Maria Plantagenet

Mary Plantagenet ( englanniksi  Mary Plantagenet [2] [3] ), myös Mary of Waltham ( englantilainen  Mary of Waltham [4] [5] ) ja Mary of England ( englantilainen  Mary of England [6] ; 10. lokakuuta 1344  - 13. päivään asti syyskuuta 1361) on Englannin kuninkaan Edward III :n ja hänen vaimonsa Philippan Gennegaun neljäs tytär . Naimisissa Bretagnen herttuatar. Kuoli kolmenkymmenen viikon kuluessa avioliitosta.

Elämäkerta

Alkuperä ja alkuvuodet

Maria syntyi 10. lokakuuta 1344 Bishop's Palacessa Walthamissa , Hampshire [7] [4] ja oli neljäs tytär [8] ja yhdeksäs lapsi Englannin kuninkaan Edward III :n ja hänen vaimonsa Philippan perheessä. Gennegausta [6] . Isänsä puolelta tyttö oli Ranskan kuningas Edward II :n ja Isabellan tyttärentytär ; äiti - William I, Hainaut'n kreivi ja Jeanne of Valois . Myös isä ja äiti (naispuolisesti) Maria oli Ranskan kuninkaan Philip III Rohkean ja Isabellan Aragonian jälkeläinen . Syntymästä lähtien prinsessan kasvatusta johtivat Elizabeth ja William St. Omer. Prinsessan lapsuus oli samanlainen kuin hänen vanhempien sisarustensa lapsuus: lastenhoitajien lisäksi hänelle määrättiin runsaasti palvelijoita; hänen jatkuvat kumppaninsa olivat hänen veljensä ja sisarensa, joiden kanssa hän asui kuninkaallisen perheen eri asunnoissa [8] : joten kuninkaallisen lastentarhan asiakirjojen mukaan perheen nuoremmat jäsenet, mukaan lukien Mary, viettivät tammikuun 1349 Westminsterissä . , helmikuuta - Langleyssa , keväällä Woodstockissa ja Clarendonissa , ja syksyn ja vuoden lopun lapset viettivät Sunningissa Berkshiressä [9] .

Maria ja hänen nuorempi sisarensa Margaret saivat rajallisen määrän perhevierailuja ja he saivat myös vähemmän (20 markkaa vuodessa) omille kuluilleen kuin vanhemmat sisarukset. Lisäksi nuoremmilla prinsessoilla ei ollut omia koristeita ja omaisuutta. Keväällä 1361 tuomioistuin oli kiireinen kahden Bretonin valtaistuimen hakijan välisissä neuvotteluissa. Mary vieraili veljensä John of Gauntin ja hänen vaimonsa Blancan Lancasterin luona Leicesterissä ; vierailu ajoitettiin veli Marian perheen esikoisen syntymään. Tämän vierailun kuitenkin keskeytti prinsessan sedän Henry Lancasterin kuolema ruttoon 24. maaliskuuta 1361. Tämä oli ainoa lähteisiin jäänyt tapaus, kun prinsessa lähti talosta pitkäksi aikaa [10] .

Kihlauksen olosuhteet

Seitsemän vuotta ennen Marian syntymää, vuonna 1337, Valois-dynastian Ranskan kuningas Philip VI vaati Englannin kuninkaille kuuluneen Akvitanian herttuakunnan palauttamista, kiitos Aquitanian Eleanorin avioliiton Aquitanian kuninkaan kanssa. Englanti, Henry II Plantagenet . Vastauksena kuningas Edward III vaati, että Ranskan kruunu annettaisiin hänelle syntymäoikeudella, koska Edward III oli Ranskan kuninkaan Philip IV Kauniin viimeinen jälkeläinen , joka kuului Kapetian dynastiaan . Ja vaikka Valoiset olivat Kapetian nuorempi haara, heillä oli enemmän oikeuksia valtaistuimelle kuin Edward III:lla, koska Englannin kuningas oli perillinen äitinsä Isabellan kautta Ranskassa ja Ranskassa oli Salilainen laki , joka kielsi naisen. ja hänen jälkeläisensä valtaistuimen perimisestä. Akvitaniaa ympäröivä konflikti merkitsi satavuotisen sodan [11] alkua , jonka aikana kuningas Edward III käytti sotilaallista voimaa, diplomatiaa ja avioliittosuhteita vahvistaakseen vaatimuksiaan Ranskan valtaistuimelle.

Jo satavuotisen sodan aikana Bretagnen herttuakunnassa oli perintökriisi. Herttua Arthur II de Dreux meni naimisiin kahdesti, ensin Mary of Limoges'in ja sitten Montfortin kreivitär Yolande de Dreux'n kanssa . Ensimmäisestä avioliitostaan ​​hänellä oli kolme poikaa, mukaan lukien Jean III :n ja Guyn perillinen, kreivi de Penthièvre ; toisesta avioliitostaan ​​hänellä oli toinen poika - myös Jean , joka kantoi arvonimeä Comte de Montfort. Jean III ei pitänyt isänsä lapsista toisesta avioliitostaan. Hallituskautensa ensimmäisinä vuosina hän yritti saada aikaan tämän avioliiton mitätöimisen ja puoliveliensä ja sisarensa perinnön ulkopuolelle, mutta kaikki tämä ei auttanut. Koska Jean III oli lapseton, hän valitsi Jeanne de Penthièvren , nuoremman veljensä Guyn tyttären, perillisäkseen ohittaen toisen veljen, Jean de Montfortin, jolla oli epäilemättä enemmän oikeuksia [12] [13] . Vuonna 1337 Jeanne de Penthièvre meni naimisiin Charles de Bloisin kanssa,  kuningas Philip VI:n veljenpojan kanssa. Vuonna 1340 Jean III kuitenkin teki sovinnon Jean de Montfortin kanssa ja joidenkin kertomusten mukaan nimitti hänet perilliskseen. Vuonna 1341 Jean III kuoli nimeämättä yhtäkään seuraajaa.

Suurin osa aatelista tuki Charles de Bloisia, joten Jean de Montfort tarvitsi vahvan tukijan. Elokuuhun 1341 mennessä Jean de Montfort oli turvannut suurimman osan herttuakunnasta ja kiinnitti siten Englannin huomion. Samaan aikaan Charles de Blois'sta tuli virallinen ranskalainen suojelija ja vannoi uskollisuutta kuninkaalle. Edward III puolestaan ​​julisti itsensä Ranskan kuninkaaksi, ja Jean de Montfort kunnioitti häntä [14] . Jean de Montfort vangittiin marraskuussa 1341; sotilaskampanjaa johti sen sijaan hänen vaimonsa Jeanne of Flanders , joka myös sai Englannin kuninkaan tuen Rhônen piirityksen aikana vastineeksi pääsystä Brestin satamaan ja ainoan poikansa Jeanin avioliitosta toisen tyttären kanssa . Edward III [12] [15] .

Kun piiritys oli purettu, Joan of Flanders vieraili Englannissa vuonna 1342 esitelläkseen poikansa tulevalle appilleen ja jätti Jeanin kuningas Edward III:n huostaan ​​tämän turvallisuuden vuoksi. Poika sijoitettiin kuninkaalliseen lastentarhaan, jossa kuninkaan nuoremmista pojista ja tyttäristä tuli hänen kumppaneitaan, kun taas hänen äitinsä lähti takaisin Ranskaan [16] . Mary syntyi kaksi vuotta myöhemmin ja sitä alettiin melkein heti pitää pienen Jean de Montfortin morsiana, jonka kanssa hän vietti myöhemmin melkein koko lapsuutensa - muut Edward III:n tyttäret eivät olleet vain poikaa vanhempia, vaan olivat jo kihloissa. [17] . Vuonna 1345 Jeanin isä pakeni vankeudesta ja kuoli pian; pieni Jean de Montfort peri Bretagnen herttuakunnan. Englannin kuninkaasta tuli pojan huoltaja. Mariaa itseään, joka ei ollut täyttänyt vuoden ikää, alettiin pitää Bretagnen herttuattarena [18] .

Keväällä 1348 Maria esiteltiin tulevalle anoppilleen Jeanne of Flandersille ja kälylle Jeanne of Bretagnelle , jotka asuivat englantilaisessa hovissa [19] . Vuonna 1351 Edward III teki rauhan Charles de Bloisin kanssa, joka oli ollut englantilaisten vankina vuodesta 1347; sopimuksen mukaan Edward III tunnusti Charlesin Bretagnen herttuaksi, antoi hänelle vapauden vastineeksi suuresta rahasummasta (ennen rahan maksamista Charles sitoutui lähettämään vanhimmat poikansa Englantiin) ja kuninkaan nuorimman tyttären avioliitosta. Margaret Charlesin vanhimman pojan Jean de Chatillonin kanssa . Niinpä sodan tuloksesta riippumatta yhdestä Edward III:n tyttäristä tuli Bretagnen herttuatar. Sopimusta kannattivat kaikki osapuolet. Näin Marian kohtalo jäi ratkaisematta loppuun asti [20] . Chatillonin ja Margaretin avioliittoa ei kuitenkaan koskaan tehty.

Avioliitto ja kuolema

Kesällä 1361 Mary avioitui Woodstockin linnassa Jean de Montfortin kanssa ; tämä tapahtui vasta 3. heinäkuuta, koska sinä päivänä Montfortille maksettiin 20 puntaa korvauksena sekalaisista kuluistaan ​​"hänen avioliiton" yhteydessä [7] . Itse seremoniasta tiedetään vain, että morsian oli pukeutunut hänen henkilökohtaisen räätälinsä John Averyn kultakankaasta valmistettuun kaapuun (tunikaan ja pukuun). Prinsessan vaippa oli epätavallisen pitkä: siihen tarvittiin seitsemän kangaspalaa (yli 56 jaardia), 600 ranskalaisen kuninkaan lahjoittamaa leikattua oravan turkkinahkaa ja 40 hermellinahkaa [21] .

Avioliiton myötä mikään ei muuttunut Marylle ja hänen aviomiehelleen: he jatkoivat asumista englantilaisessa hovissa, vaikka nyt prinsessaa kutsuttiin virallisesti Bretagnen herttuattareksi. Suunnitelmissa oli, että pari lähtisi jonkin ajan kuluttua Englannista ja asettuisi Bretagneen, mutta Mary sairastui pian [22] .

Duke Jeanin panegyristi Guillaume de Saint-André kirjoitti myöhemmin, että pari vietti vain 30 viikkoa yhdessä, minkä jälkeen prinsessa vaipui yhtäkkiä letargiaan . Hänen herättäminen osoittautui mahdottomaksi, ja pian Maria heikkeni ja kuoli - vain muutama viikko ennen nuoremman sisarensa Margaretin [22] kuolemaa . Vaikka jotkut tutkijat uskovat, että Maria kuoli noin vuonna 1362 [4] , tiedetään, että 13. syyskuuta 1361 kuninkaallisen hovin virkailija maksoi 200 puntaa "kuninkaan herttuattaren tyttären Madame Maryn hautauskuluista". Bretagne" [23] . Mary haudattiin Abingdon Abbeyyn Hampshiressa , missä myös hänen sisarensa Margaret [24] kuoli vuoden 1361 lopussa [25] [7] äitinsä pyynnöstä . Pronssinen Marian patsas sijaitsee Edward III:n haudan eteläpuolella Westminster Abbeyssa. Vaikka hän ei ole koskaan käynyt Bretagnessa, hänen hautakiveään koristaa kilpi, jossa on Bretagnen ja Englannin vaakuna [26] .

Marian kuolema järkytti paitsi hänen miestään, herttuaa, myös hänen isänsä, joka pelkäsi, että nyt liitto Bretagnen kanssa katkeaisi. Vuosi tyttärensä kuoleman jälkeen Edward III asetti herttuakunnan suojelun muodollisesti Jeanin käsiin , joka oli nyt täysi-ikäinen [26] ja julisti itsensä Ranskan kuninkaan vasalliksi. Yksi vallan siirron edellytyksistä oli nuoren herttuan suostumus olla avioitumatta ilman kuningas Edwardin lupaa [23] , mikä mahdollisti kahden valtion liiton säilyttämisen ilman vaaraa, että kolmas osapuoli puuttuisi valtioon. tapahtuma Jeanin avioliitosta vieraan prinsessan kanssa [27] . Vuonna 1366 Jeanille löydettiin jälleen englantilainen vaimo - Mustan prinssin tytär ja kuningas Edward I :n tyttärentytär Joan Holland [28] , jonka avioliitto kuitenkin jäi myös lapsettomaksi.

Sukututkimus

Muistiinpanot

1. ↑ Mary, Bretagnen herttuatar  . Westminsterin dekaani ja osasto. Haettu 26. toukokuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 3. joulukuuta 2013.
2. ↑ Burke, 1866 , s. 163.
3. ↑ Booton, 2010 , s. 137.
4. ↑ 1 2 3 Panton, 2011 , s. 330.
5. ↑ Everett Green, 1857 , s. 264 (huomautus 1).
6. ↑ 12 Weir , 2011 , s. 114.
7. ↑ 1 2 3 Richardson, Everingham, 2004 , s. 74.
8. ↑ 1 2 Everett Green, 1857 , s. 264.
9. ↑ Everett Green, 1857 , s. 276-277.
10. ↑ Everett Green, 1857 , s. 285-286.
11. ↑ Satavuotinen  sota . Encyclopædia Britannica. Haettu 31. toukokuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 12. maaliskuuta 2013.
12. ↑ 12 Prestwich , 2008 , s. 100-101.
13. ↑ Leguay, Martin, 1997 , s. 99.
14. ↑ Leguay, Martin, 1997 , s. 100.
15. ↑ Everett Green, 1857 , s. 270.
16. ↑ Everett Green, 1857 , s. 271.
17. ↑ Everett Green, 1857 , s. 272.
18. ↑ Everett Green, 1857 , s. 273.
19. ↑ Everett Green, 1857 , s. 275.
20. ↑ Everett Green, 1857 , s. 277-278.
21. ↑ Newton, 1980 , s. 61.
22. ↑ 1 2 Everett Green, 1857 , s. 287.
23. ↑ 12 Jones , 1970 , s. 17.
24. ↑ Everett Green, 1857 , s. 287-288.
25. ↑ Everett Green, 1857 , s. 299.
26. ↑ 1 2 Everett Green, 1857 , s. 288.
27. ↑ Everett Green, 1857 , s. 288-299.
28. ↑ Everett Green, 1857 , s. 289.

Kirjallisuus

• Booton, Diane E. Käsikirjoitukset, markkinat ja siirtymä painatukseen myöhäiskeskiaikaisessa Bretagnenssä . - Ashgate Publishing, Ltd, 2010. - 469 s. — ISBN 0754666239 , 9780754666233.
• Burke, Bernard. Lepotilan genealoginen historia: Brittiläisen imperiumin lakkautetut, menetetyt ja sukupuuttoon kuolleet . - Harrison, 1866. - 636 s.
• Everett Green, Mary Anne. Englannin prinsessan elämää . - Henry Colburn, 1857. - S. 264-294.
• Jones, Michael. Ducal Bretagne, 1364-1399: suhteet Englantiin ja Ranskaan herttua Johannes IV:n hallituskaudella. – Oxford University Press, 1970.
• Leguay, Jean-Pierre; Martin, Herve. Fastes et malheurs de la Bretagne ducale, 1213-1532 . - Ouest-France, 1997. - 435 s. — ISBN 2737321875 , 9782737321870.
• Newton, Stella Mary. Muoti Mustan Prinssin aikakaudella: Tutkimus vuosista 1340-1365 . - Boydell & Brewer, 1980. - S. 61. - 151 s. — ISBN 085115767X , 9780851157672.
• Pantone, James. Brittiläisen monarkian historiallinen sanakirja . - Scarecrow Press, 2011. - S. 330. - 722 s. - ISBN 0810874970 , 9780810874978.
• Prestwich, Michael. Vapaudet ja identiteetit keskiaikaisilla Brittisaarilla . - Boydell Press, 2008. - 225 s. - ISBN 1843833743 , 9781843833741.
• Richardson, Douglas; Everingham, Kimball G. Plantagenet Ancestry: A Study in Colonial and Medieval Families . - Genealogical Publishing Company, 2004. - 945 s. — ISBN 0806317507 , 9780806317502.
• Weir, Alison. Britannian kuninkaalliset perheet: täydellinen sukututkimus . - Random House, 2011. - S. 114. - 400 s. — ISBN 1446449114 , 9781446449110.

Linkit

Temaattiset sivustot	Peerage
Sukututkimus ja nekropolis	WikiTree Olemme myöhässä