Musiikin tohtori on korkein akateeminen kunnianosoitus musiikin alalla , joka alun perin oli olemassa Cambridgen ja Oxfordin yliopistoissa [1] . Ensimmäinen musiikin tohtori (Dr. mus.) Englannissa on John Ganboys (1463), hän kirjoitti mensuurimusiikista [2] . Myöhemmin myös saksalaiset yliopistot alkoivat myöntää samanlaista tutkintoa kuuluisille muusikoille [1] .
1900-luvun alussa lähes kaikilla Ison-Britannian yliopistoilla oli oikeus nostaa tätä tasoa ; ennen se oli Oxfordin, Cambridgen ja Dublinin yliopistojen sekä Canterburyn arkkipiispa etuoikeus . Musiikin tohtorin tutkintoa edeltää kandidaatin tutkinto [3] .
Kuuluisat musiikin tohtorit Oxfordin yliopistosta: John Bull , Arn, Burnay, Calcott, Cooke , Haydn, Kroch, Wesley, Bishop, Steiner, Perry ja kuuluisat musiikin tohtorit Cambridgen yliopistosta: Greene, Boyce, Bennett, Cooke , McFarren, Sullivan, Joachim, Brahms, Dvorak, Boito, Tšaikovski (1893 [1] ) [3] .
Valtaan nostaminen tapahtui perinteisesti esitellyn sävellyksen (8-ääninen fuuga orkesterilla, esityksen kesto 40-60 minuuttia) ja erikoiskokeen perusteella , jonka pitää musiikin professori . Tohtoriksi nousun juhlimiseen liittyy pääsääntöisesti suuria seremonioita. Canterburyn arkkipiispa kohotti "Dr. Mus. yksinkertaisesti antamalla asianmukainen tutkintotodistus [3] .
Saksalaisten muusikoiden tohtorin tutkinto oli alun perin pohjimmiltaan filosofian tohtorin (Dr. phil.) tutkinto ; filosofian ja musiikin laajalla alalla sai hyvin vaatimattoman paikan. Tämän tutkinnon kilpailu tapahtui musiikin historiaa, musiikin teoriaa tai akustiikkaa käsittelevän esseen sekä musiikkiin liittyvien tieteiden alaan (filosofia, fysiikka , kirjallisuus jne.) kuuluvan tentin perusteella. Ajan myötä musiikin tohtorin tutkinnon hakijoiden vaatimukset ovat muuttuneet merkittävästi [3] .
Musiikin kunniatohtorit palkitaan ansioituneille muusikoille usein honoris causa (ei tutkintaa, ansioiden kunnioittamisesta).
![]() |
|
---|