | |
|---|---|
| Asevoimat • Tiede | |
| Tarina | |
| Politiikka | |
| Symbolit | |
| Talous | |
| Maantiede | |
| kulttuuri | |
| Uskonto | |
| Ranskan ulkosuhteet | |
|---|---|
| Euroopassa |
|
| Aasia |
|
| Afrikka |
|
| Pohjois-Amerikka |
|
| Etelä-Amerikka | |
| Australia ja Oseania |
|
| Kansainväliset järjestöt |
|
| |