Islantilaisia turvetaloja ( Isl. torfbæir ; suunnittelultaan - korsu tai puolikorsu ) - on rakennettu Islantiin jo pitkään saaren vaikean ilmaston ja muiden kylmältä tehokkaasti suojaavien rakennusmateriaalien puutteen vuoksi [1] .
Tällaisia taloja käytettiin asumiseen 800- luvulta 1900 - luvun puoliväliin .
Mantereelta saarelle muuttaneet viikingit , jotka rakensivat puutaloja , tyhjensivät nopeasti merkittävän osan saaren metsistä. Nyt Islanti ei ole rikas metsissä , ja ne, jotka ovat, koostuvat koivusta , joka ei sovellu kovin hyvin rakentamiseen. Islanti ei myöskään voinut tuoda puutavaraa, koska sillä ei ollut omia , riittävän kantokykyisiä aluksia .
Talot rakennettiin seuraavan tekniikan mukaan: lattia levitettiin tontille suurilla litteillä kivillä. Niiden päälle asetettiin puurunko, jonka piti kantaa kuorma nurmikolta. Tässä kehyksessä oli aukot ikkunoita ja ovia varten. Runko peitettiin nurmella useissa kerroksissa. Talossa oli useita huoneita. Suurimmassa huoneessa oli tulisija , toisessa karjaa (lisäksi tuon huoneen lattiaa tehtiin hieman alemmas, jolloin myös eläinten lämpöä käytettiin). 1300-luvulla turvetalot kokivat evoluutionaalisen muutoksen - yhden suuren talon sijaan ne alkoivat rakentaa useita pieniä, toisiinsa liittyviä.
Viljatalot rakennettiin puoliksi kaivoiksi.
Tällaisten talojen haittoja ovat ensinnäkin korkea kosteus .
Islannin kansallismuseo otti vuonna 2011 tietolistalle perinteen rakentaa turvetta ja 14 säilynyttä esinettä tarkoituksenaan päästä Unescon maailmanperintöluetteloon.
Yksi tavoista asettaa turvelohkoja seinään
pitkä talo
Kartta House Gangaberista
Talo
Erilaisia tapoja asettaa turvelohkoja seinään
Turve ja kivimuuri
Seinät, joissa on näkyvä puurakenne
Näkymä katolle sisältä
Viljatalon sisustus, Glaumbær-museo
Burstaber - nurmikot Glaumberissa
Rekonstruoidun nurmikon sisätilat Fjotslidissa
asunnot | Maailman kansojen perinteiset||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||
| ||||||||||||
| ||||||||||||
| ||||||||||||
| ||||||||||||
|