Venezuelan parlamenttivaalit (1973)

Vuoden 1973 parlamenttivaalit Venezuelassa ovat presidentin- ja parlamenttivaalit, jotka pidettiin 9. joulukuuta 1973 . [1] Presidentinvaalit voitti Carlos Andrés Pérez , Democratic Action -puolueen ehdokas , joka sai 48,7 % äänistä, [2] ja hänen puolueensa voitti ehdottoman enemmistön edustajainhuoneen ja senaatin paikoista. Äänestysprosentti oli presidentinvaaleissa 96,7 % ja kongressin vaaleissa 94,5 %. [3]

Kampanja

Toisin kuin aikaisemmissa vuoden 1973 vaaleissa, Venezuelan äänestäjät osoittivat suurta polarisaatiota, joka on ominaista kaksipuoluejärjestelmälle. Vain kahden johtavan puolueen ehdokkailla, Carlos Andrés Pérezillä Demokraattisesta toiminnasta (DD) ja Lorenzo Fernándezilla KOPEI :sta , oli todellisia mahdollisuuksia voittaa . Vaalien tulokset vahvistivat tehokkaasti näiden puolueiden asemaa ainoana tärkeänä poliittisena voimana ja saattoivat päätökseen kaksipuoluejärjestelmän muodostumisen maassa .

Presidentti Rafael Caldera onnistui hallituskautensa aikana edistymään merkittävästi kohti rauhaa ja kansallista harmoniaa Venezuelassa, jota sisällissota on ravistellut vuodesta 1960 lähtien. Suurin osa vasemmistopartisaaneista luopui aseellisesta taistelusta ja liittyi rauhanprosessiin. Jotkut eilisen kapinallisista perustivat omia puolueitaan, Popular Electoral Movement -liikkeen ( espanjaksi  Movimiento Electoral del Pueblo, MEP ) ja Movement kohti sosialismia ( espanjaksi:  Movimiento al Socialismo, MAS ).

Edessä kasvava uhka syrjäytymisestä ja kaksipuoluejärjestelmän luomisesta Venezuelassa, jossa maata hallitsevat vuorotellen JD ja KOPEI, kolmen puolueen johto, Demokraattinen republikaaniliitto (DRU), Popular Electoral Movement (PIM) ja kommunistinen puolue (CPV) päättävät asettaa presidenttiehdokkaan yhden ehdokkaan. Alussa he onnistuivat sopimaan Kansanationalistisen rintaman ( espanjaksi  Frente Nacionalista Popular ) perustamisesta, joka tunnetaan myös nimellä Uusi voima ( espanjaksi  Nueva Fuerza ). Rinteen osanottajat päättivät voittonsa sattuessa perustaa kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, kansallistaa rautamalmi- ja öljyteollisuuden , pankit , sähkön ja latifundian sekä toteuttaa suunnitelman halpojen asuntojen laajamittaisesta rakentamisesta. . Mutta myöhemmin syntyi erimielisyyksiä ehdokkuudesta vuoden 1973 presidentinvaaleissa. DRS ehdotti Villaalban nimittämistä Forces nouvellesista ja Jesús Ángel Paz Galarragaa NID:stä. DRS ei päässyt sopimukseen, vaan päätti osallistua vaaleihin yksin.

Vaalikampanja oli aggressiivisempi kuin aiemmat, ja se erottui uusien, Venezuelan politiikkaan epätyypillisten tekniikoiden käytöstä, mitä auttoivat suuresti Carlos Andres Perezin vaalikampanjaan osallistuneet amerikkalaiset poliittiset konsultit ja PR -asiantuntijat. DD-ehdokas, jolla oli maassa epäselvä maine vasemmistoradikaaleja vastaan ​​sisäministerinä taistelemalla, kampanjoi erittäin aktiivisesti itsensä puolesta, erityisesti hän vieraili lähes kaikilla maan enemmän tai vähemmän merkittävillä asuinalueilla kävellen. yli 5800 km. JD:n kampanja oli edelläkävijä jingleen (kuten suositun venezuelalaisen muusikon José Enrique "Chelique" Sarabian kappaleen "Ese hombre sí camina") käyttö ja korosti liikaa ehdokkaan imagoa , joka nousi poliittisen aseman edelle. Aggressiivinen mainoskampanja yhdistettynä Andres Perezin poikkeukselliseen karismaan antoi hänelle mahdollisuuden voittaa maanvyörymän voiton.

Nationalist Civil Crusade Party ( espanjaksi:  Cruzada Cívica Nacionalista, CCN ), jonka perusti sotilasjuntan päällikkö Marcos Pérez Jiménez , joka kaadettiin vuonna 1958 , jatkoi työtä johtajansa valtaan palauttamiseksi. Tätä helpotti Perez Jimenezille suotuisten Venezuelan senaatin vaalien vuonna 1968 tulos, kun yli 400 000 äänestäjää tuki entistä diktaattoria. Kaiken kaikkiaan hänen kannattajiensa yritys saada johtajansa ehdolle presidentiksi epäonnistui. Tärkeimpien puolueiden edustajat pääsivät läpi kongressin perustuslakimuutoksen, jonka mukaan Perez Jimenez ei voinut asettua presidentiksi.

Presidentinvaalit

Venezuelan presidenttiehdokkaat:

• Carlos Andres Perez ( Demokraattinen toiminta ) on ammattipoliitikko. Vallankumouksellisen hallituksen päämiehen Romulo Betancourtin sihteeri (1945-1947), edustajainhuoneen jäsen kolmessa Tachiran osavaltion kokouksessa , presidentti Betancourtin aikainen sisäministeri (1962-1963). Hallitsevien piirien, hallitusta kannattavien voimien ja Nationalistisen vallankumouspuolueen tukemana.
• Jesús Ángel Paz Galarraga ( Kansan vaaliliike ) - lastenlääkäri , Democratic Action -puolueen entinen perustaja, vuonna 1967 liittyi senaatin entiseen puheenjohtajaan ja demokraattisen toiminnan puheenjohtajaan Luis Beltrán Prieto Figueroaan, joka jätti puolueen ja esitti. hänen ehdokkuutensa osallistua vuoden 1968 presidentinvaaleihin . Yhdessä hänen kanssaan hän perusti Kansan vaaliliike -puolueen. Kommunistisen puolueen tukema .
• José Vicente Rangel ( Liike sosialismiin ) - poliitikko, lakimies ja toimittaja, entinen kongressin jäsen DRS :stä , nimitettiin entisten sissien puolueelta, joka luopui aseellisesta taistelusta hallitusta vastaan ​​vuonna 1971. Vallankumouksellisen vasemmiston tukema.
• Jovito Villaalba ( Demokraattinen republikaaniliitto ) - ammattipoliitikko, osallistui vuoden 1963 presidentinvaaleihin .
• Lorenzo Fernandez (COPEI) - Presidentti Rafael Calderan aikainen sisäministeri (1969-1972). Kansan demokraattisen voiman ja kansanliikkeen tukema.
• Miguel Angel Burelli Rivas ("Kansallinen mielipide") - poliitikko, diplomaatti ja lakimies, osallistui vuoden 1968 presidentinvaaleihin.
• Germán Borregales ( kansallinen toimintaliike ) on toimittaja, kirjailija ja poliitikko. Äärioikeistopiirit tukevat. Hän asettui presidentiksi kolmatta kertaa.
• Pedro Tinoco (Integrationist National Party) on liikemies ja poliitikko. Presidentti Calderan aikainen valtiovarainministeri (1969-1972). Oli lähellä Venezuelan entistä diktaattoria Marcos Pérez Jiméneziä .
• Martín García Villasmil (PSD), kenraali, presidentti Rafael Calderan aikainen puolustusministeri (1969–1971).
• Pedro Segnini La Cruz (kansallisdemokraattinen rintama).
• Raimundo Verde Roja (riippumaton demokraattinen liike).
• Alberto Solano (vapautusvoimat).

Tulokset

1. ↑ Voimassa olevien äänestyslippujen lukumäärä
2. ↑ Sekä voimassa olevat että virheelliset ja tyhjät äänestysliput otetaan huomioon

Kansalliskongressin vaalit

Merkitys

Toisen kerran demokratian palauttamisen jälkeen vuonna 1958 nykyinen presidentti menetti tehtävänsä toisen poliittisen puolueen ehdokkaalle, mikä osoitti Venezuelan demokratian ja poliittisen järjestelmän vakauden. Yli 85 % äänestäjistä äänesti presidentinvaaleissa maan kahden johtavan puolueen ehdokkaita ja noin 75 % eduskuntavaaleissa, mikä viittaa kaksipuoluejärjestelmän muodostumisen päätökseen.

Muistiinpanot

1. ↑ D. Nohlen. Elections in the Americas: A data handbook , Volume II, s. 555. 2005 ISBN 978-0-19-928358-3
2. ↑ Nohlen, s. 581
3. ↑ Nohlen, s. 556