House Heck

Lukko
House Heck
Saksan kieli  Haus Heck

Näkymä itäpuolelta
51°23′28″ s. sh. 7°00′06″ e. e.
Maa  Saksa
Kaupunki Essen
Ensimmäinen maininta 1390
Tila Evankelinen seurakuntakeskus
Osavaltio säilytetty
 Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa

Heck House ( saksaksi:  Haus Heck ) on historiallinen rakennus Werdenin alueella Saksan Essenin kaupungissa ( Nordrhein -Westfalen ). Rakennus sijaitsee Heckstraßella.
Heck-talo on lähes neliön kokoinen rakennus, jonka pinta-ala on 11,85 × 11,85 m ja jonka kaakkoispuolelle on kiinnitetty pyöreä torni.

Historia

Heck Housen tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vuodelta 1390 , jolloin Heckin talo mainitaan ritari Hegen ( saksa:  Hecghe ) [1]  (saksa) talona . Ensimmäinen maininta ritari Heinrich von Hegestä on vuodelta 1259 .
Vuonna 1412 Heckin talo mainitaan uudelleen Verdunin luostarissa . Samalla asiakirjassa kuvataan selkeästi rakennuksen tehtävä osana Verdunin puolustusmuuria.
Vuonna 1498 Heck House, kuten useimmat muut Verdunin rakenteet, tuhoutui tulipalossa. Vuoden 1581 kartalla Heck House näkyy Hegen linnan raunioina. Vuonna 1599 Dietrich von Hoven ja hänen vaimonsa Margarethe von Öfte aloittavat rakennuksen kunnostamisen. Matthäus Merianin vuonna 1647 tekemä kaiverrus osoittaa kuitenkin, että rakennus on edelleen raunioina.
Vuonna 1669 apotti Adolf von Borken osti rakennuksen luostarin tarpeisiin . Vuonna 1803, Napoleonin ministerin Talleyrandin johdolla suoritetun mediatoinnin aikana , Verdunin luostari maallistettiin , ja Heck House toimi vuosina 1805-1829 Ruhrin tullitoimistorakennuksena . Vuonna 1829 tekstiilivalmistaja Matthias Wiese osti Heckin talon Preussin hallitukselta 3 000 taalerilla . Heckin talo oli Wiesen perheen omistuksessa vuoteen 1960 asti , jolloin sen osti Verdunin katolinen seurakunta, joka puolestaan ​​myi sen evankeliselle seurakunnalle vuonna 1966 . Vuosina 1980 - 1981 Heck Housessa tehtiin kunnostustöitä, minkä jälkeen sitä käytetään evankelisena yhteisökeskuksena.

Huomautus

  1. D. Hopp: Burgen in Werden, s. 204.

Kirjallisuus